Jeesus sanoi lähetysjärjestöille: ”Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni…” Näinhän me tuon tutun lähetyskäskyn täällä Suomessa olemme tottuneet lukemaan. Vai käskikö Jeesus sittenkään ulkoistaa tämän käskyn seitsemälle erilaiselle lähetysjärjestölle? Voisiko järjestöjä olla vähemmän? Voisiko kokonaiskirkko miettiä tämän perustavaa laatua olevan tehtävän hoitamisen toisella, kokonaan uudella tavalla?
Kun pidin ensimmäiset rippileirini 1970-luvulla, kirkon perustehtävä pruukattiin jakaa kolmeen osaan: julistus, palvelu ja yhteys (ykseys). Julistukseen kuului olennaisena osana myös lähetystyö. Palvelu tarkoitti diakoniaa ja yhteys / ykseys… tuota noin…
Matka ns. miekkalähetyksestä nykypäivän kehitysyhteistyöhön on ollut monipolvinen ja turhankin värikäs. Jo ovat harvenneet lähetystyön kannattajista ne mummot, jotka lähetyspiireissä kutoivat sukkaa ja lapasta Afrikan aliravituille lapsille. Todelliset määrärahat lähetysjärjestöille tulivat kuitenkin seurakuntien budjeteista, myöhemmin seurakuntahyytymien kassoista. Paitsi että eivät avustukset enää tätä nykyä automaattisesti noin vain tipahtelekaan. Rahanjakajat eivät enää kysy niinkään sitä, mihin järjestöt rahan käyttäisivät, vaan sitä, mikä ko. puljujen suhde on vaikkapa homoihin.
Evankeliumi ei ole oppi, vaan iloinen sanoma, hyvä uutinen Jumalan valtakunnan murtautumisesta tähän maailmaan. Tähän viestiin kaikkien ihmisten kaikkialla maailmassa on välttämättä otettava kantaa ja suhtauduttava vakavasti. Julistus koskee lähelle tulleen valtakunnan julistamista, ristiinnaulitun ja ylösnousseen Kristuksen kuuluttamista kaikille.
Se, mitä me olemme tottuneet kutsumaan kristinuskoksi, muodostaa vain historialliset kehykset Jeesuksen julistukselle taivasten valtakunnasta. Jeesus tuli kertomaan, millainen Jumala on, mitä hän meille lupaa ja mitä meiltä odottaa. Sovitustyöllään Jeesus korjasi sen, minkä ihminen oli lankeemuksellaan rikkonut. Nimittäin yhteyden ihmisten ja Jumalan välillä.
Oppi erottaa, elämä yhdistää, sanotaan. Opista voi helposti tulla teologinen kiistakapula, mutta Jeesuksen sanoma on ihmiselle lohtu ja täyttymys. Eikö niille, jotka ovat elämässään kokeneet samoja, kovia kohtaloita ja sitten löytäneet Kristuksesta avun, ole hyvät edellytykset kokea yhteyttä myös keskenään? Tämä maailma on kuin jättikokoinen sairaala. Maailman joka kolkalta kuuluu voihketta ja valitusta. Kaikkien sairaitten on kuultava, että Suuri Parantaja ei ole heitä hylännyt.
”Jumala on tehnyt ihmiset suoriksi, mutta itse he etsivät monia mutkia.” ( VT:n Saarnaaja 7:30b)
Kuvatekstit:
(Yllä): Anna vettä kuihtuneelle…
(Alla): Lähetystyössä kuhisee jälleen…
Osmo: Niin, ei Jeesus mitään järjestöistä jutellut, ei perustanut yhtään sellaista. Mutta Kirkonpa perusti! Ehkä tuossa kanavoimiskysymyksessä on ajateltu sitä, että kirkko tai seurakunta on liian iso yksikkö yksityisen ihmisen siihen jäsentyä. Järjestöissä, yhdistyksissä, seuroissa on varmasti helpompi tuntea kuuluvansa joukkoon. Seurakunta on myös varsin monitouhuinen yhteisö. Helpottaa, kun yhdistys koko pizzan sijasta tyytyy yhteen pizza-sliceen.
Vielä voisin tässä yhteydessä härnätä Teemua sanomalla, että tämän kirjoittaja on elänyt pienen elämänsä täysin irti herätysliikkeistä. Siksi minun on vaikea ymmärtää, että herätysliikkeillä on omia lähetysjärjestöjä omine opillisine korostuksineen. Miksi? Eikö riitä, että Jumalan ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämämme kallein asia?
Perinteiset herätysliikkeet eivät pysty ”kanavoimaan” kaikkia kristittyjä tai toimimaan heidän ”äänitorvenaan”. Pitäisikö perustaa kuudes herätysliike mystikoille, sosiaali-eettisesti tai ekumeenisesti ajatteleville?
Joitakin aikoja sitten olin puhumassa Tuomiokirkon kryptassa körtti-nuorten seuroissa. Minun oli ihan pakko kysyä heiltä, että teidän mielestänne elämä on vaivaista vaellusta, eikö niin?
– Kyllä, kuului vastaus.
– Mutta MIKÄ teidän nuoren elämänne on niin vaivalloiseksi tehnyt?
– Emme me tiedä. Emme ole tulleet ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta…
On paljon asioita, joista Jeesus ei puhunut. Esimerkiksi niistä verovaroista, joista Osmo muistuttaa joka toisessa kommentissaan. Silti verovarat ovat ihan ok. Jeesus sanoi myös, että antaa kuolleiden haudata kuolleensa, mutta silti hautaustoimi on seurakunnille merkittävä menoerä.
Minä diggaan Pelastusarmeijaa. Täytyhän joku omiakin auttaa, sillä on meilläkin omasta takaa autettavia lähetyskseksi asti Suomessakin.
”Vapaa Lähetys” lähetti ensimmäisen työntekijän Kiinaan 1890 ja Intiaan Tiibetin porteille 1895… Vapaakirkko on ainoa merkittävä kirkko suomessa, joka tekee lähetystyötä suoraan kirkon omana lähetysosastona. Lähettäen yhteistyökirkkojen työhön, sekä lähettejä, että kehitysyhteistyön tekijöitä. Pienelle porukalle tuokaan ei riitä, koska lähettejä on myös Organisaatio mobilisaation ja muiden yhteiskristillisten järjestöjen kautta maailmalla… Oma lähetti on aina läheisempi ja rakkaampi, kuin joku tuntematon suuren kirkon rattaissa.
Pöydälläni ajelehtii SLS:n, Kansanlähetyksen, Kylväjän ja Kansanraamattuseuran lähettien kirjeitä ja tilillepanokortteja.
Teemu. Jos oikein muistan, Herra käski antaa verorahankin keisarille, ei kirkolle. Niinpä niin. Olisi varmaan hyvä, että järjestötkin tekisivät työtään muilla kuin kirkolle kuuluvilla verorahoilla.
Teemulle vielä. Mielestäni hautaustoimi olisi yhteiskunnalle kuuluva tehtävä. Hautaan siunaaminen on taas selkeästi kirkollista toimintaa. Tänään toimitin yhden hautaan siunaamisen, huomenna taas yhden ja ylihuomenna yhden. Mutta haudan kaivuu ja peittäminen ei ole kirkollinen toimitus.
Hannu. Minä taidan jo kuulua johonkin ”kuudenteen” herätysliikkeeseen. Siksi kai ne perinteisiin kuuluvat kritisoivatkin.
Erkki, hyvä hyvä! Jotta koko totuus ei täysin unohtuisi, on mainio asia, että tuotte esiin muitakin järjestöjä kuin vain näitä julkisuudessa ryvettyneitä luterilaisia versioita…
Katja: Niinpä, ns. sisälähetystä tarvitaan myös. Sanaa, saippuaa, soppaa, soittoa, sielunhoitoa…
Ne opilliset korostukset ovat vähän sellaista entisvanhaista kirkkotietoa. Vanhassa koulukirjatiedossa piti jotenkin yksinkertaisesti hahmottaa kirkonsisäisiä ryhmittymiä ja suuntauksia ja tuon ajateltiin olevan helpoin tapa jäsentää.
Elämän kalleinta asiaa voi olla vaikea määritellä. Sille, joka tuntee Vapahtajansa ja on päässyt Jumalan lapseksi, voi kalleimmaksi elämän asiaksi tulla evankeliumin vieminen kaukaiselle lähimmäiselle. Se voi olla huomattavasti helpompaa toteuttaa jonkin järjestön tukemana ja lähettämänä kuin itsekseen.
Miten nykyiseen malliin on tultu? 1800-luvulla ajateltiin, että kirkon ja sen seurakuntien tehtävä on hoitaa suomalaisten sieluja. Kaikkeen, mikä siitä vähänkin poikkesi, tarvittiin uusien asioiden visionäärejä, jotka aluksi saivat osakseen vastustusta. Seurakunnissa ei tehty diakoniaa, vaan saksalaisen mallin mukaisesti Suomeenkin perustettiin diakonissalaitoksia. Vaikea nyt uskoa, kuinka paljon diakoniaakin on Suomen kirkossa vastustettu. Sama koski muutakin kirkon sosiaalieettistä toimintaa. Aktiiviset maallikot ja uudistushenkiset papit perustivat kaupunkilähetyksiä, nuorisoyhdistyksiä y.m. Otto Aarnisaloa tarvittiin Sisälähetysseuran perustajaksi, Sigfrid Sireniusta Setlementtityöhön. Ulkosuomalaistyön taustalla on Merimieslähetys. Kirkko ei välittänyt mustalaisista, siksi jotkut perustivat Mustalaislähetyksen.
Seurakuntien leirikeskuksetkin olivat aluksi yhdistyspohjaisia, kuten Vanhan kirkon Merilä. Kirkko ei ole koskaan julkaissut Raamattuja, virsikirjoja, tunnustuskirjoja eikä lehteä. Suomen kirkon innovatiivisuus on kaiken kaikkiaan ollut melko vähäistä. Uudet työmuodot ovat olleet yksityisten uranuurtajien vastuulla.
Jälkikäteen voidaan arvostella menneiden sukupolvien ajattelutapoja: miksi uudet työmuodot on aina aloitettu yksityisten yhdistysten varassa? Näin on kuitenkin asiat vain menneet, eikä vuosia voi keriä takaisin.
Tähän kuuluu lähetystyökin. Kirkkoa ei ole mikään estänyt aloittamasta omaa lähetystyötä. Se voisi kenenkään estämättä tehdä niin vaikka ylihuomenna. Niin kauan kuin sitä ei tapahdu, ei pidä sättiä niitä organisaatioita, jotka työtä tekevät.
Taitaa kaikkiin noihin aatevirtauksiin jo ollakin omia yhdistyksiä. Useitakin. Perinteisten liikkeiden ei tarvitsekaan olla täyden palvelun tavarataloja.