Sadinmaa ja kumppanit haamujahdissa
Päästyään eroon piispoista, Sadinmaa ja kumppanit haluavat seuraavaksi luopua vanhurskauttamisopista, koska katsovat että se on syy siihen, että kirkko ei vihi samaa sukupuolta olevia. Sadinmaan ja kumppaneiden teksti on omituinen kertomus kristinuskon oppihistoriasta. Itse teksti ei kuitenkaan oikastaan kuvaa miten nämä kaksi asiaa liittyvät toisiinsa. Paitsi että jos tänä päivänä oikeudenmukaisuus ja ihmisarvo määritellään tavalla joka korvaa luterilaisen vanhurskauttamiopin. Tähän Sadinmaan ja kumppaneiden teksti näytttä pyrkivän. Ehkä he ovat elossa vielä päivättääkseen sitä ihmisoikeuksien ja ihmisarvon jälleen muuttuessa vuosikymmenien saatossa.
Ehkä olisi myös paikallaan muistuttaa että 2000 vuotta sitten oikeudenmukaisuus tarkoitti jotain aivan muuta kuin tänä päivänä. Vanhurskas on hyvä sana. Se on jotakin pysyvää ja erottaa sanan käytön muuttuvasta oikeudenmukaisuudesta. Jos palaamme sanan käyttöön, niin yhteiskunnallista vanhurskautta voisi nimittää oikeudenmukaisuudeksi. Mutta jos Jumalan vanhurskautta nimitetään oikeudenmukaisuudeksi, niin olemme vaarassa tuoda siihen käsitteseen jotakin joka ei siihen kuulu ja jota Sadinmaa ja kumppanit tekevät uudelleenmäärittelyllään.
On totta että Luther tunsi Augustinuksen tuotannon hyvin. Tunsi niin hyvin, että tiesi mistä irtautua. Kun Augustinus platonilaista traditiota myötäillen muotoili teologiaansa (ja pelastusoppiaan) ihmisen hengellisenä matkana Jumalan luo, niin Luther ei väsynyt korostamaan, että teologiassa (ja tarkemmin pelastuksessa) on kyse Jumalan tulemisesta lihassa ihmisen luo. Siinä oli luterilainen avain sakramentteihin ja Sanaan. Tämä on varmaan sama asia josta Sadinmaa ja kumppanit puhuvat taivaseskapismina. Jumala ei löydy ihmisestä itsestään, vaan sanasta ja sakramenteista.
Luther korosti että missään mikä liittyy pelastukseeni, minä en nimenomaan tuijota itseeni enkä reflektoi itseäni pelastusta etsiessäni, vaan luotan Jumalan lupauksiin Raamatussa. Individualismi kolahti kirkkoon pietismin ja kalvinismin myötä. Ei Lutherin mukana, eikä luterilaisuuden mukana. Lutherin aikaan ja vielä jonkin aikaa sen jälkeen ihmiset eivät tehneet henkilökohtaisia uskonratkaisuja. Ihmiset syntyivät kristittyyn yhteiskuntaan. Heidät kastettiin ja kasvatettiin kristityiksi. Henkilökohtaiset uskonratkaisut ovat oppihistoriallisesti pelastusvarmuuden etsimistä. Mistä voin tietää että pelastun? Luther ratkaisu tämän asian laittamalla uskonsa Jumalan sanaan ja Jumalan vanhurskauteen, ei itseensä eikä omaan uskoonsa. Luterilaisuus ei ole individualistista juuri siinä, että se "edellyttää" kristillisen yhteisön, jossa ihminen pikkuhiljaa kasvaa ja pyhittyy kristittynä sanan ja sakramenttien kautta. Uskoontulo, henkilökohtainen uskonratkaisu uskonvarmuuden merkkinä ja merkkinä pelastuksesta, on vanhempaa keksintöä.
Sadinmaa ja kumppanit ampuvat harhaan, lainatakseni Tapio Tuomaalaa (tai oikeastaan synti sanan kreikankielistä alkuperäismerkitystä). Tässä yhteydessä se ei ole synti, vaan ymmärtämättömyyttä kirkon historiasta.
Siitä olen Sadinmaan ja kumppanien kanssa samaa mieltä, että usko ja etiikka kulkevat käsi kädessä. Ja siitä on ainakin kirkon ns konservatiivinen siipi ollut koko ajan samaa mieltä. Ja siitä on koko kristikunnan enemmistö valtaosan kirkkohistoriaa ollut samaa mieltä; uskoa ja elämää ei voi erottaa toisistaan. On ihan totta, että Lutherin aikaan ei ollut tarvetta erottaa uskoa ja elämää, koska koko elämä oli uskon läpitunkemaa.
Mutta tämä yhteiskunnallinen ulottuvuus ei ole jotakin joka tuodaan väkisin maan päälle ihmisvoimin. Evankeliumi on nimenomaan lupa tehdä hyvää. Se ei ole pakko. Se ei ole sitä, että tehdään vallankumous. Niin ei Jeesuskaan tehnyt. Jeesus voitti maailman rakastamalla ja kuolemalla. Ei väkisin, ei väkivallalla. Vaativuus ei ole käskyn ehdottomuudessa, vaan siinä että sitä on lupa seurata. Ja ihminen ei halua kuulla sitä lupaa. Se on se vaikea osuus. Ei se että meille tulee "someprofeettoja" nostattamaan krisittyjä toisiaan vastaan irtautumalla piispoista ja siitä, mitä kirkkomme opettaa. Tällainen on helppoa. Kristus ei perustanut puoluetta. Kristus antoi luvan elää niin kuin Jumala tahtoo ja sillä tavalla muuttaa maailmaa. Kristittyinä koneistossa kuin koneistossa, levittämässä lupaa elää niin kuin Jumala tahtoo.
Meillä on lupa kuunnella myös mitä Jeesus sanoo Raamatussa Jumalan tahdosta avioliiton (tai muun vastaavan yhteiskunnallisen sitoumuksen suhteen) fariseuksille:
"Sen tähden mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että nämä kaksi tulevat yhdeksi lihaksi. He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi. Ja minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."
Nämä ovat Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme sanoja ja meillä on lupa seurata niitä. Vaikka maailma ympärillä huutaisi mitä, vaikka se hämärtäisi kaiken mitä Raamattu sanoo. Meillä on kristittyinä lupa pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä asiana.
Meillä on lupa kasvaa ihmisinä sanaa kuullen ja sakramenteista osaa ottaen. Samalla me pyhitymme, elämme niin kuin Jumala tahtoo. Välillä teemme syntiä, lankeamme ja nousemme taas sanan ja sakramenttien avulla.
68 kommenttia
Ei voi kuin hämmästellä, miten yksioikoinen ja kapea käsitys monella täällä kirjoittajalla on parisuhteesta, se on vain seksiä Tätä taustaa vastaan on helppo ymmärtää konservatiivisten vastahakoisuus sallia aviolittoon vihkiminen samansukupuolisille. Vihkiminen tarkoittaa heille ilmeisesti vain seksin sallimista – ja sehän on vihoviimeistä samaa sukupuolta oleville.
Miten on mahdollista, että parisuhde koetaan vain seksin harjoittamisena? Mihin on unohtunut lämpö, toisesta välittäminen hellyys, yhdessä puuhaaminen, yhteisistä ilonhetkistä nauttiminen, toisen huomioiminen vaikka vain pienin asioin? Seksuaalisuus on tottakai yleensä yksi osa parisuhdetta, mutta vain yksi osa, ei se suhdetta kanna rajattomasti.
Loputon kiinnostus toisten parisuhteen seksuaalielämään näkyy tässäkin blogissa, kummallista. Tulee mieleen vanha sanonta “Siitä puhe mistä puute…”
Kari Roos. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Me puhumme liian harvoin synneistä kuin ahneus, epäjumalanoalvelus tai pahan puhuminen toisista. Samalla on niin, että sukupuolielämän liittyvät synnit ovat Raamatun mukaan sikäli erityisasemassa, että ne koskettavat meitä erityisen syvällisellä tavalla. Minun mielestäni meitä vaivaa liika moralismi ja pinnallisuus.
Kiitos Markku kirjoituksesta. Siinä on paljon pohdinnan arvoista. Ehkä palaan joihinkin kohtiin myöhemmin. Nyt äkkiseltään kommentoin tulkintaasi Jeesuksen avioliittopuheista. Ei noissa Matteuksen evankeliumin jakeissa ole kysymys siitä, että Jeesus olisi vahvistanut avioliiton miehen ja naisen väliseksi. Hän ei voinut tehdä kannanottoa homoliittojen puolesta tai niitä vastaan, koska se ei ollut siihen aikaan mahdollista. Se ei juolahtanut kenenkään mieleen, ei edes Jumalan pojan. Jeesuksella on yhtä paljon tekemistä avioliiton ja ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden kanssa kuin minun vasemman jalan pikkuvarpaalla ja Euroopan keskuspankilla. Jeesus ei siis vahvista noissa jakeissa heteroseksuaalista avioliittoa, vaan hänen kärkensä on aivan toisaalla. Kysymys on naisen alistetusta asemasta juutalaisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa ja avioliitossa. Miehillä oli Mooseksen lain mukaan lupa hylätä vaimo lähes tulkoon mistä syystä tahansa. Ehdot ovat mahdollisimman epämääräisiä ja tulkinnanvaraisia:
Jos avioliiton solminut mies lakkaa pitämästä vaimostaan havaittuaan hänessä jotakin epämieluista, hän voi kirjoittaa vaimolleen erokirjan ja lähettää hänet luotaan (5. Moos. 24:1).
Juutalaiset kiistelivät siitä, mikä vaimossa oli riittävän epämieluista, joka olisi oikeuttanut erokirjan antamisen. Joidenkin mukaan se oli oikeutettua vain silloin, kun vaimo oli sortunut haureuteen. Vapaamielisempien mielestä vaimon sai hylätä lähes mistä syystä tahansa: jos ulkonäkö repsahti, jos mies tapasi kauniimman naisen, jos vaimo varasti rahaa, oli juovuksissa, käyttäytyi huonosti tai hänellä oli epämiellyttävä luonne, oli sairas tai anoppi ärsytti miestä.
Jeesuksen lause, ”He eivät siis enää ole kaksi, he ovat yksi”, ei oikeuta ja vahvista miehen ja naisen liittoa, vaan kritisoi vallitsevaa patriarkalistista avioliittoa. Jeesus puolusti naisen tasaveroisuutta. Miehellä ei ole mitään perusteita ylemmyydelleen. Tasa-arvoisuuden takaaja ei ole enempää tai vähempää kuin itse Jumala: ”[…] minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako”.
Jeesus asettui myös tässä kohtauksessa heikomman puolelle. Miehisen kulttuurin alistama nainen ja hänen vapauttamisensa on keskiössä.
Nämä kommentoinnit toistemme ajatuksiin osoittavat hyvin usein, että meille ei ole helppoa ymmärtää toistemme ajatuksia. Jokainen kirjoittaa tietenkin omista kokemuksistaan ja näkemyksistään käsin ja silloin on vaikea tavoittaa kovin tarkkaan, mitä ja miltä pohjalta toinen ajattelee. Ymmärrämme siis harmittavan usein toisiamme väärin, tahallisesti tai vahingossa. Toivoisin, että kaikilla olisi hyvä tahto yrittää ymmärtää toisen näkemyksiä ja vastata myös asiallisesti.
Nämä kommentoinnit toistemme ajatuksiin osoittavat hyvin usein, että meille ei ole helppoa ymmärtää toistemme ajatuksia. Jokainen kirjoittaa tietenkin omista kokemuksistaan ja näkemyksistään käsin ja silloin on vaikea tavoittaa kovin tarkkaan, mitä ja miltä pohjalta toinen ajattelee. Ymmärrämme siis harmittavan usein toisiamme väärin, tahallisesti tai vahingossa. Toivoisin, että kaikilla olisi hyvä tahto yrittää ymmärtää toisen näkemyksiä ja vastata myös asiallisesti.
Vanhurskauttamisopista
Kristuksessa kuolleet.. jne. ” Sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä ”
Eikö ole itsestään selvää, että kuollut ei enää tee syntiä, ei mitään muutakaan, mutta poistaako se sen mitä hän on tehnyt eläissään. Ei kai, koska opillisesti kuitenkin jossain on se viimeinen tuomio.
Aikoinaan ajateltiin myös pahalle rikolliselle annettua kuolemantuomioa, Armokuolemana, koska hänet ikäänkuin vapahdettiin pois synnistä, eli tekemästä syntiä enempää.
Ilmoita asiaton kommentti