Lautasella on sekä porkkana- että lanttulaatikkoa. Taitaa olla joulu. Ei sitä muusta tietäisikään.
Me käymme joulun viettohon
Lautanen tuotiin tarjottimella vuoteen vierelle. Suoraan lämpökärrystä sinisen muovikuvun alla. Valkoisessa pikkukulhossa on kaksi kylmää kinkunsiivua. Sellaisia, kuin kaupassa myydään nimellä ohuenohut voileipäkinkku. Niitä oli aamupalallakin. Joka aamu, ellei ole juustosiivua. Leipääkin on. Yksi pala rukiista vuokaleipää.
Hoitaja kirjaa mehun ja vesilasin nestelistaan. Kysyy verensokerin. Niin he tekevät vuoden jokaisena päivänä lounaalla ja päivällisellä. Päivälliseksi on lohikeittoa, kai sekin joulusta muistuttaa, paitsi että sitä on muutenkin joka keskiviikko. Päiväkahville, jota voi itse keitellä oleskelusalissa, oli merkitty tähtitorttuja, mutta kyllä siellä oli vain toissapäiväisiä voisilmäpullia. Joulu sairaalassa.
Vietettyäni hoitojaksoa keskussairaalan osastolla itsenäisyyspäivästä saakka alkoi käydä ilmeiseksi, että joulukin kuluu siellä taistellen sitkeää, mutta vaarallista virusta vastaan.
Oli kuitenkin aika helppoa luopua siitä pakkomielteestä, että jouluksi pitää päästä kotiin. Itse asiassa pääsinkin. Viisas osastonlääkäri antoi luvan lähteä aattona yölomalle. Tiputusten jälkeen dreeni irti, kanyyli kiinni ja kelataksilla sata kilometriä rakkaiden luo. Joulupäivän aamuna seitsemältä takaisin ja piuhat ja letkut kiinni taas. Jouluaamuna sain kyydin vaimoltani, joka jäi koko päiväksi viettämään joulua kanssani muuten niin harmaassa sairaalahuoneessa. Joulun enkeli.
Syttyi siunattu joulutähti
Jouluna sairaalan ikkunasta ei näkynyt yhtään tähteä. Päivällä vaaleanharmaa pimeys, illalla tummanharmaa pimeys ja yön selässä pimeä pimeys. Sairaalan kattoja, rakennustyömaa ja sen nostureita, jotka oli ketjuin valaistu. Nosturin koukkuun hilattu joulukuusi, joka olikin ainoa ulkoinen merkki juhlapyhästä.
Joulun tähti! Minäkin lähtisin tähden johdattamana seimen lasta kumartamaan. Vaikka sohjossa ja pimeässä, mutta ei ikkunasta mitään tähtiä näy.
Jospa Betlehem tulisi Jumalan sanan muodossa luokseni, minun ja muiden potilaiden. Meidän, joita ei jouluksikaan kotiutettu? Olin suhtautunut toiveikkaasti. Miten joulua vietetään keskussairaalan sisätautien vuode- ja tarkkailuosastolla?
Ei mitenkään.
Ei käynyt pappi eikä seurakunnan lauluryhmä. Eivät tiernapojat. Kun etsin tietoa koko sairaalalle yhteisestä jouluhartaudesta kappelissa, ei sellaista ollut, mutta ei taida olla kappeliakaan. Kun etsin googlaamalla tietoa kappelista, löysin vain tietoa kuolleiden käsittelystä ja omaisten surusta. Ei meille eläville evankeliumia julisteta.
Enkeli taivaan lausui näin
Sairaalassa ajatellaan kuolemaa, mutta kukaan ei puhu kuolemasta. Ikkunasta heijastuvat kasvot kertovat kuolevaisuudesta. Ei kuolemisesta, mutta kuolevaisuudesta. Siksi sairaalassa ollaan. Kuolema alkaa tehdä työtään meissä, ruumiimme menehtyy, mutta henki kasvaa uuteen elämään ja maailmaan.
Mutta täällä se painetaan pois mielestä. Sama uskontokielteisyyden kylmä puhuri, joka jäätää koulumaailmaa, puhaltaa sairaalaankin. Enkeli ilmoitti paimenille suuren ilon, joka koskee kaikkea kansaa, mutta meidän maailmassamme siitä on tehty uskonnollinen vaihtoehto niille, jotka sitä erikseen pyytävät. Sairaalaosastolle ei ilo yllä, eikä koko maailman Vapahtajaa siellä mainita.
Tämä ei ole vain sairaalasielunhoidon haaste. Seurakuntien papit kiertävät jo marraskuussa hiki pipossa ja talvikengät kuralla pienryhmiensä ja lähetyspiiriensä puurojuhlissa torttuja kehumassa ja glögiä ryystämässä, mutta sairaalaan ei heistä kukaan eksy. Ilosanomaa kuulevat kerholapset, naiskuorot, eroryhmät, veteraanikerhot ja lionsit, mutta kuoleman kanssa pohdiskeleville ei käydä kertomassa, että kuoleman varjon maahan loistaa valkeus.
Televisiosta tulee jouluohjelmaa. Aattona alkaa. Oleskeluhuoneen televisiossa alkaisi juuri joulurauhan julistus, mutta joku vaihtaa kanavan. Tulee huutokauppakeisaria, sohvaperunoita ja temptation islandia. Joulukonsertteja riittää. Tähtiartistit huutavat vuoron perään mikrofoniinsa uuden ajan jouluiskelmiä. Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta. Yleisö taputtaa. Joulun yhteislaulusta ei tietoakaan. Jokin niistä tähtiartistien konserteista on kuulemma Kauneimmat joululaulut, mutta ei sitä muista erota.
Lautasella on sekä porkkana- että lanttulaatikkoa. Taitaa olla joulu.
Joillakin on taitoa… Jos osaa kirjoittaa kyynisesti ja silti lohduttavasti, niin sen täytyy nousta syvältä sydämmestä ja kokemuksesta. Kiitos.
Kiitos, Teemu, voimia ja siunausta! Tähän voisi varmaan vastata parhaiten joku sairaalapapeista. Monitouhuisuus on seurakuntapapin suurin haaste.
Meillä päin yritämme kyllä käydä katsomassa seurakuntalaisiamme sairaalassakin. Hartausvuorot ovat säännöllisiä ainakin jollain osastoilla. Pienissä ympyröissä onnistuu. Mutta olen ymmärtänyt, että henkilökunta ei edes saa kertoa meille ulkopuolisille, jos me seurakunnan työntekijät kysymme, ketä seurakuntalaisia osastolla on. Potilaan integriteettisuoja ja .henkilökunnan vaitiolovelvollisuus määräävät. Potilaan tai hänen läheisensä kutsusta pääsemme kyllä tulemaan.
Pyytäisin vastausta ensisijaisesti kyseisen keskussairaalan johtavalta saraalapapilta.
En voi ymmärtää.
Teemulle kiitos ja tervayttä.
Varmasti huoneessa potilaana mieluusti kuulisi jonkun tutun laulun Jouluaikana. Perinnehän eri laitoksissa on erilainen kuoron, vaikka pienenkin, vierailusta osastoilla aina seurakunnan mukaan, mutta vanha ja tuttu asia korvissa tekee hyvää. Harmi on kun tähän ei enää yllettäisi.
Aina ei tule mieleen oman saattomme alkavan jo usean kymmenen vuotta ennen viimeistä siirtoa. Tähän valmistautua voi vain hiukan, mutta kummasti häilyvänä asia mielessä on välillä kirkkaampana ja välillä ilon ja haikeuden rajamailla.
Olen sanaton. Se on ekstrovertille karjalaispojalle lähes joulun ihme..
Kiitos hienosta blogista. Kolkompaa joulua on vaikea kuvitella. En tiedä itkettikö vai suututtiko enemmän siitä lukiessa.
En voi mitään sille, että myös minun mieleen tuli josko Uskonnottomat ry:n aktivistit ovat jo sairaaloissakin kertomassa johdolle mitä saa tehdä ja mitä ei eli jakamassa ankeuttaan. Koulujen rehtorithan on jo säikytetty.
Toivon, että seurakunnat virkistyvät ja tarttuvat asiaan niiden potilaiden osalta, jotka toivovat joulua sairaalassa viettäessään vähän joulun tunnelmaa iloksi ja valoksi. Eikös ole todettu, että hyvä mieli edistää parantumista.
Olen iloinen, että blogisti sai jouluna edes käväistä kotona ja vaimo oli sitten joulupäivänä seurana. Toivotan blogistille voimia taistelussa sitkeää virusta vastaan.
Virus taitaa olla jo voitettu. Mutta rutiiniin kuuluvassa ultraäänessä löytyi syöpäkasvain, jonka parissa kevät sitten kamppaillaan.
Voimia ja jaksamista!
Kiitos blogista!
Teemu. Kiitos tyylikkäästä ja koskettavasta blogista, joka osui myös tällaiseen jouluttomaan
Ikävä asia, että se meidän ensimmäinen lajiedustajamme tottelemattomasti söi siitä väärästä puusta. Sinä joudut nyt erityisen paljon siitä kärsimään.
Suomalainen sairaanhoito on kuitenkin tasokasta, monin paikoin tässä maailmassa ei ole edes noita laatikkoruokiakaan lautasella. Voimia sinulle keväiseen taisteluusi.
Rauli Toivonen: ”Ikävä asia, että se meidän ensimmäinen lajiedustajamme tottelemattomasti söi siitä väärästä puusta. Sinä joudut nyt erityisen paljon siitä kärsimään.”
Jos uskomme Raamattuun ja sen Jumalaan, me kaikki kärsimme vain ja ainoastaan Jumalan takia. Ihmisen kärsimys on Raamatun mukaan Jumalan päätös, ei kenenkään muun.
Sairaalapappien (ja ruokahuollosta vastaavien) vastausta odotellessa…
Olisiko niin, että kaikki uskontoon liittyvä on sairaalamaailmassa nykyään yhä useammin siivottu pois muualta kuin pitkäaikaissairaiden vanhusten osastoilta? Jos näin on, asiassa lienee monta keskenään erilaista puolta. Yksi on uskonnon kertakaikkinen marginalisoituminen ja sinänsä tietysti ymmärrettävä uskontoneutraalisuus. Toimiessani aikanaan Oulun seudulla huomasin, että myös henkilökunnan omat arvot ja näkemykset vaikuttivat siihen, kuinka tervetulleita esim. seurakunnan työntekijät olivat vierailuille. Pääosin toki olimme. Toinen on mainitsemani salassapito-ohjeistus: sen enempää seurakunnan työntekijöillä kuin pitkäaikaisilla naapureillakaan ei ole lähtökohtaista oikeutta saada tietoa hoidettavista potilaista (varsinkaan isoissa sairaaloissa) ilman potilaan suostumusta. Kolmas on hoitohenkilökunnan työmäärä ja työn organisointi: kaikki muu kuin hoitoon liittyvä ja sitä suoraan sivuava toiminta on jouduttu karsimaan pois. Tämä näkyy jopa erilaisissa tehostetun hoivan yksiköissä. Neljäs ja usein unohdettu tekijä on uskonnon tuputtaminen. Useammissakin kristillisissä yhteisöissä on takavuosina ollut niitä
evankelistoja tai uskonveljiä, jotka ovat pyrkineet ”valmistamaan” vakavasti sairaita iäisyysmatkalle innokkaasti evankelioimalla tai käännyttämällä.
Näin lukiessa kuulostaa surulliselta joululta. Toisaalta juuri kuten Sjöblom kirjoittaa, asiaan liittyy niin monta kysymysmerkkiä ja näkökantaa. Päällimmäisenä tietenkin se, miten joulun voisi osastoilla toteuttaa niin että kaikki olisivat tyytyväisiä. Mitään haittaa ei silti olisi siitä, että joulu otettaisiin huomioon osastoilla niiden kohdalla, jotka sitä haluavat.
Hyvää ja ”Teemumaista” pohdintaa ja pohdiskelua. Siunausta ja voimia sinulle, Teemu.
Uskon ja olen tullut kokemaan, että jokaisella uskovalla on tai pitäisi olla joku, joka kulkee rinnalla, kommunikoi jopa päivittäin. Tämä päivittäinen kommunikointi on Hengessä tapahtuvaa ja on Jumalan huolenpitoa ja toimii diakoniayksikköä paremmin.
Joskus linjat on poissa käytöstä, eli emme tunne uskonystävämme tilaa, mutta silloinkin uskon ja olen kokenut, että yhteys taivaasta toimii, niinkuin Elialla, Keritin purolla. Jumala armossaan saattaa usein omansa pakkotilanteeseen, niinkuin Eliankin, missä on vain Hänen ruokansa ravinteena.
Teemu, Jumalan armosta, joulun ulkoinen merkitys ikäänkuin poistuu, jotta täyskasvuinen maailman lunastanut Jeesus valtaa lisää alaa sisimmissämme.
Kiitos Teemu blogistasi. Olen pahoillani, että sairaalan joulu tarjosi sinulle pelkästään karut ja rosoiset kasvot. Onneksi edes yksi joulun enkeli viipyi hetken luonasi. Ehkä joulun seimeltä sittenkin hehkui pieni valo huoneeseesi saakka.
Suuressa yliopistosairaalassa on kymmeniä osastoja. Osastoilla vieraili joulun alla useita lauluryhmiä ja Lucia-kulkue toi valoa ja iloa monelle potilaalle. Kirkkomuusikko ja sairaalapastorit kiersivät jouluhartauden merkeissä osastoilla. Joulu näkyi ja kuului eri puolilla sairaalaamme. Koska osastoja on paljon, vierailut eivät ole mahdollisia joka osastolla. Aikaisempien vuosien kokemuksella olemme havainneet, kuinka osastoja suljetaan jouluksi ja mahdollisimman moni potilas kotiutetaan. Olipa harmi, että juuri sillä osastolla, jolla sinua hoidettiin et tavoittanut perinteistä joulusanomaa, ruoasta puhumattakaan. Tähtiä ei ollut asetettu ikkunaasi; hoitajien työn painopiste on potilaiden hoitamisessa, eikä joulun koristamisessa.
Olet oikeassa; meillä ei ole hiljentymishuonetta tai kappelia- ainakaan vielä. Toivomme on uudessa rakennettavassa sairaalassa; jospa viimein sinne.
Kun googlasit taitavasti tietoa kappelista, harmillista oli, että samalla et löytänyt tietoa siitä, että sairaalassamme on 24h päivystys sairaalapapeilla. Miten se ei osunutkaan silmiisi! Kun pitkinä sairaalahoitojakson viikkoina tunsit joulusanoman ikävää, miksi et pyytänyt sairaalapappia luoksesi? Jos et itse jaksanut pyytää, ehkä vaimosi olisi voinut tehdä sen puolestasi. Tai hoitajasi olisi soittanut päivystävälle sairaalapapille, jos olisit ääneen toivonut sitä.
Pyrimme tulemaan paikalle tunnin sisällä saatuamme kutsun potilaan luokse. Jos pyyntösi olisi tullut päivystävälle sairaalapastorille, olisit saanut jouluevankeliumin ainakin sairaalapapin lukemana vuoteesi äärelle virren veisuulla höystettynä. Lauluryhmää tai tiernapoikia en voi luvata; hekin levähtävät jouluna paljon laulettuaan suuren juhlan alla.
Sairaalan hartaudet ovat muuttuneet vuosien saatossa potilashuoneissa pidettäviksi. Kokoava toiminta on infektioiden ja eristysten täyttämässä sairaalassa vähäisempää. Hartaus on useimmiten yhden potilaan (ja hänen läheistensä) vuoteen äärellä pidetty rukoushetki. Sairaalassa rukoushetkiä pidetään joka päivä.
Kun seuraavan kerran tulet potilaaksi sairaalaamme, otathan yhteyttä. Mielellämme keskustelemme kasvokkain, sinun tarpeittesi mukaan. Olemme valmiita keskustelemaan kanssasi myös kuolemasta.
Ystävällisin terveisin Oulun sairaalapapit/ tiimin puolesta vs. johtava sairaalapastori Juha Kyllönen
Hyvä Juha ja tiimi. Kiitos reagoimisesta, vaikka jätinkin tarkoituksella mainitsematta, mistä sairaalasta oli kysymys.
En kirjoittanut itseni takia ja omasta puolestani, vaan yleisestä hämmästyksestä, jopa pettymyksestäni jouluun sairaalassa. Tunnen toki päivystyspalvelunne ja olen kerran pyytänytkin ehtoollishetken huoneeseeni, mitä kiitollisena muistan.
Viime vuonna vietin yhteensä 61 sairaalavuorokautta ja koetin tarkoituksella katsoa tavallisen potilaan näkökulmasta. Toisaalta myös seurakuntapapille näkökulmaa etsien. Olemmeko ulkoistaneet sairaalasielunhoidon erityistyömuodoksi niin, ettei seurakunnan perustyöntekijöiden tarvitse käydä sairaalassa kuin potilaana?
Kiva kuulla, että OYSissakin on ollut jouluhartauksia, lauluryhmä ja jossain sen pitkillä käytävillä on Luciakin harhaillut. Minä kirjoitin sellaisen osaston potilaiden joulusta, jotka laahustimme aamutakeissa tippapullo käsivarressa täysin pimennossa siitä, että teille on tänään syntynyt Vapahtaja.