Surullisten hahmojen ritarikunta

Minä en ole mitään.

Sinä et ole mitään.

Kukan ei ole mitään.

Turhuuksien turhuus,

kaikki on turhuutta.

Mitä se hyödyttää ihmistä,

vaikka hän voittaisi omakseen

koko maailman

mutta saisi vahingon sielulleen?

Eniten ottaa aivoon kaikki.

 

Perussuomalaista…

eiku suomalaista perussynkkyyttä

kuvaa joululaulu, jossa sanotaan,

että hetken kestää elämä

ja sekin synkkä ja ikävä

ja pessimismiämme pilkkaa

huomionosoitus, jonka olemme saaneet nyt

jo kahtena vuotena peräkkäin:

Maailman onnellisin kansa, muka!

Ei suomalainen arvostusta kaipaa

vaan arvostelua.

Siitä se sisuuntuu.

Tai sitten vain suuttuu.

 

Tänään olin vähällä löytää arvostelusta

elämän todellisen olemuksen, mutta

pieleenhän sekin meni.

Alku oli kuitenkin hyvä.

Kyse oli Evan Esarin

surkuhupaisasta lohkaisusta,

joka ikävä kyllä päättyi väärään päätelmään.

Minun oli pakko vähän kommentoida sitä,

mutta muuten kyllä allekirjoitan

tämän touhun dualistisen peruskurjuuden:

Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu,

silti hyväksi ei milloinkaan.

Täältä pesee evanesaria

(ei siis ebeneseriä*):

 

Ei voida sanoa, että syntymättömien osa

olisi elämän roolijaossa kaikkein paras.

Tässä asiassa ei kukaan liene kysynyt

Luojan näkemystä?

Kauan sitten se oli, että

lisääntykää ja täyttäkää maa.

Onko sen jälkeen tullut

uusia ilmoituksia aiheesta?

Lapset ovat Uuden testamentin mukaan

edelleenkin sekä Jumalan lahjoja

että silmäteriä,

ellen ihan väärin ole ymmärtänyt.

 

Jos Viisaan Ihmisen, Luomakunnan Kruunun

(ihmisen itse itselleen antamia arvonimiä)

touhuilu Telluksella

ottaa ja lopahtaa ihan kohta,

niin ehkä ne syntymättömät ihmiset sittenkin

loppupeleissä ovat kaikkein onnellisimpia?

Eivät joudu samaan jamaan verovelvollisten kanssa

hyppimään liian isoissa hiilijalanjäljissä

namusetiä peläten ja pelkkiä vihanneksia syöden,

päätyen lopulta jonnekin Esperiin tai Attendoon

märkiin kakkavaippoihin ja yksinäisyyteen unohdettuna.

 

Jos ihminen lopulta vaipuisi eläimellisyyteen,

niin mikä se olisi?

Mato? Kyykäärme? Lammas? Koira? Simpanssi?  Sika?

Vai susiko ihminen ihmiselle aina on vain?

 

 

Ebeneser, myös eben-ezer, apu-kivi, oli israelilaisten leiripaikka, kun he taistelivat filistealaisia vastaan. Tapahtumaa on kuvattu Raamatussa 1. Samuelin kirjan 4. luvussa. Sanaa on nykyisin käytetty lastenseimien ja erilaisten kristillisten armeliaisuuslaitosten nimissä, ja se on myös henkilönimi.

 

 

14 kommenttia

  • Tälle päivälle olin merkinnyt kuntosalikäynnin. Laiskuus kuitenkin iski ja rupesin tekemään kaikkea muuta, mm. bloggaamaan. Kenties alitajuisena pontimena oli, että jos kirjoitan niin pessimistisen runon, että se lamaisi minut täysin enkä kerta kaikkiaan enää kykenisi menemään salille.

    Vaan kuinkas sitten kävikään? Olipa kyse myönteisestä sisuuntumisesta tai sitten pelkästään härkäpäisyydestä (minähän menen ihan kiusallanikin!), niin lopputulos on se, että tässä nyt keräilen jumppakamppeitani isoon reppuun. Pohjalta pääsee vain ylös. Eikä eksistentiaalisessa ahdistuksessa loputtoman kauan tarvitse kieriskellä. Joten taas mentiin, heippa vaan!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Juuri näin. Kieriskely pidättää paikallaan usein samoissa ajatuksissa.

      Edellinen oli vakavasti todettu, seuraava huomaamamme syntyi aikanaan Seinäjoen lähellä Rengon kylässä heinätöitten yhteydessä. Joten, joka pierun pidättää, se taudin hankkii tahallaan.

      Toivon että huomaatte asian myönteisyyden blogianne kohtaan koska se on vilpitön tarkoitus.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka V., kiitos kommentistanne. Kyllä me huomasimme. Minulle teki hyvää saada luetella noin pitkä kenkkumaisuuslitania yhtä soittoa ja sitten todeta, että eiväthän asiat nyt kuitenkaan noin totaalisesti voi jumissa olla. Joten ei kun menoksi.

    Se salilla käynti ei ole ongelma vaan lähteminen, itseään niskasta kiinni ottaminen. Olen useammankin naisen kuullut kertovan, millä tavalla he aloittavat inhoamansa imuroinnin: he suggeroivat itsensä vihaisiksi. Sen kiukun he sitten kanavoivat sinänsä syyttömään imuriin. Systeemi sinänsä on laillinen, jopa sosiaalisesti hyväksytty tapa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    RR: ”Minä en ole mitään.

    Sinä et ole mitään.

    Kukan ei ole mitään.

    Turhuuksien turhuus…”

    Eikös tuo ole juuri se uskovaisten normaali olo- ja mielentila – ns. ”tiskirättisyndrooma”?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    En tiennytkään että se on vain uskovaisten tuntomerkki. Sitten meitä on paljon enemmän , kuin kirkossa on jäseniä. Varmaan jotain 90% kansasta. Nyt menee tilastot uusiksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kimmo ja Pekka P: Jo papinkoulussa ollessani aloin ihmetellä, miten suomalainen luterilaisuus ja alakuloinen kansanluonteemme kulkevat yhtä jalkaa, käsikynkkää. Kirkko kutsuu itseään Uudeksi Israeliksi ja on ominut itselleen monia vaiheita Israelin kansan vaelluksessa, mm. erämaavaelluksen. VT:n Valitusvirret ja masentuneen Saarnaajan tekstit ovat kovasti paljon tuttuja.

      Luterilainen käsitys ihmisestä samalla kertaa vanhurskaana ja syntisenä ei vie meitä eteenpäin samalla tavalla kuin ns. pyhityskristillisyyden kannattajia. Körtitkin tahtovat pysyä pelkkinä armon kerjäläisinä.

      Ja kuitenkin Paavali kehottaa iloitsemaan joka tilassa. Eikä se ole toivomus vaan suoranainen käsky, jota odotetaan noudatettavan. Ekana jouluna meille julistettiin ILOsanomaa. Miten ihmeessä me olemme onnistuneet tekemään tästä taivaallisesta viestistä SURUviestin? Mie en hjummarra…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Minä puolestani olen Rurullisten Hahmojen alkuperäisen Ritari kunnan kannattaja. Taistelussa korkeiden ihanteiden tuulimyllyjä vastaan niiden epäpoliittisesta korrektiudesta huolimatta , uskaltaen vaarantaa maineensa on jaloa ponnistelua.

    Maahanmuuttajat eivät ole kollektiivisesti vastuussa yksilöiden teoista. Suomalaisen SS-pataljoonan syyttömät jäsenet ovat edeleenkin syyttömiä. Homoseksuaaleilla on lupa rakastaa ketä rakastavat. Ilmasto täytyy pelastaa. Valtameret puhtaaksi plastiikasta. Plus taistelu kaiken muun hyvän eteen, miten mahdottomalta se tuntuukin, on meidän idealistien jalo ritarilupaus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    ”Luterilainen käsitys ihmisestä samalla kertaa vanhurskaana ja syntisenä ei vie meitä eteenpäin samalla tavalla kuin ns. pyhityskristillisyyden kannattajia.” Hei miten niin ei? Minulle ainakin tuo oppi on oikein onnenpotku persukselle. Siinä kun voi hyväksyä täysin oman rikkinäisyytensä ja vajavuutensa riittävänä. Eikä sitä tarvitse murehtia. Täydellisiä kun ei ole, mutta olen kuitenkin hyvin lähellä sitä. Omistaa täydellinen kelvottomuus ja täydellinen pyhyys yhtä aikaa. Ihan oikeasti, eikä vain kuvitellusti. Mikä voisi olla riemullisempaa. Juuri tuo oppihan on kaikkein voimakkain rakettimoottori viemään eteenpäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Pyhityskristillisyys jää siinä kauas taakse. Ku simul justus et pekkaattorin rakettimoottorit jyrähtää päälle. Silloin mennään eikä meinata.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Siteeratussa tekstissä kiinnitti huomiotani lausahdus: ”jos hän pysyy poissa kirkosta, hän on syntinen” Tämä väite on erittäin epätosi. Vain syntiset tulevat kirkkoon, ne, jotka uskovat olevansa synnittömiä, pysyvät poissa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121