En tiedä, onko muistelmat hyvä aloittaa traumaattisilla kokemuksilla, mutta kokeillaan, syökö rohkea rotan. Monissa muissa asioissa tällaisen turhanaikaisen eläkeukon muisti voi heittää häränpyllyä, mutta ei tässä: Muistan hyvin tarkasti joka ainoan tähänastisen yritykseni tehdä tuttavuutta kahvin kanssa.

Olin viisi ja yökylässä sukulaisissani, koska kun kerran välimatkat olivat tuohon aikaan liian pitkiä pelkkiin päiväreissuihin. Heräsin ihanaan kahvin tuoksuun ja unen pöpperössä silmiäni vielä hieroen vaadin saada kuumaa kahvia. Vanhempani sitä ihmettelivät, koska en ollut pyytänyt tuota nautintoainetta koskaan kotona. No, minulle laitettiin kupin pohjalle tilkka kahvia, runsaasti sokeria ja vielä enemmän maitoa. Tuli kauhea hiki, sydän alkoi takoa hurjasti ja kahvi maistui pahalle. Ensimmäinen epäonnistumiseni kahvinjuojana oli suoritettu.

Kansakoulussa opin upean laulun, jonka suggeroivat sanat osaan vieläkin ulkoa: ”C-A-F-F-E, ällös juo kahvia / ompi lapsille se myrkkyä, / posket kalventaa ja polvet heikentää / ällös oo mummo / mi kahvista luovu ei!!!”

Ikää siis 7 ja jo kaksi syvää traumaperäistä stressireaktiota koettuna! Tietenkään en halunnut pikkupoikana miksikään mummoksi muuttua! Näin painajaisia siitä, että istun jossakin vanhainkodissa huivi päässä ryystämässä kahvia tasetilta sokeripalan ja harvojen hampaitteni välistä.

Teologisessa tiedekunnassa syksyllä 1974 me 200 fuksia olimme ensimmäistä kertaa yhdessä koolla – ja tietenkin kahvipöydän äärellä. 195 noviisia meni oitis halpaan ja lankesi kahviin. Meitä oli vain 5 urheata, jotka jaksoimme vastustaa kiusausta ja saimme teetä. Vaikka kahvi olikin mielestäni pahaa, niin ei teeskentelijänkään osassa hurraamista ollut.

37 vuoden työuraani mahtui 3 vakavaa kosketusta kahvikuppiin (kuppien käsinpesua ei lasketa). Vuonna 1985 oli kyse vahingosta. Olin erään yli 90-vuotiaan naisen kotona syntymäpäiväkäynnillä. Puhelias mummeli, mutta ah, niin huonokuuloinen. Hänellä oli useita kuulolaitteita, joista ei ollut juurikaan apua, vaikka hän niitä jatkuvasti vaihteli ja räpläsi ja minä yritin puhua niin kovaa kuin pystyin.

Kuten varmasti jo arvaattekin, vanhus piti piiiiiitkän monologin, jota minä yritin tuon tuostakin muuttaa dialogiksi, vaikkakin turhaan. Äkkiä emäntä pomppasi pystyyn ja alkoi kantaa eteeni erilaisia pulloja, joiden korkkaamisen pystyin vinhasti käsiäni auton tuulilasinpyyhkijöitten tapaan heiluttamalla torjumaan.

Nainen ei lannistunut vaan päätti keittää kahvit. En pystynyt estämään, hän kun äkkiä katosi jonnekin suuressa lukaalissaan. Niinpä tuli juoduksi yksi kupillinen. Tuloksena taas hirmuinen hiki, jonka kofeiini vissiinkin otsalleni pukkasi, niin kova colajuomari kuin olinkin. Juoman makua en kommentoi.

Vielä 1980-luvun alussa juhlien emännät ihmettelivät kovasti paljon pappia, joka ei juonut kahvia. Ihmeteltiin, että mitäs sitä papille sitten voisi tarjota.  Sittemmin ajat vapautuivat niin, että saatoin kieltäytyä pakollisesta teekupillisestakin ja sanoin haluavani mehua. Niinpä minulle osoitettiin matalampaa pöytää ja sanottiin, että pappi on hyvä ja hakee lasten pöydästä oman juomansa. Viimeisinä työvuosinani olin jo niin estoton, että suorastaan vaadin kasuaalien yhteydessä juomakseni maxia tai zeroa.

Sekä 60-vuotissynttärini että eläkkeellelähtöjuhlani pidettiin Bulevardin seurakuntasalissa.  Molemmissa bileissä olin päättänyt rohkaista mieleni, unohtaa 5-vuotiaana kokemani kauhunhetket ja 7-vuotiaana tapahtuneen traumatisoitumisen ja aloittaa uuden elämän, johon kahvi kuuluisi olennaisena osana.

Ei onnistunut. Reaktio oli jälleen sama: Pahaa oli, hiki tuli ja ällö olo, sydän hakkasi rinnassa ihan hulluna. Kävin keittiössä pyyhkimässä hikeä ja vaihtamassa kahvin colaan. Onneksi ovat kahvikupissa saman värisiä nesteitä.

Kyllä nyt on Ruttopuiston rovastin kahvit tässä elämässä juotu! Tokko sitä tököttiä tulevassa elämässä  edes tarjotaan. Saankohan minä siellä perillä vastauksen siihen, miksi minä täällä maan päällä niin surkeasti epäonnistuin kahvin juonnissa? Vai osaisiko joku kertoa sen minulle jo nyt? Meinaan vaan, että kun minulla on kumminkin paljon muutakin kysyttävää Mestariltani…

Kuvat yllä ja alla: Pääministeri Holkerin MINÄ JUON NYT KAHVIA!-kommentista tuli lentävä lause, mutta vasta Ranskan presidentti Macronin jokin aika sitten Kauppatorilla hörppimästä kahvikupillisesta varsinainen riemu repesikin: Sosiaalinen media tulkitsi ilmeestä, että pahaa oli. Suomen pressa puuttui asiaan, sitten Ranskan presidentin kanslia ja lopulta Pauligin kahvinpaahtimo uhosi lähettävänsä Ranskaan kahvilastin...