Rise Like A Phoenix - sateenkaariväelle maailmanlaajuinen esikuva
Euroviisujen voittajakappaleen sanoma on hätkähdyttävän vahva. Visuaaliseen mielikuvaan yhdistyy laulun teksti tuhkasta nousevasta feeniks-linnusta. Varsin täydellinen performanssi, joka saa väreet iholle.
Conchita Wurstissa eli Tom Neuwirthissa on vapahtajamaisuutta. Hänet on lyöty maahan, mutta hän on noussut. Häntä on kiusattu lapsuudessa, hän on saanut iskuja, mutta nyt hän elää uutta elämää. Sanoma koskettaa osuvasti myös äitienpäivän tuntoja. Kuinka monen äidin sydäntä raastaa oman lapsen kiusatuksi joutuminen?
Suomen sateenkaariväen hengelliset ryhmittymät perustivat hiljattain Sateenkaariyhdistys Malkuksen, joka pyrkii edistämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hengellisiä tarpeita. Maailmanlaajuisesti, sateenkaari-ihmisillä on nyt Conchita Wurstin hahmossa esikuva, jossa on myös aivan selvä hengellinen ulottuvuus, vaikkei se olisikaan tarkoituksellista.
Conchita Wurstin takana olevan Tom Neuwirthin hengellisyydestä itse tiedän vain sen verran, että hän uskoo johdatukseen: eräässä haastattelussa hän toteaa, että asiat tapahtuvat niin kuin on tarkoitettu, suuremman suunnitelman mukaan. Kotikylän kirkko on tuttu paikka Neuwirthille, hän on laulanut siellä pienenä poikana. Todennäköisesti saamme lähitulevaisuudessa lisävalaistusta näihinkin puoliin. Sillä tämän jälkeen hänen ympärillään pyörii entistäkin mittavampi sirkus.
Olipa mitä mieltä tahansa hänen hahmostaan tai siitä, mitä Conchita Wurst edustaa, niin lopultakin: hän on loistava laulaja ja euroviisujen voittajakappale on hieno balladi. Jo se on omiaan lisämään suvaitsevaisuutta.
76 kommenttia
Meni taas lapasesta ja hiukan sivuraiteille. Homoseksuaalisuudesta en varsinaisesti blogannut, mutta siihenpä taas tultiin. Sateenkaariyhteisöön kuuluu homoseksuaaleja, mutta myös paljon muita. Ja jos joku puolustaa suvaitsevaisuutta laulullaan tai persoonallaan – ei se ole keneltäkään pois.
”Beatus est cui satis est quid habet” (”Onnellinen se, joka on tyytyväinen siihen, mitä hänellä on”) Muistakaamme, että onnellinen voi olla sekin, joka on löytänyt toisenlaisen vastauksen Kristuksen avulla, kuten Mario Bergner, Andy Comiskey…
Samuel Kettunen kirjoitti: ”Mitenkään pienistä jutuista ei ole kysymys, kun meidänkin maahan lobataan jo Itellan natsipuku- homoporno merkkejä myöten “tasa-arvo” liittoja, perseet vilkkuen.”
HAAAAAAHHAHHAHHAAA!
Kaikki suuret kulkttuurit ovat rappeutuneet ja mädäntyneet sisältäpäin, ennen lopullista tuhoutumistaan.
Usein siihen rappioon liittyy seksuaalisuuden vääristyminen irstailuksi ja roolien sekoiluksi. Esim Rooma.
Rooman valtakunnan tuhon syistä löytyy helposti tiivis paketti mm. tuolta: http://www.peda.net/verkkolehti/kuopio/10/klassikanhistoria?m=content&a_id=179
Kaveri oli kaunis ja ihan mukiin menevä oli kappalekin. En tiedä tosin oliko hän mies vai nainen vai parrakas nainen, vai mies naiseksi pukeutuneena,
Luomakunnassakin olisi kiva tavata kissa koiran äänellä, tai ankka lepakon korvilla, norsu leijjonan harjalla ja delfiini hain hampailla. Taitaisi siinä mennä monet sekaisin.
Paras tapa on välttyä ongelmilta on kuunnella kappaletta silmät kiinni.
Olin tähän asti kuvitellut että kyseessä on laulukilpailu. En ole kuullut ko kappaletta, mutta ilmeisesti on niin että vaikka hän olisi laulanut Matti Nykäsen äänellä, voitto olisi tullut.
Elämme hengellisessä mielessä suuren luopumuksen aikaa ja todelliset kristityt tietävät, että siitä ei hyvää seuraa. Ei ole seurannut aikaisemmin historiassa eikä nytkään. Vestigia terrent.
Ilmoita asiaton kommentti