Sainpahan sanotuksi!

kynäkivääri

”Jokaisella on oikeus mielipiteen- ja sananvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja kaikkien tiedotusvälineiden kautta.”                                                                                            -Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 19. artikla.

Tummennettu teksti on peräisin Journalistiliiton nettisaitilta.  Ruttopuiston rovasti esittää oman eriävän mielipiteensä vaatimattomasti laihennettuna.

Suomi on allekirjoittanut myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen, jonka 10. artikla toteaa sananvapaudesta:

”Jokaisella on sananvapaus. Tämä oikeus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.”

RR: Pitääkö minulla sitten olla ikioma mielipide joka asiaan? Jos joudutaan tilanteeseen, jossa on sana sanaa vastaan, niin so what? Kultaomenia hopeamaljassa ovat sanat, sanotut AJALLANSA. Voin siis lausua sinänsä oikean asian aivan väärässä paikassa tai väärään aikaan.

Sananvapaus lasketaan Suomessa perusoikeudeksi. Yhdessä yhdistymis- ja kokoontumisvapauden kanssa se on demokraattisen yhteiskunnan peruspilareita. Kuten muitakin perusoikeuksia, myös sananvapautta pyritään rajoittamaan mahdollisimman vähän ja tällöinkään oikeuden ydinajatusta ei saa rikkoa.

RR: Onko minun muka pakko aina ja kaikkialla kertoa, mitä minä jostakin asiasta ajattelen? Onko vaikeneminen aina myöntymisen merkki? Eikö vaikeneminen ole monta kertaa kultaa, puhuminen vain hopeaa? Kuka luulee tekevänsä minun mielipiteelläni jotakin? Jos minä osoitan sormellani seimen lasta tai miestä ristillä, niin älkää tuijottako sormenpäätäni vaan katsokaa siihen suuntaan, johon viittilöin!

Sananvapautta voidaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10. artiklan mukaan rajoittaa vain lailla ja syistä...

”… jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi, epäjärjestyksen tai rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, muiden henkilöiden maineen tai oikeuksien turvaamiseksi, luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi, tai tuomioistuinten arvovallan ja puolueettomuuden varmistamiseksi.”

RR: Pappina minulla on vaitiolovelvollisuus, en siis saa läplättää tietojani ulkopuolisille. Vuosien varrella olen vapaaehtoisesti laajentanut vaitiolovelvollisuuttani   rutkasti. Vastapainoksi muitten ihmisten kälätykselle haen hiljaisuutta, niin ulkoista kuin sisäistäkin levollisuutta ja rauhaa. Tähän pyrkimykseen sopii äärimmäisen huonosti joka paikassa suuna ja päänä oleminen. Vain hiljaisuudessa voi kuulla Jumalan kuiskaukset.

Oikeudesta hankkia ja vastaanottaa tietoa on tullut yhä tärkeämpi osa sananvapautta. Tämä edellyttää, että tieto on saatavilla ja se esitetään ymmärrettävässä muodossa.

RR: Journalistithan muistuttavat: Sinulla on oikeus tietää, meillä velvollisuus kertoa. Onnellisempia varmasti olisimme, jos emme aina vartin välein saisi lisäinformaatiota siitä, mitä missäkin maailmankolkassa tapahtuu. Ei elämä voi olla pelkkää reagointia aina vain kauhistuttavampiin tapahtumiin. Ei sellaisesta voi omaa elämänfilosofiaansa rakentaa. Talo on rakennettava kalliolle eikä hiekalle. Vahvalla perustalla seisova talo kestää isojakin myrskyjä.

Hiljaisuuden retriittien ehdoton vetonaula on se, että niissä et tarvitse kännykkää tai muita mobiililaitteita, kelloa, radiota, televisiota yms. Voit lukea, mitä Jumalalla on sinulle sanottavaa. Luet vähän, miettiskellen, kuulostellen. Huomaat, ettei hiljaisuus suinkaan merkitse äänettömyyttä.

Suomessa ei ole ennakkosensuuria, vaan laissa turvataan oikeus vastaanottaa viestejä kenenkään ennalta estämättä. Sananvapauden käyttämiseen voidaan kuitenkin puuttua jälkikäteen, jos julkaistu viesti osoittautuu lainvastaiseksi.

RR: Nuorena pappina pelkäsin, että piispa on liian lähellä, kun meillä on samassa talossa kapituli ja seurakuntamme tilat. Arvelin, että joka maanantai joutuisin aamuvarhaisesta selittämään, mitä olin edellisenä päivänä saarnannut. No, nyt meikäläisellä on jo neljäs piispa kulutuksessa, mutta kutsuja ei vain ole tullut.

Kaiken maailman riidankylväjät vetoavat siihen, että heillä on lupa sanoa. Viis siitä, vaikka ei ihan totuudessakaan pysytä. He kokevat suorastaan pyhäksi velvollisuudekseen pistää pahoja puheita, tarkistamattomia juoruja kiertämään. Ja vastaan väitetään ihan periaatteesta. Puhutaan tai kirjoitetaan sillä vakaumuksen syvällä rintaäänellä, jonka vain täydellinen tietämättömyys asioista voi antaa.

Moni nettirähinä voitaisiin välttää, jos ihmiset eivät tunnekuohussaan heti tarttuisi tietsikan näppikseen, vaan malttaisivat mielensä, etsisivät faktoja oman näkemyksensä tueksi ja lopuksi miettisivät sitä, kannattaako tällaista viestiä lähettää lainkaan eteenpäin. Jos viesti ei ole totta eikä rakentavaa, likaa omaa pesää tai alatyylisellä tavalla mollaa muita, niin ei todellakaan kannata.

Sanatkin ovat tekoja. Sanat ovat kuin kaksiteräinen miekka. Sanat ovat vaarallisia. En näemmä joutunut tekemään sanoistani piispojen edessä tiliä, mutta ei tässä vielä kannata nuolaista. Jumalan edessä joudun kerran vielä vastaamaan siitä, miten olen sanan säilää heiluttanut. Jos se on tapahtunut iloksi ihmisille ja kunniaksi Jumalalle, niin sitten on kaikki hyvin.

Mutta viimeisen sanan sinun elämästäsi ja minun elämästäni sanoo Jeesus. Silloin meillä ei enää ole minkään valtakunnan vastaanväittämisoikeutta. On vain tyytyminen päätökseen.

 

kynätorni

 

3 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Jos sinulla ei ole mitään hyvää sanomista kenestäkään ihmisestä tai mistään asiasta, niin älä sano mitään.

    Hyvä neuvo edelleenkin, vai mitä? Olisi mukava, jos me muistaisimme noudattaa sitä…!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Hannu, sinä olet hyvä blogisti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Unto Räsänen sanoo:

    Naulan kantaan, kiitos Hannu!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121