Rippivaari 6

Ajattelen tuota pientä rippikouluryhmääni kirkkona pienoiskoossa. Siinä he ovat, tulevat seurakuntalaiset. Osa heistä jatkaa mukana pari vuotta. Osaa ei enää konfirmaation jälkeen tapaa.
Käytännössä kukaan heistä ei ole mukana sen jälkeen, kun ei enää huvita isoseksi lähteä. Sekin vaihe kuuluu aikuistumiseen.

He ovat mukana nyt, koska se kuuluu, jostakin syystä asiaan. Olisiko syynä se, että rippikoulua pidetään yhä jonkinlaisena aikuistumisriittinä. Joka tapauksessa, he eivät tule leirille päästäkseen juurtumaan hengellisiin asioihin ja Jumalaan. Tällä asenteella kun lähden leiriläisiä ohjaamaan, niin en odota kenenkään heistä juurtuvan sanaan ja silloin olen itse se kallio, josta Matt 13 puhuu; siemenistä joilla ei ole juurta itsessään ja jotka kuivuvat pian kallolle. Entäpä jos joukossa on yksi, joka asenteeni tähden pettyy koko kirkkoon. Vain sen tähden, etten ota vakavasti hänen etsintäänsä ja omaa tehtävääni ohjaajana.

”Heillä ei ole juurta itsessään.” Joillakin on tuo juuri itsessään. He ovat silloin riippumattomia muiden antamasta tuesta ja mukanaolosta. He imevät sanasta ja rukouksesta, sekä seurakuntatoiminnasta voimavaroja itsenäisesti. Eivätkä ole enää muiden osallistumisen varassa. Kavereiden pois jääminen ei kuivata seurakuntayhteyttä, eikä omaa kasvua. Ripari voisi parhaimmillaan olla paikka, jossa voi alkaa kasvattaa juurta alaspäin.

Ilman omaa juurta ei voi pysyä pitkään mukana. Jo ajatuksena, pelkkä mukanaolon kyseenalaistaminen voi pudottaa porukasta pois. Kirkkokin voi olla lopulta kuin kova kallio, jossa ei ole sijaa juurtumiselle. Kaikki kaverit jää pois ja isosena olokaan ei enää huvita. Niinpä mitään ei ole, jollei ole sitä juurta itsessä.
Tällöin ei itsenäisesti osaa, eikä näe tarpeelliseksi edes hoitaa omaa uskon elämää. Eikä siihen osata etsiä apuakaan mistään. Tuskin on sitten ihmeellistä, jos kirkosta lopulta erotaan.

Ilman juurta ei voi olla kasvua ja se mikä ei kasva kuolee, tai on sitä jo.

Juuri etsii ravinteita ja imee niitä. Tällainen imu on välttämätön. Se on pohjaton kiinnostuminen ja innostava hengellisen kasvun näköala.
Ehkäpä se voisi tarttua omasta innostani ja siitä miten itse etsin ravintoa uskolleni.
Lopulta koko juurinystyrän syntyminen on ihme, johon itse voin hyvin vähän vaikuttaa. Se kun on kokonaan Pyhän-Hengen työtä.
Rukous jää ainoaksi vaikutusmahdollisuudekseni ja samalla voin olla pyytämässä sitä, että saisin itse olla hyvä maa.

44 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Missä olet tavannut jonkun omavanhurskaan luterilaisen ?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka ne jotka eivät ole Jeesuksen Sanan kautta vanhurskaita ovat omvanhurskaita, siis luterilaiset kasteen ja uskonsa kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Alatko Ari pehmetä? Eikö kaikki Luterilaiset olekaan enää omavanhurskaita ja pimeydessä?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Anteeksi epäselvä ilmaisuni, kaikki luterilaiset ovat omavanhurskaita kun heidän uskonsa perusta on kaste ja luterilainen oppi.

    Mitä on sinulle usko? Mitä on usko Jeesukseen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Mitä eroa on Arin ja luterilaisten vanhurskaudella?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka kun Jumala kutsuu ihmistä niin silloin ja vain silloin on mahdollista tulla uskoon ja tällöin vain parannuksen ja evankeliumin uskomisen kautta, niinkuin Jeesus selkeästi Sanoo.

    Mitä Jeesus evankeliumissa Sanoo, voiko ottaa mitään vanhaa kun lähtee seuraamaan Häntä, ei voi, siis kun syntyy uudesti Jumalan hengestä niin ei siihen voi liittää mitään vanhaa, siis eihän ihminenkään syntyessään tuo mukanaan mitään, samoin kaikki vanha on laitettava pois kun tulee uskoon.

    Tämä tarkoittaa todellista nöyrtymistä lapsenkaltaiseksi eli luopumista omastaa viisaudesta ja ymmärryksestä ja muuttaa mielensä Jeesuksen Sanan mukaiseksi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matt. 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.

    Oletko sovittanut tuota itseesi eli otatko evankeliumin ”lapsenmielisesti” ”saa ja ei saa” vai aikuisen tapaan ”ehkäpä”?

    Siis se mitä olen kirjoituksistasi ymmärtänyt niin opetat rippileiriläisille tätä ”ehkäpä” eli pois lapsenmielisyydestä”?

    Kun siis hyväksyt toisuskovien vainot Lutherille ei ihmisten tappamisen niin se on todiste juuri tuosta ”ehkäpä” uskostasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Muutit taas kerran aihetta. Puhe oli vanhurskaudesta. Siitä millä perusteella saamme ja voimme olla Jumalalle otollisia. Ketä sinä voit pitää uskovana. Puhut paljon parannuksesta, mutta kerro viimeinkin se, mitä sinä sillä käsität. Miten minä, tai joku muu voi tehdä parannuksen. Kerro se omin sanoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Pekka hengellisiä asioita ei voi ymmärtää ilman Pyhää Henkeä, siis kuten vanhurskautta, miksikö, koska kuten edellä olen lainannut Jeesuksen Sanoja että Jumala salaa.

    Parannusta ei voi ihminen itse päättää tehdä vaan kun Jumala kutsuu se on mahdollista, silloin se vaatii nöyrtymistä lapsenkaltaiseksi, näin Sanoo Jeesus evankeliumissa.

    Matt. 22:14 Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Miksi lapsi ei voi olla uskova, jos aikuisenkin on tultava lapsen kaltaiseksi? Juuri lapsi ottaa uskon vastaan puhtaaseen sydämeensä totisella uskolla . aikuiset kyselle miksi ja miten. Kiellät sen ettei lapsi voi olla uskova ja nyt väität että pitää tulla lapsen kaltaiseksi.

    Jeesus otti lapsen heidän keskelleen ja sanoi jollette tule tämän lapsen kaltaiseksi, niin ette voi päästä taivasten valtakuntaan.

    Jotain nurinkurista on Ari sinun ajatuksissasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.