Sley kiinnostaa

 

Olemme tehneet viime vuosina Sleyn puitteissa lukuisia YouTube-lähetyksiä. Pelkästään Lappeenrannan työn puitteissa lähetimme nyt korona-aikana yli 150 videota.

Yhteensä koko Sleyn YouTube-pääkanava voi lähivuosina jo haaveilla miljoonan katsojan rajan ylittymisestä, sillä tänään pääkanavan katselukerrat olivat 715 429. Kun otetaan huomioon myös se, että Sleyn messuyhteisöillä on pääkanavan lisäksi omia YouTube-kanavia, miljoonan raja saattaa olla jo ylitetty. Tämä on suuri määrä katsojia ja kuulijoita.

 

Minun nähdäkseni tämän asian äärellä on tärkeää olla myös nöyrä. Turvallinen luterilainen Raamattu-opetus ja julistus kiinnostaa yhä tänään. Ystävät antavat aikaansa sen seuraamiselle, ja viestivät näin tämän asian arvostuksesta. Meidän on Sleyssä syytä olla tässä työssämme uskollisia.

Uteliaisuudesta selvittelin myös tilastoistamme, missä määrin Kotimaa-nettisivun lukijat löytävät Sleyn lähetysten pariin? – Tutkin Sleyn tilastoista, miten moni näille sivuille itse linkkaamani lähetys on saavuttanut Kotimaan nettisivun lukijoita.

 

a) Kastetta käsittelevän jumalanpalveluksemme kävijöistä näyttää löytyneen 18,9% juuri Kotimaan kautta kuuntelijaksemme.

https://www.youtube.com/watch?v=2QYsVlw-zN0

 

b) Kun käsittelin profeettaan suhtautumisen problematiikkaa, tällöin jopa 51,4% kuuntelijoista löysi yhteyteemme Kotimaan kautta.

https://www.youtube.com/watch?v=gjngQrau_nI

 

c) Sleyn messu uskonpuhdistuksen päivään liittyen tavoitti puolestaan 15% kuulijoistaan juuri Kotimaan nettisivun kautta.

https://www.youtube.com/watch?v=xUpYokZvmu4

 

Omien havaintojeni mukaan konservatiivisen Sleyn toiminta ja julistus näyttää siten kiinnostavan myös kirkollisesta liberaaliudestaan tunnetulla Kotimaa-foorumilla. – Erityisen jännittävänä asiana pidän myös sitä, ettei konservatiivisen Sleyn näkyminen Kotimaassa näytä tuottavan sivuillemme negatiivisia alapeukku-reaktioita. Juuri tällä hetkellä Sleyn YouTube-sivun peukutukset näyttävät yhtä positiivisilta riippumatta siitä, ovatko jonkun tilaisuuden seuraajat pienemmällä tai suuremmalla prosentilla Kotimaan nettisivujen seuraajia. – Tämä on rohkaisevaa työmme kannalta.

 

Kiitos kaikille kuulijoillemme ja seuraajillemme tällä foorumilla!

 

 

  1. SLEY tekee hyvää työtä ja pitää Raamattua ja elävää Pyhää Henkeä arvossaan! Kiitos.

    • Kiitos viestistä! Suokoon Jumala kaiken hyvän jatkua, ja sikäli kun on milloin aihetta itsetutkisteluun, toivottavasti myös siihen löytyy viisautta ja suostuvaisuutta.

  2. Tämäkin on minusta hyvä rikka rokassa (vai peräti oikea makupala?) tämän blogin aihepiiristä:

    ”Nuotta on nuorten tekemä kristillinen media. Fyysinen lehti ilmestyy yhdeksän kertaa vuodessa, ja nettilehti päivittyy jatkuvasti. YouTube ja radio aktivoituvat Maata Näkyvissä -festarien aikaan. Nuotan visio on tuoda evankeliumia nuorilta nuorille, kiinni tässä päivässä. Kustantaja: Sley Media Oy.”
    https://nuotta.com/

    • Eipä ole muita. Paperilehdet kaiken kansan kaikkiaan ovat nuorten parissa out. Siksi Nuottaakin tehdään verkkoon paperilehden ohella. Veikkaan, että viiden vuoden sisällä se siirtyy kokonaan verkkoon.

  3. SLEY ei enää kiinnosta.

    Äitini, jonka isovanhemmat olivat juuri syntyneen evankelisen liikkeen uskollisia kannattajia, sanoi usein, että nämä nykyiset SLEY:n johtajat kuulostavat siltä, että evankeliumi ei ole heille kirkastunut. Hän myös lopetti raskain sydämin ’Sanansaattaja’ – lehden tilauksen, koska ’siinä ei ole mitään hengellistä sisältöä’.

    Äitini ei olisi voinut olla enemmän oikeassa.

    Näin pyhäinpäivän aattona, suurella kaipauksella muistelen vanhoja oikeita evankelisia. Heille usko oli iloinen asia.

    Epäilemättä blogisti poistaa tämän kommenttini tuota pikaa.

    • Kyllä tämä kommentti mahtuu Sley-palautteen joukkoon. Ei ole varmaan koskaan tarpeetonta sivuuttaa sitä, jos joku ei löydä Saniksesta evankeliumia. Haluatko vielä tarkentaa, mistä johtajamme puhuvat nykyään evankeliumin sijasta?

    • Vaikka olen Seija Rantasen kanssa monesta asiasta eri mieltä, olen päätynyt Sanansaattajan osalta samaan ratkaisuun.

      SLEY:n johtajat ovat kyllä mielestäni kirkkaan evankeliumin saarnaaja kaikki.

    • ”SLEY:n johtajat ovat kyllä mielestäni kirkkaan evankeliumin saarnaaja kaikki.” Ovatko he sitten ajautuneet lain saarnaajina sameille vesille?

    • Manu

      Sanotaanko nyt näin, että Sanansaattajaa vaivaa sama tauti kuin SLEYtä muutenkin. Kirjoittajien ja esim. Evankeliumijuhlien puhujien joukko on käynyt kovin pieneksi, suorastaan sisäänpäinlämpiäväksi.

      Enhän minä enää maksa SLEY:n jäsenmaksuakaan. 35€ on korkea hinta siitä, että pääsee kerran vuodessa vuosikokoukseen riitelemään. Kalajoen vuosikokouksen jälkeen en ole enää vuosikokoukseen mennyt. Enkä mene.

    • Kiitos Kimmo rehellisestä palautteesta. Uskon, että se otetaan vastaan nöyrällä, mutta varmaan myös hieman surullisella mielellä. Itse näkisin sinut toki mielelläni (myös) Sleyn sisällä vaikuttajana. – Sley on samaan aikaan kirkollinen lähetysjärjestö, (iso)osa evankelista herätysliikettä ja myös kansanliike. Tämä yhtälö toki näkyy jännitteinä kentässämme, sitä en kiellä/kaunistele.

      Minulle on vasta pikkuhiljaa kypsymässä hieman jäsentyneempi visio Sleyn tulevaisuudesta, ja sen rakentamisesta. Ehkä saan sen joskus sanoiksikin asti…

Manu Ryösö
Manu Ryösö
Olen pastori, joka haluaa sitoutua Pyhään Raamattuun ja sen perustalle rakentuvaan luterilaiseen tunnustukseen.