15.8.2015 S* *TANAN TUNARIT!

lapsen viha

Presidentti Kekkonen kirjoitti poliittisia virkanimityksiä arvostelleille korkeille virkamiehille ETYK-vuonna 1975 "myllykirjeen", jossa hän haukkui päälliköt, pääjohtajat ja professorit saatanan tunareiksi.   Myllykirjeitä pressa joutui lähettämään, kun tuohon aikaan ei ollut vielä tietoakaan sosiaalisesta mediasta. Jos UKK eläisi ja olisi nyt maamme johtaja, niin koko kansa aivan takuuvarmasti likisi innokkaasti UKK:n blogia! Millainen velikulta hän olisikaan voinut olla twitterissä tai facebookissa! Olisikohan kukaan uskaltanut moderoida tai bannata Urkkia raivareitten takia?

Nykybloggarin perusohjeisiin kuuluu, että raivon vallassa ei koskaan pidä kirjoittaa mitään.  Raivon vallassa ihminen on altis tekemään katalia tekoja, sanomaan äärimmäisen pahasti. Raivo on älykäs tunne. Raivostunut keksii, miten loukata toisia. Raivostunut ihminen kokee hetken hulluuskohtauksen. Raivoava mylläri tarvitsee vastapelurin, sillä ulospäin suuntautuva energiaryöppy kasvaa nimenomaan vuorovaikutuksesta.

Tavallisesti ihminen ei jää raivon valtaan kovin pitkäksi aikaa. Raivo on luonteeltaan energianpurkaus. Moni nainen tarvitsee ilmiötä nimeltä  Naisen raivo selvitäkseen vaikkapa imuroinnista. Voi, imuriparka!

Tuon energisyyden kääntöpuoli on se, että raivo voi olla luonteeltaan sokeaa, vaarallista ja tuhoavaa. Sanoista on siirrytty tekojen puolelle. Enkä nyt puhu imuroinnista. Raivoajalla ei ole koskaan oikeutta hyökätä toisen ihmisen persoonan kimppuun, ei pidä mennä henkilökohtaisuuksiin. Valitettavasti nämä asiat usein ovat ykkösenä raivoajan tuuletuslistalla. Onneksi anteeksipyyntö on keksitty!

Kulttuurimme suosii itsehillintää, kun taas raivoa pelätään. Myönteiset tunteet jaetaan, mutta kielteiset pitäisi muka kantaa yksin? Monilla meistä on tapana kipata paha olonsa muiden niskaan. Tuloksena on lumipalloefekti: Isällä on ollut huono päivä töissä. Hän tiuskii puolisolleen, joka puolestaan äkäilee tyttärelleen, joka  kenkkuilee pikkuveljelleen, joka potkaisee lopulta perheen koiraa, joka juoksee ulisten pakoon.

Ei osoita  kovinkaan suurta viisautta toimia kumppanin, kaverin tai työtoverin sylkykuppina. Kannattaa mieluummin ihmetellä ääneen, sen sijaan että funtsit pääsi puhki, että mikähän tuollekin nyt tuli. Usein veikkaat pieleen. Kun kysyt, niin tiedät.

Raivarin aiheuttaja liittyy usein jollakin (usein tiedostamattomalla)  tavalla hepulin saaneen ihmisen omaan henkilöhistoriaan. Ulkopuolinen – ellei kauhistu ja mene aivan kipsiin – saattaa uusimman raivarin syyn perusteella päätellä, millaisista asioista raivoajan kotona on riidelty.  Kaiken takana ei välttämättä ole nainen, vaikka Matti ja Teppo niin laulavat, vaan taustalla  saattaa muhia kiire, väsymys, jokin ratkaisematon asia, suru, huoli. Jo yksi huonosti nukuttu yö saattaa saada aikaan kauhean haloon. Jos tuntemasi ihmisen luonne muuttuu tasaiseksi eli hän on aina vihainen, niin se voi viestiä syvästä uupumuksesta.

Kypsään aikuisuuteen kuuluu, että mies tai nainen ei päästä itseään niin nääntyneeksi tai päähän potkituksi, että joutuu sokean raivon valtaan. Jos uupumus on jatkunut pitkään, toipumiseenkin pitää varata kunnolla aikaa. Ammattiapuakin tarvitaan. Ja lääkintää.

Kiukkua ei ole toki syytä niellä näkyvistä. Kodissa pitää olla tilaa myös riidalle. Paha olo lieventyy, jos kerrot muillekin ääneen tunnetilasi ja selität, miksi saattaa tulla sammakoita suusta: "Nyt olen väsynyt ja vihainen."

Moni lauhduttaa kiukkuaan lähtemällä juoksulenkille tai tamppaamalla mattoja. Mitä enemmän tunteitaan muuttaa sanoiksi, sitä paremmin ne saa hallintaansa. Tunteiden täysi hallinta ei ole edes mahdollista. Vain kone pystyy siihen, sillä sillä ei ole tunteita. Vielä. Mutta kovalla kiireellä ollaan kaiken maailman roboteille opettamassa tunteita. Ihan kiva, mutta ennen sitä ihmisille pitäisi niitä opettaa. Miehille tunteitten nimeämistä ja tuntemista (kokemista), naisille järjen ja tunteitten yhteispeliä.

* * * * * * * * *

Koska raivossa on riittävästi tekemistä, niin jatketaan vielä kaksi päivää raivon vallassa. Huomenna, sunnuntaina, voisimme puhua Route ragesta ja maanantaina sopisi pohtia, miten äkäpussi kesytetään. OK?  Tämä bloggaus oli elokuun mittaisen bloggauskuntokoulumaratoonini teksti nro 15 / 31.

 

4 kommenttia

  • Oliskos se maratooni nyt kääntöpisteessään? Jos näin on niin paluumatka on varmaan helpompi. Maalissa on täyttymys!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Kiuru sanoo:

      Jep. Tähän mennessä olen noteerannut kaksi asiaa: 1) Tässä joutuu näemmä kilpasille itsensä kanssa, kun helposti harhautuu ajattelemaan, että tulevan bloggauksen pitäisi olla edeltäjiään parempi. 2) Ja sitten kun kirjoittaa mielestään tärkeästä aiheesta, niin lukijoitten mahdollisuus reagoida tekstiin jää liian lyhyeksi.

      Kiitos muuten tsemppaamisesta, Lauri. Kannustuksesta tykkäsivät myös eilisen Helsinki City Marathonin juoksijat…

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121