Rippikoululaiset ehtoollisella

Tiesithän, että rippikoululaiset voivat osallistua ehtoolliselle rippikoulunsa aikana? Ehkä monet meistä ajattelemme vielä siten, että ensimmäinen ehtoollinen nautitaan vasta konfirmaatiossa. Toki sekin on mahdollista, mutta ovathan lapset päässeet ehtoolliselle jo nelisenkymmentä vuotta huoltajiensa kanssa. Vähän samasta on kyse rippikoululaisten kohdalla, muttei ihan.

Rippikouluryhmä on koolla oleva seurakunta, joka lukee Raamattua, viettää jumalanpalvelusta, käy ehtoollisella, rukoilee ja oppii yhdessä. Näin sanotaan Suuri ihme – Rippikoulusuunnitelma 2017 ohjeistuksessa. Ja jatkoa seuraa: Rippikoululaiset saavat rippikoulun aikana osallistua ehtoolliselle yhteisessä jumalanpalveluksessa rippikoulunsa ohjaajan kanssa. On suositeltavaa, että rippikouluryhmä osallistuu ehtoolliselle useamman kerran rippikoulun aikana.

Käytännöt vaihtelevat eri seurakunnissa. Joissakin paikoissa ehtoollista on vietetty riparin aikana jo ties kuinka kauan, toisaalla asiaa vasta makustellaan. Tähän sopii hyvin se ajatus, että ehtoollisella oppii käymään käymällä ehtoollisella. Yhdestä kerrasta ei vielä tule monillekaan tapaa. Hyvä tapa se nimittäin on, onhan ehtoollisen vietto uskomme ytimessä.

Toki ennen ehtoolliselle menoa asiaa opiskellaan rippikoulussa. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää, mutta mukana voi silti elää. Ehtoollisenkin osalta rippikoulusuunnitelman otsikko Suuri ihme osuu kuin nenä päähän. Jumalan ihmeiden äärellä ollaan.

Älä siis ihmettele, jos näet ”rippikoululaisen näköisiä” nuoria ehtoollispöydässä. Heillä on siihen ihan lupa ja jopa erityinen kutsu.

Mitä ajatuksia tai kysymyksiä rippikoulun aikainen ehtoollinen herättää sinussa?

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Asenteet ja kulttuurit muuttuvat hitaasti, mutta eteenpäin vaan. Kyllä tästä vielä hyvä tulee.

    • Tuntuu usein siltä, että kirkko yliarvioi ehtoollisen merkityksen oppimisen vaikeuden ja aliarvioi nuorten ymmärryksen tason. Yhteiskunnan puolesta 15-vuotias voi saada traktorikortin tai abortin. Kirkko edellyttää ehtoolliselle pääsyksi saattajaa ja epäilee viimeiseen asti, onko ehtoollisen erityisluonne varmasti ymmärretty oikein.

  1. Merkityksen kyllä kertoo ja sisällön selittää mutta asia teologisena totuutena eli mysteerinä ja sen uskominen ja vastaanottaminen uskomme kohteena voikin sitten olla haastavampi asia. Kun rippikoulussa tutustutaan Uskontunnustukseemme voisi sen kautta myös kertoa seurakuntajäsenyyden hoitamisesta ja harjoittamisesta ettei asiaa hoidettaisi Armon osallisuudella mallilla pyydä niin saat tai olet jo saanut kuten eräs, oliko naisPiispamme muotoili.

  2. Kristuksen läsnäolon mysteeri ei taida olla kokonaan edes viisaimpien teologien ymmärrettävissä, vaikka sitä ihmissanoiksi onkin koetettu muotoilla. Mutta se voi kyllä olla koettavissa. Tämän kokemuksen mahdollistamiseen tulee rippikoulussa tähdätä. Siihen en osaa ottaa kantaa, että onko parempi jo leirin aikana viettää ihan oikeaa messua vai jätetäänkö se riparin loppuhuipentumaksi. Siinä seurakunnassa, jossa olen saanut kaksi rippikoluleiriä pitää, oli ja lienee edelleenkin käytäntönä, että leirin aikana oli joka päivä sanajumalanpalvelus, mutta messu vietettiin vasta konfirmaatiopäivänä.

    • Yrjö Sahama :”Kristuksen läsnäolon mysteeri ei taida olla kokonaan edes viisaimpien teologien ymmärrettävissä, vaikka sitä ihmissanoiksi onkin koetettu muotoilla. Mutta se voi kyllä olla koettavissa. Tämän kokemuksen mahdollistamiseen tulee rippikoulussa tähdätä.”

      Henk.koht. toivomus on, että yksikään evl.kirkon pappi ei enää sano rippikoululaisille sitä mitä nuorimmaisellemme tapahtui, kun hän rippikoulun opetustunnilla alkoi puhua universaalista rakkaudesta [Agape], josta vanhempina olimme hänelle puhuneet. Leirin ohjaajana toiminut pappi oli keskeyttänyt hänet ja sanonut ”Täällä puhuu paha henki”. Hän toisti myös rippipuheesaan, että maailmassa ei ole universaalia rakkautta, jonka seurauksena monet läheisemme ilmoittivat eroavansa kirkosta.

      Oli surullista katsoa, kun rippikoulun jälkeen ”bestikset” itkivät toistensa kaulassa, kun toinen oli riparilla ”tullut uskoon” ja menossa taivaaseen, mutta oma lapsemme ei.

Kirjoittaja

Kupiainen Antti
Kupiainen Antti
Olen seurakuntapappi henkeen ja vereen, nyt pienen maalaisseurakunnan kirkkoherra itäisellä Uudellamaalla. Sydämeni on myös Virossa ja Saimaanmaalla. Olen kirkon uskollinen poika, joka rakastaa kirkkoaan, vaikkei se ihan täydellinen olekaan. Kukas meistä olisi?