Tämän rippikoulun toteutuminen ei ollut kirkossa kuulutettua vielä huhtikuussa. Lopulta kuitenkin leirille näytettiin vihreää valoa. Vanhempainillassa ennen leiriä isoset iloitsivat siitä, että pääsivät hetkeksi pois kotoa. Monethan olivat viettäneet suuren osan aikaa kotioloissa maalis-toukokuussa.
Lähdimme Nurmijärveltä normaalia isommalla bussilla, jotta jokaiselle nuorelle ja ohjaajalle olisi oma penkkirivi. Ennen lähtöä kukin leiriläinen oli mitannut kuumeen ja varmistanut,että on kunnossa. Niitä, joilla oli jotain oireita jäivät kotiin. Me ohjaajat pidimme maskia päässämme. Matkalla pysähdyimme kerran vessatauolle, mutta emme käyneet syömässä vaan söimme eväät. Näin vältimme ylimääräisiä kontakteja ja pienensimme koronariskiä.
Rippikouluryhmämme toimi koko ajan vain omassa porukassa Piispalassa emmekä olleet toisten ryhmien kanssa tekemisessä. Huolehdimme Piispalan antamista ohjeistuksista käsidesin käyttämisen ja tilojen desifioimisen suhteen. Käsiä pesimme huolellisesti etenkin ennen ruokailua. Tämän nuoret olivat oppineet jo kevään poikkeusolojen aikana.
Miten sitten pystyimme toteuttamaan oppitunnit ja yhteisen leikit?
Oppitunnit pidimme lähtökohtaisesti kahdessa ryhmässä tai sitten koko porukalla ulkona. Toteutimme paljon toiminnallisia juttuja, kuten ristin tie, piilossa olevan vainotun kristityn etsintä ja käskyrata. Ilmat olivat todella suosiollisia ja lämpimiä, joten oppitunteja oli luontevaa pitää ulkona. Yhteisleikeissä emme voineet ottaa toisia käsistä kiinni ja muutenkaan ottaa kontaktia, joten tässä kohtaa piti soveltaa ja käyttää luovuutta. Isoset onnistuivat silti valitsemaan leikkejä, joissa kaikki pääsivät mukaan ilman kontekteja, kuten laululeikit(Nooa, Sutsi satsi), tervapata ja ponileikki.
Meidän laskettiin yhdeksi porukaksi, joten nuorten kanssa kirjaimellisten turvavälien pitäminen ei ollut mahdollista. Muistutimme kuitenkin, että ei halailtaisi oltaisi lähikontaktissa toisten kanssa. Ainakaan julkisilla paikoilla tämä ohjeistus otettiin tosissaan. Onhan tämä siinä mielessä erilaista, että riparikokemukseen normaalisti kuuluvat fyysiset kontaktit loistivat poissaolollaan. Omalla riparilla juuri halauspiirit olivat niitä ikimuistoisimpia juttuja. Nuoret tuntuivat kuitenkin suhtautuvat asiaan hyviin eikä minun korviini kantautunut valituksia. He sopeutuvat siis mainiosti vallitsevaan tilanteeseen.
Piispalan järjestävät aktiviteetit sup-lautailu ja jousiammunta osoittautuivat menestyksiksi. Nuoret pitivät niistä paljon. Saimme kuulla niistä positiivista palautetta. Aktiviteettien vetäjät ohjeistivat kiitettävästi ja koronaturvallisesti. Itse aktiviteeteissa oli tekemisen meininkiä ja onnistumisen kokemuksia. Kiitos teilleJ
Riparilauluja ja virsiä lauloimme kanttorin mukaan sopivalla volyymilla. Ei ollut huutamista. Lauluista osa oli todella suosittuja, joten olemme iloisia, että saimme luvan laulaa leirillä. Juha Tapio Sitkeä sydän ja Pekka Ruuskan Kuljeta ja johda olivat suosikkeja.
Voisi sanoa, että koronaohjeet olivat kyllä mielessä, mutta itse taudin vaara ei leijunut ilmassa. Riparilla onnistuttiin keskittymään itse asiaan kristinuskojen perusoppien opetukseen ja hyvän leirin toteuttamiseen. Nuoret kokivat olonsa turvalliseksi ja he viihtyivät hyvin täällä. Voisi sanoa, että onnistuimme yhdessä tämän leirikokemuksen luomisessa.
blogin päivitys 8.7.2020
Koska keskustelu ohjautui riparin hengelliseen puoleen, niin ajattelin lisätä tänne runkotekstiin pari ajatusta.
- Riparin oppitunnit ovat oiva mahdollisuus tehdä nuorille tutuksi Raamattua. Monille Mooses henkilönä oli vieras… Lähdettiin ihan siitä, mistä löytyy Joonan kirja ja Johanneksen evankeliumi. Tunneillani myös yhdessä eri kohtia Raamatusta.
- Pidin bibliodraamaa aiheina Tuhlaajapoika kertomus, Mooseksen elämä sekä Martta&Maria. Nuoret innostuivat kovasti, kun pääsivät itse esittämään niitä. Tämä on oiva tapa päästä tarinoiden ytimiin.
- Uusi Nuorten Veisukirja 2020 lienee rohkein päivitys sitten 1990 painoksen. Siinähän on mm. Happoradion Pelastaja(rock), Jukka Pojan Herra on mun moottori(reggae), Daikinin Kaunis Jeesus(rap) ja J. Karjalaisen Jumalan Karitsa biisit. Pääosin Tommi Kalenius on tehnyt hyvää työtä ja on mukana toki edelleen Evankeliumi, Tilkkutäkki ja Isä Jää Meitä Rakastamaan klassikot
- Nuoret olivat hyvin mukana ja muutenkin he tuntuivat kuuntelemaan tunneilla. Tämä on kuitenkin ainutlaatuinen mahdollisuus syventyä viikoksi kristinuskon perusasioihin. Hengelliset asiat saavat kiinnostaa ja eikä niitä tarvitse hävetä tai peitellä.
- Riparilla on yhä paikkansa ja uusin rippikoulusuunnitelma 2017 ”Suuri ihme”. Siinä on sitä ydinsanomaa. Jokainen nuori on ihme ja Jumalan rakkaus saa olla todellista Jeesuksen ristintyön tähden
Miten Juha arvioit omasta näkövikkelistäsi rippikoulun merkitystä ja tavoitteita riparin jälkeiselle ajalle ? Eli miksi pidämme ripareita.
Kiitos hyvästä kysymyksestä Pekka.
Riparilla on paikkansa jälkikristillisessä Suomessa, koska
1. Suuri osa nuorista on vieraantunut ja etääntynyt kristinuskon perusasioista. Leirillä voidaan palautella mieleen ja ehkä osalle tulee ihan uutenakin asiana mitä merkitsee Jeesuksen ristintyö, toimiiko Pyhä Henki yhä tänä päivänä ja millä tavalla hengelliset asiat voivat tulla henkilökohtaisiksi
2. Isostoiminnassa on yhä vetovoimaa ja sen kautta riparin nuoret voivat linkittäytyä vielä pariksi vuodeksi lisää seurakunnan nuorisotoimintaan ja vastuunkantoon. Ihannetapauksessa myös kasvaa uskossa tai ylipäätään hengelliset asiat voivat alkaa kiinnostaa enemmän
3. Seuraavat oikeudet:
Rippikoulun käyminen antaa oikeuden:
– kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen
– äänestää 16-vuotiaana kirkollisissa vaaleissa
Rippikoulun käyminen ja konfirmaatio antavat lisäksi oikeuden:
– käydä itsenäisesti ehtoollisella
– olla kummina
– 18-vuotiaana asettua ehdokkaaksi kirkollisissa vaaleissa
4. Henkilökohtainen näkökulma
Rippikoulu on mahdollisuus tehdä yhteistyötä moniammatillisessa tiimissä ja antaa nuorille ainutlaatuinen yhteisöllinen kokemus, jota muistalla vuosien päästä. Oma ripari oli ratkaisevassa roolissa, että tulin henkilökohtaiseen uskoon 15-vuotiaana.
Onko tullut mieleen Juha, että nuorilla on halu jatkaa riparifiilistä jo heti konfirmaatio-iltana ja siitä eteenpäin viikoittain. Hyvä riparilla syntynyt fiilis on niin kallisarvoinen juttu, että se pitäisi seurakunnissa osata hyödyntää. Jos leirillä on nuoret saaneet kokea jotain merkityksellistä, niin kyllä ne tulee kuuntelemaan lisää ja isolla porukalla.
Näin menetellen saa nuorista heti kopin ja voi jatkaa hengellisen opetuksen syventämistä.
Nuoret tarvitsee heti uskolleen tukea. Jos sitä on saatavissa vasta muutaman viikon kuluttua, niin fiilis on ohi ja uskonasiat ei enää vedä samalla innolla.
Juuri näin. Tämä vaihtelee varmasti aika paljon seurakunnittain. Siinä kohtaa työntekijöiden rooli vähenee ja isosten sekä muiden nuorten rooli kasvaa. Jotkut voivat hyvinkin omatoimisesti järjestää illanviettoja ja mökkiviikonloppuja ja parhaimmassa tapauksessa niissä on myös hengellistä ohjelmaa.
Omasta nuoruudesta muistan, että oli kova halu ja polte päästä toisten kanssa/yksinkin hengellisiin tapahtumiin, joista ensimmäiset Ristirock ja Maata Näkyvissä festarit olivat vaikuttavia. Kuulun siihen ikäpolveen, joille Terapia, Bass n’ Helen ja hieman myöhemmin The Rain sanoittivat uskon asioita koskettavalla ja vakuuttavalla tavalla.
Näiden lisäksi menin jatkikselle, syysleirille etc. Tärkeää on heti päästä kasvamaan ja viettämään aikaan toisten nuorten kanssa niin että hengelliset asiat ovat innostavia ja niistä saa jutella turvallisesti.
Jos siinä riparin jälkeen ei pääse mukaan porukoihin. Niin
pian hengellisistä asioista vieraantuu.
Porukoihin pääseminen on tärkeää yhtä lailla on olennaista, että nuori oppii itse pitämään huolta hengellisestä elämästä. Neljä pöydänjalkaa: ehtoollinen, srk-yhteys, rukous ja Raamatun-luku.
Toisissa porukoissa saa olla uskovainen,mutta jotkut karsastavat sitä. Nuori oppii kyllä lukemaan tämän.
Laittaisin vielä yhden tukijalan siihen keskelle: kasvun näköalan.
Kasvi kun lakkaa kasvamasta, niin se on kuolleita jo. Sama vaara uhkaa jokaista kristittyä ja varsinkin nuoria sellaisia. Jokaisella hengellisen elämän tasolla on pyrittävä kasvuun. Messun liturgian rikkaus avautuu vähän kerrallaan. Raamatusta löytää jatkuvasti uutta ja se puhuttelee omaa hengellistä elämää ja luo samalla kasvun mahdollisuuksia. Mikäli suostuu kasvuun itse. Kasvu tuottaa usein kipua ja kärsimystä. Rukous on Jumalan atomivoimala ja sen ihmeelliseen maailmaan tutustuminen on jännittävä seikkailu. Omaan hengellisyyteen tyytyminen on vaarallista ja lopulta uskolle tuhoisaa. Hengellinen kasvumme on pieniä askeleita eteenpäin ja oikeaan suuntaan. Srk. yhteydessä on tärkeää uusien mukaan tulo, eli kasvun mahdollisuus siinäkin.
Hyviä pointteja.
Toisille kasvu on sitä, että ollaan samalla paikkakunnalla ja samalla seurakunnassa koko elämä. Monet muuttavat opiskeluiden, töiden ja muiden syiden takia useamman kerran elämässä. Kasvun mahdollisuuksia ovat kriisit, jotka vetävät parhaimmillaan lähemmäs Jumalaa. Näin armo saa kasvaa ja voi oppia uutta Jumalasta ja Raamatusta. Tämä koskee niin nuoria kuin minkä ikäisiä tahansa.
Miten tuet nuoren hengellistä kasvua riparin jälkeen? Ilman sitä nuorelle ei synny tarvetta sitoutua seurakunnan hengelliseen toimintaan. Muutoin nuori sitoutuu vain omaan ryhmään ja ehkä sinuun. Ryhmä hajoaa ja moni lähtee. Opiskelemaan muualle. Jos hengelliseen kasvuun ei koe tarvetta, ni ….
Minulla on suuri ja jatkuva kipu tästä kirkon rippikoulutyön tilasta. On hienoa, että on työntekijöitä, joille riaparin pitäminen on suuri ilo, mutta kun järjestelmä ei ota huomioon sitä, ettei tehtävä sovi lainkaan kaikille, vaan kunkin on vuorollaan se työ hoidettava. On siihen edellytyksiä , tai ei. Josta seikasta seuraa se, että moni työntekijä asennoituu vastahakoisesti tehtävän hoitamiseen. Moni nuori odottaa suurella kiinnostuksella ja pettyy kun havaitsee, ettei oikeasti ole tervetullut riparille.
Pekka kerrompa omasta kokemuksesta asian eli kun toimin luterilaisessa yhteisössä ja siellä lasten raamattukoulussa niin olin kyllä intoa täynnä, mutta mutta en opettanut lapsia eli en vain saanutsitä tehtyä, jokin esti. Olin käynyt pitkän lasten evankeliointi kurssinkin, silti toimin siellä sivussa aktiivisesti kylläkin.
Nyt ymmärrän miksi en opettanut ja mikä esti, Jumala esti sen koska olisin opettanut lapsille palturia eli luvannut heille jotain mikä ei pidä paikkaansa.
Samoin rippikoulussa opetetaan ja luvataan, ei ilman sydämen uskoa voi ottaa mitään vastaan, ei ole hyvää maata jossa Jumalan sana kasvaa hedelmää.
Olen huomannut ja lukenut tästä. Toisille työntekijöille riparit ovat odotettu ja hieno juttu vuosikierrossa, mutta osa pelkää ja ahdistuu niistä. Tästä taisi olla Kirkko&Kaupunki lehdessä juttukin viime vuonna.
Oman kokemuksen mukaan niillä leireillä, joissa olen ollut vastuunkantajana(viime aikoina ohjaajana/kesäteologina) on ollut motivoitunutta henkilökuntaa.
Tärkeää on osoittaa nuorille, että se mistä opettaa niin uskoo siihen itse. On myös hienoa päästä opettamaan, että eivät hengelliset asiat ja Jumala ole poissa kuvioista. Tätä on hyvä havainnollistaa myös nykyaikaisen hengellisen musiikin, elokuvajuttujen yms. kautta, jotta tulee se kokemus, että tänäkin päivänä on ihmisiä, jotka uskovat muutenkin kuin tavan vuoksi Jumalaan.
Kiitos kommenteista Ari.
Rippikouluhan tähtää konfirmaatioon. Kuinka moni nuori sanoo sydämessään ja alttarilla tosissaan TAHDON seurakunnan edessä. Se on iso kysymys… Siinähän tosiaan ollaan Jumalan ja seurakunnan.
Sydämen maaperän valmius on tosiaan ratkaisevaa. Jumala näkee lopulta meidän sydämet. Toisaalta hedelmistä puu tunnetaan. Se miten lapsuuden/nuoruuden usko kestää maailman tuulissa, mittää ovat siemenet juurtuneet hyvää maaperään/Kristukseen.
Oma kokemus on aina vain oma kokemus. Sillä perusteella ei voi yleistää sitä, että jokainen kokee samoin kuin sinä Ari. Monille voi kyllä käydä niin , ettei ole oikein käsittänyt uskon perusasioita ja ryhtyy silti opettamaan toisia. Mitään korjausta asiaan ei näköjään ole tullut tähän peruskysymykseen. Pyrit opettamaan muita, vaikka et tunne alkeitakaan vielä.
Vaadit parannuksentekoa, kastetta ja vaikka mitä. Jumala kuitenkin lukee synnittömäksi pyhäksi ja puhtaaksi pelkästään uskon kautta Jeesukseen. Jos kerran Jumala antaa ihmiselle uskon kautta täyden puhtauden, niin kai ihminen silloin on sitä. Ei siinä saa , eikä voi olla mitään vaatimusta mistään parannuksesta, ennen kuin Jumala voi hyväksyä omakseen.
Muutenhan Jeesuksen ristityö olisi turha. Jos kerran ensin pitäisi itse tulla hyväksi ja sitten vasta saisi vastaanottaa armon. Armo kuuluu vain syntiselle. Ei sille jolta laki ja käskyt vaatii jotain. Vaatimukset on tässä kokonaan suljettu pois. Jumalan pyhittämältä ja todella puhtaalta ei kukaan voi vaatia mitään. Ei edes Raamatun sanoilla. Muutoinhan Jumalan lupaukset eivät olisi totta.
Jos joku kuvittelee tulleensa Jumalalle kelvolliseksi siksi, että on lopettanut pahojen asioiden tekemisen, niin hän ei vielä ole vastaanottanut uskoa Jumalan lahjana, vaan hän tukeutuu omaan uskoonsa ja omiin ansioihinsa. Parannus ja kaste ei kuulu ollenkaan tähän asiaan. Kristityn ainoa pyhittäjä on Jeesus Kristus. Hän on pyhittänyt itsensä meidän puolestamme, joten pelkän uskon tähden kristitty on pyhä.
Pekka toteat:”” Muutenhan Jeesuksen ristityö olisi turha.””
Siis mitä ristillä tapahtui, Jeesus sovitti maailman Jumalan kanssa eli nyt olikin jokaisella ihmisellä mahdollista lähestyä Jumalaa Jeesuksen uhrin takia.
Sovitus on eri asia kuin armo, siis armossa saadaan kaikki ennen tehdyt synnit anteeksi ilman mitään ansiota. Armoa ei voi ansaita mutta sitä ei voi ennaltakaan saada eli ei ole ”piikkiä auki” jossa armo kattaisi kaikki tulevatkin synnit.
Ei nyt muuteta kuitenkaan aihetta pois rippileiriltä. Pysytään Juhan aiheessa.
Aika hyvin tässä on pysytty aiheessa. Jeesuksesta ja hänen armostaan saa aina puhua, koska se liittyy kyllä olennaisena osana ripariin. Mitä riparista jää jäljelle vuoden, viiden vuoden tai 10 vuoden päästä?
Onko se vain kaukainen muisto vai onko Jeesus yhä mukana tämän ihmisen elämässä ja sydämessä.