Vuosituhannen alussa seikkailin myös rojektiviidakossa. Länsi-Suomessa oli hyviä hankkeita. Rakennettiin kauniita taloja ja varustettiin hyvillä varusteilla, että syrjäytynyt ihminen tai muuten heikompi sai kokea millaista on tavallinen elämä. Elämä johon kuuluu oikea vuode lämpimässä huoneessa ja kaapeissa on ihan oikeaa ruokaa. Kokoonnuimme säännöllisesti ja ihastelimme moniakin asioita.
Vapaaehtoistyö oli kunniassaan ja innoitti moniakin sellaisia, jotka eivät olleet niitä ensimmäisiä joukkueeseen valittavia. Rahastakin puhuttiin ja aina tuli esille kolme maagista kirjainta, jossa näytti olevan ehtymätön rahavarasto: RAY. Hyvä idea, siihen tarpeellisuuden vakuutua, niin se kolmen vuoden rahoitus oli käden ulottuvilla. Harmillista vain se, että moni projekti kuoli. kun ensin oli pistetty yhdistys pystyyn, sitten perehdytty asiaan ja juuri, kun se alkoi toimia, niin rahantulo katkesikin.
Mieleeni tuli eräs seminaari, jossa esiteltiin näitä projekteja. Siellä oli monta orastavaa juttua. Oli vuokrattu toimisto, kalustettu, koneistettu, palkattu toiminnanjohtaja ja mahdollisesti sihteeri. Kohta päästään asiaankin. Mistä rahoitus: RAY. Erään kerran sain herätyksen! Mikä on RAY. Liian monet heikoista ihmisistä matkustaa kauppakeskukseen verollepantaviksi. Laitteet ovat asetetut niin useimmiten, ettei riippuvainen ihminen voi saada leipäänsä ja maitoaan joutumatta koneiden magneettikenttään.
Tulipa sitten päiväkin, jolloin sanottiin: Nyt ei saa enää olla vapaaehtoisia, koska ne vääristävät kilpailua. Monista toiminnoista tuli bisnes. Vapaaehtoiset vapautettiin ja palkatut astuivat sijaan, mutta siinä on yksi mutta. Jokainen voi miettiä mitä se merkitsi sille väenosalle, joilla ei ollut koulutusta eikä sataprosenttista työkykyä, jotka askartelivat kahvikupin hinnalla. Enää emme näe kattokökkää eli pärekaton laittoa talkoilla, niinkuin ennen vanhaan hyvään aikaan.
Viisasta pohdintaa.
Kiitos Lauri
Tarvitaan uudelleen suomalaisen talkoohengen herättämistä
Matias Roto :”Tarvitaan uudelleen suomalaisen talkoohengen herättämistä.”
Onnistuneeko se enää tässä yhteiskunnassa, jossa talouselämän lainalaisuudet on ulotettu sellaisille alueille, joille ne eivät kuulu ja ihmiselämä on tuotteistettu ja ”brändätty” suoritteeksi, joka tarkoittaa tuotantoprosessin tulosta, tavaraa tai palvelusta, johon sovelletaan tuotantoprosesseista tuttua input-output –mallia ja koneille soveltuvia läpimenoaikoja ”vauvasta vaariin”.
Oli lohdullista lukea tämän aamun irlantilaisten jesuiittojen ajatuksia, joissa ”pyhitettiin” mm. äidit ja isät, jotka pysyvät uskollisina toisilleen ja perheilleen, ja ne yksinäiset naiset ja miehet, jotka tekevät hyvää kenenkään näkemättä sekä kaikki ne, joita me rakastamme.
Raamatussa sanottu rakastuminen ja rakastaminen on mielestäni laadultaan aivan erilaista, kuin ”tölsyn” mainostama ”avara ihmisluonto”, jossa ”Rakastuminen on romanttinen asia, mutta myös fysiikkaa ja biologiaa.”
Tässä vielä irlantilaisten jesuiittojen tänä aamuna välittämiä terveisiä:
”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen.
Autuaita kärsivälliset: he perivät maan.
Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan.
Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.
Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen.
Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta.
”Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä.”
Mieleeni tulee vuosikymmenien takaa eräästä naapurimaan kaupungista rakennustyö. Paikallinen hengellinen yhteisö päätti rakentaa rukoushuoneen. Työtä oli tarkoitus tehdä jäsenistön talkootyönä niin paljon mitä turvallisuusmääräykset sallivat. Ongelmaksi tuli eri ammattikunnat, jotka totesivat, että heidän leipää syödään siellä. Yleishyödyllinen yhdistys tuskin olisi ryhtynyt grynderiksi, mutta asia päättyi siihen, että rakennuksen rakensi rakennusliike ja yhdistyksen jäsenet maksoivat puhdasta rahaa talkoopanoksen vaihtoehtona.
Organisoin isovelitoiminnan Heinolaan. Hankimme ”isättömille”pojille miehiä kaveriksi. Havaitsin tietyn samankaltaisuuden niiden vapaaehtoisten porukassa, jotka lähtivät mukaan. Suurin osa oli ja on akateemista porukkaa, likkeen , tai ammatinharjoittajia. Emme alkuun saaneet mistään mitään avustusta. Nyt se pyörii MLL:n toimintana ja on laajentunut entisestään. Tehokasta vapaaehtoistoimintaa voidaan saada aikaan ilman mitään rahallista tukea. Samalla toiminta tulee keskittää tietylle joukolle, jolla on jo valmiuksia lähteä mukaan.
Hei Lauri.
Tapasin taannoin erään kodittoman. Hän ei voinut mennä kunnallisiin yömajoihin niiden rauhattomuuden tms. syyn vuoksi. Mietin mahdollisuutta; josko näille voisi olla jotain yhden asukkaan parkkimaisia rakennuksia. Oliko teidän RAY:n varoilla tehtävä toiminta jotain tämänkaltaista?
Raumalla ja Porissa oli siihen aikaan todella hyvät ja hyvihoidetut systeemit, jotka auttoivat sellaisia ihmisiä selviytymään, jotka halusivat muutosta elämäänsä.
Voisitko Lauri kertoa systeemistä enemmän? Omaa ihmisarvoani loukkaavaa on katsella vierestä asunnottomien kurjuutta. On se sitten heidän omaa, tai muiden aiheuttamaa.
Tarkasti en enää muista, kun ikää on tullut. Raumalla oli siihen aikaan Katulähetys aktiivissa vaiheessa. Siellä oli toimelias toiminnanjohtaja, joka sai asiat pyörimään niin, että tukiasuntoja oli rakennettu, joissa sai ensin harjoitella itsenäistä asumista. Se voi aluksi olla haasteellista, kun kadun asuja ei vältäämättä ole tottunut tekniikkaan.
Porissa oli jotenkin sininauhaliittoon liittyvää asumismuotoa ja siellä oli sellaista porukkaa, joka tarvitsi tukea jokapäiväisessä elämisessä. Kummastakin hommasta on jäänyt mukavat muistot, että siellä oli siirrytty sanoista tekoihin.
Minun mielestäni ja pienestä tuntumasta käsin koko auttamisen henkinen pääoma on tuhottu kilpailuttamisen myötä. Enää eivät vapaaehtoiset voi osallistua, kun kaikki on kaupallistettu ja kilpailutettu. Vapaaehtoiset vääristävät kuulemma kilpailua. Kun sitten liiketaloudellisesti laitetaan vaikkapa nuutinkoti kannattavaan kuntoon, niin voi olla niin, että väki vähenee huomattavasti.
Toinen hullutus mielestäni on sellinen, että koulutusvaatimusten myötä kymmeniä vuosia alalla olleet menettävät muodollisen pätevyytensä ja samalla työpaiikkansa.
Sellainen yksityiskohta tuli Porista mieleeni, että kadunhenkilö ei osaa toimia kunnallisissa jäjestelmissä. Siellä oli sellainenkin harjoitusmuoto, että joukolla tutustuttiin julkisen liikenteen aikatauluihin ja sitten oli käytännön harjoituksia miten bussiin mennään, maksetaan ja sitten päästään päämäärään ja takaisin.