Euroviisujen voittajakappaleen sanoma on hätkähdyttävän vahva. Visuaaliseen mielikuvaan yhdistyy laulun teksti tuhkasta nousevasta feeniks-linnusta. Varsin täydellinen performanssi, joka saa väreet iholle.
Conchita Wurstissa eli Tom Neuwirthissa on vapahtajamaisuutta. Hänet on lyöty maahan, mutta hän on noussut. Häntä on kiusattu lapsuudessa, hän on saanut iskuja, mutta nyt hän elää uutta elämää. Sanoma koskettaa osuvasti myös äitienpäivän tuntoja. Kuinka monen äidin sydäntä raastaa oman lapsen kiusatuksi joutuminen?
Suomen sateenkaariväen hengelliset ryhmittymät perustivat hiljattain Sateenkaariyhdistys Malkuksen, joka pyrkii edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hengellisiä tarpeita. Maailmanlaajuisesti, sateenkaari-ihmisillä on nyt Conchita Wurstin hahmossa esikuva, jossa on myös aivan selvä hengellinen ulottuvuus, vaikkei se olisikaan tarkoituksellista.
Conchita Wurstin takana olevan Tom Neuwirthin hengellisyydestä itse tiedän vain sen verran, että hän uskoo johdatukseen: eräässä haastattelussa hän toteaa, että asiat tapahtuvat niin kuin on tarkoitettu, suuremman suunnitelman mukaan. Kotikylän kirkko on tuttu paikka Neuwirthille, hän on laulanut siellä pienenä poikana. Todennäköisesti saamme lähitulevaisuudessa lisävalaistusta näihinkin puoliin. Sillä tämän jälkeen hänen ympärillään pyörii entistäkin mittavampi sirkus.
Olipa mitä mieltä tahansa hänen hahmostaan tai siitä, mitä Conchita Wurst edustaa, niin lopultakin: hän on loistava laulaja ja euroviisujen voittajakappale on hieno balladi. Jo se on omiaan lisämään suvaitsevaisuutta.
Täytyy myöntää, että balladi on poikkeuksellisen kaunis ja voimakas. Se saa edelleen ihokarvat nousemaan pystyyn.
http://youtu.be/QRUIava4WRM
Hieno voitto sympaattiselle artistille, joka omisti voittonsa tulevaisuudelle ja vapaudelle. Voitto myös eurooppalaiselle suvaitsevuudelle.
Kyllähän Conchita Wurstin performanssi herätti paljon tunteita. Olipa ne tunteet raivokkaita tai raivokkaan ihastuneita, olis varmaan paikallaan just nyt kysyä, että miksi tunnen näin. Melko varmasti tuo esitys herättää jokaisessa jonkun puolen, joka joko yhtyy hurmoksessa kaikkien parjattujen ja kiusattujen vuoksi laulamaan ”Rise like a phoenix” tai kiusaantuu maskuliinisuuden ja feminiinisyyden rajojen sekoittamisesta. Tai sitten jotain muuta kolmatta tai neljättä. Itse katsoin esitystä kylmien väreiden juostessa iholla. Hienoa Eurooppa!
Niin. Itsekin mietin aluksi nähtyäni you tubelta videon: oho, onpas outo tuo parta… Pidänkö tästä vai en? Parta vei kaiken huomion. Kappale jäi varjoon. Sitten kun pääsi eroon parran miettimisestä, saattoi kuunnella biisin kunnolla. Ja aina on hyvä nähdä asioiden taakse, oli kyse mistä tahansa taiteen lajista, mielipiteen ilmaisusta tai ilmiöstä, mitä siellä mahdollisesti on. Ainakin yrittää nähdä.
Helena hyvä, miksi tuo esitys herättäisi mitään erityisiä tunteita(muuta kuin Suomessa ja Sloveniassa). Berliinissä tämä oli kaurapuuroa jo 1920-luvulla. Mehän olemme jo nähneet lähes kaiken, puolikuolleita turtumuksesta. Autenttisuus tipauttaisi sohvalta: sitä ei Conchista Wurstin esityksessä ollut.
Kari-Matti, näyttääpä tuo sinussakin vain herättävän 😉 Et vissiin ole hirveästi seurannut Euroviisujen ja Conchita Wurstin ympärillä ollutta pöhinää. Itse Vladi Tširinovskikin ilmoitti ettei ”raivollamme ole rajoja”?
Juu, en ole. Mun suosikki on edelleen Laila Kinnunen ja ”valoa yössä.”:-)
Tulossa herätysliikkeille, helluntailaisille, baptisteille, kartismaatikoille etc vaikeampia aikoja.
Tasa-arvo lujittuu, ja toiset tulevat olemaan tasa–arvoisempia kuin toiset.
Jorma ojala, mihin viittaat? Avaa vähän.
Näillä mainitsemillasi liikkeillä on ”onneksi” itärajamme takana vaikutusvaltaisia ”puolestapuhujia”. Jotenkin hämmentävää, että herätysliikkeet ja Venäjän johtavat tahot ovat joistakin asioista ihan samaa mieltä ja kuuluttavat sitä myös esiin yhtä innokkaasti.
Mihin lie maailma menossa??
Wurst/Neuwirth lauloi hyvin ja voitto ansaittu. Ulkonäköä en kommentoi.
Mikäs ujottaa ulkonäössä? Muistutti kovasti kirkkotaiteen Jeesusta enkä usko sen olleen vahinko. Jeesus julisti suurinta käskyä eli rakkautta. Ensimmäinen Adam oli androgyyni ja uusi Adam oli sitä ehken myös.
Se on sentään laulukilpailu. Show ja artistien ulkonäkö voi joihinkin vedota. Nykyinen lavashow valoineen ja oheiskoreografioineen on minulle liian runsas. En yksinkertaisesti jaksa katsoa sitä. Siksi keskityn kuuntelemaan ja vilkuilen ruutua vähemmän. Teen samanaikaisesti yleensä jotakin muuta. Kappale oli yksi parhaista – ja monen mielestä paras. Conchitan ulkonäkö on minulle yhdentekevä. Pukeutukoon kuinka haluaa.
Samoilla linjoilla Liisan kanssa. Euroviisut on laulukilpailu. Äänestettiinkö nyt parrakasta naista vai hänen hienosti esittämäänsä kappaletta? Katsoin siihen asti kun Suomi oli esittänyt oman kappaleensa (en ollut nähnyt/kuullut sitä aiemmin) ja sitten suljin toosan koska tiesin, että tulokset näkee aamullakin.
Suomessa ja Sloveniassa koettiin parrakkaan naisen äänestäminen merkiksi omasta ”eurooppalaisuudesta”, muualla äänestettiin kappaletta.
Olen hieman erimieltä edellisten kirjoittajien kanssa. Euroviisut eivät ole enää moneen vuoteen ollut ”pelkkä” laulukilpailu vaan se on showlaulukisat, joissa esitys koostuu musiikista (laulu ja sanat), artistin tulkinnasta sekä lavashowsta. Minusta Conchita Wurstin esitys toimii myös radiosoitossa, mutta kyllä se parhaillaan on shownumerona.
Minusta tässä ei sinänsä ole mitään pahaa. Ero on minusta vähän sama kuin äänikirjalla ja teatteriesityksellä. Kumpaakin pystyy pelkästään kuuntelemaan, mutta kyllä teatteriesitystä ihmiset yleensä haluavat myös katsella.
Minusta elämään mahtuu sekä laulua että show-numeroita. Ei kaikkea tarvitse ottaa niin haudanvakavasti.
Meillä oli sit Salmen kanssa ihan samanlainen strategia 🙂
Suomen kappale oli hyvä, mutta Unkarille olis tosiaan toivonu pisteitä ihan vaan sen aiheen takia.
Otsikon toteamus pitää varmasti paikkaansa. Tom Neuwirthin olemus ”parakkaana naisena” toimii tavaramerkkinä transvestisuudelle ilmiönä. Tosin yhdistelmä parta ja ristiinpukeutuminen naiseksi ei taida olla kovin yleinen ratkaisu.
Itse kilpailussa toivoisi kuitenkin korostuvan erityisesti musiikillillisten asioiden, ei siis niinkää edustettavan maan ulko- tai talouspoliitisten edesottamusten tahi maata kilpailussa edustavien rodun, sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen. Tarkoitan että Itävallan kappaleen voitto nähdään ensisijaisesti voittona Rise Like A Phoenixin edustamalle musiikkityylille. Toisijaisesti sitten voidaan iloita, ettei suvaitsevaisuuteen liittyvät seikat estäneet voittoa.
Transvestismi poistetiin suomessa tautiluokituksesta vuonna 2011. Tällä päätöksellä ei lunnollisestikaan poistettu ristiinpukeutumista ilmiönä. Edellenkin on olemassa erikseen miesten ja naisten muoti-ilmiöt, mutta ei ole kielletty pukeutumasta ristiin. Saataa olla että ”parrakkaat naiset” katukuvassa lisääntyy, mutta tuskimpa ilmiö leviää ei-transvestiiti väestön keskuuteen ja miksi pitäisi levitä.
Pahoittelut kirjoitusvirheistä tekstissä. Muokkausmahdollisuus puuttuu.
Vaikka Euroviisuissa aina on myös osansa tyhjänpäiväisillä ralleilla tai suloisilla rakkauslauluilla, niin on siellä myös vahvasti kantaaottavia lauluja esitetty niin pitkään kuin minun viisumuistini yltää. Nimenomaan kokonaisuus teki tuosta Conchitan esityksestä performanssin. Eli siis minusta ei voi jaotella musiikillista tyylisuuntaa irti esiintyjästä ja kappaleen viestistä itsestään.
Helena Paalanne
Väitinkö ettei lyriikka olisi osa musiikillista kokonaisuutta?
Et väittänyt 🙂 En väittänytkään että olisit väittänyt. Ajattelin vaan, että minusta voitto ei ollut vain musiikillisen tyylisuunnan, vaan koko performanssi myös sen viestin kanssa, että ihmiset ovat erilaisia ja mahtuvat loppujen lopuksi huonosti lokeroihin. Ja että Euroviisuissa on useinkin nähty myös poliittisia mielenilmauksia. Mutta saatoin ymmärtää pointtisi väärin. Jos näin on, niin en tarkoituksella 🙂
Kilpailukappaleilla voi olla ja on jokin sanoma, mutta kappaleen sanoma pysyy samana esitti kappaleen kuka artisti tahansa tai missä ja milloin tahansa. Yksittäisen esityskerran mahdollinen rekvisiitta ei siis kuulu varsinaisen kappaleen sanomaan, mutta toki sen kertaisen pervormanssikokonaisuuden sanomaan.
Poittini on se, että voiton pitäisi tulla samalle kappaleelle riippumatta siitä katsotaanko esitystä paikanpäältä tai televisiosta taikka kuunnellaanko sitä radiosta tai äänitallenteelta. Jos arvioinnin päähuomio kääntyy efekteihin, ollaan hakoteillä. Pitäisi siis kilpailla musiikilla eikä performanssilla.
Neuwirthin kohdalla kyse on mielestäni drag-artistista eikä suinkaan transvestismista. Taiteilijat yleensä haluavat viestittää jotain taiteellaan ja Neuwirthin hahmo toimii todella hyvin. Se on genressään omaperäinen, oivaltava ja tunteita herättävä.
Minusta taiteella on aina jonkinlainen yhteiskunnallinen rooli ja siihen kuuluu tietynasteinen kantaaottavuus. Kisajärjestäjät kielsivät toista miesjuontajaa pukeutumasta sateenkaarenväriseen asuun, koska eivät halunneet tehdä kisoista liian poliittisia. Toisaalta väitän, ettei Ukrainan kappale päätynyt kuudennelle sijalle musiikillisilla ansioilla.
Noin juuri, kuin Jusu kirjoitti. Mä ajattelen, että Euroviisut on nimenomaan televisiolaulukilpailu, joten show-elementti eli se, mitä televisiossa näkyy, on oleellinen osa kilpailua.
Jokainen katsoja tulkitsee näkemänsä omalla tavallaan. Minä en nähnyt lavalla parrakasta naista vaan miehen, jolla oli naisen vaatteet. Lopputulos on tietysti sama.
Mitä tulee lavashowhun, niin sitä alkaa olla jo liikaakin joidenkin kohdalla. Jos on taipumusta migreeniin tai sairastaa epilepsiaa, niin silmissä vilistävät värit ja liikkeet eivät tee hyvää.
Herätysliikkeiden kokemusten mukaan itärajan takaa ei ole tähän mennessä ollut odotettavissa muuta kuin verta, hikeä ja kyyneleitä.
Nimeen ”Conchita” sisältyy kaksimielinen sanaleikki, jota Luis Bunuel käytti elokuvassaan Tuo intohimon hämärä kohde.
Euroviisut on jo pidemmän aikaa olleet sen laatuista makaaberia surrealismia, että mestarit Bunuel ja Dali saattaisivat ainoastaan, mikäli eläisivät, vihreänä kateudesta pusertaa nyrkkiä.
Niin liitty Wurstiinkin, saksasi makkara ja sanonta ’es ist alles Wurst’ tarkoittaa evk.
Yleensä olen pitänyt traditionaalisen feminiinisyyden ja maskuliinisuuden rajoja rikkovista performansseista(ja etenkin Freddy Mercurystä ja David Bowiesta), mutta en tästä. Miksi?
Esittäjä (tarkoituksellisesti) muistutti ulkonäöltään amerikkalaisjehovalaishollywoodilaista käsitystä Jeesuksesta femininiisesti maustettuna. En pitänyt siitä ja sen sisältämästä symboliikasta, jonka saattoi tulkita myös jonkinlaisena Jeesuksen esineellistämisenä: voitto, ja rahaa, hinnalla millä hyvänsä.
Mitäs jehovalaista tuossa hahmossa on? Jehovantodistajien Jeesus on lihaksikas lyhyttukkainen mies.
Varmasti pitää paikkansa, mitä Timo Juntunen blogissaan kirjoitti Tom Neuwirthin uskonnollisuudesta. Silti en pidä tälläisestä hengellisyyden kaupallistamista, joka myös liberaalin hurmoksen parissa olisi syytä huomata.
Hyvä kappale ja esitys voitto. Hampaankoloon jäi, että Unkarin mainio biisi, jonka teemana oli lapsiin kohdistuva väkivalta, ei menestynyt paremmin.
Mä pidin kanssa eniten Unkarin biisistä. Siinäkin oli hieno viesti.
Unkari oli viides, eikö vain? Sijoitus oli sen verran hyvä, että sanoma oli varmasti huomattu ja vastaanotettu laajalti. Muutoinkin kisassa oli monta hyvää kolmen minuutin showta ja myös useampi vakavammin puhutteleva tuotos. Omat suosikkini mainittujen Itävallan ja Unkarin lisäksi olivat Saksa, Hollanti ja Ruotsi. Softenginen pojatkin olivat ihan ok, kappale oli mielestäni hioutunut Suomen karsinnoista.