Sex and ducks and rock´n roll

Olin mukana keskustelussa, jonka eräs kohta jäi erityisesti soimaan mielessäni. Työtoverini pohtivat, miksi jonkun lausuma mielipide voi vaikuttaa niin kovasti siihen kuvaan, joka meillä on hänestä. Siis tilanne, jossa kuva ystävästä saa säröjä, jos tämä ilmaisee itselleni vastakkaisen poliittisen tai muun mielipiteen. Tämä on inhimillistä. Silti – hyvän ystävän ollessa kyseessä – emme anna hänen yksittäisen mielipiteensä – tai joskus ns. ankan (englanniksi ”duck”) – pilata koko yhteistä historiaamme.

Entä silloin, kun kyse onkin yhteisöstä? Suurimpaan osaan yhteisöjä kuulumme vapaaehtoisesti. Jatkuva keskustelu vaikkapa kirkon osalta on se, missä määrin joku haluaa sitoutua siihen, vaikka se edustaisikin itselle vieraita käytänteitä. Monen vakiovastaus on, että kannattaa kuulua, jotta voisi vaikuttaa. Ehkä jossain kuitenkin menee se raja, jonka jälkeen yhteisön edustamat arvot ja tavat tuntuvat niin vierailta, että on helpompi itse irtautua yhteisöstä, kuin yrittää muuttaa sitä sisältä päin.

Silloin, kun kyse on kahden yhteisön välisestä suhteesta, tilanne on samankaltainen. Kumppanuus on tärkeää myös yhteisöille. Nykyaikaan kuuluu se, että menestyvät yhteisöt ovat verkostoituneita. Tätä kautta tunnustetaan se, että yhteisö yksin ei ole kaikkivoipa ja että yhdessä saamme aikaan enemmän.

Meillä suomalaisilla on paljon sellaisia elämään, arvoihin ja tapoihin liittyviä piirteitä, jotka edustavat maailmanlaajasti pientä vähemmistöä. Kansainvälisten kumppaneitten kanssa toimiessamme on hyvä muistaa tämä. Silloin, kun arvotamme kumppaneitamme vain oman mittapuumme mukaan, saatamme heittää epämiellyttävän ankan takia koko pesuveden menemään – vaikka se olisi tulevaisuuden kannalta elintärkeää. Hyväksymmekö yhteisönä sen, että kansainväliset kumppanimme saattavat ajatella vaikkapa sukupuolesta (engl. ”sex”) perinteisten ja tieteellisesti vanhentuneiden käsitysten mukaan? Kenties ystävyyden ja kumppanuuden ei tarvitsisi olla riippuvainen yhdestä tai kahdesta mielipiteestä. Kenties se, mitä yhdessä olemme kokeneet ja mihin yhdessä pyrimme, on tärkeämpää kuin se, että olemme kaikesta tasan samaa mieltä. Voihan käydä niinkin, että meidän lausumamme ankat alkaisivatkin kuulostaa kumppanin mielestä tärkeiltä, jos sitoudumme häneen kokonaisvaltaisesti.

Entäpä se rock’n roll? Se nyt vaan kuvaa mielestäni hyvin sitä, miten jokin ennakkoluuloton, rajoja rikkova, mutta perinteestä ammentava voi olla uudistamassa kokonaista kulttuuria ja muovaamassa kokonaisia sukupolvia. Rohkeutta siis.

Sexandducks

5 kommenttia

  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Vesa Häkkinen kirjoittaa, että “kenties ystävyyden ja kumppanuuden ei tarvitsisi olla yhdestä tai kahdesta mielipiteestä kiinni”.

    Mihin “yhteen tai kahteen mielipiteeseen” tässä viitataan?Tekstistä saa sellaisen kuvan, että toinen koskee naisten asemaa ja kohtelua. Koskeeko toinen mahdollisesti seksuaali-ja sukupuolivähemmistöjen ihmisarvoista kohtelua?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Häkkinen sanoo:

      Pyrin kirjoittamaan yleisellä tasolla. Jäin kuitenkin vähän tuon valitsemani otsikon vangiksi. Mietin kuulemani keskustelun pohjalta aidosti, voiko kahden ihmisen välisen ystävyyden lainalaisuuksia soveltaa yhteisöjen väliseen kumppanuuteen. Ja jos voi, niin mitä se tarkoittaa? Tai mitä jos sovellan sitä itseni ja yhteisöni väliseen suhteeseen? Missä määrin olen valmis hyväksymään, että ystäväni/yhteisöni/yhteisökumppanini edustaa itselleni vastakkaisia näkemyksiä? Valmista vastausta minulla ei ole. Sen tiedän, että ystävältä sietää enemmän, kuin vieraalta. Mutta – kuten kirjoitin – jossain se raja meillä ihmisillä kuitenkin menee.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

      Voisiko kysyä myös sellaisia kysymyksiä, että “missä määrin esimerkiksi seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten on hyväksyttyvä heihin kohdistuvaa kielteistä asennoitumista tai heidän ulossulkemistaan pois yhteisestä joukosta”?.

      Tai: “missä määrin meidän on hyväksyttävä sitä, että omassa yhteisössämme tai yhteistyöyhteisöissämme joitain määrättyjä vähemmistöjä kohdellaan meidän mielestämme huonosti?

      Esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaukset, tyttöjen naittaminen vaikkapa 12-vuotiaina jne. on meidän mielestämme väärin. Kaikkien maailman kristittyjen mielestä nämä asiat eivät kuitenkaan ole väärin. Mikä oikeus meillä on yrittää saada muita yhteisöjä luopumaan vanhoista traditioistaan ja omaksumaan meidän länsimaiset mielipiteemme ja myös meidän käytäntömme? Missä määrin meidän olisi hyväksyttävä se, että yhteistyötahoillamme on näistä asioista erilaisia mielipiteitä, ja myös näihin erilaisiin mielipiteisiin perustuvia erilaisia käytäntöjä (esim. tyttöjen ympärileikkaamista, tyttöjen naittamista lapsina jne.).

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Vesa Häkkinen sanoo:

      Nimenomaan, minusta meidän on ystävyyden ja kumppanuuden nimissä oltava avoimia myös omien kysymystemme ja katsomustemme ilmaisemisessa. Hyvään ystävyyteen ei kuulu se, että toinen vaikenee omasta vakaumuksestaan. Eri asia on se, voimmeko pakottaa ystäväämme. Esim Kirkon Ulkomaanapu on saavuttanut merkittäviä tuloksia rauhantyössä hyväksymällä neuvottelupöytään sellaisia ryhmiä, joita muut eivät ole hyväksyneet.

      Tullaan siis lähelle kysymystä siitä, miten voi parhaiten vaikuttaa: eroamalla tai sanomalla hyvästit vai pysymällä lähellä ja kertomalla toisenlainen näkökulma. Valmiita vastauksia minulla ei ole. Jeesuksen mukaan tämän maailman herrat “herroina hallitsevat”. Ajattelen, että kristityn tie on toinen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Aika jännä miten hyviksiin ja pahiksiin luokitellaan vain sen peruteella millaisia mielipiteitä on. Tietomme toisistamme rajoituu vain omiin mielikuviimme näiden tekstien pohjalta. Silti olemme valmiit heti luokittelemaan kirjoittajat ystäviksi tai vihollisiksi.Ystävien kanssa alamme rakentaa kumppanuutta ja vihollisten kimppuun käymme siekailematta. Luulemme ihan oikeasti tuntevamme toisemme, kunhan luemme yhden mielipiteen ja teemme siitä omat johtopäätöksemme. Tuossa Sarin mieliaiheessakin on kaksi, toisilleen aivan vastkkaista näköalaa. Niiden yhteensovittaminen on melko mahdotonta. Harvat keskustelijat edes yrittävät nähdä molempien näkemyksiä. Toiset näkevät asiassa ihmihillisen puolen ja toiset taas vain opillisen näköalan. Mikäli ensim. kokee vastapuolen perustelut epäinhimillisiksi, niin hän lakkaa kuuntelemasta. Sama käy toisinpäin. Uskotaan keskusteltavan samasta näköalasta ja ihmeteellään miksi vastapuoli ei tajua mitään. Johtopäätökseksi molemmille syntyy: “se ei halua tajuta, koska on pahis”.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vesa Häkkinen
    Vesa Häkkinen

    Kirkon kansainvälisen työn juoksupoika, pyrkimyksenä edistää kirkon mission toteutumista hiippakunnissa ja seurakunnissa. Töissä kirkon ulkoasiain osastolla.