Sanan siunaus merkityksestä
Helsinki Pride -tapahtumassa rukoiltiin parisuhteensa rekisteröineen parin puolesta ja kanssa. Itse tapahtumassa ei ole mitään epäselvää: parin yhteisen taipaleen puolesta on rukoiltu. Heidän elämäänsä on pyydetty Jumalan varjelusta ja läsnäoloa.
Tilaisuuden uutisointi ja erilaiset julkiset kannanotot puolestaan ovat, ainakin asiaa tarkemmin tuntemattomasta, sekava farssi. Pohjimmiltaan kysymys on sanan 'siunaus' tulkinnasta. Voin kuvitella, että osa lukijoista ajattelee, että sanan siunaus tulkinnassa ei ole mitään epäselvää -- tai ei ainakaan pitäisi olla.
Sanalla siunaus on kuitenkin useampia merkityksiä. Yritän avatan asian ottamalla esimerkiksi yhden kirkollisen toimituksen, jossa tämä moneus on harvinaisen selvä: hautaansiunaamisen. Ensiksikin koko tilaisuus on siunaaminen kukkien laskuineen, hautaan laskemisineen ja haudan peittämisineen. Toiseksi siunaus on se papin toimittama seremonia, joka alkaa virrellä ja päättyy virteen tai muuhun sopivaan musiikkiin. Kolmanneksi siunaus on se, kun pappi heittää arkulle kolme kertaa hiekkaa ja lausuu siunaussanat. Ja neljänneksi siunauksen lopussa on Herran siunaus, jolla pappi siunaa seurakunnan.
Herran siunauksen lausuminen ei tee rukouksesti siunaustilaisuutta. Edes Jumalan siunauksen pyytäminen elämään ei tee tilaisuudesta siunaustilaisuutta. Sen sijaan nimenomaiset siunaussanat tekisivät.
Meidät on kutsuttu siunaamaan eli puhumaan hyvää, ei kiroamaan eli puhumaan pahaa.
77 kommenttia
Mikä kristinuskon on aatehistorialllisesti erottanut muista uskonnoista? Radikaali lähimmäisenrakkauden vaatimus.
Kristinuskon jo alunperin radikaali lähimmäisenrakkauden vaatimus on ollut varmasti eräs niistä keskeisimmistä tekijöistä, joka on vaikuttanut erityisesti länsimaisten yhteiskuntien muuttumiseen tasa-arvoisempaan suuntaan.
Lähimmäisenrakkauden vaatimus on niin keskeinen prinsiippi Raamatussa, että sen valossa tulisi ehkä tarkastella myös joitakin yksittäisiä Raamatun jakeita.
Kristillisten kirkkojen historiassa avioliitto on muuttunut aikojen saatossa. On ihan perusteltua olettaa, että luomisessa Jumala loi myös avioliiton, joka yhteiskuntien kehittyessä kohti ihmisarvoisempaan suuntaan, myös saa tätä kehitystä vastaavia uusia muotoja.
On surullista, että kirkko on kutistunut ohjesääntöorganisaatioksi jossa kytätään enemmän sitä tehdäänkö asiat oikein kuin mietittäisiin tehdäänkö oikeita asioita. Tällaisille ohjeille vertoja vetävät lähinnä ohjeet papiston pukeutumisesta ja molemmille hevosetkin nauravat.
Mahtaa Jeesuksella olla hauska näitä humoristisia saivarteluja kuunnellessaan.
Kiitos hyvästä selvenyksestä Heikki
Tuintuu pahalta kun saan toisinaan lukea täältä joinkun kirjoittavan että ”vain” rukoillaan. Minusta rukoilu on se ykkösasia ja senpitäisi olla ykkösasia myös kirkolliston toimitusten yhteydessä, paitsi tietysti sakramenteissa, jotka itsessään ovat armonvälineitä. Toki niitäkin toimitettaessa tulee rukoilla.
Aikanaan kirkolliskokous päätti, että parisuhteen rekisteröinti ei ole sellainen asia, johon liitetään kirkollinen toimitus. Rukousta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan ei niin ikään tulisi muokata ikään kuin toimituksen muotoon, vaan pitää keskiössä rukoilu, vuoropuhelu Jumalan kanssa.
Saamansukupuolisen parin kirkollinen vihkiminen edellyttäisi täysin uudenaista teologiaa. Raamatullisen avioliiton esikuvan on Aadamin ja Eevan liitto. He olivat yksiselitteisesti mies ja nainen.
Nykyinen maailmamme ei enää vastaa niitä olosuhteita jotka Aadamilla ja Eevalla oli kun he saivat toisensa. Saman sukupuolisten liittojen teologia tulee löytää ajasta paratiisin jälkeen. Mtä se voisi olla? Samansukupuolisten liitojen kirkollista vihkimistä kannattavat ovat jo varmaankin asiaa miettinet. Ruotsin ja Tanskan ratkaisut eivät käy malliksoi koska kummassakaan kirkossa ei tehty perusteellista teologista valmistelua ennen kirkkopoliittista päätöstä.
Jukka Kivimäen kommentti herättää kysymyksen: Mitä on perusteellinen teologinen valmistelu?
Teologia ei ole eksaktia tiedettä. Ruotsin kirkossa on vuosikymmeniä pohdittu homoseksuaalisuutta ja laadittu siitä seikkaperäisiä selvityksiä. Joiltakin osin Ruotsin kirkon argumentointi, erityisesti maallisen ja hengellisen regimentin suhteen, oli jossain määrin ristiriitaista. Mutta milloin teologia ei sitä olisi?
Ruotsin kirkko piti, ja pitää, eräänä Raamatun keskeisenä prinsiippinä lähimmäisenrakkauden ideaa. Homoseksuaalisia parisuhteita tarkasteltaessa se oli Ruotsin kirkolle huomattavasti tärkeämpi raamatullisena kokonaisnäkemyksenä kuin jotkin yksittäiset Raamatun jakeet. Tässä suhteessa Ruotsin kirkko on ollut paljon johdonmukaisempi kuin esimerkiksi vastaava Suomessa, jossa monet herätyskristilliset tahot valikoivasti hellivät Raamatussa erityisesti muutamia seksuaalieettisiksi tulkitsemiaan kohtia,jotkin toiset kohdat sivuuttaen
”Luterilainen teologia” on melko elastinen ajatusrakennelma. Ainakaan Martti Lutherin teologian kanssa ei sillä ole suurempaa tekemistä enää aikoihin ollut. Mutta jos halutaan puhua ”luterilaisesta teologiasta”, on siinä eräänä varsin keskeisenä ollut jatkuvan luomisen ajatus. ”Jatkuvaa luomista” voidaan hyvin soveltaa avioliittoon. Itseasiassa taaksepäin silmäiltäessä, se olisi melko realistinen ja tarkka kuvaus avioliiton muuttuudesta ja sen vaihtuvista funktioista kirkon historiassa.
Mitä taas tulee siihen, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei liene suurempaa epälystä, että homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset ovat miehiä ja naisia.
On helppo tarkastella ”homoseksuaalisuutta ja kirkkoa” teoreettisella tasolla. Siinä voidaan kevyesti hautautua vuosikymmeniksi hiomaan teologisia argumenttejä puolesta ja vastaan. Suosittelisin silti vahvasti, että jokainen kaltaiseni heteroseksuaali, jota asia lyhytnäköisesti ja henkilökohtaisesti ei koske, omakohtaisesti ja kasvotusten kuuntelisi, mitä on ollut elää homoseksuaalina Suomessa ja Suomen evl kirkossa..
On aivan turhaa kiistellä sanojen merkityksistä, onko siunattu vaiko ei, onko vain rukoiltu. Asian ydin on yksinkertaisesti; suhteensa rekisteröineet haluavat jostain syystä (epävarmuus ,huono omatunto) toimelleen kirkon hyväksynnän. He saivat vahvistuksen suhteensa oikeellisuudesta. Jos virassa oleva pappi, virkapuvussa suorittaa jonkin toimituksen , on se asiallisesti kirkon hyväksyntä, käytettiinpä nimityksenä rukousta, siunausta tai vihkimistä. Muuten olen sitä mieltä että sanan avioliitto, merkitys pitää säilyttää, sen muodostavat nainen ja mies. Muunlaiseta yhdistelmästä käytettäköön eri nimeä, vaikka sen oikeudet ja velvollisuuden olisivatkin samat kuin avioliiton. Heikki Halso
Siunaus kuuluu vain Jumalan Valtakunnan piiriin. Jumala siunaa vain oman pyhän Sanansa mukaan. Hän ei koskaan siunaa syntiä. Siksi on aivan turhaa ihmisten siunata sitä, mitä Jumala ei siunaa. Jos papit siunaavat syntiä, haureusliittoja, se ei ole vain turhaa, vaan se on Jumalan Sanan vastaista, Hänen Nimensä väärin käyttämistä ”Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka Hänen nimensä turhaan lausuu.” (Ms.20:7).
Jumala on Pyhä Rakkaus. Siksi Hän antoi meille Raamatun ja Jeesuksen kuolemaan meidän syntiemme tähden ja Hän ylösnousi meidän vanhurskauttamiseksemme. Ihmisten rakkaus on useimmiten itsekästä, ailahtelevaa. Haureusliitoissa ei ole siunausta, siksi itsekkyys ja väärä himo hallitsee. Ihmisten elämän perusta ei ole rakkaus, vaan Jumalan Sanan noudattaminen.
Ongelma kristillisestä näkökulmasta on se, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen tulkitaan perinteisesti ja melko laajasti edelleen synniksi. Ev.lut. kirkko kiemurtelee ja kaartelee eikä ole kovin selkeästi ottanut kantaa onko se samaa mieltä vai ei. Tämä johtunee siitä, että firman sisällä on monia eri mielipiteitä. Perinteisen syntitulkinnan pohjalta homoparisuhdetta on siksi vaikea siunata, että se ymmärretään synniksi. Syntiä on vaikea siunata, ihmistä ei. Jeesus oli syntisten ystävä, mutta hän sanoi heille myös ”mene äläkä enää syntiä tee”. Uskon, että moni homoparisuhteen siunauta vastustava ei ole homofoobikko tai vihaa homoja vaan haluaa ensi sijaisesti olla uskollinen sille, mikä uskoo perinteisesti olevan Jumalan tahdon tässä asiassa. Oleellista ei ole silloin se mitä mieltä ihminen itse on vaan mitä hän uskoo Jumalan ajattelevan. Nämä näkemykset eivät ole aina sama asia, vaikka omat mielipiteet tulkitaankin helposti Jumalan mielipiteeksi.
Toisille pareille on varattu sekä rukoilu että siunaaminen. Toisille on varattu vain rukoilu (ja vieläpä niin, että kovasti korostetaan sitä, että tämä nyt ei ole siunaamista vaan rukoilemista).
Tottakai ne parit, joille on varattu vain rukoilu, tuntevat itsensä toisen luokan kansalaisiksi. Heidän parisuhteensa ei ole siunauksen arvoinen kirkon silmissä. Siunaaminen on nimittäin korkeasti arvostettu ja hyvä asia kirkossa. Kun sitä ei anneta näille pareille, se antaa selkeän viestin. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.
Ilmoita asiaton kommentti