Päästyään eroon piispoista, Sadinmaa ja kumppanit haluavat seuraavaksi luopua vanhurskauttamisopista, koska katsovat että se on syy siihen, että kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia. Sadinmaan ja kumppaneiden teksti on omituinen kertomus kristinuskon oppihistoriasta. Itse teksti ei kuitenkaan oikastaan kuvaa miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Paitsi että jos tänä päivänä oikeudenmukaisuus  ja ihmisarvo määritellään tavalla joka korvaa luterilaisen vanhurskauttamiopin. Tähän Sadinmaan ja kumppaneiden teksti näytttä pyrkivän. Ehkä he ovat elossa vielä päivättääkseen sitä ihmisoikeuksien ja ihmisarvon jälleen muuttuessa vuosikymmenien saatossa.

Ehkä olisi myös paikallaan muistuttaa että 2000 vuotta sitten oikeudenmukaisuus tarkoitti jotain aivan muuta kuin tänä päivänä. Vanhurskas on hyvä sana. Se on jotakin pysyvää ja erottaa sanan käytön muuttuvasta oikeudenmukaisuudesta. Jos palaamme sanan käyttöön, niin yhteiskunnallista vanhurskautta voisi nimittää oikeudenmukaisuudeksi. Mutta jos Jumalan vanhurskautta nimitetään oikeudenmukaisuudeksi, niin olemme vaarassa tuoda siihen käsitteseen jotakin joka ei siihen kuulu ja jota Sadinmaa ja kumppanit tekevät uudelleenmäärittelyllään.

On totta että Luther tunsi Augustinuksen tuotannon hyvin. Tunsi niin hyvin, että tiesi mistä irtautua. Kun Augustinus platonilaista traditiota myötäillen muotoili teologiaansa (ja pelastusoppiaan)  ihmisen hengellisenä matkana Jumalan luo, niin Luther ei väsynyt korostamaan, että teologiassa (ja tarkemmin pelastuksessa)  on kyse Jumalan tulemisesta lihassa ihmisen luo. Siinä oli luterilainen avain sakramentteihin ja Sanaan. Tämä on varmaan sama asia josta Sadinmaa ja kumppanit puhuvat taivaseskapismina. Jumala ei löydy ihmisestä itsestään, vaan sanasta ja sakramenteista.

Luther korosti että missään  mikä liittyy pelastukseeni, minä en nimenomaan tuijota itseeni enkä reflektoi itseäni pelastusta etsiessäni, vaan luotan Jumalan lupauksiin Raamatussa. Individualismi kolahti kirkkoon pietismin ja kalvinismin myötä. Ei Lutherin mukana, eikä luterilaisuuden mukana. Lutherin aikaan ja vielä jonkin aikaa sen jälkeen ihmiset eivät tehneet henkilökohtaisia uskonratkaisuja. Ihmiset syntyivät kristittyyn yhteiskuntaan. Heidät kastettiin ja kasvatettiin kristityiksi. Henkilökohtaiset uskonratkaisut ovat oppihistoriallisesti pelastusvarmuuden etsimistä. Mistä voin tietää että pelastun? Luther ratkaisu tämän asian laittamalla uskonsa Jumalan sanaan ja Jumalan vanhurskauteen, ei itseensä eikä omaan uskoonsa. Luterilaisuus ei ole individualistista juuri siinä, että se "edellyttää" kristillisen yhteisön, jossa ihminen pikkuhiljaa kasvaa ja pyhittyy kristittynä sanan ja sakramenttien kautta. Uskoontulo, henkilökohtainen uskonratkaisu uskonvarmuuden merkkinä ja merkkinä pelastuksesta, on vanhempaa keksintöä.

Sadinmaa ja kumppanit ampuvat harhaan, lainatakseni Tapio Tuomaalaa (tai oikeastaan synti sanan kreikankielistä alkuperäismerkitystä). Tässä yhteydessä se ei ole synti, vaan ymmärtämättömyyttä kirkon historiasta.

Siitä olen Sadinmaan ja kumppanien kanssa samaa mieltä, että usko ja etiikka kulkevat käsi kädessä. Ja siitä on ainakin kirkon ns konservatiivinen siipi ollut koko ajan samaa mieltä. Ja siitä on koko kristikunnan enemmistö valtaosan kirkkohistoriaa ollut samaa mieltä; uskoa ja elämää ei voi erottaa toisistaan. On ihan totta, että Lutherin aikaan ei ollut tarvetta erottaa uskoa ja elämää, koska koko elämä oli uskon läpitunkemaa.

Mutta tämä yhteiskunnallinen ulottuvuus ei ole jotakin joka tuodaan väkisin maan päälle ihmisvoimin. Evankeliumi on nimenomaan lupa tehdä hyvää. Se ei ole pakko. Se ei ole sitä, että tehdään vallankumous. Niin ei Jeesuskaan tehnyt. Jeesus voitti maailman rakastamalla ja kuolemalla. Ei väkisin, ei väkivallalla. Vaativuus ei ole käskyn ehdottomuudessa, vaan siinä että sitä on lupa seurata. Ja ihminen ei halua kuulla sitä lupaa. Se on se vaikea osuus. Ei se että meille tulee "someprofeettoja" nostattamaan krisittyjä toisiaan vastaan irtautumalla piispoista ja siitä, mitä kirkkomme opettaa. Tällainen on helppoa. Kristus ei perustanut puoluetta. Kristus antoi luvan elää niin kuin Jumala tahtoo ja sillä tavalla muuttaa maailmaa. Kristittyinä koneistossa kuin koneistossa, levittämässä lupaa elää niin kuin Jumala tahtoo.

Meillä on lupa kuunnella myös mitä Jeesus sanoo Raamatussa Jumalan tahdosta avioliiton (tai muun vastaavan yhteiskunnallisen sitoumuksen suhteen) fariseuksille:

"Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Nämä ovat Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme sanoja ja meillä on lupa seurata niitä.  Vaikka maailma ympärillä huutaisi mitä, vaikka se hämärtäisi kaiken mitä Raamattu sanoo. Meillä on kristittyinä lupa pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä asiana.

Meillä on lupa kasvaa ihmisinä sanaa kuullen ja sakramenteista osaa ottaen. Samalla me pyhitymme, elämme niin kuin Jumala tahtoo. Välillä teemme syntiä, lankeamme ja nousemme taas sanan ja sakramenttien avulla.