Sukupuolittuneet nimikkeet kirkossa

Myös kirkossa on nimikkeitä, joissa vilahtaa sukupuoleen viittaava osa. Niitä Aamulehti on käynyt siivoamaan pois koko yhteiskunnasta.

Kirkossa tunnetuin "ongelmanimike" on kirkkoherra. Nimike on keskiaikainen. Ruotsalaiset livahtivat aikanaan ongelmasta vaihtamalla herran paimeneen (-herde).

Tunnustan olevani kai sen verran kalkkis, ettei minulla ole mitään vaikeutta puhutella rouva kirkkoherroja, joita myös omassa hiippakunnassani on. Heidän määränsä kasvaa, kun papisto on nopeasti naisistunut.

Kielessämme on vakiintunut titulatuuri puhutella rouvaksi myös neitejä tietyissä tilanteissa. Rouva maaherra (vaikka heitä ei enää ole), rouva alikersantti, rouva ministeri, rouva kirkkoherra.

Jos nyt vängällä pitäisi kirkkoherrasta päästä, niin kai siitä jokin johtava pastori tulisi. Jotenkin aika kummalta se tuntuisi, mutta aikaa myöten kaikkeen tottuu.

Tosin en vieläkään ole täysin sinut seurakuntamestarien nimikkeen kanssa. Miksi kaunis keskiaikainen nimike suntio piti siivota pois? Tunnen monia aivan upeita alan edustajia, mutta taidan enimmäkseen sanoa heitä suntioiksi. Vielä ei kukaan ole suuttunut, mutta pari on korjannut oikean nimikkeen.

Diakonissa on jotenkin feminiinin oloinen päätteeltään. Toisaalta senkin koulutuksen on myös joukko miehisiä miehiä läpi käynyt. Diakoni voi olla mies tai nainen. Diakonian viranhaltija (dvh) on neutraali, mutta jotenkin jo vähän kömpelömpi ilmaus.

Kirkolliset päättäjät ovat jo kauan olleet luottamushenkilöitä.

Edelleen kuitenkin kyselen, keitä sukupuoleen vivahtavat nimikkeet oikeasti häiritsevät? Mitä muutoksella voitettaisiin?

12 kommenttia

  • Sukupuolittuneesti virittyneet ehkä näkevät sukupuolittumista jokapaikassa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Sukupuolittuneiden nimityksien tärkeyttä kuvaa mm. se, että miehet eivät suostuisi hyväksymään itselleen vaikkapa ”nainen”, ”rouva” tai ” emäntä”- sanoja sisältäviä nimityksiä. Mies ei halua olla lentoemäntä, bingoemäntä, virkanainen, ei myöskään ” kadunnainen” ( vrt. ” kadunmies”). jne. Toki voidaan sanoa että tämä on ymmärrettävää koska ”mies”- tai ” herra”-sanan sisältäviin nimityksiin on totuttu. On totuttu siihen että myös nainen voi tulla kutsutuksi ” kirkkoherraksi” tai ”luottamusmieheksi”. Toisaalta on myös niin, että mies tai herra- sanojen sisältyminen erilaisiin nimityksiin ohjaa ihmisiä ajattelemaan, että miehen toimiminen näissä asemissa on kuitenkin se perustapaus, luonnollisempaa ja itsestäänselvempää kuin naisen. Naisen osalta todetaan usein ” kyllä nainenkin voi olla kirkkoherra, puhemies jne.”. Näin ei tarvitsisi sanoa jos asiassa ei olisi yhtään mitään luonnolliseksi käsitetystä perusasiantilasta poikkeavaa.

    Valta on perinteisesti käsitetty ” herruutena”, joka kuuluu ” luonnollisesti” enemmän miehille kuin naisille. Tähän on totuttu, ja siihen, että vallasta kertoviin nimityksiin ja asemiin sisältyy usein jokin mieheyteen viittaava termi. Myös valtion kansalaisuus ja julkisissa viroissa toimiminen on käsitetty miehille kuuluvana ( ” virkamies”). Naisten paikka on perinteisesti ollut yksityisyydessä ja kodin alueella.

    Me ajattelemme kielellisesti ja kieli on keskeinen maailmaa jäsentävä asia. Kieli on eräänlainen ” kartta” joka kertoo mitä maailmasta löytyy. Vaikka se on perinteisesti liittänyt miehiin eri asioita kuin naisiin niin tätä ei tarvitse nähdä luonnonilmiön kaltaisena asiana jolle ei voi mitään, kuten ei patriarkaalisuutta noin muutenkaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Aarnio sanoo:

      ”Naisen osalta todetaan usein ” kyllä nainenkin voi olla kirkkoherra, puhemies jne.”. Näin ei tarvitsisi sanoa jos asiassa ei olisi yhtään mitään luonnolliseksi käsitetystä perusasiantilasta poikkeavaa.”

      Näin on ollut ei niin kauan sitten vaan kyllä mielestäni asia on muuttunut ihan parin vuosikymmenen aikana eli mennyttä aikaa, vihdoin, voi sanoa.

      ”Kieli on eräänlainen ” kartta” joka kertoo mitä maailmasta löytyy. Vaikka se on perinteisesti liittänyt miehiin eri asioita kuin naisiin niin tätä ei tarvitse nähdä luonnonilmiön kaltaisena asiana jolle ei voi mitään, kuten ei patriarkaalisuutta noin muutenkaan.”

      Tämäkin asia on jo muuttunut enkä havaitse omassa yhteiskunnassamme pahemmin mitään patriarkaalisuutta joitakin penempiä uskonnollisia ryhmiä lukuunottamatta. Mielestäni naiset ovat jo varsin hyvin päässeet huippupaikoille vaikka tietty parantamistakin vielä on, jos nyt ajatellaan vaikkapa näitä hyväveliverkostoja, jotka kummasti yhä jylläävät. Vaan niiden torjuminen lienee lähinnä poliittisesta tahdosta kiinni ja rahan vallasta. Jälkimmäiseen näyttää kyllä olevan varsin vaikea puuttua. Mistähän johtuu?

      Kommenteillani tahdon ilmaista, että tämä yritys kielen muuttamisesta jonkinlaiseksi sukupuolineutraaliksi tuskin mitään muuttaa. Tuntuu vain varsin keinotekoiselta ja naivilta tavalta toimia nykytilanteessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Haluaakohan joku olla lentoperänainen ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Merja Ruuska sanoo:

    Kaitpa nuo nimitykset ovat peräisin siltä ajalta, kun kaikki mahdolliset viskaalit ja johtajat olivat miehiä. Myös kirkossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Miten sanoa korrektilla kielellä ”Helsingin herra ilotytön kanssa?”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tai: Ruuhkasuomalainenmenestyshenkilö tapaa ilohenkilön.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Kieli ylipäänsä on hyvin sukupuolittunut: vesimies, asiamies, haastemies, selvitysmies, ulosottomies, mitalimies jne…

    Mitä tehdä tehdä sanojen kanssa, joissa vastenmielinen patriarkaalinen painolasti löytyy keskeltä? Esim. merimiessolmu? Entä ”mennyttä miestä?”

    Miesmuistiin ei tule mieleen näin radikaalia kielenhuoltoa, mitä Aamulehti tuli aloittaneeksi. Onneksi Aamulehti eikä Päivämies.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marja-Sisko Aalto sanoo:

    Viimeksi tänään Helsingin Sanomat antaa palstatilaa monen hellimälle kuvitelmalle, että kirkkoherra olisi käännösvirhe ruotsin kielen nimikkeestä kyrkoherde. Kun ei ole. Päin vastoin: Ruotsissa muutettiin herra paimeneksi, kun demokratiassa ollaan. Heillä on apunaan kovin saman sointuinen ja sopiva sana (herre-herde). Suomen kielessä vastaavaa sanaa ei ole. ”Kirkonpaimen” on enemmän koominen kuin osuva. Se herroittelu ei ole tämän päivän ilmiö, vaan keskiajalta keskeisistä germaanisista kielistä. Kirkioherra tms.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Tämä on aivan totta, mutta käännösvirhe” on yleinen luulo. Kirkkoherra kuuluu samaan sanueeseen kuin maaherra ja lääninherra sekä aateliskartanon isäntää tarkoittava pelkkä herra.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Marja-Sisko Aalto

    Pappi, rovasti, kirjailija, entinen kirkkoherra Imatralla ja sitten tuomiokapitulin notaari Kuopiossa, nyt eläkemuorina. Ihmisen ja uskon puolesta. Sattuneesta syystä sydämellä monet asiat, vaikkapa eri tavoin siipeensä saaneet ihmiset. Vapauteen Kristus vapautti meidät!

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit