Miten rukoilla, kysyväit Jeesukselta opetuslapsetkin. Ja hän antoi esimerkiksi Isä meidän -rukouksen. Se on siis tavallaan kaiken kattava rukousmalli. Miksi sitten tarvitaan niin paljon rukousopetusta ja opaskirjoja? Miksei malli riitä?
Riittäisi varmaankin, jos sanojen monimerkityskisyyteen ja näköaloihin riittävästi syvennyttäisiin. Esimerkiksi jokapäiväisen leivän pyynnössä on myös ruumiin ravinnon lisäksi henkisen ravinnon toivomus, toive saada Raamatun sanasta ravintoa kullekin päivälle. ”Tulkoon sinun valtakuntasi” ei viittaa vain kuolemanjälkeiseen todellisuuteen, vaan myös olennaisesti sanaan: ”Taivasten valtakunta on keskellänne. Sisäisesti teissä.” Syntien anteeksipyynnön osalta pyydetään Jumalan anteeksi antoa meille ”NIINKUIN” mekin anteeksiannamme meitä vastaan rikkoneille. Jos emme osaakaan antaa anteeksi, miten niinkuin-sana jälkeen ymmärrämme Jumalan anteeksiannon toimivan meidän suhteemme?
Isä meidän -rukouksesta itsestään nousee meditatiivisen, mietiskelevän, hetken puitteet, jotka kääntyvät avoimiksi kysymyksiksi Jumalan puoleen. Se hiljentää oman puheliaisuuden. Monisanaisesta rukoilemisestahan Jeesuskin varoitti seuraajiaan. Rukous ei ole vain meidän monologiamme, puhettamme Jumalalle. Se on vuorovaikutusta, sacrum commercium. Pyhää vaihtokauppaa. Suurenmoisinta on, että rukouksessa saamme kuunnella Jumalaa.
Kuuntelevan rukouksen malli löytyy Samuelista, joka nuorena osasi rukoilla: ”Puhu, Herra, palvelijasi kuulee!” Saman kehotuksen tulisi olla meillekin Jumalan uskossa oleville jokaisen sanailevan rukouksemme alku ja loppu. Vain kysyvä asenne on riittävän kunnioittava Jumalan tahdon edessä. Se on toista kuin pyytely, jota toki saa tehdä Jeesuksen lupauksen mukaan: ”Anokaa niin teille annetaan!” Mitä ja miten saamme on Jumalan tarkoitusperistä kiinni. Niiden edessä olemme kysymysmerkkejä. Omaa toivettaan ei voi asettaa pakotteeksi Jumalan suunnitelmille.
Kun rukous avautuu rukoilijalle avoimuudeksi Jumalan edessä, itse rukoilemisen ei tarvitse olla juuri muuta sanallisesti kuin pieni henkäys Jumalan puoleen. Pieni äänetön ailahdus: Sinäkö tässä? Henkinen tuulahdus kaipausta ja toivetta: Olethan kanssani… Kun antaa hiljaisen läsnäolon vain pysyä virityksenään, voi kysyäkin jotain: Mikä on tahtosi ja siunauksesi tälle päivälleni? Jeesuksen kaksoiskäskyn perusteella tiedämme, että hyvä tahto ohjaa meitä lähimmäisten luo. Siihen voi anoa voimaa. Ja kuulemisen herkkyyttä.
Jumalan muistaminen on jo rukousta.
”Miksi sitten tarvitaan niin paljon rukousopetusta ja opaskirjoja?”
Siksi että se on bisnestä.
Ehkä myös ja ennenkin kun syy voi olla traditionaalisessa ”Herran pelossa”. Jumalaan suhtaudutaan ylen juhlallisesti. Rukoukseen samoin jonkinlaisena suorituksena Jumalan edessä. Sen vaatimustaso koetaan korkeana – ohjesanoja siis kaivataan. Persoonallinen sanailu koetaan epävarmaksi. Ikävä kyllä. Juuri se on omakohtaista rukoilemaista.
Room.8:
26 Samoin myös Henki auttaa meidän heikkouttamme. Sillä me emme tiedä, mitä meidän pitää rukoileman, niinkuin rukoilla tulisi, mutta Henki itse rukoilee meidän puolestamme sanomattomilla huokauksilla.
27 Mutta sydänten tutkija tietää, mikä Hengen mieli on, sillä Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä.
Pyhä Henki uskovassa, rukoilee ja rukous kuullaan Isän luona. Eikä siin kaikki vaan Jeesus itse rukoilee puolestamme, vt. Room. 8:34, ”.. Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.”
Kuitenkin kaikessa, mitä Jumala tekee meille ja kauttamme, edellytetään työtoveruutta, yhteistyötä. Se on usein vain tunnustamista, ettemme tiedä mitä ja miten tulisi rukoilla, siksi Jumalan Henki meissä toimii juuri niin paljon kuin sille tilaa annetaan tai ei ainakaan vastusteta.
Reijo Mänttäri: Aivan oikein sanottu.
Rukous saadaan liian usein, tai useimmiten, näyttämään kovana työnä, joka tuottaa tulosta kun on ahkera. Vaikka ollaan oikean asian ’syrjässä’ kiinni, kun kerrotaan, että jokainen rukoilee joskus tai, että olen lapsesta lähtien rukoillut iltarukouksen ja muuta sen kaltaista.
Kuitenkin Raamatun punainen lanka, koskien rukousta, on sydämen tila. ”… vanhurskaan rukous voi paljon, kun se on harras.” Jaak.5:16.
Tässä yhteydessä Jaakob opettaa, kuinka Seurakunnassa Jeesus itse vaikuttaa omissaan mielentilaa, jossa Hän Henkensä kautta on työtoveruudessa.
Edellisessä jakeessa 15, todetaan, että vaikka hän olisi syntiin langennut, niin ne vanhurskaan rukouksen tähden annetaan hänelle anteeksi.
Sitten suraavissa jakeissa 17-20, Jumalan työtoveruudessa rukous ’tuottaa’ sateet ja ja palauttaa eksyneen takaisin Totuuteen.
Kaikki tapahtuu kuitenkin niissä teoissa, jotka ovat jo edeltäpäin valmistettu. Kaikessa toiminnassa tässä ajassa Jumala ’tarvii’ ihmistä, uudestisyntyneen työtoveruutta. Uskon, että siksi meitä kehotetaan olemaan jatkuvassa rukouksessa.
En puhu tästä osittaakseni korkeampaa tietämystä, vaan, koska olen saanut käydä näitä läpi ahdistuksissa ja avaralla.
Miten kirkossamme voisimme ottaa huomioon esirukouspyyntöjen jättämisen kuolleille pyhille. Luterilaisuudessahan tunnustetaan neitsyt Marian avuksihuutaminen. Näin rukous liittyy laajempaan kokonaisuuteen ja rukousyhteys ei katkea kuolemaan.
”Jeesus sanoi vielä: ”Kuvitelkaa, että joku teistä menee keskellä yötä ystävänsä luo ja sanoo: ’Veli hyvä, lainaa minulle kolme leipää. Eräs ystäväni poikkesi matkallaan luokseni, eikä minulla ole tarjota hänelle mitään.’ Toinen vastaa sisältä: ’Älä häiritse minua. Ovi on jo lukossa, ja minä olen nukkumassa lasten kanssa. En minä voi nousta antamaan mitään.’ Mutta minä sanon teille: vaikka hän ei nousisikaan antamaan toiselle leipää pelkkää ystävyyttään, hän kuitenkin tekee sen, kun tämä hellittämättä pyytää, ja hän antaa niin paljon kuin toinen tarvitsee. ”Niinpä sanon teille: Pyytäkää, niin teille annetaan. Etsikää, niin te löydätte. Kolkuttakaa, niin teille avataan.” (Luuk. 11:5-9).
”Hän meni vähän kauemmaksi, heittäytyi maahan ja rukoili, että se hetki, jos mahdollista, menisi häneltä ohitse. Hän sanoi: ”Abba, Isä, kaikki on sinulle mahdollista. Ota tämä malja minulta pois. Ei kuitenkaan minun tahtoni mukaan, vaan sinun.” (Mark. 14:35-36).
Kiitos, Päivi, hyvästä blogista. Nykyään käyn näillä sivuilla aika harvoin, kun tuntuu, että liian usein toistellaan ikivanhoja kiistakysymyksiä. Ja samat ihmiset kiistelevät.
Sinun blogisi oli virkistävä poikkeus. Ydinasiaa ja hyvin ilmaistu. Monisanaisuutemme saa hiljentyä, rukous muuttua läsnäoloksi Jumalan edessä. Kun on jo vuosikymmeniä rukoillut, alkaa tulla vaihe, jolloin ei jaksa ainakaan samoja asioita ladella Jumalan tietoon.
Kirjoitat: ”Vain kysyvä asenne on riittävän kunnioittava Jumalan tahdon edessä… Olethan kanssani… Mikä on tahtosi ja siunauksesi tälle päivälleni?” Siinä hyvin oleellisia rukouksen elementtejä.
On kuitenkin tärkeää huolehtia, ettei sanojen väheneminen merkitse Jumalasta etääntymistä, eikä pelkkiä piipahduksia hänen edessään. Rukousyhteyden tulisi olla kuin hengitystä, kokoaikaista tietoisuutta Jumalan läsnäolosta ja siitä, että hänen silmänsä seuraavat askeleitamme.
Mutta ainakaan itselläni rukous ei ole pelkkää harrasta kunnioitusta. Usein on tarve myös purkaa mieliharmeja, ja puran ne mieluummin hänelle kuin ihmisille. Kerron mikä pännii ja kuinka paljon ja kuinka mustalta kaikki näyttää. Ja on tunnustettava, että on siinä joskus syyttelyn sävyäkin: mikset varjellut? Tietäähän hän mielialani muutenkin, mutta auttaa, kun saa jutella niistä hänen kanssaan. Ja olla avoimesti aito: just niin rikkinäinen ja vinksahtanut kuin kulloinkin on.
Rukous on lapsen puhetta Isälle, ja siinä on monenlaisia sävyjä.
Tuo on hyvä pointti Päiviltä, että kiinnitettäisiin huomio Isä meidän -rukouksen sanojen rikkaaseen sisältöön. Suhdettani tähän Herramme itsensä opettamaan rukoukseen on syventänyt uskonpuhdistaja Martti Lutherin erinomainen Isä meidän rukouksen selitys. Suosittelen lämpimästi.
Kirjan voi tilata huokeaan hintaan esimerkiksi oheisen linkin kautta:
https://kauppa.sley.fi/tuote/martti-luther-isa-meidan-rukouksen-selitys/