Seurakuntayhtymän ja seurakuntien välisessä vastuunjaossa on valuvika
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto äänesti jälleen viime keskiviikkona jakamattoman kansainvälisen vastuun määrärahasta. Muodollisesti yhteinen kirkkovaltuusto päätti vain tuen jakaantumisesta eri lähetysjärjestöjen välillä. Tuen tarkempi kohdentaminen esimerkiksi nimikkoläheteille jää paikallisille seurakunnille.
Espoon seurakuntayhtymän järjestelmässä on paha valuvika. Paikallisen seurakunnan demokraattisesti valitut seurakuntaneuvostot voivat kyllä solmia nimikkolähettisopimuksia harkintansa mukaisesti. Yksittäinen seurakunta ei kuitenkaan voi pitkäjänteisesti sitoutua tukemaan nimikkolähettiään taloudellisesti. Näin siksi, että yhteinen kirkkovaltuusto jakaa määrärahan nimikkolähettisopimuksista riippumattomasti. Nimikkolähettien tukemiseen ei ole erillistä määrärahaa.
Käytännössä Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto siis päätti 12.3.2014 äänestyspäätöksellä, ettei esimerkiksi Espoonlahden seurakunta saa enää kohdentaa budjettivaroja Mongoliassa ja Itä-Siperiassa lähetystyötä tekevälle Anitta Lepomaalle, koska hän on Kylväjän lähetti.
Niin ikään Mongolian työtä Kylväjän lähettinä toimivat Marija ja Niko Ijäs jäävät puolestaan vaille Espoon Tuomiokirkkoseurakunnan taloudellista tukea. Sama pätee Kenian työtä tekeviin Hannu ja Päivi Heinoseen, jotka ovat Kansanlähetyksen lähettejä.
Olarin Seurakunta ei saa enää kohdentaa budjettivaroja Kai ja Mirva Lappalaiselle ja heidän työlleen Virossa, koska he ovat Kansanlähetyksen lähettejä. Sama pätee Leppävaaran seurakuntaan, jonka nimikkolähettejä Lappalaisen niin ikään ovat.
Lappalaisten lisäksi vaille Leppävaaran seurakunnan tukea jää jatkossa Pekka Palosaari ja hänen työnsä Itä-Karjalassa, koska myös Pekka on Kansanlähetyksen lähetti. Ilman tukea jää myös Risto ja Marja Liedenpohja, jotka ovat Kylväjän lähettejä Ukrainassa.
Tapiolan seurakunnan nimikkoläheteistä jää jatkossa vaille budjettitukea Kylväjän lähetit Aili Maria Manninen Bangladeshin työssä ja Hanna Lindberg Israelin työssä. Samoin tukea vaille jää jatkossa Kansanlähetyksen lähetteinä Japanin työtä tekevät Mari ja Daniel Nummela.
Espoon seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto ei luonnollisesti estä seurakuntien lähetyspiirejä toimimasta eikä seurakuntaneuvostoja päättämästä jonkin vapaaksi jääneen sunnuntain kolehdin keräämisestä nimikkolähetille. Budjettivaroja vaille lähetit kuitenkin jäävät.
Espoon seurakuntien nimikkolähetit:
http://www.espoonseurakunnat.fi/web/maailmanlaaja-kirkko/nimikkolahetit
Edellinen blogikirjoitukseni:
https://www.kotimaa.fi/kumpi-on-meille-tarkeampi-laki-vai-evankeliumi/
89 kommenttia
Jukka, Salme ja Tuire, sama keskustelu hajoaa sen verran moneen säikeeseen, etten oikein tiedä, mihin niistä vastakommentoida, joten laitan sitten kokonaan uuden viestin.
Minulle tässä on muutamia asioita, joita on vaikea ymmärtää.
Yhtäältä korostetaan sitä, että on tärkeää, että voi toimia omantuntonsa pohjalta ja että arvopohja on oikea. Eikö omantunnonvapaus ja mahdollisuus sitoutua sellaiselta arvopohjalta tapahtuvan työn tukemiseen, jonka katsoo omantuntonsa pohjalta oikeaksi, kuulu kuitenkin kaikille yhtäläisesti?
Toisaalta korostetaan sitä, että kentällä ei katsota hädänalaisen sukupuolta tai kuulumista vähemmistöön. Mutta miksi sillä asialla on ratkaiseva merkitys auttajan kannalta?
Jos lähdetään siitä, että lähetystyöntekijöillä ei ole ehdottomia vaatimuksia sen suhteen, että voiko pappisnainen tai seksuaalivähemmistöön kuuluva tehdä rakentaa kaivoja jne. (vrt. aiemmat kommenttini), niin miksi heidän kattojärjestöillään nämä ovat kuitenkin kynnyskysymyksiä? Eikö silloin heidän järjestöjensä ehdottomuus ole aiheuttamassa taloudellisen tuen vähentymistä? Eikö tässä kohtaa työntekijän kannattaisi vedota järjestöönsä? Jos taas lähdetään siitä, että lähetystyöntekijä jakaa näissä kysymyksissä työnantajansa arvot (ja niiden luovuttamattomuuden) ja haluaa niitä tältä osin myös edistää lähetyskentällä, olisi luultavaa, että hän myös ymmärtää, että toistakin mieltä voi olla. Jos henkilö tekee omantunnonsyistä työtä juuri järjestölle, jolla on hänen mielestään oikea kanta em. kysymyksiin, on kai luultavaa, että suhtautuminen palkkarahojen alkuperään on samansuuntainen?
Jani: kyllä minä yritin vastata ainakin osaan kommentistasi koskien järjestön/ yksittäisten lähetystyöntekijöiden arvoja ja sitä, että mielestäni on kohtuutonta usuttaa lähetyskentillä toimivia lähettejä tähän samaan soppaan.
Jusu: olen edelleen sitä mieltä, että sekä sinä että Jani käsittelette kysymystä varsin teoreettisesti. Ainakin sinun kommenttiesi perusteella voi hyvin päätellä, että tiedät lähetystyöstä ja sen käytännön toteutuksesta aika vähän. Ja niinhän se on, että silloin on helppo esittää kärjistettyjä ja myös teoreettisia väitteitä, jotka eivät oikein istu lähetystyön arkeen.
Keskustelu etenee nyt aika nopeasti. Olisi mielenkiintoista seurata ja osallistua. Mutta omaishoitajan roolissa täytyy panna asiat tärkeysjärjestykseen. Luen sitten myöhemmin……
Tekevätköhän luottamushenkilötkin sitten ihan teorian pohjalta päätöksiään? Hohhoijaa!
Espoon seurakuntien viestinnästä pieni tarkennus blogikirjoitukseesi. Myös Kylväjä ja Kansanlähetys saavat tänä vuonna tukea Espoon seurakuntayhtymältä, vaikka tuen määrää pienennettiinkin.
Espoon seurakunnat ovat viime vuodesta lähtien voineet ”korvamerkitä” tukea nimikkoläheteilleen yhteisestä määrärahasta oman osuutensa puitteissa (enintään puolet seurakunnan osuudesta), jos lähettien taustajärjestöt saavat määrärahasta avustusta. Tämä mahdollisuus on vuonna 2014 olemassa siis myös Kansanlähetyksen ja Kylväjän kohdalla.
Jos kirkkovaltuusto päättää ensi vuonna määrärahan jaosta nykyisen linjan mukaisesti, silloin nämä järjestöt jäävät ilman tukea ja nimikkosopimusten taloudellisten tavoitteiden toteuttaminen on seurakuntien vapaaehtoisen keräystoiminnan ja mahdollisten kolehtien varassa.
Kiitän kaikkia aktiivisesta keskustelusta, mutta toivoisin että kommentoinniissa keskityisiin blogin varsinaiseen aiheeseen, eli paikallisten seurakuntein mahdolisuuteen totetuttaa nimikkosopimusten taloudellisia tavoitteita budjettivaroin.
Muistuttaisin myös että kirkollisveroa maksavat seurtakunnan jäsenet ovat jäseninä nimenomaan paikalliseurakunnissa, joiden demokraattisesti valitut seurakuntaneuvostot ovat näistä nimikkolähettisopimuksista päättäneet. Seurakuntayhtymät eivät päätä nimimikkolähettisopimuksista.
Tässä blogissa ei siis ole kyse siitä, mille eri järjestöille tukea pitää tai ei pidä jakaa. Kyse on päätösvallan hajauttamisesta siten että vastuu ja päätösvalta eivät jatkossa enää kohtaa.
Ennen oli tapana jakaa budjettivaroja lähetysjärjestöille samassa suhteessa kuin seurakuntalaiset vapaaehtoisesti tukivat järjestöjä. Minusta tämä tapa kertoo parhaiten, mitä seurakuntalaiset haluavat tukea.
Olen lukenut rinnakkain tätä blogia ja Toivo Loikkasen blogia 15.3. ’Yhteiskunnan murros ja kirkon ratkaisut.’ Blogit täydentävät hyvin toisiaan.
Jukka Kivimäen blogista saa erittäin hyvän käsityksen siitä, mitä vaikutuksia periaatteellisilla ratkaisuilla on käytännössä. Esille tulee myös selkeästi ’valuvika’, joka seurakuntayhtymä mallissa tällä hetkellä on. Toivo Loikkanen toteaa, että ’Kirkon perusyksikkö on seurakunta’.
Jukka Kivimäen blogin perusteella voi kysyä: Onko seurakunnalla, kirkon perusyksiköllä riittävästi valtaa päättää omasta toiminnastaan ja esimerkiksi tuestaan tärkeiksi katsomilleen tahoille?
Ymmärsin Toivo Loikkasen blogista, että seurakuntayhtymä-malli on yleistymässä. Rakennemallista on tulossa ilmeisesti puitelaki. (millähän aikajänteellä?)
Tämä seurakuntamallin valuvika siis tulee koskemaan suurta osaa Suomen kirkkoa, ellei sitä korjata.
Olisi mielenkiintoista lukea tässä keskustelussa ’asiantuntijoiden’, siis seurakuntayhtymissä työskentelevien luottamushenkilöiden ja työntekijöiden ratkaisuehdotuksista. Ja samalla voi tietenkin kysyä, onko muitakin ’valuvikoja’, joihin rakenneuudistuksessa pitäisi ottaa kantaa.
Eikö siellä Espoossa ole sellainen systeemi kuin muissa suurissa seurakuntayhtymissä, joissa valtuusto myöntää paikallisseurakunnille tietyt toimintamäärärahat, joista seurakuntaneuvosto päättää ihan ite? Tietysti, jos yhtymä ei jaa seurakunnille korvamerkittyjä lähetysmäärärahoja, paikallisseurakunta katsoo, miten se jakaa toimintamäärärahat oman toiminnan ja vaikkapa lähetysjärjestön kesken. Ei yhtymä siihen voi puuttua. Vähentäköön siis lähetystyölle enemmän tukea antava seurakunta sen muusta toiminnastaan. Yhtymä taas päättää, mihin yhtymän varoja annetaan. Onko liian vaikeata?
Jotta asia ei jäisi epäselväksi, niin totean vielä ettei Espoon seurakunnilla ole nimikkolähettisopimuksia Sleyn lähettien kanssa. Niitä on joskus ollut, mutta lähetit ovat jo palanneet kotimaahan eikä uusia sopimuksia jostain syystä ole solmittu. Tämä siis jo ennen kuin seurakuntayhtymä päätti ryhtyä leikkaamaan Sleyn tukea.
Järjestelmän valuvika nousee siis esiin vasta nyt kun leikkaukset kohdistuvat Kylväjään ja Kansanlähetykseen, joiden lähettejä on nimikkolähetteinä.
Todella kiitos Jukalle selvänäköisestä kannanotosta kirkkomme lähetystyön tilanteeseen. Samoin Tuire sanoittaa edellä osuvasti sen, mistä on kyse.
Ilmoita asiaton kommentti