KIRJAT
Anni Tsokkinen (toim.)
Taantuvan tasa-arvon kirkko
Kustantamo S&S, 188 s.
Kirjan saamalle julkisuudelle ja leviämiselle olennainen kysymys on sen ilmestyminen ”oikeaan aikaan”. ”Taantuvan tasa-arvon kirkolle” näin ilmeisesti on käynyt. Kirja on lyhyessä ajassa saanut suuren julkisuuden niin lehdissä kuin radiossa ja TV:ssä.
Minkä tähden? Sekä aiheensa että sisältönsä vuoksi. Viime vuonna, 2018 juhlittiin, että papin virka on luterilaisessa kirkossa jo 30 vuotta ollut avoin myös naisille. Kirjan voimakas viesti on: Eikö tämä jo riitä? Vieläkö tästä täytyy taistella?
”Taantuvan tasa-arvon kirkko” on artikkelikokoelma. Kirjan toimittaja on filosofian tohtori ja pappi Anni Tsokkinen. Hänen oma artikkelinsa on vaikuttava; samalla se on vahvan tunteen värittämä henkilöhistoria. Kirjan artikkelit ovat erilaisia, laidasta laitaan. Ehkä kustannustoimittajaa ei lainkaan ollut, tai sitten hän on antanut kaikkien kukkien kukkia.
Kirjan pääsanoma tulee joka tapauksessa todistetuksi. Päivi Vähäkangas lähtee Uudesta testamentista ja Paavalista. Hän kertoo Paavalin kirjeessä esiintyvästä apostolista nimeltään Junia. Nimestä on kiistelty – naisen vai miehen nimi? Totta on, että Paavalin jumalanpalveluksissa ääneen pääsivät myös naiset. Raamatuntutkimuksen mukaan kaikki Paavalin kirjeet eivät ole hänen kirjoittamiaan. Tämä selittäisi sen, että kirjeitten antama kuva naisista on sekä myönteinen että torjuva.
Kirja osoittaa, että naispuolisilla papeilla on todellista syytä turhautua. Väheksyntää ja syrjintää esiintyy muuallakin, mutta kirkossa on lisäpainona Raamatun, erityisesti Vanhan testamentin tuhatvuotinen patriarkaalisuus.
Satu Saarinen, teologian tohtori ja Oulun tuomiorovasti nostaa esille viimevuotisen 28 kirkolliskokousedustajan kirjeen piispoille, jossa he pyysivät lisää tilaa niille papeille, jotka eivät hyväksy naisia työtovereikseen. He saivat selvän vastauksen edelliseltä ja nykyiseltä arkkipiispalta: kirkossa ei ole kahta tietä. Sen papin virka ei ole sukupuolisidonnainen.
Asia on periaatteessa selvä, mutta käytännössä esiintyy työpaikkakiusaamista. Käsittääkseni sitä ei Turun seuduilla juurikaan esiinny ja täällä myös suhtautuminen sukupuolivähemmistöihin on ollut asiallista. Yhteentörmäys samansukupuolisten avioliittojen siunaamisen kanssa näyttää kuitenkin väistämättömältä.
Kirja nostaa kissan pöydälle ja kertoo avoimesti kaikista ristiriitojen aiheizsta. Turhautuminen on luonnollista, mutta päällimmäiseksi nousee aktiivisuus ja aloitteellisuus huomisen edessä. Lainaus Minna Mannertilta: ”Koetan suhtautua tällaisiin tilanteisiin huumorilla. On hyvä muistaa, että miesjohtoisilla yhteisöillä on keskuudessamme vuosituhansien verran etumatkaa.”
Syrjityiksi kirkossa tulevat myös diakonian viranhaltijat, hekin yleensä naisia. Syrjiöitten tavalliunen selitys on, ettei tämä ole tasa-arvokysymys. Mitä muuta se voisi olla? Raamattu sisältää myös moniavioisuuden ja orjuuden. Miksi naisia väheksyvät ja syrjivät eivät aja niitäkin? Mutta ei, he keskittyvät miehen aseman pönkittämiseen. Raamattu kertoo Jumalan luoneen ihmisen kuvakseen, niin naiset kuin miehet.
(Kirja-arvio on julkaistu Turun Sanomien Kulttuuri-osastossa 4.4.2019)
Olen ymmärtänyt miesten ja naisten olleen ensimmäisen vuosisadan loppupuolella yhdenvertaisia uskonnollisissa asioissa.
Perheasiasta syntyi sitten käytäntö missä miehet opettivat, julistivat, ja ottivat uusia jäseniä ja perheitä toimintaan.
Näin Paavalin sana naisen vaikenemisesta seurakunnassa on ja oli käytännöllinen asia, ja naisen julistamisen ja opetuksen yleinen salliminen olisi koskettanut sisäisiä asioita dynamiikassa mitä silloin ymmärrettiin tärkeäksi perheiden elämänjärjestyksessä huolia elämän käytännön ratkaisuista yhteiseksi hyväksi.
Toki kotona asioista varmasti puhuttiin mutta päätökset olivat miesten, vaikkakin sitten yhteisenä tulemana.
Naisen vierastaminen papin työssä on näin kokonaan eri kulttuuritaustan ymmärtämisestä tähän päivään syntyvä jäänne mistä pitäisi päästä eroon aikanaan synnytetystä ponnesta huolimatta mikä antoi vanhan mallin ymmärtäjille uskoa edelleen haluamallaan tavalla.
No, uskoahan sai jatkaa kuten ennenkin mutta useammin naispapin kanssa, ja yhdessä.
PEKKA,
tästä voisi lähteä eksegeettinen keskustelu. Minulla on Uuden testamentin eksegetiikastta tiedekunnalta / Aimo T Nikolaiselta vain cum laude-tason opinnot. Nyt tarvittaisi joku väitellyt / oikea asiantuntija, joka lyhyesti ja selkeästi voisi vastata m.m. seuraavanlaisiin kysymyksiin:
– kun Paavalin mallijumzlanpalveluksessa selvästi oli naisia, eikä hän edellyttänyt heidän vaikenevan, mistä tulee tämä erilainen ajatus ”nainen vaietkoon seurakunnassa”?
– miltä ajalta? minkä tähden? kenen toimesta?
– mitä tiedämme Juniasta?
– kun Jeesuksen elämä, kuolema ja ylösnousemus perusteellisesti muutti vanhatestamentillisen pappeuden, millaiseksi ”alkukirkko” käsitti papin viran?
– mitä tarkoittaa ”yleinen pappeus” ja milloin se historiallisesti tuli?
Kysymyksiä on tietysti paljon enemmän, mutta voisiko joku monista oppineista UT:n eksegeeteistä sanoa jotakin näihin kyselyihin?
En ole eksegeetti, mutta minulle on selvää, ettei Paavali kieltänyt naisia puhumasta vuorollaan vaan häiritsemästä toisten puhetta hälisemällä.
Eikös Paavali ollut vanhapoika? Tuollaisilla on yleensä vähän ongelmallinen suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Lisäksi Paavali oli äärimmäisyyksien mies. Historiassa näitä on paljonkin, ja erikoisestikansanjohtajina jopa tuhoisia.
Kun Herra asetti ehtoollisen naisia ei ollut mukana. Vain Hänen asettamansa seuraajat jakavat pyhät lahjat, ja näin on oikein.
Puhuminen, opettaminen ja laulaminen ovat eri asioita kuin ehtoollisen jakaminen. Edellisiä naiset tekevät, mutta eivät jaa ehtoollista. Ensimmäinen apostolikin oli nainen, Fotine, Herran Sykarin lähteellä kohtaama samarialainen nainen joka kertoi sanoman kyläläisille.
http://www.ortodoksi.net/index.php/Fotine_Samarialainen
”Kun Herra asetti ehtoollisen naisia ei ollut mukana.” Mistä sinä sen tiedät?
Evankeliumeissa nimenomaan mainitaan jopa nimeltä naisia Johanna , Susanna Maria Magdalena ja monta muuta, jotka seurasivat Jeesusta ja opetuslapsia palvellen heitä. Voisi olettaa että he olivat ne jotka valmistivat atrian ( yhdessä majatalon palvelusväen kanssa) viimeisellä ehtoollisella.
” Illan tultua Jeesus saapui sinne kahdentoista opetuslapsensa kanssa. – – – Illan tultua Jeesus kävi aterialle kahdentoista opetuslapsensa kanssa. – – – Jeesus kävi aterialle yhdessä apostolien kanssa. – – – He olivat kokoontuneet aterialle.” Heistä tiedetään, että olivat läsnä. Mitään muuta tietoa en löydä evankeliumeista. En siis tiedä, olivatko Jeesus ja kaksitoista oppilasta ainoat aterialle osallistuneet.
Ja sillä perusteellako sinä Jari Haukka haluaisit syrjiä naisia ehtoollisen jakajina? Eli kun ( ja jos) paikalla olivat vain nuo 12- – josta siis ei ole varmuutta..
JARI
”Kun Herra ASETTI ehtoollisen naisia ei ollut mukana. Vain Hänen ASETTAMANSA seuraajat jakavat pyhät lahjat, ja näin on oikein.” Kelkein kuin lakitekstiä, ei kuullosta evankeliumilta.
Mistä mahdat puhua? Kun apostoli Paavali puhuu kristittyjen ehtoollisen vietosta, syntyy kuva iloisista nyyttikesteistä, johon eri ihmiset tuovat erilaista syötävää ja juotavaa. Ei mitään virallista, totista ja jäykästi asetettua vaan iloinen juhla, jossa Jeesus lupauksensa mukaan on itse läsnä. Paavali kirjoitti, että kelvotonta ehtoollisen viettoa oli se, että joku söi ja joi omia eväitään, eikä laittanut niitä jakoon.
Piti olla:
Melkein kuin lakitekstiä.
Ei kirjoitukseni ollut mitään lakia vaan asioiden tilan neutraalia kuvaamista.
En huomaa suositelleeni kenellekään omien eväiden syömistä tai naama pitkällä oleilua. Ei sen suurempaa iloa ole kuin ehtoolliselle osallistuminen.
Ymmärrän hyvin, että protestanttisilla yhteisöillä on omat käsitykset ehtoollisesta. Asia ei tietystikään kuulu minulle, mutta ei ole oikein väittää niiden olevan ainoita oikeita. Eri juttu on sitten ovatko protestanttien innovaatiot kovin hyviä.
”Näin Paavalin sana naisen vaikenemisesta seurakunnassa on ja oli käytännöllinen asia,”
Synagogassa naiset istuivat erillään miehistä, parvella tai verhon takana. Sieltä naiset huutelivat miehilleen, joten epäjärjestyksen välttämiseksi oli parempi, että he kyselisivät kotona miehiltään, jos jokin asia jäi epäselväksi.
”olkoot vaimot vaiti teidänkin seurakunnankokouksissanne, sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot alamaisia, niinkuin lakikin sanoo. Mutta jos he tahtovat tietoa jostakin, niin kysykööt kotonaan omilta miehiltään, sillä häpeällistä on naisen puhua seurakunnassa.”
Paavali vetoaa tässä lakiin, vaikka oli vapaa laista, kuten kuulijatkin. Miksi?
Suomen juutalaisessa seurakunnassa noudatetaan edelleen tapaa, että naiset istuvat erillään. Varmaan nämä naiset on niin hyvin koulittu, etteivät huutele kesken kokouksen, toisin kuin korinttilaiset naiset, joilla saattoi olla enemmän vapauksia kuin juutalaisilla sisarillaan.
Naisten syrjitty asema kertoo, että miehet hallitsevat nyrkillään, väkevämmän oikeudella. Vapaus, jonka evankeliumi antoi, menetettiin melko pian, kun miesten nyrkki alisti naiset ja paljon muutakin. Apostolien teoista ja heidän kirjeistään pystyy huomioimaan, miten apostolien oppi syrjäytettiin. Luterilainen kirkko on voittajien eli väkivaltaisten perillinen apostolisine miessuksessioineen. Taantuvan tasa-arvon kirkko -kirja kertoo kuitenkin, että evankeliumin siemen elää kirkossa, mutta sen voima on lähinnä naisissa. Samat voimat, jotka tukahduttivat apostolien opin ja vapauden, nousevat vastaan luterilaisen kirkon kovasta ytimestä. Mistä tämä voima nousee? Mistä motiivista?
Oli miten oli, mutta kiistämätön tosiasia on joka tapauksessa se, että ilman naisia ei olisi miehiäkään.
Ai oikein koulittu ? Talmudissa sanotaan naisen olevan lähempänä Jumalan asettamaa ihannetta kuin mies.
Se, joka käyttää nyrkkejään, ei ole väkevämpi, vaan heikompi.
Huvittavia nämä poikien väittelyt siitä, mitä tytöt saavat tehdä ja missä. Yhtään ei ole edistytty, mallia haetaan vuosituhantisista ennakkoluuloista ja idiotismista.
Huutelevatko naiset kirkossa, vai onko ”koulittu” ?
Kirkko on islaminuskon ohella niitä päätekijöitä naisen alistamisessa.
Alamme heti toistamaan vanhaa keskustelua naisten asemasta UTn alkuaikoina.
Tässä keskustelussa ylläolevasta kirjasta tämä ei ole ydin , vaan se että monet silmäätekevät naiset kirkossa kokevat asemansa edelleenkin kyseenalaiseksi, vaikka heitä on melkein puolet papistosta ja lähes 100% diakoneista ja nuorisotyöntekijöistä.
Luulen kuitenkin että enemmistö miehistkin on hyväksyneet naisten palveluvirat kirkossa. On tavallista että jos krittiikkiä kuitenkin syntyy niin se koetaan totaalisesti. Ihanne olisi että krittiikiä ei lankaan syntyisi mutta sellainen on toiveajattelua. Nyt kun naisia on noin paljon ,niin he saavat osansa yleisestä kirkkokritiikistä joka aikaisemmin kohdistui miehiin.
On tavallista että tuollainen kritiikki koetaan henkilökohtaisesti . Siitä seuraa loukkaantuminen koska asianomainen ei tunnista itseään. Kyse on kuitenkin siitä että löytyy aina niitä joille naisten aktiviteetit ovat provokaatio. Niinkuin miespapit aikoinaan ,niin nyt on naispappien vuoro kehittää asiallinen ”kovanahkaisuus” eikä luulla että maailma kaatuu pienen kovaäänisen vähemmistön kritiikistä.
MARKKU,
ainakin osaksi on kuten sanot. On kysymys myös vallasta, mutta ei pelkästään. Vrt naisten tulo kanttoreiksi. Kirkkoherrana aika pian ymmärsin, että osa ei kohdistunut minuun, vaan kirkon herroihin.
Heikki Palmu ”Kirkkoherrana aika pian ymmärsin, että osa ei kohdistunut minuun, vaan kirkon herroihin.”
Arvaa mitä me yksityisellä sektorilla toimineen johtajan perheenä ymmärsimme, kun riparilla nuorin lapsemme oli alkanut puhua universaalista Rakkaudesta, jonka uskon olimme halunneet myös lapsillemme ”teoin ja totuudessa” kykyjemme mukaan välittää, ja riparilla toiminut naispuolinen pappi oli keskeyttänyt hänet sanomalla ”Täällä puhuu paha henki”? Riparin jälkeen ystävykset itkivät toistensa kaulassa, kun toinen heistä oli riparilla tullut uskoon ja toinen, joka oli lapsemme, oli menossa helvettiin.
Heikki
Juuri niin. Auktoriteettiasemassa olevat saavat aina kokea sen, että huipulla tuulee. Hyvää tarkoittaville johtajille se voi tulla täytenä yllätyksenä eikä heillä ole työkaluja kohdata sitä. Varsinkin johtopaikoilla olevien katsotaan edustavan kokonaisuutta . Papit saavat aina vastata koko kirkon synneistä.
Nyt naiset ovat edustamassa kirkkoa ja he saavat osansa sekä ulkoa että sisältä tulevasta kritiikistä, sellaisesta mitä he eivät osanneet odottaa. On tietenkin niitä reptiilejä joille naiset ovat aina provokaatio ja varsinkin kun he taistelevat oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta.
Markku Hirn :”On tietenkin niitä reptiilejä joille naiset ovat aina provokaatio ja varsinkin kun he taistelevat oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta.”
Tarkoitatko ”reptiileillä” niitä, jotka kirkossakin edustavat ”universaalia inhimillistä intressiä”, joka eväsi meiltä oikeuden työllistää eteläisellä pallonpuoliskolla syttynyttä sotaa pakeneva nuori ja vastasivat henkilökohtaiseen tiedusteluuni eväämällä oikeuden työllistää hänet kodisamme, koska ”Suomessa on pilvin pimein omiakin työttömiä”?
Tuula Hölttä
Näitä ikivanhoollisia ”reptiilejä” löytyy joka alalta ja varsinkin valtion hallintokoneisto tuntuu elättelevän niitä. On tosi vahinko jos byrokrattisin menetelmin estetään ihmisiä olemasta luonnollisella tavalla myötätuntoisia ja jopa käytännöllisesti aputoimia niitä tarvitseville kehittäviä.
Tuula. Jos joku naispappi on puhunut typeriä riparilla, se ei tarkoita että kaikki naispapit puhuisivat typeriä. Yhtälailla miespapeissa on vastaavia, eikä sekään tarkoita, että typeryys olisi kaikkien erityislahja. – Ikävää vain, että herkässä iässä olevia nuoria manipuloidaan kirkon toimesta noilla kasvatusleireillä. Vastaavia uudelleenkoulutusleirejä on toki tuolla kaukana itäisillä mailla, niillä annetaan poliittista valistusta väärinajattelijoille.
TUULA,
lapsesi riparimuistosta:
On surullista, miten ihmeellisiä ja käsittämättömiä asioita papeista kuulee. En ymmärrä. Eikä kenelläkään ihmisellä ole valtaa sanoa tuomiota kuolemanjälkeisestä elämästä.
Otsikon kysymykseen:
saa, jos kyseessä on vanhauskoinen eli perinteisen virkakäsityksen kannattaja. Silloin saa jättää kaikki hyvät käytöstavat syrjään. Joidenkin mielestä ainakin.
Nimim. ”kokemusasiantuntija”.
”Saa, jos kyseessä on vanhauskoinen eli perinteisen virkakäsityksen kannattaja. Silloin saa jättää kaikki hyvät käytöstavat syrjään. Joidenkin mielestä ainakin.” Kumpaa tarkoitat ’kyseisellä’, halventavaa vai halvennettavaa? Virkakysymyksen tiimoilla on tietääkseni käyttäydytty huonosti puolin ja toisin.