Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen kirjoitti 11.7. ilmestyneen Kotimaan kolumnissa suomalaisen gospelmusiikin yleisökadosta.
Heinosen mukaan suomalainen gospel on tasokkaampaa kuin koskaan, mutta yleisöä ei keikoilla juuri näy.
Kristillisen musiikin legendat ja ikivihreät hittibiisit ovat tuttuja ja rakkaita monelle, mutta miksei uusi kristillinen musiikki tavoita yleisöään. Vai tavoittaako se?
Onko suomalainen gospel musiikillisesti köyhää, vai onko vika lyriikoissa? Vaivaannuttaako se kuulijansa? Olisiko vika sittenkin yleisössä?
Mitä mieltä sinä olet?
Keskustelukommentteja saatetaan käyttää Kotimaan gospelmusiikkia käsittelevässä jutussa.
– Noora Wikman –
Itsekin gospel- musiikkia soittavana olen huomannut, että isot tapahtumat yms. ovat vähentyneet ja yleisöä on vähemmän. Voisiko esim. se vaikuttaa, että SLEY joka on aktiivinen gospel-tapahtumien järjestäjä, ei nauti kaikkien seurakuntien ”luottamusta” eikä tästä syystä heidän tapahtumiinsa nuoria enää lähetetä? Jos asia on näin, on se mielestäni järkyttävää kirkkopoliittista pelleilyä nuorten kustannuksella..
Toinen syy ”yleisökatoon” voi olla siinä, että musiikki on siirtynyt yhä enemmän internettiin ja sosiaaliseen mediaan. Eli varsinkin nuoret kuuntelevat Youtubesta, spotifysta ja Itunesista musiikkia, myös gospel-musiikkia. Heidän ei ole pakko mennä paikanpäälle saati sitten ostaa levyä.
Kolmas syy on varmasti siinä, että myös gospel-musiikki on jakaantunut useampaan eri genreen; on hiphoppia, poppia, rokkia, reggeetä yms.. Eli ei ole enää olemassa mitään kaikkia kristittyjä yhdistävää gopsel-musiikkia. Maata Näkyvissä festarit on lähes ainoa tapahtuma, jossa on laajasti eri genren edustajia paikalla. Useimmissa muissa tapahtumissa ollaan profiloiduttu tiettyjen tyylien suuntaan. Näyttää myös siltä, että nämä suositut genret vaihtuvat melko nopeasti, ainakin nuorten keskuudessa..
Oisko tulta -blogissa kirjoitetaan samasta aiheesta ja pohditaan sitä, onko gospel huonoa.
http://www.lily.fi/blogit/oisko-tulta/varasta-rukous-rakkauslaulusta
-Noora
Gospelmusiikki sinällään, tarvitseeko sellaista määritelmää olla? Jokaisen artistin elämänkatsomus paistaa läpi teksteistä. Tai sitten se on keinotekoista. Niinhän sitä Raamatussakin että siitä, mitä sydän on täynnä niin suukin puhuu…
Itsekin kun soitan bändissä niin on näistä puhuttu. Tultu siihen tulokseen, että tulee jos on tullakseen niin tulee. Ja kyllä sitä tulee. Hyvä esimerkki tästä mm. on Posteljoonan uusi levy. Ei hän mikään gospelartisti ole, mutta kyllä luottamus Jumalaan tulee selväksi levystä. Muitakin esimerkkejä on.
Sitten on tietenkin se puhdas gospelgenre ja siellä kyllä varsinkin sanoitukset ovat välillä varsin korneja. Tuntuu että joihinkin on väkisin väännetty se Jesse mukaan. Tarvitseeko niin olla?
Ja tarvitseeko olla keinotekoista ”gospelia”? Vai niin että kristityillä muusikoilla se vain paistaa läpi myös biisien ajatuksissa, että kyllä se Jeesus on kova jätkä ja mää uskon tähän.
Mutta kyllä siä hyvää musaa löytyy, vaikka puhuttaisiinkin gospelista gospelina!
Terve!
Itse soittelen Kolmen Keisarin Liitto -bändissä ja ajattelin heittää muutaman oman pohdinnan. Vastauksia mulla ei valitettavasti ole, mutta voidaan yhdessä pohtia
Yksi syy vähemmille yleisömäärille voisi olla laajentunut ”pelikenttä”. Nykyään samoista ajanvietemarkkinoista kilpailee enemmän asioita kuin ennen. Silloin kun minä olin varsinainen SRK-ikäinen niin oli toki tietokoneet ja jonkinlainen nettikin, mutta ei silti siinä määrin kuin nykyään. Eräs tuntemani nuoriso-ohjaaja totesi taannoin, että ei viitsi enää järjestää mitään koska ei kukaan kuitenkaan tule. Tosin meidän keikoilla ei ole ollut mitään varsinaista katoa, joskaan ei mitään suurta ryntäystäkään.
Luin noita kommentteja ja silmiin otti kovasti tuo Pöyhösen Timon -kommentti keikkapalkkioista. En tiedä mistä noi 2000-3000e + kulut summat on vedetty, mutta ainakaan meidän bändin osalla ei moisista rahoista ole kuultukaan. Tiedän kyllä muutamia tarjouspyyntöjä lähettäneenä ja keikkoja järjestäneenä, että moisiakin summia jotkut pyytävät mutta silloin kyseessä eivät ole tuntemattomat bändit. Kolmen Keisarin Liitto on tehnyt eri hintaisia keikkoja alkaen ilmaisesta, päätyen jonnekin vähän tuhannen euron tuolle puolelle. Vähän riippuen tilaisuudesta, tilaajan maksukyvystä, etäisyydestä sekä muista vastaavista asioista. Joskus on sanottu suoraan: ”maksa mitä pystyt, siten tuet meidän levytysprojektia, me tullaan kyllä.” Raha on muutenkin tietyllä lailla hankala asia näissä hommissa: jos haluaa tehdä keikkaa siten, että sitä ei tehdä purkkakalustolla niin se maksaa rahaa (joko vuokrana firmalle X tai hankintojen kautta). Toisilla keikan järjestäjillä sitä on, toisilla ei. Seurakunnista ei oikein etukäteen voi tietää ja siksi on monesti tullutkin suoraan asiaa kysyttyä. Ymmärrän kyllä että johonkin yksittäiseen nuorten iltaan ei voida satsata tuhansia euroja rahaa.
Keikkapaikoista voinen olla osin samaa mieltä Timon kanssa. Kaikki paikat eivät ole ”rock”, mutta on niitä sellaisiakin. Isoja tapahtumiahan monesti järjestetään urheilusaleissa ja muualla. Me ollaan oltu soittamassa rippikoulukonsertteja Lutakon tanssisalissa Jyväskylässä ja se on kyllä melko katu-uskottava paikka. Yleensäkin on sellainen käsitys itsellä, että jos haluaa saada yleisöä mukaan ”menoon” niin hyvät valot + muutoin pimennetty / hämärä tila auttaa siinä huomattavasti. Tästä tietysti päästään taas tähän keskusteluun onko tärkeintä hyvä sanoma, vai hyvä meno. Minulle soittajana hyvällä menolla on suuri merkitys koska mä tiedän, että se sanoma on siellä. Eli oikeestaan molemmat ovat tärkeitä eivätkä ne ole toisiaan pois sulkevia. Toisille sopii kovempi eläytyminen musiikkiin ja toiset haluavat istua penkissä ja kuunnella. Molemmat ovat erittäin ok. Tietysti nämä ovat varsin musiikkigenre kysymyksiäkin. Folk -popparit ovat varmaan eri näkökulmalla kuin tällainen 4/4 suora rokkarisielu.
Tuosta sanomasta vois vetää vielä isompiakin ajatuksia. Tunnen ihmisiä jotka ovat sitä mieltä, että bändi ei ole gospelbändi jos se ei ole suoran julistava. Minusta koko ’gospel’ termi on seurakunnallinen rajaus joka luo turvaa kun pyöritään seurakuntapiireissä. Se on tavallaan ’laatuleima’ jolloin tiedetään about missä termistössä pyöritään. Meidän bändi on tai ei-ole gospelbändi riippuu keltä kysyy. Ite näen sen niin, että me ollaan bändi, jossa soittaa selkeästi uskoaan tarvittessa esillä pitäviä miehiä. Monet kappaleista ovat selkeän hengellisiä ja pohtivat uskon asioita. Myös epäily on meidän kappaleissa sallittua. On siellä myös sellaisia kappaleita, jotka aivan hyvin sanoitukseltaan menisivät vaikka jollekin julkisuuskuvaltaan vähemmän pyhälle artistille. Varsinkin jos siitä ottaa meidän bändin viitekehyksen pois. Itselleni tärkeintä on rehellisyys ja se, että voin omalta osaltani laittaa allekirjoituksen esittämiemme biisien perään. Jos joku meidän bändin kautta edes hetken pohtisi omaa uskoaan (tai vaikka sen olemattomuutta) niin olisin erittäin tyytyväinen. Mä koen meidän bändin hengellisestä mielessä tietynlaisena kylväjäbändinä. Me pyritään heittelemään ajatteluun siementä sinne tänne ja osa siitä itää, osa ei. Tulosvastuu on sitten muualla. Pakottamiseen ja tuputtamiseen en usko. Ja sen olen huomannut, että muiden bändien kesken saa kunnioitusta tällaisella bändillä kunhan vaan ei tee itsestään ja omasta bändistään sen suurempaa numeroa kuin muistakaan. Ja muistaa aina kunnioittaa tilaisuutta jossa ollaan. Joskus vedetään ja puhutaan suorempaa kuin toisaalla. Se ei silti tarkoita että omasta tarvisi tinkiä, tehdään vaan vähän eri tyylillä. On aika iso ero olla samalla bändillä seurakunnan tilaisuudessa kuin vaikka baarissa ilman minkäänlaista seurakuntakytkyä.
Miksi muuten musiikkitapahtumat tuntuvat monesti olevan rippikoulu+ ikäisille järjestettyjä? Missä ovat nuorten aikuisten konsertit? Eli tuo 18+ ikäryhmä, joka on lähtenyt opiskelemaan ja usein tippunut seurakuntaelämästä pois kun asuinpaikka on vaihtunut? Siinä ois jotenkin mun oma näky saada sille kohderyhmälle enemmän tarjontaa. Kenties juuri opiskelijajärjestöjen kautta?
Yks tapa saada lisää kuulijoita hengelliselle musalle on viedä se sinne, missä on ihmisiä. Tässä on mun mielestä paljon parannettavaa. Aika hankalaa on saada tiettyjä ihmisryhmiä sinne seurakunnan tiloihin. Tästä tietysti herää kysymys voidaanko musa viedä johonkin ihan muualle? Toreille, isompiin ei-hengellisiin tapahtumiin, vankiloihin, kadulle, baareihin, kirjastoihin, vanhainkoteihin, lastenkoteihin, päiväkoteihin?
Disclaimer: ajatukset ovat omiani. Eivät edusta bändin virallista kantaa jos sellaista edes on
T. Jere Malila
Kolmen Keisarin Liitto
—
http://www.kolmenkeisarinliitto.fi
http://www.facebook.com/kolmenkeisarinliitto.fi
Spotify: spotify:track:0gGD8HBT1ygEiIBy3ACsbC
Kiitos kaikille vilkkaasta keskustelusta!
Jere, Tampereella on mietitty tuota gospel-konserttien ylitarjontaa ripari-ikäisille. Ratkaisuna syntyi Tripleseven Club.
http://www.fleim.fi/artikkelit/4002-matalan-kynnyksen-gospel-klubi
Pitäisikö/kannattaisiko keikkoja alkaa järjestää selkeästi myös nuorille aikuisille?
-Noora
Minusta nuoret aikuiset on seurakunnasta ehkä se erkaantunein ryhmä. Eli ehdottomasti kannattais. Kynnys matalalle vaan ja ovet auki. Jyväskylän seutu kaipais vastaavaa toimintaa. Tekijät ehkä löytyis, tiloista ja rahasta saattaa olla ainainen pula.