Maahan on saatu sopimus sote-alueista ja palveluiden järjestämisen periaatteista. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut järjestetään maakunnallisesti, ja kansalaisen valinnanmahdollisuuksia laajennetaan.
Suomi siirtyy nyt enemmän eurooppalaiseen suuntaan väliportaan hallinnossa. Vaikka mitään yhtä ja yksiselitteistä mallia ei Euroopassa olekaan, pieniä valtioita lukuun ottamatta lähes kaikissa on jokin alue- tai itsehallintoaluerakenne. Globalisoituvassa maailmassa paikallinen ja alueellinen nousevat arvoonsa.
Käydyssä keskustelussa oli hämmentävää huomata, kuinka harva toimittaja ja kuinka harva meistä päivystävistä dosenteista ja ”asiantuntijoista” ymmärsi, tiesi ja tunsi nykyistä suomalaista aluehallintoa, joka on oikea himmeleiden kukkatarha. On maakuntaliittoja, ELY-keskusten toimintoja, kuntayhtymiä, pelastustoimialueita, sairaalapiirejä ja ties mitä.
Nyt näitä aluehimmeleitä ja -häkkyröitä puretaan ja kootaan alueelliset toiminnot, mukaan lukien sote, johdonmukaisemmaksi kokonaisuudeksi. Itsehallintoalueita johdetaan demokraattisesti kansanvallan periaatteiden mukaisesti. Tuotantotehtävä annetaan ammattijohtajille. Varsin haastavaa on sitten järjestää mahdollisimman selkeä rahoitusjärjestelmä nykyisen osaoptimointia suosivan monikanavaisen järjestelmän tilalle.
Itsehallintoalueiden rakentamisessa tulisi välttää turhaa byrokratiaa. Ne on mahdollista rakentaa nyt digitalisoitumista hyödyntäen moderneiksi ja tehokkaiksi palveluorganisaatioiksi. Jo olemassa olevaa runsasta byrokratiaa on mahdollista purkaa. Kansalaisten palvelut voidaan järjestää monelta osin verkkopalveluiden varaan. Maakunnille luodaan yhteinen ja yhtenäinen ICT-alusta.
Valinnanvapauden laajentaminen on ammuttu alas monilta tahoilta käsin. Se sisältääkin monia riskejä, jos järjestelmää ei luoda oikein.
Joissakin palvelusetelikokeiluissa on luotu meilläkin jo järjestelmiä, joissa palveluiden tuottajille asetetaan selvät laatu- ja hintakriteerit. Kriteerit täyttävät saavat tarjota palveluitaan julkisesti tuettuina. Ja kansalainen valitsee. Moni suomalainen on Keski-Euroopassa asuessaan kokenut aivan luonnollisena sen, että voi julkisella rahoituksella valita lääkärinsä, myös yksityisen. Palveluiden tuottamisesta ei saa tulla villiä rahastusta.
Monille järjestöille sosiaalipuolella nykyinen giljotiini-kilpailutus on ollut hankala, jopa tuhoisa. Muutaman kymmenen sentin hintaero tarjouksessa on pudottanut laudalta pitkäjänteistä työtä tehneitä, laadukkaita toimijoita. Valinnanvapaus sosiaali- ja mikseipä terveyspalveluissakin voi parhaimmillaan merkitä sitä, että myös järjestöt ja yhteiskunnalliset yritykset saavat tasavertaisen mahdollisuuden tarjota pitkäjänteisesti palveluitaan kuntien ja yritysten rinnalla.
Valinnanvapauden laajentaminen ei ole yksiselitteisen hyvä tai yksiselitteisen huono ratkaisu. Kysymys on siitä, miten se toteutetaan.
Jo tavattoman yliaikainen sote-vauva syntyi pihtisynnytyksellä, mutta nyt sentään päästään eteenpäin. Ratkaisu luo perustan, jolle on mahdollista järjestää toimivat sosiaali- ja terveyspalvelut ja jolla on mahdollista järkevöittää sekavaa väliportaanhallintoa.
Nykyinen terveydehuoltojärjestelmä on ollut erittäin epätasa-arvoinen. Työssäkäyvät ovat käyneet työterveydessä, keskituloiset ja siitä ylöspäin lisäksi yksityislääkäreillä. Työttömät, eläkeläiset, syrjäytyneet eli toista miljoonaa kaikkein köyhintä on jonottanut terveyskeskuksissa, mikäli jollain ihmeellä ovat sinne ajan ylipäänsä saaneet.
Sote-uudistus on toki tulonsiirto yksityisille lääkäri- ja hoivapalvelufirmoille, mutta entä sitten? Mitä pahaa siinä on, että myös kaikkein vähätuloisimmat pääsevät nopeasti yksityislääkärille? Vasemmisto hyperventiloi suotta, ikäänkuin vanhasta muistista kuultuaan sanan ”valinnanvapaus.”
Totta on, ettei nykyinen järjestelmä ole tasa-arvoinen. En kuitenkaan pidä terveyskeskusjärjestelmän toistuvasta mustamaalaamisesta. Monin paikoin se toimii hyvin jäntevästi ja joustavasti, esimerkkejä on. Ei yksityinenkään aina toimi. Kesällä kun tuli asiaa hammaslääkäriin, puhelinvastaaja vain ilmoitti neljän viikon lomasta.