Jukka Kivimäki, en tarkoittanut, että toisilta työntekijöiltä pitäisi kysellä jotakin. Vaan työnantajalta. Kun minä oletan, että ryhtyessään jonkin työnantajan työntekijäksi henkilö on tietoinen niistä arvoista, joita työnantajalla on. Juuri siksi kyselin järjestöjen ehdottomuudesta näissä kysymyksissä. Siitähän tässä on kyse, eikös niin.

Olen ihan hyvin tietoinen siitä, että järjestöt toimivat eri kentillä. Mutta toisaalta kenelläkään ei ole lähtökohtaista oikeutta päästä töihin Mongoliaan. Ja toisaalta, jos haluaa töihin Mongoliaan ja työnantajan tekemät ehdottomat linjaukset sitten johtavat tilanteeseen, että rahoittajien joukko supistuu, joutuu tämän asian hyväksymään osana pakettia. Ja edelleen on mahdollisuus ilmaista työnantajalle, että toivoo tältä toisenlaisia linjauksia. Jos esimerkiksi katsoo, että työnantajan linjausten ehdottomuus vahingoittaa itse tarkoitusta eli hädänalaisten auttamista tai evankeliumin levittämistä. Mielestäni tämä koko asia on nimenomaan järjestöjen vastuulla. On niiden oma asia tehdä linjauksensa, päättää niiden ehdottomuudesta ja kantaa siitä myös seuraukset. Sillä eihän se niinkään pitäisi mennä, että seurakuntalaisten on vastoin omaatuntoaan tuettava jotain tiettyä järjestöä.

Salme, lähetysjärjestöthän saavat tukea sekä vapaaehtoisen kannatuksen pohjalta että talousarviomäärärahoista. Siihen päälle tulevat sitten yksityiset lahjoitukset, testamentit ja joillakin järjestöillä valtion kehitystyöhteistyörahaa.

Tämä keskustelu koskee ainoastaan noita talousarviomäärärahoja kun taas vapaaehtoinen kannatus ohjautuu suoraan lähetysjärjestölle.

Talousarviomäärärahojen jakaminen taitaa olla vähän sama asia kuin kunnan keräämien verotulojen käyttö eri tarkoituksiin ja valta asiassa on seurakuntalaisilla. Ehkä seurakuntalaisten tahtoa oikeudenmukaisesti toteuttavia malleja ei ole juuri edes mietitty. Minusta näyttää siltä, että oikeastaan tässäkin asiassa ongelma on kirkollisen demokratian huono tila.

Minä voin vain esittää arveluita niiden keskusteluiden pohjalta, joita olen seurannut. Mikä on tietysti eri asia kuin mitä ao. seurakuntapäättäjät ajattelevat.

Kyse ei ole siitä, että vaadittaisiin pappisnaisten tai parisuhteensa rekisteröineiden lähettämistä kohteisiin, joihin lähettäminen ei ole perustelluista syistä mahdollista. Sen ainakin ajattelisin jo tulleen selväksi. Mutta on yhä epäselvyyttä siitä, mitä kirkon oppiin ja päätöksiin sitoutuminen tarkoittaa. Yksinkertaisimmillaan näin: Järjestö A on sitoutunut kirkon päätökseen, että papin virka ei ole sidottu papin sukupuoleen. Järjestö A ei kuitenkaan palkkaa pappisnaisia. Tämän keskustelun uskoisin käydyn läpi jo monta monituista kertaa. Mutta totesin nyt oman arvioni vielä kun kerran kysyit, että mikä siellä taustalla hiertää.

Itse aiheesta: Kyllä kirkon päätöksentekojärjestelmässä on valuvikoja tässäkin kohtaa. Toisaalta taitaa olla niin, että isolla osalla kansankirkon jäsenistä on todella ohut käsitys koko kirkon päätöksentekojärjestelmästä myös siltä osin, kun se liittyy lähetysmäärärahojen jakamiseen. Väittäisin, että moni kirkollisvaaleissa äänestäväkin on tietämätön myös tästä koko tematiikasta, joka liittyy lähetysjärjestöihin ja siihen, miten ne sitoutuvat kirkon päätöksiin.