Silmät auki uuteen vuoteen!
Minulla on ollut mahdollisuus osallistua näin heti vuoden alkuun erinomaisesti suunnitelluille, mutta samalla hyvin haastaville Sleyn työntekijöiden koulutuspäiville. - Työyhteisömme oma tiimi oli valmistellut päiväohjelman, joka tarttui arkailematta haastaviin teemoihin. Yhtenä monista teemoista oli johtaminen, jonka virikemateriaalina olivat tällä kertaa maailman huippujohtajien strategiat.
Saimme mahdollisuuden kuulla Fortune-talouslehden kuutena peräkkäisenä vuotena maailman vaikutusvaltaisimmaksi liikenaiseksi äänestämää Carly Fiorinaa ja Boingin & Fordin johtotehtävissä toiminutta Adam Mullalya.
Nämä johtajat eivät opettaneet meille teologiaa, mutta sen sijaan he esittelivät teologeillekin tärkeitä rehellisen johtajuuden periaatteita.
Carly Fiorina esitteli periaatekehyksen, jonka luominen on yhteisössä olevien potentiaalisten voimavarojen vapauttamisen edellytys. - Tämän kehyksen voi sovittaa muutettavat muuttaen myös kristilliseen seurakuntaelämään.
Kaiken lähtökohtana on näky. Näky vastaa siihen, mihin suuntaan olemme matkalla ja miksi. Näky antaa sisällön sille, miten me toimimme ja julistamme.
Toiseksi tarvitsemme rakenteen, joka palvelee näkyä. Rakenne ei ole itsetarkoitus, mutta se luo edellytykset edetä tarkoituksenmukaisessa prosessissa kohti yhteistä tavoitetta.
Kolmantena tarvitaan seurantajärjestelmä, joka antaa viestin siitä, että näky on ymmärretty oikein ja ollaan liikkeellä oikeaan suuntaan. - Ihminen kun on myös sellainen, että sellaiset asiat koetaan tärkeiksi, joiden toteutumista seurataan (tämä alleviivaa asian arvostusta)...
Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä on toimintakulttuurin omaksuminen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteisössämme todella omaksutaan tietyt yhteiset arvot ja eletään niiden mukaan. - Teot puhuvat enemmän kuin sanat!
Tähän viimeiseen kohtaan liittyen voi esittää myös syventävän näkökulman:
Jos yhteisö pyrkii saavuttamaan tiettyjä (utilitaristisia) etuja omien arvojensa rajapintoja hivotellen, eikä tämä herätä kriittistä arvokeskustelua, pian yhteisesti sovittujen arvojen rikkomisesta tulee osa toimintakulttuuria. → Hyvin pian edistys, innovatiivisuus ja luovuus hukkuvat korruption alle ja seuraa tuho.
On hyvin mielenkiintoista, että rehellisyys on näin keskeisessä osassa, kun puhutaan huippujohtamisesta!
Myös Adam Mullaly jatkoi samalla linjalla. Johtaessaan Fordin autotuotantoa yhden hyvin vaikean kriisiajan läpi, Mullaly luotsasi yhtiötä kolmen yksinkertaisen periaatteen avulla.
- Yhteisesti sitoutuminen ja osallisuus
- Faktojen myöntäminen
- Tunteiden huomioiminen (niiden käsitteleminen asianmukaisesti) ja hallinta
Peilasin näitä ajatuksia kokemuksiini suomalaisesta kristillisyydestä. Ensisijassa katselen nyt luterilaisia toimijoita.
Ensinnäkin meillä suomalaisilla kristityillä ja kirkollisella kentällä on usein yhteinen työnäky aivan hukassa tai sameana. - Ja tämä pätee nähdäkseni niin yksilöihin kuin yhteisöihinkin! - Suomessa on varsin paljon kristillistä toimintaa, mutta yhteisestä tähtäyspisteestä on mahdotonta saada selvää.
Toiseksi kirkolliset rakenteemme ovat levällään kuin ne kuuluisat Jokisen eväät. - Meillä on seurakuntia, seurakuntayhtymiä, herätysliikkeitä, messuyhteisöjä, erityistyömuotoja, selektiivejä, palvelujärjestöjä, lähetysjärjestöjä, paikallisosastoja, hiippakuntia, sotilas-, sairaala-, työyhteisöpappeja, oppilaitostyötä, nuorisotiimejä, sateenkaariväkeä, konservatiiveja, liberaaleja jne. - Kukaan ei enää hallitse vision seuraamista, josko koko visiosta on edes ympäripyöreää yksimielisyyttä!
Tämän jälkeen on aika vaikeaa puhua yhteisistä arvoista ja niiden todeksi elämisestä. - Ehkä siksi onkin ryhdytty puhumaan moniäänisyydestä ja pyritty lanseeraamaan siitä kiva humaani idea!
Mutta mitäpä, jos tämä kaikki onkin sen pakenemista, että myönnettäisiin faktat? Suurin osa suomalaisista luteilaisista laskettelee kuin persliukua, ilman että kukaan osaa ohjata tätä kansallisen kristillisyyden jättikelkkaa!
Luovuuden ja monien lahjojemme vapauttamisen kannalta edellä kuvattu malli on ainakin täystuho. Yhteisö ei voi tukea meitä laittamaan Jumalan antamia lahjoja käyttöön, jos siltä puuttuu näky ja edellä kuvattu voimavarojamme suojeleva luovuuden kehys. Kukaan ei suuressa kuvassa koordinoi työnäkyämme. - On kokonaan eri asia olla hallintobyrokraatti kuin todellinen johtaja... Näin siis Carly Fiorinan teorian mukaan.
Saman johtopäätöksen voimme tehdä myös Adam Mullalyn teesien pohjalta...
a) Yhteisesti sitoutuminen ja osallisuus
- se on vaikeaa ilman yhteisesti jaettua visiota ja arvopohjaa...
b) Faktojen myöntaminen
- miten myönnät faktat, jos et jaa yhteistä totuuskäsitystä...
c) Tunteiden huomioiminen (niiden käsitteleminen asianmukaisesti) ja hallinta
- kokemus tunteiden kohdatuksi tulemisesta edellyttää aina niiden asioiden kohtaamista, joihin tunteet viittaavat (siksi em. ongelmat estävät tämänkin kohdan toteutumisen)...
Edellä kuvatun valossa väitän:
Elävä suomalainen kirkollinen elämä on pelastettavissa vain, jos myönnetään, että moniäänisyyteen ja moniarvoisuuteen identifioituminen on juuri niin epäonnistunut kirkollisen johtamisen malli kuin se faktisesti onkin.
Kristillinen kirkko on täällä siksi, että kuolemme kerran kaikki. - Siksi ainoa kestävä visio voi lähteä liikkeelle kuolemattomuuden lääkeen eli Jeesuksen Kristuksen levittämisestä aina maan ääriin asti (Matt.28:18-20).
On myönnettävä faktat, eli tunnustettava, että suurin ongelmamme on synti ja ainoa apu Kristuksen armo. - Ja jos/kun suomalainen kristillisyys on saanut etua rajapintoja hivottelemalla, eli valtion tuomaa taloudellista turvaa (esim. kirkollisverotulot) kosiskelemalla ja yleistä mielipidettä mukailemalla, tästä on uskallettava tehdä pesäeroa. - Muuten hyödyntavoittelu ja laskelmointi tulee osaksi toimintakulttuuria ja tuhoaa kristillisyyden sisältäpäin (eli lakkaa olemasta aito kirkko).
Teot puhuvat enemmän kuin sanat. Arvolupaukset toimistojen seinillä, tai viralliset asiakirjat (kuten Tunnustuskirjat) eivät auta mitään, jos niitä ei eletä todeksi.
Tämä on vuoden 2017 ensimmäinen blogini ja sillä julistan omalta osaltani uskonpuhdistuksemme juhlavuoden alkaneeksi.
Martti Luther ei uskonut siihen, että kirkko on vastakohtiensa summa, kuin suuri Baabel. Luther oli taitava johtaja. Hänellä oli näky, joka inspiroi häntä kouluttamaan oman aikansa saksalaisia, sitouttamaan ja tekemään osallisiksi evankeliumista ja siihen liittyvästä työstä. Luther pani myös alulle katekismusopetuksen ja tarkastukset seurakuntiin seuratakseen uskonpuhdistuksen löytöjen omaksumista. Näin hän istutti evankelisen uskon kautta toimintakulttuurin, joka muutti koko Pohjois-Euroopan.
Hyvä johtaja ei vain reagoi olosuhteisiin, vaan myös muuttaa niitä. Martti Luther oli enemmän kuin hyvä johtaja. Hän muutti olosuhteita tutustuttamalla kuulijansa kaikkein parhaimpaan johtajaan, joka on Jeesus Kristus.
Lopputeksti
Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niin kuin Raamattu sanoo, juokseva elämän veden virrat. (Joh.7:38)
Herra Kristus ei tahdo vain virvoittaa sitä, joka tulee hänen luokseen, sammuttamalla hänen janonsa. Kristus tahtoo tehdä hänestä myös kumpuavan lähteen antamalla hänelle Pyhän Hengen lahjoineen, niin että hän voisi toisiakin virvoittaa. Samoin kuin Kristus on auttanut häntä, hänkin lohduttaa, vahvistaa ja palvelee muita.
Herra Kristus voi tehdä luokseen tulevasta toisenlaisen kuin laki voi. Hurskas kristitty lohduttaa jokaista synneissä olevaa sillä, että Kristus poistaa synnit. Yksi ainoa Raamatun lause puhaltaa ne pois, olkoot ne kuinka suuret hyvänsä. Kuolemankin lähestyessä hän voi lohduttaa heitä, niin etteivät sitä pelästy. Miten? Elämän vedellä eli evankeliumilla.
Kaikki tapahtuu aivan yksinkertaisesti. Sinun on vain kuultava, luettava tai saarnattava evankeliumia. Kuullaan vain äänen kajahdus, on vain vähäisiä kirjaimia kirjassa ja mietitään sitä sydämessä. Tällä sanalla on kuitenkin salainen suuri voima huuhtoa sydämestä kaikki se, mikä on perkeleestä.
Niiden osaksi, jotka tulevat Kristuksen luo, tulee se kunnia, että he voivat saada aikaan näin suuria.
(Lopputekstinä oli Päivän teksti Martti Lutherin hartauskirjasta Mannaa Jumalan lapsille.)
50 kommenttia
Mielestäni Manun lähtökohta on hyvä. En usko, että yksikään yhteisö voisi olla olemassa ilman organisaatiota/organisaatiokaaviota. Yhteisöt organisoidaan yhteisön mission eli toiminta-ajatuksen mukaisen työn järjestämiseksi. Missio kertoo lyhyesti ja ytimekkäästi miksi yhteisö on olemassa, mikä on sen tarkoitus ja toivottavasti myöskin sen, mitkä ovat yhteisön eettiset ja moraaliset pyrkimykset eli tavoitearvot. Missiosta muodostettua mielikuvaa, tulevaisuuden tavoitetilaa, kutsutaan visioksi.
Ongelmia yhteisössä syntyy, jos päättäjien ja työntekijöiden käytännön tavoitearvot ovat jotakin muuta kuin yhteisön mission ja tavoitetilan mukaiset eettiset ja moraaliset tavoitteet.
“Se hyöty noiden tietämisestä kuitenkin on, ettei ryhdy taistelemaan tuulimyllyjä vastaan ja tuhlaa energiaansa siihen.”
Yritin tuolla sanoa sitä, että kun en ole johtavassa asemassa, niin en voi vaikuttaa siihen kuinka johtaminen hoidetaan. Silti voin hyötyä johtamisongelmien tiedostamisesta. Jolloin en lähde toteuttamaan projekteja, jotka jo edeltä tiedän tuhoon tuomituiksi. Voin keskittyä täysillä oman asemani mahdollistamiin toimintoihin. Enkä tuhlaa voivarojani “tuulimyllyihin”.
Johtamisen yksi perusongelma on siinä, että johtajalta odotetaan aina oikeita ja hyviä päätöksiä. Hyvä johtaja onnistuu niissä ainoastaan, noin joka toisella kerralla. Jos pääsee tuohon tulokseen on jo todella hyvä johtaja.
Mitä parempi johtaja, sitä suuremmat odotukset. Silloin vaaditaan suurta nöyryyttä siinä, että voisi tunnustaa tuon em. asiantilan. Se on edellytys paremman johtajuuden oppimiseen ja sisäistämiseen. Harva johtaja innostuu, jos hänen johtamiskykynsä asetetaan kyseenalaiseksi.
Alaiset eivät myöskään kerro hänelle kaikkea. Näin hänelle voi syntyä väärä kuva tilanteista, jonka johdosta syntyy huonoja päätöksiä. Mitä lähempänä johto on alaisia sitä parempi. Alaisilta hyvä johtaja oppii parhaimmat ideat ja taidot.
Minua askarruttaa vielä Adam Mullalyn ajatus tunteiden huomioimisesta (niiden käsittelemisesta asianmukaisesti) ja hallinnasta. Mitä hän sillä tarkoitti? Tunteet käsitetään usein häiriöiksi, jotka joko työnnetään syrjään tai käsitellään asiallisesti pois järkevän toiminnan tieltä. Tunteet voi myös ymmärtää toiminnan käyttövoimaksi. Kaikki tunteethan eivät ole ns kielteisiä. Kiukun, inhon, pelon ja surun rinnalla koemme myös levollisuutta, hellyyttä, rohkeutta ja iloa. Kirkkoa ajatellen asia tuntuu tärkeältä. Olemmehan julistamassa ilosanomaa.
Pomo oli joskus sitä mieltä, että tunteet jätetään kotiin ja työssä hoidetaan vain asioita. Sitä hän ei tullut ajatelleeksi, että tunteiden pois jättäminen merkitsee samalla myös epäinhimillistä ja välinpitämätöntä käytöstä.
Kirjoittaja
Manu Ryösö
Olen Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen pastori. Työskentelen myös Inkerin kirkossa. Lue lisää: https://www.taivaallinenlahja.fi/manu-ryoso
Auttoiko Manua ymmärtämään?
Ilmoita asiaton kommentti