Seksuaalinen suuntautuminen – mielipiteet vs. tietämättömyys teologisessa keskustelussa

Teologeille kuuluu nykyään pakollisena opintona psykiatrian peruskurssi. Yksi taustasyy sen ottamiseen pakollisiin opintoihin oli YLE:n tv-homoilta 2010 ja se teologien tietämättömyys, joka siitä seuranneessa keskustelussa tuli ilmi.

Erinomainen opintouudistus. Kurssilla käydään läpi paljon muutakin kuin seksuaalisuutta ja sukupuolen moninaisuutta, esimerkiksi ihmisen elämänkaarta, mielenterveyshäiriöitä ja ylipäänsä erilaisten ihmisten kohtaamista.

Pohdimme sukupuolen moninaisuuden kohdalla, milloin on kyse mielipiteestä ja milloin on kyse tietämättömyydestä. Tässä on mielestäni yksi ydinasia, joka teologien tai ylipäänsä kirkon piirissä homoseksuaalisuudesta käydyssä keskustelussa sekoitetaan. Jokaisen asiakastyöntekijän velvollisuus on erottaa nämä kaksi asiaa toisistaan.

Poimin tähän luennoilta useille itsestään selvän asian, koska käytännön keskusteluissa huomaan, että ei tämä olekaan itsestään selvää: Homoseksuaalisuus on inhimillisen seksuaalisuuden täysin normaali aspekti ja parinmuodostuksen täysin normaali muoto. Se on poistettu sairausluokituksista jo vuosikymmeniä sitten. Psykologialla ja psykiatrialla ei siis ole tämän kanssa mitään ongelmaa. Onko teologeilla?

Omaa kantaansa voi perustella mielipiteellä, mutta samaan aikaan tulisi huomioida nykypäivän tieto. Homoseksuaalisuuden vastaista mielipidettä perustellaan usein Raamatulla, mutta kuinka usein perustellaan jotain muuta asiaa 2000 vuotta vanhalla tiedolla tai uskomuksella silloin kun tutkimus on pystynyt osoittamaan asiasta uutta tietoa. Seksuaalinen suuntautuminen ei ole oma valinta.

Jokaisella on toki oikeus omaan henkilökohtaiseen mielipiteeseen. Mutta kuinka uskottava on mielipide, joka sivuuttaa tutkitun tiedon?

 

  1. ”Kaikki psykiatrit eivät ole Jumalaan uskovia, ja heidän käsitemaailmaansa ei kuulu sana ’synti’. Se ei kuulu psykiatriaan, mutta ikävä että se selitetään jopa kokonaan pois myös potilaan siitä kertoessa, ja halutessa vapautua hänelle syyllisyyttä tuoneista asioista, joilla voi olla tosiasiassa mielenterveydelle suuri merkitys.” Rippi ja synninpäästö ei kuulu psykiatriaan vaan sielunhoitoon. Tuskinpa ammattitaitoinen psykiatri ’selittää pois’ mitään potilaan kertomaa. Uskoisin heidän korviinsa tulevan oudompiakin asioita kuin kristillinen usko. Toisaalta heidän tulee säilyttää ammatillinen etäisyys potilaisiinsa voidakseen auttaa heitä.

  2. ”Eikös Jeesus kuuluttanut lapsenkaltaisuutta? ”Ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette voi nähdä Jumalan valtakuntaa”. Jumalan lapsi kuuntelee Isän hyvää tahtoa. Hänen käskynsä ja ohjeensa ovat ”elämän liikennemerkkejä”, joiden mukaan on turvallista matkata. Pyhä Henki tekee Jumalan sanan eläväksi.

    Mirja, puhut nyt ehkä huomaamattasi ohitseni. Eiköhän Jeesus puhu lapsenomaisesta luottamuksesta Jumalaan – sitä en ole mitenkään ilmaissut vastustavani.

    Täällä aiheena on ollut Raamatun tulkintaan ja sen aikasidonnaisuuteen liittyvät asiat. Tuskinpa itsekään kuvittelet, että Jeesus haluaa seuraajiensa olevan kaikissa mahdollisissa asioissa lapsenkaltaisia? Kaiketi myös järkevyydellä ja aikuisuudella on paikkansa? Ei kai raamattukäsityksesi perusteeksi riitä infantiili toive? Ei kai infantiilius ole hyve raamatuntulkinnallisissa asioissa? Melkoiseen mielivaltaan ajauduttaisiin…

  3. Jorma,
    Sanoit: ”Paavalilla ei ollut tällaisesta aavistustakaan. Mutta se ei tarkoita, etteikö identiteetiltään homoseksuaalisia ihmisiä olisi hänen aikanaan ollut olemassa.”
    Olisi mielenkiintoista tietää, millä tavalla kulttuuriset tekijät vaikuttavat homoseksuaalisuuden syntyyn. Toisaalta mielestäni on kiinnostava kysymys: Mikä oli syy siihen, että antiikin Roomassa oli niin paljon erilaista seksuaalista hillittömyyttä, jota kristityt kammoksuivat, ja halusivat elää Raamatun ohjeiden mukaan?

  4. Martti,
    Sanoit: ”Tuskinpa ammattitaitoinen psykiatri ’selittää pois’ mitään potilaan kertomaa.”
    Psykiatriakin on rajallista. Virheitä ja vääriä diagnooseja tulee ammattitaitoisilla psykiatreillakin, koska ihmisen psyyke on hyvin monimutkainen ja itse elämä hyvin monitahoista. Toisaalta, jos psykiatri on ateisti, hän ei voi ymmärtää hengellisiä asioita ja varsinkaan niiden positiivista vaikutusta ihmiseen, ja hän voi tahattomasti tai tahallaan välittää potilaalleen hengellisyyden väheksymistä (myös seksuaalisuuden alueella) ja jopa kaikkien uskonnollisten ilmiöiden ”hulluutta”. Valitettavasti tätä on tapahtunut Suomessakin.
    Muutamissa maissa on jo ns. kristillisen psykologian ammattilaisia, jotka tuntevat laajalti sekä hengellisiä ilmiöitä että psykologisia lainalaisuuksia, ja jotka siten kokonaisvaltaisesti asennoituvat asiakkaaseensa. Esim. etelä-afrikkalainen psykologian professori Nicolene Youbert (luennoinut Suomessakin) edustaa tällaista auttamistyötä.

  5. Panu,

    sinun kanssasi on epämielyttävää keskustella, koska sinä mielestäni tarkoituksella teet asiattomia rinnastuksia, jotka saattavat tavalliset luterilaiset katekismus kristityt arveluttavaan valoon, jotka uskovat, miten kirkko on aina uskonut, ja miten isät ja äidit ovat luterilaisesti aina lapsilleen opettaneet.

    Minulla ei ole tarve omassa epäuskossani ja epäilyksissäni enää taistella tutkainta vastaan, sillä minä tiedän, että joka kerta, kun olen Herran kanssa käynyt painimaan, minulle on käynyt kuten Jaakobille – Minä olen hävinnyt. Kuten Toivo Rapeli on selittänyt ko. Jaakobinpainin kohtaa, siinä Herra riisui Jaakobilta mahdollisuudet viimeisimpiinkin selityksiin ja paljasti sen, että Jaakobkin tarvitsi Kristusta.

    Kirkkomme opettaa Raamatusta ja sen asemasta seuraavaa:

    Raamattu

    Jumalan puhetta meille
    Raamattu on kristittyjen pyhä kirja. Vanhassa ja Uudessa testamentissa kerrotaan Jumalan teoista ja hänen rakkaudestaan kaikkia ihmisiä kohtaan. Samoin kuin Kristuksessa myös Raamatussa inhimillinen ja jumalallinen ovat yhdistyneet toisiinsa. Raamatussa Jumala itse puhuu meille ihmisten kielellä.

    Jumalan sanana Raamattu tutkii ja koettelee meitä paljastaen itsekkyytemme ja epäuskomme. Se näyttää peilin tavoin, millaisia todella olemme. Samalla se kääntää katseemme Vapahtajaan, joka on tehnyt puolestamme sen, mihin emme itse kykene. Kristus ja hänen rakkautensa meitä kohtaan on avain Raamatun ymmärtämiseen.

    Koska emme voi rakentaa elämäämme omaan varaamme, meidän on yhä uudelleen turvauduttava Jumalan sanan lupauksiin. Kun luemme ja kuulemme Jumalan sanaa, Pyhä Henki sytyttää meihin uuden luottamuksen ja rohkeuden.

    Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. (Ps. 119:105)

    Yksikään profeetallinen sana ei ole tullut julki ihmisten tahdosta, vaan ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. (2. Piet. 1:21)

    http://www.evl.fi/katekismus/raamatturippi/40.html

  6. Vanhempi katekismus (1948) opettaa Jumalan ilmoituksesta, Pyhästä Raamatusta ja seurakunnan tunnustuksesta seuraavasti:

    4. Miten Jumala ilmoittaa itsensä

    Jumala kohtaa meidät luonnossa, elämämme kohtaloissa ja kansojen vaiheissa. Hän puhuu meille omassatunnossamme. Mutta erityisesti Jumala ilmaisee itsensä meille Pyhässä Raaamatussa ja Vapahtajassamme Jeesuksessa Kristuksessa.

    Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan. Ps. 19:2.
    Kertomus Joosefista: 1. Moos. 37, 39-45

    Hän on säätänyt kansoille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa. Ap.t. 17:26-27.

    Monet kerrat ja monin tavoin Jumala muinoin puhui isillemme profeettojen suulla, mutta näinä viimeisinä aikoina hän on puhunut meille Pojassaan, joka on Jumalan sädehtivä kirkkaus, hänen olemuksensa kuva. Hepr. 1:1-3.

    5. Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka pyhät Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta.

    Ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. 2. Piet. 1:21

    Jokainen pyhä, Jumalan Hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetuksekse, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 2. Tim. 3:16.

    6. Raamattu ja seurakunnan tunnustus
    Raamattu on kristillisen uskon ja elämän korkein ohje.

    Kirkon historian tärkeinä aikoina on syntynyt tunnustuksia tarkemmin selittämään ja suojaamaan kristillistä uskoa. Vanhin niistä on Apostolinen uskontunnustus.

    Pidä kiinni siitä, minkä olet oppinut. Sinähän olet siitä varma, koska tiedät, keiltä olet sen oppinut. 2. Tim. 3:14.

    Vähän katekismuksen toinen pääkappale.

    Katekismus (1948) ss. 36-37.

  7. Martti,

    Augustinolais-luterilaisesti ihminen itsessään voi valita hengellisessä konteksissa vapaasti ainoastaan Jumalasta poispäin olevan valinnan. Tosin, sellainen mielestäni koskee ainoastaan kastamattomia ihmisiä. Itse ymmärrän, että juuri kristillinen kaste muuttaa perustavan laatuisesti ihmisen asemaa hengellisessä mielessä. Ihmiselle tulee Kristuksen tähden Jumalan armo ja vapauksia, joita hänellä ei ollut ennen kastettaan. Suurin ja merkittävin oikeus osallisuus pelastuksen todellisuudesta Jeesuksessa Kristuksessa, perintöosa, joka tulee ansiottomana lahjana yksin Kristuksen tähden. Tärkeä oikeus on myös, että kristitty saa lähestyä Jumalaa Taivaanisänä Hänen rakkaan lapsensa asemassa. Jumalan lapsen asema ei ole kuitenkaan tarkoitettu Isän tahdon saivartemiseen taikka vääristelyyn taikka aseman ja oikeuksien tietoiseen väärinkäyttöön.

    Yksimielisyyden ohje opettaa myös seuraavaa vanhurkauttavasta uskosta: (kursiivit minun)

    8. Me uskomme, opetamme ja tunnustamme: Edeltävä katumus ja sittemmin tehtävät hyvät teot eivät tosin kuulu Jumalalle kelpaavaa uskonvanhurskautta käsittelevää opinkohtaa, mutta silti ei pidä kuvitella, että on olemassa sellaista uskoa, joka esiintyy ja säilyy rinnallaan paha aikomus tehdä syntiä ja toimia vastoin omaatuntoa. Päinvastoin, samalla kun ihminen on vanhurskautettu uskon kautta, hänellä on todellinen, elävä, ”rakkauden kautta vaikuttava usko” (Gal. 5:6). Vanhurskauttavaa uskoa seuraavat siis aina hyvät teot, niiden varmasti huomataan liittyvän siihen, yhtä varmasti kuin tämä usko on todellinen ja elävä. Usko ei milloinkaan ole yksin, vaan sen seurassa ovat alati rakkaus ja toivo.

    http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/yo/t3.html

    En ole väittänytkään, että homoseksuaalisella ihmisellä olisi mahdollisuutta itsessään valita itse identiteettiään.

  8. sinun kanssasi on epämielyttävää keskustella, koska sinä mielestäni tarkoituksella teet asiattomia rinnastuksia, jotka saattavat tavalliset luterilaiset katekismus kristityt arveluttavaan valoon, jotka uskovat, miten kirkko on aina uskonut, ja miten isät ja äidit ovat luterilaisesti aina lapsilleen opettaneet.”

    Tero Hokkanen, minun on mahdoton sinulle vastata, koska et yksilöi, mitkä rinnastukseni ovat ”asiattomia” tai saattavat ”arveluttavaan valoon” ne, jotka uskovat kuten ”kirkko on aina uskonut”.

    Keskustelussa joutuu usein kuulemaan omasta poikkeavia mielipiteitä, ja se saattaa tuntua epämiellyttävältä. Jos rinnastukseni ovat vääriä, niin ei muuta kuin perustellen osoittamaan virheet. Sekin on mahdollista, että epämiellyttävän olon syy löytyy peilistä.

    Ymmärrän kyllä, että varsinkin vanhemman väen on työläämpää sopeutua muutoksiin – vaikkapa suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen – ja siihen pitää antaa aikaa. Toisaalta on totta myös se, ettei – edellisestä huolimatta – homoseksuaalien ihmisarvon ja -oikeuksien polkemista voi oikeuttaa sillä, että niin on aina tehty (”uskottu”).

    Vetoat siihen, ettei saisi saattaa arveluttavaan valoon niitä, jotka uskovat, kuten kirkossa on aina uskottu. Sellaisia ”aina kirkossa uskottuja” asioita on todella vähän. Kirkon opilliset ja erityisesti eettiset käsitykset ovat muuttuneet moneen kertaan historian varrella. Hyvä näin, muuten esimerkiksi naisten(kin) alistaminen jatkuisi edelleen.

Kirjoittaja