Selätystä, vedätystä vaiko hapuilevaa ykseyttä
Tällä viikolla kirkolliskokouksemme keskustelee jälleen aloitteesta kirkon avioliittokäsityksen laajentamisesta. Edessä on ratkaiseva äänestys, jossa muutosta kannattavilta edellytetään 3/4 äänten enemmistöä. Sellaista ei ilmeisesti ole luvassa ja Perustevaliokunnan mietinnössä pohjaesityksenäkin on aloitteen raukeamaan jättäminen.
Taustalla on asetelma jossa osa kirkon papeista uhmaa piispojen ohjeistusta, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien kirkollinen vihkiminen ei ole mahdollista. Näille papeille vaihtoehto rukoilla maistraatissa vihityn parin puolesta ja heidän kanssaan ei kelpaa. Asetelma on viime kädessä periaatteellinen: onko sillä ja saako sillä olla kirkossa jotain merkitystä mitä sukupuolta avioliiton kumppanit ovat.
Muutokset kirkon virallisiin opillisiin linjauksiin vaativat 3/4 määräenemmistön. Samaa sukupuolta olevien vihkimiseen tarkoitettu uusi toimitiskaava vaatii niin ikään 3/4 määräenemmistön. Muutosta haluavan Tulkaa kaikki liikkeen piirissä on viritetty taktiikkaa, että jätetään kirkon opilliset linjaukset ja toimituskaavat ennalleen, mutta muutetaan vihkitoimitusten käytäntö. Tällä tavoitellaan määräenemmistövaatimuksen kiertämistä. Keinoksi on kaavailtu pastoraalista ohjetta, jolla muutettaisiin alkuperäisten vihkikaavojen intentio sellaiseksi, että myös samaa sukupuolta olevien vihkiminen olisi mahdollista.
Kompromissi ei kelpaa, sillä itse vihkitoimitusten osalta kyse on kaikki tai ei mitään asetelmasta. Se mikä ei ole kaikki, on silloin ei mitään. Riisien pitää lentää samalla tavalla minkä tahansa kirkon rappusilla aviopuolisoiden sukupuolesta riippumatta. Jos aviopuolison sukupuolelle jää edelleen myös käytännön tasolla jotain merkitystä, on se silloin muutosta tavoitteleville ei mitään.
Mikä sitten voisi olla kompromissi? Ehkä sellainen asetelma, jossa vihki- ja siunauskaavat ovat edelleenkin tarkoitettu vain miehen ja naisen väliseen toimitukseen, mutta yksittäistä pappia ei kuitenkaan rangaistaisi niihin kuuluvien yksittäisten osien soveltamisesta samaa sukupuolta olevaan pariin. Tämä vastaisi käytäntöä, jonka hiippakunnat omaksuivat ns. parisuhderukousten suhteen.
Sitä vastoin kirkkolain mukaisesta seuraamuksesta olisi edelleenkin uhka tilanteissa, jossa pappi kirkollisen toimituksen yhteydessä tai muutoin pappisvirkaansa toimittaessaan julkisesti uhmaa kirkon opetusta avioliitosta miehen ja naisen välisenä elinikäiseksi tarkoitettuna liittona. Tämä tukee papin kaitsennallista sidettä hiippakuntaansa, mutta ei rajoita hänen sananvapauttaan pappisvirkansa toimittamisen ulkopuolella.
Ei siis asiasta toisin ajattelevien selätystä, eikä kirkollisen päätöksentekoprosessin vedätystä, vaan hapuilevan kirkollisen ykseyden vaalintaa tässäkin tilanteessa, jossa täyttä opillista yksimielisyyttä ei enää vallitse.
34 kommenttia
Varmaan tätä viisauden määrää Jumalakin ihmettelee. Puhdas oppi on siis kirkon kirjastossa Tunnustuskirjoissa ja niihin ei kajota, mutta sitten jokainen tekee mitä haluaa. Olisiko yhtään ajateltava sitä, että kumpaa voidaan oikeasti muuttaa Raamattua vai imaa mielipidettä, jos ne joutuvat ristiriitaan. Enää on turhia puheita puhua paljon ykseydestä ja yhteydestä. Kyllä voidaan olla samassa kasassa kuin rapautunut kallio, mutta sellaisen päälle ei kukaan viisas rakenna.
Lauria komppaan, Raamattua ei voi muuttaa ja kuitenkin moni yrittää sitä ja repii itsensä pahoin sitä tehdessään. Jos nuo repivät ovat pappeja ja kirjanoppineita, niin vielä pahempi juttu…
”Mitä siis on tämä kirjoitus: ’Se kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakiveksi’? Jokainen, joka kaatuu siihen kiveen, ruhjoutuu, mutta jonka päälle se kaatuu, sen se murskaa.” Ja kirjanoppineet ja ylipapit tahtoivat ottaa hänet sillä hetkellä kiinni, mutta he pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut sen vertauksen heistä. Luuk.20:17-19
Jukka Kivimäki,
olenko oikeassa, jos luen tekstiäsi niin, että tuet ratkaisua, jota Eila Helander esittää piispainkokoukselle tekemässään selvityksessä?
Olemme mahdottoman tehtävän äärellä. Kirkon on välttämätöntä julistautua puolueettomaksi vyöhykkeeksi, joka ei puutu pelastukse eikä ihmisten elämäntapakysymyksiin. Kirkko verottaa ja pitää yllä erilaisiin toimintoihin sopivia tiloja muunmuassa hautausmaita. Jokainen porukka saa paikan, jossa kokoontua ja julistautua niin hurskaaksi mitä haluaa. Silloin asiakas tietäisi mitä saa, kun jotain tilaa.
Hirvonen! Eiköhän se jatku niinkuin tähänkin asti. Jotkut vihkivät jotkut eivät ja hallinnollinen johto katsoo vierestä ja pesee kätnsä sanoen: Oppia ei muutettu.
Pitäisi ottaa huomioon, että kirkko käy tarpeettomaksi viimeistään silloin, kun kaikki syntiin viittaava on kitketty sanastosta. Silloin jää enää diakonia eli hyväntekeväisyys ja se budjetti kasvaa äärettömiin mittoihin.
Eikö kaikkein yksinkertaisin ratkaisu olisi, että kirkko antaisi pappiensa vihkiä kenet vain maallinen laki valtuuttaa. Mutta samalla kirkko selkeästi toteaisi, että nämä vihkimiset eivät ole kirkollisia eikä niillä ole kirkon mandaattia vaan papit toimivat ikään kuin maallisina virkahenkilöinä niitä toimittaessaan, ja vapaa-ajallaan. Näin ei tarvitsisi riidellä, kaikki saisivat mitä haluavat ja kirkko voisi säilyttää vihkioikeutensa sekä perinteisen avioliittokäsityksensä.
Ilmoita asiaton kommentti