Rinnakkaistodellisuudet Senegalissa

Pieni iloinen poika juoksee tien reunaa työntäen keppiin rautalangalla kiinnitettyä peltipurkista rakennettua leikkiautoa. Hiekka pölisee.

Pikku Pietari, alle nelivuotias taapero, tulee kylään vanhempiensa kanssa pitäen tiukasti kiinni isänsä tablettitietokoneesta. Hän istuu syliini, avaa laitteen, ja sujuvasti sormiaan näytöllä liu’uttaen käynnistää YouTube-videon katseltavaksemme.

Kaksi todellisuutta samassa pikkukaupungissa.

Tytöt lakaisevat kotinsa edustalla olevaa tieosuutta aamuvarhaisella ennen muita aamutoimiaan ja kiirehtivät sitten kouluun. Illan tullen nuoret miehet kokoontuvat ryhmäksi istuskelemaan ja viettämään aikaa korttelin kulmalle. Kaikki tuijottavat valoa, joka heijastuu Omarin sylissä olevasta kannettavasta tietokoneesta. Lähitalon avointa langatonta verkkoa lainaten he pistäytyvät vuorotellen tarkistamassa kavereiden kuulumisia Facebookista ja lukemassa saapuneita sähköpostiviestejä.

Kumara huivipäinen nainen pysähtyy ja pyytää minulta matkarahaa kotikylälleen. “Kuinka tulit torille, etkä huolehtinut kotimatkastasi?” vastaan nauraen. Pian häntä jo autetaan vähine ostoksineen hevostaksin kyytiin muiden, vieri vieressä istuvien asiakkaiden seuraksi. Kun käännän katseeni toiseen suuntaan, näen kuinka nuori kaupunkilaistyttö istahtaa mopotaksin selkään ja kiitää vauhdikkaasti hiukset hulmuten toriostoksiltaan kohti kotikortteliaan.

Arki Senegalissa on muuttunut huimasti viimeisten vuosien aikana, vaikka samaan aikaan moni asia on edelleen käsittämättömän vanhanaikaista ja hankalaa: Postipakettia noutaessa täytyy käydä sen seitsemällä luukulla maksamassa ja selvittelemässä erilaisia muodollisuuksia. Kuitit ja tulliselvitykset kirjoitetaan käsin suureen kuittivihkoon. Ei tietoakaan sähköisistä järjestelmistä. Pankkiautomaatilta voi nostaa rahaa, mutta laskun maksaminen ei onnistu tilisiirtona verkkopankin kautta.

Toisaalta samaan aikaan tänne on kehitetty rahansiirtojärjestelmiä, joita en ole muualla tavannut. Sellaisia kuin w@ri, jonka avulla kaupungissa asuva poika voi lähettää rahaa kylällä asuvan isänsä kännykkänumeroon. Puhelin toimii kuin tilinumerona, jota näyttämällä isä voi nostaa saamansa rahasumman lähimmästä w@ri-kioskista. Ja isällähän tosiaan on kännykkä, sellainen löytyy jo lähes jokaisen senegalilaisen taskusta.

Maailma muuttuu. Muuttuuko lähetystyö? Pysymmekö mukana muutoksessa vai säilytämmekö mielissämme nostalgisen kuvan ikiaikojen Afrikasta savimajoineen ja hevoskärryineen?

Savimajat ja hevoskärryt eivät ole vielä kadonneet, mutta niiden rinnalle on noussut toinen todellisuus.

Suomen Lähetysseura tekee työtä Senegalin luterilaisen kirkon kumppanina. Kirkolla on työtä sekä siellä, minne ei langaton netti yllä, että siellä, missä nuorilla on ulottuvillaan kaikki nykyajan tekniikka ja sosiaalinen media. Vaikka emme unohda työssämme kyläläisiä, nuorten ääntä evankeliumin työssä on kuunneltava tarkasti: Kulttuurimme ovat lähentyneet toisiaan. Tietotekniikka on avannut Afrikan nuorille ikkunan samaan maailmaan, jossa heidän länsimaalaiset ikätoverinsa elävät. Vain ulkoiset puitteet, joista käsin tuota maailmaa tarkkaillaan, ovat erilaiset.

Savimajan katolla voit nähdä satelliittilautasen. Hirssipellon keskellä korkeiden viljatähkien ylle kurottautuu linkkitorni.

Mikä on se kanava, jota käyttäen Jumalan rakkaudesta kertova Kristuksen risti löytää parhaiten tiensä tämän ajan senegalilaisen nuoren sydämeen ja mikä on se tie, joka tuo ilosanoman nuotionsa ääressä hirssimunkkeja paistavan emännän kotitaloon?

 

Teija Laine toimii Suomen Lähetysseuran  kirkollisen työn alueellisena koordinaattorina Senegalissa. 

2 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Sama todellisuus, että ihmiset elävät teknisesti eri ajassa rinnakkaisissa taloissa esiintyy myös Kamerunissa.

    Toisaalta me saatoimme katsella TV5 iä ranskasta kun muuan naapurimme joulukuussa 2001 kysyi että hän oli äskettäin kuullut jutun että USAssa oli joku törmännyt lentokoneella kerrostalon seinään. Hän tiedusteli onko se joku elokuva vai onko se jonkunlainen uutinen.

    Yleissääntö oli vähänkin syrjäisemmillä kaduilla että pojat olivat panneet neljä kiveä kadulle ja ne olivat kummankin pään maalit, kun pojat pelasivat lentopalloa. Samaten oli säännömukaisesti aloitettava välittömästi jarrutus, jos jalkapallo tuli jostain nurkan takaa kadulle. Miltei luonnonlain kaltaisella todennäköisyydellä sieltä ilmestyi poika pallon perässä juosten.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Uusien haasteiden edessä lähetyskentillä voidaan olla paremmassa asemassa kuin täällä kotona. Meilläkin on suuria haasteita täällä. Emme kuitenkaan kykene vastaamaan niihin, koska vanhat toimimattomat rakenteet ovat esteenä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Missioblogi
    Missioblogi

    Missioblogin kirjoittajat ovat Suomen Lähetysseurasta. He kertovat maailmanlaajan kirkon näkökulmasta globaaleista murroksista, kirkosta ja ihmisestä kaiken tämän keskellä. * Viron alueen nuorten Raamattu- ja lähetyskurssien vastaava Titta Hämäläinen * Viestintäjohtaja Iiris Kivimäki * Nepalin kirkollisen työn koordinaattori Elina Lind * Latinalaisen Amerikan kirkollisen työn koordinaattori Riikka Leskinen * ihmisoikeusasiantuntija Tytti Matsinen * ulkomaantyön johtaja Tero Norjanen