Sananvapaus?

 

Onko keskusteluilmapiiri maassamme muuttunut aivan viime vuosina? Itse asiassa näin näyttäisi käyneen kaikkialla. Onko sosiaalinen media luonut erityisen kulttuurin, jossa esiintyy epäasiallista ja osin haitallistakin keskustelua – jos sitä voi kutsua tuolla nimellä? Yksilötasolla somessa koettu kommentointi voi aiheuttaa suurta harmia ja johtaa ennalta-arvaamattomiin seurauksiin. Ryhmätasolla se voi aiheuttaa ulkopuolisuuden ja ikävän sosiaalisen kontrollin kokemista. Kukaan ei lienee puolusta pilkkaa tai epäasiallista keskustelukulttuuria. MUTTA. Toisaalta myöskään sanan- tai uskonnonvapauden rajoittaminen ei sovi demokratiaan. Mitä vapautemme oikeasti sisältää? Onko se nyt vaarassa?

Kun aloitamme ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien tarkastelun on paikallaan ensin ymmärtää, mitä näillä käsitteillä todellisuudessa tarkoitamme. Englannin kielessä käytämme käsitteitä ’human rights’ ja ’civil rights’ tai myös käsitettä ’civil liberties’. Nämä voisi kääntää nimenomaan suomen sanoiksi ’ihmisoikeudet’ ja ’kansalaisoikeudet’ tai ehkä ’perusoikeudet’. Molemmat käsitteet tulevat oikeastaan Magna Charta julistuksesta vuodelta 1215; Magna Charta on Suuri peruskirja, joka nimenomaan rajoitti julkista vallankäyttöä Britanniassa, mihin asiaintilaan kuninkaan tuli tyytyä allekirjoitettuaan asiakirjan. Vaikka tätä merkittävää asiakirjaa muutettiin useaan otteeseen, se oli vielä 1600-luvulla julkinen asiakirja, jonka perusteella kuninkaiden jumalalliseksi ymmärrettyä valtaa pystyttiin rajoittamaan. Magna Charta on eräänlainen perustuslain esikuva. Se ei sinällään silti taannut sananvapautta kaikille.

Vaikka molemmat demokratiassa elävien yksilöiden oikeuksiin viittaavat käsitteet tulevat osin tuosta samasta asiakirjasta ne merkitsevät kuitenkin vain osittain samaa asiaa.

Human Rights eli ihmisoikeuksien käsite viittaa itse asiassa jokaisen ihmisen ikään kuin sisäsyntyisiin oikeuksiin, joita hänen tulee nauttia vain koska hän on ihminen. Näille oikeuksille on tyypillistä niiden universaalius eli ne eivät periaatteessa riipu sellaisista tekijöistä kuin sukupuoli, kansallisuus tai uskonto. Civil Liberties eli kansalaisoikeudet / perusoikeudet taas ovat käytännössä riippuvaisia siitä, missä henkilö asuu eli mikä hallitus tai valtiovalta säätää lait ja valvoo niiden noudattamista. Voisimme siis katsoa jälkimmäisten olevan oikeuksia, jotka takaavat samanvertaisuuden. Nämä ja ihmisoikeudet kylläkin limittyvät jonkin verran. Yleensä katsotaan, että ilmaisu- ja uskonnonvapaus, kokoontumisvapaus, laillisuusperiaate ja itsemääräämisoikeus sisältyisivät kansalaisten perusoikeuksiin.

Jos tarkastelemme historiaa voimme kiistatta todeta toisen maailmansodan olleen vaikuttava tekijä nimenomaan universaalien ihmisoikeuksien kannalta. YK adoptoi vuonna 1948 ’Declaration of Human Rights’¨eli Ihmisoikeuksien julistuksen. Julistuksen yhteys toisen maailmansodan aikaisiin hirvittäviin ihmisoikeusloukkauksiin on päivänselvä. (Voimme myös todeta YK:n adoptoineen samana vuonna sen ’UN Convention on Genocide’ eli Kansamurha -sopimuksen, joka sekin liittyi nimenomaan holokaustiin eli juutalaisten kansanmurhaan.)

Perustuslaki on kaikkein korkein laki, joka kansakunnalla ylipäätään on käytössään ja jota voidaan useimmissa valtioissa muuttaa vain poikkeuksellisen menettelyn kautta. Perustuslain toteutumista valvoo yleensä erityinen elin; Suomessa se on Eduskunnan Perustuslakivaliokunta. Konstitutionalismi on ajattelutapa, jonka mukaan poliittisen päätöksenteon valtaa on rajoitettava korkeammalla lailla. Usein esimerkkinä kansalaisoikeuksien toteutumisesta pidetään nimenomaan Yhdysvaltain perustuslakia vuodelta 1787 (vahvistettu 1788; otettu käyttöön 1789). Monet muut valtiot ovat ainakin osin lainanneet lakejaan nimenomaan Yhdysvalloista erityisesti sikäli kuin siihen sisältyy ajatus vallanjaosta ja yhdenvertaisuudesta lain edessä. Yhdysvaltain perustuslaki takaa omantunnon vapauden, uskonnonvapauden, ilmaisunvapauden, lehdistönvapauden ja vapauden esittää pyyntöjä/aloitteita hallitukselle. Lisäksi se takaa muun muassa erilaisia oikeuksia mahdolliselle syytetylle rikosepäilyn tilanteessa.

Tiedämme toki, että valistusfilosofit vaikuttivat suuresti yleiseen ilmapiiriin ja myös Yhdysvaltain perustuslakiin. Esimerkiksi Voltaire eli Francois-Marie Arouet (1694–1778) uskoi jokaisen yksilön vapauksiin, jopa niiden, joista hän ei erityisemmin piitannut. Montesquieu eli Charles-Louis de Secondant (1689–1755) kehitteli vallan kolmijako-opin.

Nämä henkilöt ovat vaikuttaneet meihin niin suuresti, että Voltairen ilmaisemiksi on väitetty kaikenlaisia sanontoja, joita hän ehkä ei itse sanonut. Nuo sanonnat ilmentävät vapauden kaipuuta ja ehkä myös toivoa siitä, että joku puolustaa oikeuksiamme? Näin se kuuluisa sanonta, joka sopii juuri omaan hetkeemme: ”En ole kanssasi samaa mieltä, mutta puolustan kuolemaan saakka oikeuttasi sanoa mielipiteesi.”

Onko tämä mahdollista tänään – puolustammeko kaikkien sananvapautta? Palaan tähän ajatukseen seuraavassa blogissa!

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Sananvapauden väärinkäyttöä ei ole se, että on eri mieltä kuin joku toinen, ei edes sekään, että on eri mieltä kuin enemmistö

    • ”Sananvapauden väärinkäyttöä ei ole se, että on eri mieltä kuin joku toinen, ei edes sekään, että on eri mieltä kuin enemmistö.”

      No ei tietenkään !!!!!!!! Eikä kukan ole noin väittänytkään. Kyse on siitä millä tavoin/muodoin esim. erimielisyytensä ta minkä muun tahansa ilmoittaa…Tuo
      t a p a/ m u o t o kun voi rikkoa lakeja.

    • ”Kyse on siitä millä tavoin/muodoin esim. erimielisyytensä ta minkä muun tahansa ilmoittaa…Tuo t a p a/ m u o t o kun voi rikkoa lakeja.”

      -Kaiken järjen ja kohtuuden mukaan lain tulisi puuttua vain selkeästi vihaan ja väkivaltaan yllyttäviin ilmaisutapoihin. Vai oletko eri mieltä?

      https://www.youtube.com/watch?v=2XkT_H9R0c0

      Jos lähdettäisiin johdonmukaisesti ruotimaan kaikista ja kaikesta ilmaistuja mielipiteitä netissä, niin aika monta rikosilmoitusta voisi tästäkin palstasta tehdä…

      Eri mieltä voi ja saa olla, ja on väliä sillä miten kantansa, näkemyksensä ja mielipiteensä ilmaisee. Siitä olemme samaa mieltä. Mutta mitä tulee lakiin ja sanktioihin, on älytöntä jahdata yhtä ihmistä hänen mielipiteidensä vuoksi, jotka on lisäksi ilmaistu aivan asiallisesti.

    • Tarkennuksena, että hyvinkin loukkaavana koettu ajatus tai näkemys voidaan ilmaista asiallisesti. Tällöin itse ajatus/väite on se joka loukkaa, ei se miten se on sanottu.

      Mutta tämä kuuluu asioihin, jotka pitää vain sietää. Tai opetella sietämään. Jotta ylipäätään voidaan elää.

      Aika absurdi keissi on tämäkin:

      https://yle.fi/uutiset/3-11918832

      Priden arvosteleminen ei ole seksuaalivähemmistöjen kimppuun käymistä, kuten moni näyttää ajattelevan (pitävän itsestäänselvänä). Sitä mieltä SAA olla, voi hyvänen aika. Ja sitä mieltä on moni muukin, ja näkee Pridessa muutakin arvosteltavaa kuin rivo ja provosoiva esiintyminen.

      http://jukkahankamaki.blogspot.com/2017/07/seta-hyodyntaa-assosiaatioharhaa.html

      ”mikäli olet tietystä poliittisestä agendasta eri mieltä, niin et ole tervetullut gay prideen, vaikka olisit kuinka homo.” (MO)

      ”Jos pridejen ideana on lisätä ymmärrystä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä ja osoittaa, että homppelit ja transut on ihan tavallisia ihmisiä, niin onpa aika prkleen huono keino tämä. Friikkisirkus saapuu kaupunkiin.”

      https://mustaorkidea.blogspot.com/2016/06/gay-pride-ja-pervot.html

      https://mvlehti.net/2018/06/25/helsinki-pride-2018-koko-perheen-kanssa-pervoilemaan/

      Minkä ihmeen takia NYT alettiin tehdä rikosilmoitusta? Onhän näitä kannanottoja ollut jo aiemminkin, ja aika värikkäin sanankääntein, seksuaalivähemmistöjen itsensäkin taholta, kuten voi noista lukea.

    • Sari, lieneekö syy Petrus Schroderuksen kohdalla se, että hän Elämä-lehden 5/2021 mukaan ”pitää Raamattua Jumalan sanana alusta loppuun asti.” Lisäksi hän on yksi aloitteentekijöistä abortin vastaisessa kansalaisaloitteessa. Kovasti muistuttaa sitä, mistä Päivi Räsästä syytetään.

    • Sari, kun ihmisryhmän elämää kutustaan häpeälliseksi, vaikka ryhmä ei ole rikkonut mitään lakeja, ei se mielestäni ole asiallista ei etenkään jos/kun tukeudutaan muinaiseen ’pyhän’ kirjan tekstikohtaan, jonka maallikko voi tulkita jopa väkivallan oikeutukseen viittaavaksi. Asiallista ei ole myöskään vedota kyseenalaisiin tutkimuksiin mainitsematta että muitakin tutkimustuloksia on.

  1. Sananvapaus sisältää myös vastuun, mutta se unohtuu. Sananvapauden rajat ovat hämärät, niitä ei kukaan pysty määrittämään tarkasti, joten kukin vetää ne itse sillä ymmärryksellä, joka on annettu. Aina oma ymmärrys ei riitä. Ihminen voi loukata sanoillaan toista ja selittää, että leikiähän tämä on. Tai siteerata jonkun toisen sanomaa ja päästä näin vastuusta.

  2. Ei kai tässä mikään ole muuttunut, ainahan me olemme olleet syntisiä, joiden pitäisi tehdä parannusta.
    Minä en kuitenkaan tiedä, että missä se mallikappale on, jota pitäisi tavoitella, kun me kaikki olemme nyt täällä somessa ja kaikki paha tuntuu myös kerääntyneen tänne.

    Poliitikkoja enempää kuin riitelevää kirkkoa, tai koko oppia ei voi pitää mitenkään esikuvallisena tässä asiassa. Jatkuvaa julkista riitelyä ja vihapuhetta. Eikä kiroileva Kristuskaan oikein käy, kun kiroilla ei saa.

    Pitää vain todeta, että mitä isot edellä, sitä pienet perässä, eikä Yhdysvaltain perustuslakiin voi kukaan vedota.

    • Kunnon poliisi kirjoittanut friikkimarssista vuonna 2018. Onko hän seuraava uhri tässä vainossa.

  3. ”Perustuslaki on kaikkein korkein laki, joka kansakunnalla ylipäätään on käytössään ja jota voidaan useimmissa valtioissa muuttaa vain poikkeuksellisen menettelyn kautta.”

    Nyt näemme, että tartuntatautilaki on nostettu perustuslain yläpuolelle. Kaikki voidaan uudelleentulkita, jos konsensus vaatii. Lait ovat ihmisten säätämiä, myös holokausti oli laillinen. Ilmankin hallitus on rikkonut perustuslakia kolmesti tämän koronapsykoosin aikana. Perimmäistä oikeudenmukaisuutta on turha odottaa ihmisten kesken, yleinen mielipide ajaa kaiken ohi. Politiikka on kaikkialla.

    Näemme ympäri Euroopan, että yhteiskuntarauha horjuu. Joka edelleen seuraa vain valtamediaa, ei näe, koska elää sen luomassa illuusiossa. Tulee silmille vielä.

    Lain tulkinnat riippuvat lopulta kansakunnan viisaudesta. Nyt on ollut liian helppoa, ei ole viisautta, joten lisää hankaluuksia on tulossa.

    • ”Näemme ympäri Euroopan, että yhteiskuntarauha horjuu. Joka edelleen seuraa vain valtamediaa, ei näe, koska elää sen luomassa illuusiossa. Tulee silmille vielä.”

      Näinpä.

  4. Valmiuslakia on sovellettu mielivaltaisesti. Valmiuslaki: ”Tämän lain tarkoituksena on poikkeusoloissa suojata väestöä sekä turvata sen toimeentulo ja maan talouselämä, ylläpitää oikeusjärjestystä, perusoikeuksia ja ihmisoikeuksia sekä turvata valtakunnan alueellinen koskemattomuus ja itsenäisyys.”

    Valmiuslaki poikkeusolojen määritelmä: ”5) vaikutuksiltaan erityisen vakavaa suuronnettomuutta vastaava hyvin laajalle levinnyt vaarallinen tartuntatauti.”

    Ketään ei ole suojattu, talous on tuhottu, ihmisoikeuksia poljettu ja nyt EU-tukipakettien myötä luovutetaan itsenäisyys komissiolle.

    Ei muuta kun tuplmaskia päähän, triplamutantti tuloo!

  5. https://yle.fi/uutiset/3-11916442

    Sananvapaus ei toteudu valtamediassa. Tuossa esimerkiksi Ylen uutinen, joka on kuin suoraan Neuvostolehdestä. Tarkoitus on pitää pystyssä horjuvaa suurta kertomusta. Uutisten kommentit tarkistetaan ennen julkaisua ja väärät kommentit systemaattisesti jätetään julkaisematta. Näin muokataan lukijan ajattelua. Tämä on Ylessä systemaattista propagandaa. Median valta on etenkin varttuneen väen aivoissa ja heitä viedään kuin kuoriämpäriä mihin halutaan. Esim. maskisuositus on puhtaasti poliittinen toimenpide, se ei ole mikään viruksia yhteen suuntaan päästävä diodi. Media kertoo toista ja ihmiset uskovat. Syyttäkkööt itseänsä sitten.

  6. Meillä on totuttu siihen, että ”viisaat” ovat jossakin pääkallon paikalla, oli se sitten kirkkomedia tai maallinen media, se julkinen, ja kaikki mitä he sanovat on totta, koska he ovat oppineita ja oppineet eivät koskaan tee väärin, vaan ajattelevat meidän parasta ja valtion parasta ja puhuvat totta. Ja meidän kuuluu uskoa auktoriteetteja, oli se sitten maallista, tai taivaallista puhetta.

    Näin on tapahtunutkin, uskottu on ja mikäli vastaväitteitä tai toisenlaista näkemystä on esiintynyt ja onhan sitä, niin siitä on puhuttu pienissä piireissä salaa, jopa hiljaisella äänellä. Miksi? Siksi, koska ei ole ollut muuta mahdollisuutta, on voinut joutua syytteeseen, joko Jumalan pilkasta, tai valtion vastaisuudesta.

    Some on kuin torven torähdys, kaikki mitä on pimeässä sanottu joutuu päivänvalossa kuultavaksi ja mitä on korvaan kuiskuteltu se katoilta julistetaan. Ja taas päästään ihan raamatullisiin kuviin. ’ Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi. ’

    ( Tämä ei liittynyt mitenkään koronaan, eikä tukipaketteihin tai hallituksen syyllistämiseen koronasta, mikä onkin naurettavin asia, mihin meitä nyt johdatellaan )

    • Toiset kun näkevät sen kadonneen ja toiset taas ovat kovasti toista mieltä. Tuo ristiriita ei voi johtua muusta, kuin siitä että sana merkitsee eri ihmisille eri asiaa.

    • Katsopa Pekka historiasta mitkä piirit ovat yhteiskuntamme sananvapauden luoneet ja mitkä sitä ankarasti vastustaneet.

Susanna Kokkonen
Susanna Kokkonenhttp://www.susannakokkonen.com
Luennoin Suomessa ja eri puolilla maailmaa sellaisista aiheista kuin holokausti, antisemitismi, kansanmurhat ja rasismi. Koulutukseltani olen filosofian tohtori. Olen kirjoittanut useita holokaustiin ja antisemitismiin liittyviä kirjoja.