Sunnuntaisuojaa 1700 vuotta

”Konstantinolaisella käänteellä” eli kristinuskon v. 313 keisari Konstantinuksen antaman Milanon ediktin myötä saamalla uskonnonvapaudella ja valtiollisella suojalla on ollut merkittäviä yhteiskunnallisia seurauksia ajatellen myös nykyisiä inhimillisen ja arvokkaan elämän perustaan kuuluviksi katsottuja oikeuksia, ihmisoikeuksia. Yksi niin ihmisten kuin koko luomakunnan kannalta keskeisistä säännöksistä oli Konstantinus Suuren 3. maaliskuuta 321 antama edikti, joka antoi sunnuntaille suojan Rooman valtakunnassa ja sitä kautta länsimaisissa yhteiskunnissa – globaalein vaikutuksin.

Viime viikolla Saksan kirkot järjestivät yhdessä sikäläisten yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa 1700-merkkivuoden kunniaksi juhlatapahtuman ja liittouman (http://allianz-fuer-den-freien-sonntag.de/jubilaeum/), jossa keskeisesti vaikuttivat mm. Saksan evankelisen kirkon neuvoston pj. piispa Heinrich Bedford-Strohm ja katolisen piispainkokouksen pj. Georg Bätzing sekä liittokanslerin valtiosihteeri prof. Monica Grütters. Kyseessä on näin ollen ekumeeninen hanke. On myös erikseen kampanja nimeltä sunnuntaisuoja: www.sonntagsruhe.de, jonka ohjelmanjulistus kuuluu: ”Vapaa sunnuntai viettää juhlavuotta! 1.700 vuotta sitten 3. maaliskuuta 321 j.Kr. Konstantinus Suuri antoi valtiollisella ediktillä ensimmäisen valtiollisen suojan työvapaalle sunnuntaille historiassa. Sunnuntaisuoja oli saanut alkunsa. Nykyään on sunnuntaisuoja ankkuroitu perustuslakiimme. Sunnuntai ei ole ostamista ja työntekoa varten. Se kuuluu perheelle, uskolle, kulttuurille, urheilulle, henkiselle elämälle ja toipumiselle.”

Koronavuosi on opettanut uudella tavalla arvostamaan elämän tärkeitä perusasioita kuten tilaisuutta viettää aikaa luonnossa, kävellä, hiihtää ja ihailla maamme kauneutta. Ilmakehä on saanut hieman hengähtää lentokoneiden vyöryltä, ja olemme yleensäkin kyselleet luonnon tasapainon ja eläinten inhimillisen kohtelun perään. Tavallisen, rauhallisen ja luotettava arvo korostuu, kun epävarmuus kumuloituu ympärillä. Monotonisuus liittynee ennen muuta suojelevan eristäytymisen tarpeeseen. Inhimillisen elämän ja sen mielekkyyden peruspilarit, jotka samalla tekevät mahdolliseksi radikaalitkin muutokset tavoissamme ja tottumuksissamme, löytyvät usein läheltä ja hieman pintaa raaputtamalla kulttuuriperimästämme, henkisestä ja hengellisestä. Koeteltuun turvaamisen ei siis tarvitse merkitä mitään pysähtynyttä konservatismia vaan perustaa, jolta ponnistaa ja toimia hyväksi havaitun pohjalta. Kun perusta ja katto ovat kunnossa, siinä välissä voi käyttää luovuutta.

Korona-aikana olemme saaneet nauttia toki myös tekniikan siunauksista digitalisaation hedelmien kautta. Samalla olemme oppineet huomaamaan, että digitaalisen järjestelmän nopeus ja lyhytjänteisyys ja kaupallinen koukuttaminen uhkaavat tehdä ihmisestä kaltaisensa. Ihminen ei kuitenkaan ole ohjelmoitu ykkösten ja nollien loogiseksi systeemiksi vaan luotu kompleksisemmaksi ja yksilöllisesti ainutlaatuiseksi. Maneerit voidaan oppia ja niitä ennakoida, mutta sieluun asti ei ole hyvä tunkeutua.

Paastonaika kutsuu keskittymään olennaiseen Jumala- ja lähimmäissuhteen hoitamiseksi ja luomakunnan varjelemiseksi. Ehkä korona-ajan kokemusten tukemana me täällä Suomessammekin voisimme tietoisesti pohtia yhä enemmän, mikä on kulttuurisesti, henkisesti, yleisen hyvinvoinnin kannalta ja myös hengellisesti kestävää. Vastauksia ei tarvitse välttämättä etsiä maapallon toiselta puolelta. Ehkä riittää, kun katsoo selkänsä taakse tai sisimpäänsä.

Lepopäivän pyhittämiseen kehottava käsky on koko elämänpiirin sisäänsä sulkeva, kuten tästä pitemmästä muodosta käy hyvin ilmi (5. Moos. 5:12-15): ”Pidä lepopäivä mielessäsi ja pyhitä se, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt. Kuutena päivänä tee työtä ja hoida kaikkia tehtäviäsi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin et saa tehdä mitään työtä, et sinä eikä sinun poikasi eikä tyttäresi, orjasi eikä orjattaresi, härkäsi, aasisi eikä mikään muu juhtasi eikä yksikään muukalainen, joka asuu kaupungissasi. Näin sinun orjasi ja orjattaresi saavat levätä kuten sinä itsekin. Muista, että itse olit orjana Egyptissä, kun Herra, sinun Jumalasi, kohotti voimakkaan käsivartensa ja johdatti sinut sieltä pois. Sen tähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivää.”

Orjuuden olemme periaatetasolla voittaneet jatkaen eteenpäin yksilöiden yhtäläistä ihmisarvoa ja perusvapauksia kunnioittavan periaatteen soveltamista. Viime vuosina olemme tosin havahtuneet siihen, että orjuutta on nykyään ehkä entistä enemmän ihmiskaupan, oikeuksia polkevan halpatyön jne. muodossa. Voidaanpa puhua myös koukuttumisesta älylaitteiden orjuuteen kaupallisten intressien hyödyntäessä algoritmejä tavalla, joka rikkoo ihmisen suojavallit. Ehkä tämä voi olla yksi kansainvälisen vastuun mietiskelyaihe tänä paastonaikana. Tärkeintä on silti saavuttaa sisäinen vapaus, johon sisältyy vapaus huomata se, mistä voi olla kiitollinen ja missä voi ojentaa auttavan kätensä muille ja arvioida sitä, mikä on hyvää ja oikein ja tehdä sen mukaisesti, antaa myös armon käydä oikeudesta, kun aika on. Armosta ja laupeudestahan me kaikki elämme uskon silmin. Ne antavat elämälle sen syvimmän horisontin ja avaavat näkymän myös kohti korkeampaa, vertikaalista ja tuonpuoleista todellisuutta.

  1. Tämä tosin ei maininnut mitä maailman monista “jumalista” tarkoitti. Raamattukin niistä muista ”jumalista” mainitsee. Jättikö valinnan kuulijalle – mene ja tiedä. No, ehkä nyt päättelykyä käyttämällä voi senkin arvioida. Harmiton toivotus joka tapauksessa.

    Voisi kuitenkin todeta, että menneinä aikoina ja joskus nykyisinkin vallanpitäjät ja poliitikot ovat usein vedonneet Jumalaan, vaikka eivät sitten ole itse osoittautuneet uskoa omaaviksi. Niinistöstä nyt en voi tälläistä väittää, koska minulla ei ole asiasta sen tarkempaa tietoa.

    • No jos presidentti olisi sattunut olemaan Jehovan todistaja, miten olisi suhtauduttu ”Jehovan siunausta!” .toivotukseen? En tosin tiedä, onko Jehovan todistajilla tapana toivotella siunausta tai millä sanoilla.

    • Olli Lehto: ”No jos presidentti olisi sattunut olemaan Jehovan todistaja, miten olisi suhtauduttu “Jehovan siunausta!” .toivotukseen? En tosin tiedä, onko Jehovan todistajilla tapana toivotella siunausta tai millä sanoilla.”

      Todistajat eivät se sellaisia hommia tavoittele. Kuten ei aikoinaan Jeesuskaan, kun tälle tarjottiin kuninkaan asemaa (todennäköisesti levinneen maineensa vuoksi keulakuvaksi asettumista juutalaisryhmittymien pyrkimyksissä päästä irti Rooman vallan alaisuudesta). Joskus ennen todistajakseen tuloa presidentin ”duunia” joissain maissa paiskineita on toki heidän keskuudessaan ollut. En tiedä ovatko vielä elossa.

      ”Jehovan siunausta” toivomuksen ei pitäisi hätkähdyttää. Sehän on Jumalan nimi, jonka pyhittämistä, kunniaansaattamista ja avuksi pyytämiseen kehoitetaan Raamatussa. Nimi esiintyi Jehova muodossa myöskin ensimmäisessa Súomen kielelle käännetyssä Raamatussa. Jostain käsittämättömästä syystä se on sittemmin jätetty niistä pois.

      Todistajat eivät nyt niin kovin yleisesti tapaa sitä siunausta toivotella. Pikemminkin henkilökohtaisissa rukouksissaan pyytävät sitä toisille ja itselleenkin. Samoin tietysti kokouksissa esitettävissä rukouksissa. Jatkuva ”siunausten” toivottelu arkielämän puheissa voisi luoda muille hieman ns. omavanhurskaan kuvan toivottelijasta.

    • Vesa Ahlfors, nuo sinun perustelusi – ylipäätäänkin ja tällä kertaa erityisesti – presidentin tehtävän sopimattomuudesta kristitylle ovat tahattoman naiiveja: ei Jeesuskaan ruvennut kuninkaaksi. Ehkäpä Jumalalla on erilaisia kutsumuksia eri ihmisille. Yritys kopioida oma elämänsä kirjaimellisesti samanlaiseksi Jeesuksen kanssa on sekä mahdotonta että typerää. Ilmeisesti olet menossa ristinkuolemaan, muistaakseni Jeesuksellekin kävi niin. Ja samaan absurdiin periaatteeseen pohjautuu kaiketi vaikkapa joulun ja syntymäpäivien viettämisen ”synnillisyys”.

      Jumalan nimestä en viitsi ruveta enempää vänkämään; sillä ei ole uskon kannalta mitään merkitystä, olkoon vaikka Jihva. Minulle riittää että kriittiset eksegeetit (ainakin lähes) yksimielisesti pitävät oikana lukutapana Jahvea. Mutta kuten sanottu, armon löytäneelle kristitylle ei ole tällaisella mitään merkitystä. Ratkaisevan merkityksen asialle antaa vain maagisen uskon omaava.

    • Panu Saarela: ”Yritys kopioida oma elämänsä kirjaimellisesti samanlaiseksi Jeesuksen kanssa on sekä mahdotonta että typerää.”

      Uudesta testamentista tosin löytyy monta kohtaa, joissa sanotaan, että ”Jeesus jätti mallin. jota hänen seuraajiensa täytyisi pyrkiä jäljittelemään.” Epätäydelliselle ihmiselle se tosin tosin on vain rajallisesti mahdollista. Tarkoittaa lähinnä hänen suhtautumistaan Isäänsä Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, tämän (JHWH:n) työn tekemiseen, suhtautumisessa lähimmäisiin ja muiden hänen periaatteidensa ja opetustensa mukaisesti toimimista.

      Panu Saarela: ”Jumalan nimestä en viitsi ruveta enempää vänkämään; sillä ei ole uskon kannalta mitään merkitystä, olkoon vaikka Jihva. Minulle riittää että kriittiset eksegeetit (ainakin lähes) yksimielisesti pitävät oikana lukutapana Jahvea. Mutta kuten sanottu, armon löytäneelle kristitylle ei ole tällaisella mitään merkitystä. Ratkaisevan merkityksen asialle antaa vain maagisen uskon omaava.”

      Jos lukee esim. Johanneksen evankeliumin, siellä monissa kohdissa sanotaan Jeesuksen tehneen Jumalan nimeä tunnetuksi, pyhittäneen ja kunniaansaattaneen sen, Isä meidän rukous alkoi sanoilla: ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Monin paikoin koko Raamatussa kehoitetaan pyytämään/rukoilemaan/huutamaan Jumalan nimeä avuksi jne.

      Jos taas sanotaan, että ei tiedetä sen tarkkaa lausumistapaa, niin samahan pätee myöskin Jeesuksen nimeen ja kaikkiin muihin heprealaisin nimiin. Kukaan kristityksi itseään kutsuva ei yleensä ala julistamaan, että mikä näiden nimi oli, on minulle täysin samantekevää. Jumalan nimi Jehovaksi lausuttuna vakiintui useiden vuosisatojen aikana käyttöön, ja kuten tuli todettua esiintyi siinä muodossa myös ensimmäisessä Suomen kielelle käännetyssä Raamatussa. Esiintyy monissa muissa kirjallisissa lähteissä ja monissa maailman eri kielien Raamatunkäännöksissä.

    • Vesa Ahlfors, nyt määritteletkin Jeesuksen kaltaisuuden aivan eri tavalla: Jumalaan suhtautumiseksi ja lähimmäisen rakastamiseksi. Niinpä näyttää, että olemme samaa mieltä. Lähimmäisen rakastamista on esimerkiksi se, että johtaa ja ohjaa yhteiskuntaa suuntaan, joka antaa työtä ja turvallisuutta kaikille. Sen sijaan lähimmäisen rakastamista ei ole em. vastuusta kieltäytyminen.

      Vastauksellasi et siis vähimmässäkään määrin perustellut väitettäsi, ettei kuninkaaksi passaa ruveta ”kun ei Jeesuskaan”; joulun ja syntymäpäivien kiellon perustelemisesta puhumattakaan.

      Jumalan nimestä puhut niin sekavia, etten saa siitä tolkkua: oliko sillä nimellä nyt ratkaisevaa merkitystä vai ei? Johanneksen evankeliumiin vetoamisesi on taas sekä maagista että naiivia. Eiköhän Jumalan nimen tunnetuksi tekeminen tarkoita juuri Jumalan tahdon, ei jonkun maagisen kirjainyhdistelmän, julistamista.

      Moni muukin asia kuin JHWH:n todennäköinen oikea lukutapa on historian varrella muuttunut tiedon lisääntyessä. Tiedämme esimerkiksi Jeesuksen syntyneen muutaman vuoden ennen ajanlaskumme alkua. Se, että kristityt satojen vuosien ajan uskoivat toisin, ei muuta tosiasioita miksikään. Kuten kirjoitin, eksegeetit ovat yksimielisiä Jahve-lukutavan todennäköisestä oikeellisuudesta.

      Jos vielä vastaat jotain, niin toivoisin sinun pysyvän aiheessa ja jättävän liirumlaarumit sikseen.

    • Panu Saarela: ”Jumalan nimestä puhut niin sekavia, etten saa siitä tolkkua: oliko sillä nimellä nyt ratkaisevaa merkitystä vai ei?”

      Taitaa sillä nyt ainakin Raamatun mukaan olla jotain merkitystä. Kirjoitin: ”Jos lukee esim. Johanneksen evankeliumin, siellä monissa kohdissa sanotaan Jeesuksen tehneen Jumalan nimeä tunnetuksi, pyhittäneen ja kunniaansaattaneen sen, Isä meidän rukous alkoi sanoilla: “Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Monin paikoin koko Raamatussa kehoitetaan pyytämään/rukoilemaan/huutamaan Jumalan nimeä avuksi jne.

    • Ja minä kirjoitin, että Jumalan nimen pyhittäminen ja kunnioittaminen ei tarkoita jonkin kirjainyhdistelmän maagista muotoa (kuten Jehovan todistajat tekevät) vaan Jumalan tahdon etsimistä ja julistamista. Luetun ymmärtämksessä(nne) tuntuu olevan toivomisen varaa.

      Kirjoitit myös: ”Jos taas sanotaan, että ei tiedetä sen tarkkaa lausumistapaa, niin samahan pätee myöskin Jeesuksen nimeen ja kaikkiin muihin heprealaisin nimiin. Kukaan kristityksi itseään kutsuva ei yleensä ala julistamaan, että mikä näiden nimi oli, on minulle täysin samantekevää”. Tämä kirjoittamasi on sellaista sekameteliä, ettei minun luetunymmärtämiseni ei riitä. Se on tulkittavissa ainakin niin, että pidät nimen muotoa sivuasiana. Mikä taas on ristiriidassa Johanneksen evankeliumiin vetoamisesi kanssa. Ehkä kannattaa lukemisen lisäksi opetella myös kirjoittamaan ymmärrettävästi.

      Muihin kysymyksiini ja kritiikkiini et sitten vastannutakaan; tulkitsen sen tarkoittavan argumenttien puuttumista.

  2. Kyllä me tavalliset kansalaiset tunnemme turvallisuutta, kun meille toivotetaan Jumalan siunausta tai rauhaa, jopa korkealta presidentin asemalta.. Vastaanottajastahan riippuu saako hän siunauksen tai rauhan. Jeesuskin lupasi, että saa toivottaa joka taloon Jumalan rauhaa. Jos siellä asuu rauhan lapsi, rauha jää sinne, jos ei, niin se palaa lähettäjälleen. – Myös kaikkien kansalaisoikeus ja ihmisoikeus on tunnustaa omaa uskoaan. Joten siunausta kaikille, myös asiasta riiteleville!

  3. En meinannut edes viitsiä lukea kun varauduin tyypilliseen masentavaan tekstisisältöön?! Olen todella yllättynyt ja kunnioitan tällaista ihmistä joka on näin, oikeasti, avaramielinen ja suvaitsevainen! Todella korkean tason kannanotto, kiitos tästä Esa Ylikoski! Maassamme on tilaa kaikille, riitaa haastamatta. Kiva kun nyt on, pitkästä aikaa, vuoro hyvällä toivotuksellakin!

  4. Esa Ylikoskelle pisteet aidosti suvaitsevaisuutta osoittavasta vastauksesta.

    Aivan oikein hän toteaa, että vapaa-ajattelijoidenkin reaktiot ”Jumalan siunausta” -toivotuksiin ovat yksilöllisiä, kuten vastaavasti meidän kristittyjenkin joihinkin muihin asioihin.

    Ylikosken linjalla (jota edustavat jotkut muutkin vapaa-ajatelijat myös täällä K24:ssä) vapaa-ajattelijoilla on aineksia hyvään dialogiin kirkon / kristittyjen kanssa.

    Eikös tässä voisi ajatella, että ”Jumalan siunausta” -toivotus merkitsee yksinkertaisesti sitä, että sen sanoja haluaa toivottaa muille kaikkein parasta, mitä hän tietää olevan olemassa – riippumatta siitä, ajattelevatko kaikki tästä ”parhaasta” samalla tavalla..?

    Mitähän vapaa-ajattelijat meille kristityille toivottaisivat..?

    • Uskon ja ainakin toivon, että avarasti ajattelevia vapaa-ajattelijoita on olemassa muitakin kuin Esa Ylikoski. Sellaisten kanssa olisi kiintoisaa avoimesti vaihtaa ajatuksia. Haastella riitaa haastamatta.

    • Minä ainakin toivottaisin rehellisyyttä ja loogikan lisäkursseja …. enkä ole edes vapaa-ajettelija.

    • En oikein usko että Esa Ylikoskella on oikeutta puhua kaikkien uskonnottomien puolesta. Omasta puolestaan voi toki puhua, mutta silloin kannattaa käyttää määrettä ”minä”.

    • Kiinnostuksesta en tiedä, mutta eiköhän nyt ole jo enemmistö kuullut. Tilanne oli luultavasti toinen viisi vuotta sitten ja varmasti kymmenen vuotta sitten.

    • Kuinka on mahdolista että niin moni esiintyy Jumalan puolestapuhujana vaikka yksikään ei edes tiedä onko koko tuommoinen Jumala edes olemassa?

    • No niin, tietysti tässä tullaan käsitteen ”tieto” määrittelyyn. Seppo ilmeisesti puhuu tieteellisestä tiedosta.

    • Vapaa-ajattelijain liitolla on siis tällä hetkellä tuo tuhantisen jäsentä. Koska kyseessä on nimenomaan *Vapaa-ajattelijain* liitto eikä esimerkiksi Suomen uskonnottomien yhdistys, käykin jo ilmi miksi yhdistyksellä on jäseniä vain tuhat eikä esimerkiksi sataa tuhatta, joka olisi edustava otos suomalaisista *uskonnottomista*. Uskonnotonhan voi olla vaikkapa stalinistinen totalitaristi, eli noudattaa vapaa-ajattelulle täysin vastakkaista filosofiaa. Esimerkiksi ateistiselle uusnatsille olisi kauhistus kuulla että hänen edestäpuhujanaan toimii yhdistys, jonka johtotähtenä on auktoriteettien epäily. Tosin kyseistä epäilyä liitto esimerkiksi tässä uutisessa nimenomaan *ei harjoita*, mikä kertoo varsin paljon liiton nykyisestä tasosta.

      Selvennykseksi Jori Mäntysalolle (omituista kyllä hän ei tätä tunnu tietävän), vapaa-ajattelu ja uskonnottomuus ovat kovin eri asioita. Niitä yhdistää vain se että vapaa-ajattelija on samalla uskonnoton siinä mielessä että ei *usko* uskontojen yliluonnollisiin väitteisiin. Vapaa-ajattelijaksi itseään nimittävä kuitenkin noudattaa huomattavasti laajempaa filosofiaa, eikä henkilö joka yksinkertaisesti nimittää itseään ”uskonnottomaksi” tai ”uskonnottomien edustajaksi” riitä vapaa-ajattelijaksi, vielä vähemmän mikäli hän ei edes käyttäyty vapaa-ajattelijan tavoin.

      Vapaa-ajattelijan liitto ei toki koskaan ole harjoittanut todellista vapaa-ajattelua, sillä 90-luvulle saakka se oli neuvostotyyppistä tiedeateismia saarnaava, sittemmin ilman minkäänlaista yhteistä filosofiaa toimiva joukko.

    • Joni, lähempänä kahta tuhattahan tuo jäsenmäärä lienee. Vai onko sinulla jostain tarkempaa tietoa?

      Koska usko ja uskonto ovat käsitteinä epämääräisiä, on vastapuolenkin käsitteistö joteensakin epämääräistä. Itse kutsun itseäni sujuvasti uskonnottomaksi, ateistiksi tai vapaa-ajattelijaksi.

      Oletko muuten kääntynyt jonkin uskonnon kannattajaksi, kun olen pitkään joskin harvakseltaan lukenut kommenttejasi, joissa perusviestinä on aina se, että va-liitto on huono ja paha?

  5. Presidentti kai ei oikein voi toimia muuten kuin ”ex cathedra” vai miten se latinaksi menikään. Puhui missä puhui, aina se tulkitaan julkiseksi. Tilanne on toinen ministereillä; Päivi Räsänen puhui selvästi itsenään eikä sisäministerinä kesän ”Raamattu vai laki” -puheessaan.

    Pitäisikö tästä päätellä, että nimenomaan presidentillä on enemmän oikeus tuoda uskontoa puheisiin, koska hän ei voi tehdä sitä vapaa-ajalla, koska sellaista ei ole?

  6. Tämähän alkaa olla huvittavaa. Kun viime vuona Sauli Niinistö toivotti Jumalan siunausta, niin jotkut kirkolliset nostivat älömölön siitä, ettei se ole sopivaa. Noh. joka vanhoja muistaa, niin sitä tikulla silmään. Mutta pakko nyt on tässä kuitenkin vähän hyvä muistuttaa sillä luulen jonkun näitä lukevan. :))

    Ainiin, Siunausrikasta Uutta vuotta!

    http://www.youtube.com/watch?v=TfBnOBDGt6E

  7. Väiistä näitä vapaa-ajattelijoiden mielipiteitä lukiessani tulen aina samoihin päätelmiini:

    – He aina tuovat esille, että heidän jokainen kirjoitus ja kantaanotto olisi 1:1 kaikkien vapaa-ajattelijoiden kanssa. Ihan samaa kun rinnastetaan, että KD:n ääni 1:1 kaikkien uskovien ääni. Eli todella naurettavuutta.

    – He eivät todellakaan ole vapaita, heitä hallitsee halu antaa aina jotain lausuntoa eri uskovia kohtaan. Jos he olisivat aidosti vapaita, ei he eivät välittäisi muitten mielipiteistä. Antaisivat vapaasti ajatella ihmisten mitä tahtovat, vaan he pitävät vapaana sitä että sanelevat puolestaan ehtoja ja esityksiä joka olisi heidän mielestään vapautta.

    • Kiva sanaleikki toi ”vapaa”-juttu, mutta eihän vapaa-ajattelu toki mitään sellaista tarkoita. Wikipedian määritelmän mukaan ”Vapaa-ajattelu tarkoittaa uskonnosta vapaata ajattelua, joka suhtautuu arvostelevasti kirkkoon ja sen yhteiskunnalliseen vaikutukseen ja pyrkii täydelliseen uskonnon ja ateismin vapauteen[2]. Usein vapaa-ajattelulla tarkoitetaan ateismia[2].”

      Sitten väität, että ”jokainen kirjoitus on … kaikkien vapareiden kanta” vaikka juuri tuossa Esan haastattelussa kävi hyvin ilmi, vapareiden suhtautuminen on yksilöllistä.

      Nyt kun nämä väitteesi on virheellisiksi osoitettu, en yhtään epäile ettetkö jatkossakin edelleen käyttäisi samoja virheellisiä väitteitä. Tällaiselle virheellisten väitteiden toistamiselle on nimikin. Uskonto.

Karttunen Tomi
Karttunen Tomi
Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Seurakuntapappivuosien ja lyhyen yliopistoperiodin jälkeen olen vuoden 2008 joulukuusta toiminut teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa sekä dogmatiikan dosentti Helsingin yliopistossa.