Olen joskus blogikirjoituksessani todennut aidon suvaitsevaisuuden tarkoittavan ihmisten keskinäisen erilaisuuden tunnistamista ja sen oikeutuksen tunnustamista. Aito suvaitsevaisuus ei siis rajoitu asioihin tai ihmisiin, joihin voimme kokemuksellisesti samaistua.
Piispa Jari Jolkkonen päätyy vastaavan kaltaiseen johtopäätökseen tuoreessa Kotimaa – lehden kolumnissaan. Tekstissään Jolkkonen toteaa aidon suvaitsevaisuuden olevan vaikeaa ja olevan parhaimmillaan tila, jossa tunnistamme vastakkaiset näkemykset, haastamme omat ennakkoluulomme ja sitoudumme pitkäkestoiseen ja vilpittömään keskusteluun totuudesta.
Kyse on siis ennen kaikkea siitä, että siedämme tosiasian, ettei kaikki ole kanssamme samanlaisia, eivätkä ajattele tai toimi kanssamme samalla tavalla. Tämän kaltaiseen sietämiseen liittyy nähdäkseni myös oman itsensä epätäydellisyyden sietäminen. Koska itsekään ei omassa toiminnassaan vastaa omia ihanteitaan, niin miten sellaista voisi vaatia muilta? Toisena seikkana nousee esiin vaihtoehtoisuuksien hyväksyminen myös omalle itselleen. Koskapa omat ratkaisut voivat tänään olla eri tavoin kuin huomenna tai eilen, niin miten jonkun toisen sitten tulisi aina toimia minun ennakko-odotusteni mukaisesti?
Kolmas ja ehkä sittenkin kaikkein vaikein seikka on omien virheidensä tunnustaminen. Kun tunnustan itselleni virheeni, enkä menetä siitä itsekunnioitustani, on minun helpompi kunnioittaa myös toista ihmistä hänen kaikista mielestäni virheistänsä huolimatta.
Omien virheiden tunnustaminen avaa myös tien pyrkimykselle korjata omia virheitään. Saman mahdollisuuden muutokseen kohti parempaa voimme suoda myös muille. Oman erehtyväisyyden tunnustaminen avaa myös mahdollisuuden sille, että toisen virhe löytyykin ihan omasta silmästäni.
Oman henkilökohtaisen puutteellisuutensa suvaitseminen ja pyrkimys parempaan on siis portti muiden ihmisten suvaitsemiseen. Olennaista kuitenkin on, ettemme odota muiden ihmisten edes kehittyvän samanlaisiksi kuin itse olemme, vaan hyväksymme heidän olevan jatkossakin meihin verrattuna erilaisia ja kanssamme eri mieltä. Tältä pohjalta ehkä kykenemme haastamaan omat ennakkoluulomme.
Jukka Kivimäki, todistat juuri itse selkeääkin selkeämmin kuinka sokea paatuneella sydämellä toimii, vika on toisessa eikä sanomaan edes paneuduta, siis uskot mieluummin Lutherin jorinoita kuin Jeesuksen Sanoja evankeliumissa.
Toimit samoin kuin Jeesuksen aikaan kirjanoppineet.
Kannattaa miettiä ketä seuraa, Lutheria vai Jeesusta, molempia ei voi yhtäaikaan seurata.
Luin kyllä tekstisi huolella, mutta jos tarkoituksesi on saarnata rakkaudettomuutta synnin orjia kohtaan, niin olen asiasta kanssasi eri mieltä.
Oletko sinä unohtanut Herran käskyn?
Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt. (1 Joh 3:23)
Meidän tulee siis:
1. Uskoa Jeesukseen Kristukseen syntiemme sovittajana, joka kuoli puolestamme ja nousi kuolleista
2. Rakastaa toinen toisiamme, kuten hän on meitä käskenyt
Näin opetti meille Johannes ja tätä samaa opettivat myös Pietari ja Paavali. Näin opetti myös Luther.
Kristukseen uskova ihminen on saman aikaisesti syntinen ja vanhurskautettu.
Suvaitse siis kristittynä ihmisenä niitäkin, joilla on taipumus eri synteihin, kuin sinulla itselläsi.
Jukka Kivimäki, ”saarnaat” minulle suvaitsevaisuutta, entä kuinka ”suvaitsevainen” oli Luther ja luterilaisuus? Entä jos olisit elänyt ns ”uskonpuhdistuksen” aikaan kuinka olisit toiminut minua kohtaan ns ”uudestikastaja” joka julistaa evankeliumia, siis todellista evankeliumia?
Julistaako Luther samaa evankeliumia mitä Raamatussa on, ei todellakaan, sen ”näkee” siitä hedelmästä jota hänen oppinsa tuotti, vainot, tuomitsemiset, juutalaisten tuomitseminen jne…., tätäkö seuraat, etsitkö viinirypäleitä orjantappuroista?
Ari Pasanen, uskonnonvapauden nimissä sinulla on täysi oikeus olla sitä mieltä että ”todellinen evankeliumi” on jotain muuta kuin miten luterilainen oppi evankeliumista opettaa. Et kuitenkaan voi edellyttää että muut pitävät kantaasi keskustelun lähtökohtana.
Et varsinkaan tilanteissa joissa keskustelua käydään luterilaisessa viitekeyhyksessä. Niissäkin tilanteissa voi toki omalta osaltasi edellyttää että sinua ja mielipidettäsi kunnioitetaan vaikkakin sinua pidetään asian suhteen harhaoppisena.
Huomaa vielä, ettei katolisten, protestanttien ja anabaptistien keskinäinen suvaitsemattomuus 1400 – 1600 luvulla saisi merkitä että vielä 2000 luvulla Kristus uskoiset ovat toisiaan kohtaan yhtä suvaitsemattomia. Meidän tulisi oppia kunnioittamaan toinen toistemme oikeutta pitää omista uskonkäsityksistään kiinni ja oikeutta lausua uskonkäsityksensä myös julki.
Toisaalta pohdinnan paikka on myös siinä, missä määrin kirkon viralliseen oppiin sitoutuneiden tulisi suvaita tästä poikkeavia käsityksiä. Yksityishenkilöiltä, jotka ei saarnaa eivätkä opeta ehkä kuitenkin enemmän, kuin niiltä jotka saarnaavat tai opettavat.
Jukka Kivimäki, tuliko Jeesus perustamaan kirkkoa tänne maan päälle vai kutsumaan yksittäisiä ihmisiä Jumalan valtakuntaan?
JOS sanot seuraavasi Jeesusta niin miksi et ota HÄNEN Sanojaan vastaan, siis KUN näet luterilaisuuden historiassa väkivaltaa ja sortoa niin MIKSI etsit sieltä iankaikkista elämää KUN Jeesus käskee kavahtamaan huonoa hedelmää tuottavaa eikä etsimään MITÄÄN sieltä, eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä.
Vastaus on paatunut sydän joka rakastaa OMAA viisautta ja ymmärrystä eikä nöyrry Jeesuksen edessä vaan ylpeänä jatkaa omalla tiellään eikä käänny pois pimeydestä, koska rakastaa pimeyttä eli evankeliumin Sana ei saa nuhdella.
Joh.3:
19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat.