Santiagon tie

Castilblanco, 1.3.2020

Eilen illalla satoi, kun menin syömään.  Tilasin päivän menun 7 euroa.  Ruoka ei ollut kaksista, mutta ajoi tarkoituksensa.  Alkuruokana lihapullia ja ranskalaisia, sitten paistettua kalaa (sardelleja sekä muuta, mitä en tunnistanut) ja pieni lasi punaviiniä, jälkiruokana jäätelö.  Erikseen tilasin vielä espresson 1 eurolla.

Juttelimme huonekavereiden kanssa vilkkaasti, ennen kuin hiljenimme vähän 10:n jälkeen.  Amerikkalaisella aika vanhalla kaverilla on jo kahdeksas camino menossa useita eri reittejä.  Tätä reittiä eli Via de la Plataa hän kulkee jo toista kertaa.  Tanskalaisesta kaverista kerroinkin jo.  Neljäntenä huoneeseemme tuli vähän keski-ikäistä vanhempi espanjalainen.  Toistemme nimiä ei olla vielä kyselty.

Aamulla tanskalainen kertoi, että hän varmaankin nukahti vasta 3:n jälkeen, kun espanjalainen kuorsasi niin kovaa.  Minua se ei häirinnyt.  Olen ollut hyvässä koulussa Lapin vaelluksilla ystäväni Hekan kanssa.  Minäkin olin kuorsannut, en mitenkään kovaa, mutta olin päästänyt korahduksia, jotka tulivat ihan puskista yllättäen.

Olin jalkeilla vähän 6.30 jälkeen.  Keitin 6 kpl munia, jotka ostin eilen pikkukaupasta.  Tämä oli Tuulia-tyttäreni idea, kun hän kuuli, että joudun maanantaina kävelemään n. 30 km ilman, että matkalla olisi kauppoja tai ravintoloita.  Munat, 3 banaania ja 80 g juustoa maksoivat muuten 2,50 euroa.  Söin yksinkertaisen aamiaisen, osaksi omistani, osaksi talon tavaroista.  Munien keitinveden hyödynsin teevetenä.

Aloin taivallukseni vähän 8:n jälkeen.  Ulkona oli +13, joten laitoin päälle takin ja lämpökerrastosta paitsi paidan myös housut, mutta ne olivat liikaa, ja jouduin heittämään ne pian pois.  Huelva-joki heti kaupungin laidassa olisi ollut mahdollista ylittää jokeen asetettuja kiviä myöten, mutta valitsin vähän matkan päässä olevan sillan, vaikka siitä tulikin hieman ylimääräistä käveltävää.  Koko päivänä ei reitin varrella ollut kuin 1 baari ja sekin jo parin kilometrin päässä, enkä viitsinyt vielä pysähtyä niin aikaisin.

Hiekkatien kahta puolen oli kilometrikaupalla oliivipuita, välillä myös hedelmäpuita (ilmeisesti mandariineja, kun näyttivät niin pieniltä).  Niiden päätyttyä alkoi dehesas (suomeksi laidunmaat), jossa kasvoi harvakseltaan korkkitammia, joiden seassa laidunsi lehmiä (kuva alhaalla).  Sikojakin on, mutta niitä en tänään vielä nähnyt.  Lehmät ovat isoja ja sarvipäitä, mutta ilmeisesti rauhallisia, jos niitä ei häiritse.  Välillä reittiä reunustivat myös aikamoiset pusikot.  Kävelin välillä yksin, välillä yömajasta tuttujen vaeltajien kanssa.  Kukkia oli runsaasti, kuten kevääseen sopiikin (kuva alhaalla).  Näimme iloisen lapsiperheen, joka keräsi villinä kasvavaa parsaa.

Taivas oli enimmäkseen pilvessä, iltapäivällä mittasin + 18, eli asteen vähemmän kuin eilen.  Päivä oli oikeastaan aika väsyttävä, vaikka matkaa tulikin vain 17 km.  Varmaan se johtui korkeuserosta.  Guillena on n. 20 metrissä, määränpää Castilblanco yli 300 metrissä. Lisäksi varpaankynnet, erityisesti pikkuvarpaissa, alkoivat tökkiä ikävästi kengän kärkeen, vaikka olin toki lyhentänyt ne kotona.  Se johtui ilmeisesti maastosta, mikä oli tasaista hiekkatietä vain paikoitellen, muuten välillä hyvinkin kivikkoista.  Löysäsin hieman kengännauhoja, ja se auttoikin jonkin verran.

Pyhiinvaeltajat auttavat toisiaan tarvittaessa.  Oregonilaisrouva tarjosi minulle Compeedia, mutta kerroin minulla olevan sitä itsellänikin.  Minä puolestani lainasin tanskalaiskaverille Leathermania, jonka veitsellä hän poisti varpaankynnen.  Hän oli ylittänyt Huelva-joen aamulla kiviä pitkin ja kompastunut.

Ylitin asfalttitien, jonka laitaa sitten kävelin viimeiset 4 km Castilblancoon.  Ei onneksi tarvinnut kävellä tien reunaa, vaan siinä vieressä kulki kapea hiekka- ja savipolku.  Kaupungin rajalla oli hotelli, josta olisin saanut huoneen 30 eurolla.  En halunnut pysähtyä vielä, koska kaikki tänään kävelty on pois huomisesta.  Ilmoittauduin kaupungin ylläpitämään yömajaan n. 14.45.

Tanskalaiskaveri jonotti pyyhe ympärillä suihkuun.  Toinenkin suihku oli, mutta hän kertoi sieltä tulleen vain niin kuumaa vettä, että hän meinasi polttaa itsensä.  Pesin pyykkiä lavuaarissa.  Ensimmäisestä tuli vettä vain onnettomana liruna, toisesta pelkkää kylmää vettä, mutta onneksi minulla oli pesuainetta, joten kai ne vähän puhtaammat nyt ovat.  Katolla oli pyykkinaruja, mutta kun taivas on pilvessä ja tuuli hyvin heikko, ne tuskin ehtivät kuivua, ennen kuin otan ne yöksi pois.

Kaupat olivat kiinni, kun on sunnuntai.  Huoltoaseman baarista ostin pienet pussit pähkinöitä ja sianrasvachipsejä, euron kumpikin.  Niillä pitää pärjätä huomenna sen lisäksi, että minulla on vielä 1 banaani, 3 keitettyä munaa ja vähän juustoa sekä iso pussillinen kotoa tuomiani energiapatukoita ja suklaalevyjä.

Espanjassa useimmat ravintolat suljetaan sunnuntaisin lounaan jälkeen loppupäiväksi.  Ehdin juuri ja juuri ajoissa lähimpänä olevaan ravintolaan, ja söin 4:n ja 5:n välillä myöhäisen lounaan vai oliko se aikainen päivällinen.  3 kokolihapihviä muussin ja kastikkeen kera, pullo Heinekenin 0.0-olutta, pala juustokakkua ja espresso maksoivat 13.30.  Jätin euron tippiä.

Kirjoitan tätä yömajan ala-aulassa.  Vain täällä toimii wifi.  On niin kylmä, että piti käydä lisäämässä lämpökerraston housut päällyshousujen alle ja fliissi päällystakin alle.  Nyt pärjää.  Huomisesta saattaa tulla pitkä päivä paitsi kilometreissä niin myös ajallisesti, mutta yritän taas laittaa terveisiä huomisiltana.

Hyväntekeväisyyslinkkien osoitteet:

https://yhteisvastuu.ekansio.com/yhteisvastuukerays/?id=1216&lang=fi
https://www.syopasaatio.fi/lahjoita/

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Näistä ”viisaista ajatuksista” keskusteltiin jo jonkin verran, mutta kommentit ovat jostain syystä poistuneet. Olisi kiva saada ne takaisin.

    Kun en jaksa enää muistella tarkkaan, mitä kirjoitin, totean vain että piispan kirjoitus on ylimielinen, uskonnottomia väheksyvä sepustus.

    Ettekö te siellä kirkossa todella ollenkaan ole jyvällä, miksi kirkosta erotaan niin paljon?

    • Toki ollaan jyvällä. Piispamme kuvaili oivallisesti noita syitä, jotka ovat yleisesti tiedossa.

      Mitä tulee ylimielisyyteen, niin se taitaa olla lukijan korvien välissä. Piispa toteaa selvästi, että ”olkoon vakaumus millainen tahansa se ansaitsee lähtökohtaisesti arvostuksen ja kunnioituksen”. Luen tähän joukkoon myös vaparit ja muut ateistit.

      Jos kirkon jäsen käy säännöllisesti messussa eli on sanan ja sakramenttien vaikutuspiirissä, hän ei lähde kirkosta kulumallakaan. Kyllä kirkossa saa epäillä ja olla kriittinen sekä edistää tieteellisen maailmankuvan ymmärtämistä, mutta miksi sellaisen pitäisi johtaa ateismiin ja kirkosta eroamiseen..?

      Äskettäin kuulin, että eräs henkilö oli eronnut kirkosta, koska joku pappi oli sanonut hänen mielestään jotain loukkaavaa. Kuinka tällaisiin syihin voi puuttua, kun mikä tahansa sanominen tai sanomatta jättäminen on aina jonkun mielestä loukkaavaa..?

      Kirkko on yhteisö, joka pysyy koossa silloin, kun sen jäsenten identiteetti on vahva, itsetunto kunnossa ja keskinäinen kunnioitus ja rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan toimii myös käytännössä.

      Uskossakaan pääasia ei ole sen määrä, vaan kohde. Pienelläkin (sinapinsiemenen kokoisella) uskolla pelastutaan, kun se kohdistuu ihmiseksi syntyneeseen, ristillä syntimme sovittaneeseen ja ylösnousseeseen Vapahtajaamme Jeesukseen.

      Saa epäillä, kunhan pysyy sanan ja sakramenttien vaikutuspiirissä. Ei sitä apostoli Tuomastakaan epäilemisen vuoksi hylätty..

    • Ei sen ylimielisyyden huomaaminen kovin vaikeaa ole. Esimerkkejä:

      ”Tavoite näyttää ylevältä ja tasapuolisuutta ajavalta …”

      Antaa ymmärtää, että tavoite on jotenkin moitittava, eikä ainakaan ylevä;)
      Tosiasiassa Vapaa-ajattelijoiden tavoite erottaa valtio ja kirkko (uskonnot) toisistaan on erittäin kanatettava ja kansainvälisestikin tunnustettu. Vastustajien puheissa tämä väännetään usein tasteluksi uskontoa vastaan, mistä ei ole kysymys.

      ”Tästä seuraa, että Eroakirkosta.fi -sivuston kautta eroilmoituksensa jättävä antaa samalla vähintään epäsuorasti tukensa ateistiselle maailmankatsomukselle.”

      Ja näin sitä epäillään, että sadattuhannet ihmiset eivät oikeasti ymmärrä, mitä tekevät, vaan vahingossa tukevat ateismia.

      ”Toisin sanoen, minkään maailmankatsomuksen uskonvaraisuutta ei voida ikinä poistaa.”

      Ja näin sekoitetaan surutta termi ”usko” ja ”uskonnollinen usko”. Ei ole sama asia sanoa:
      ”Uskon Jumalaan” kuin ”Uskon olevani mies”.

Neuvonen Teuvo
Neuvonen Teuvo
71 v, naimisissa, 4 lasta, 4 lastenlasta. Työurani tein ulkomaankaupassa, nyt eläkkeellä.