Tiedustelujen johdosta: blogini Hiippakunta hunningolla – huomioita Helsingistä on saanut jotkut lukijat kysymään, kuka tai ketkä vastaavat hiippakunnan viime vuoden tilinpäätöksestä ja siinä ilmenneistä epäselvyyksistä. Vastaan tässä yhteisesti.
Epäily vuoden 2019 jo hyväksytyn budjetin jälkikäteisestä muuntelusta. Keskusrahaston kirjanpidon tietojärjestelmän lokitiedoista käy ilmi sen Helsingin tuomiokapitulissa toimineen sihteerin nimi, joka on syöttänyt hpk-valtuuston päätöksestä poikkeavat luvut järjestelmään 18.8.2018. Muuntelusta ei kuitenkaan liene syytä epäillä kyseistä sihteeriä, koska sihteerit saavat toimeksiannot esimiehiltään.
Rahastopääomiin kajoaminen ilman asianmukaista valtuutusta. Kirkkohallituksen talousyksikön antaman tiedon mukaan määräyksen kattaa budjettiylitys vastaavan suuruisella rahasto-otolla antoi piispa Teemu Laajasalo.
Vuoden 2019 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen Helsingin tuomiokapitulissa. Päätöksen tekivät Teemu Laajasalo, Marja Heltelä, Hannu Pöntinen, Ritva Saario ja Reijo Liimatainen.
Tilinpäätöksen hyväksyminen Helsingin hiippakuntavaltuustossa. Päätöksen tekivät äänin 18—3 Arto Antturi, Reino Halonen, Soili Haverinen, Kirsi Hiilamo, Ville Jalovaara, Henri Järvinen, Tarja Kantola, Katri Korolainen, Ulla Kosonen, Paula Lehmuskallio, Tapio Leskinen, Jaakko Mikkola, Sami Ojala, Jukka Pakarinen, Kaija Salmela, Pekka Salomaa, Aarne Vesamäki ja Wiking Vuori.
Päätöksentekijät kantavat päätöksistään oikeudellisen vastuun, johon kuuluu myös rikosoikeudellinen vastuu. Sen kantaa jokainen henkilökohtaisesti, ”laumasuojaa” ei rikoslain edessä ole. Hiippakuntavaltuuston kokouksessa päätöksentekijät olivat oikeudellisesta vastuustaan varmasti tietoisia, koska puheenjohtajana tähdensin sitä useaan kertaan ennen nimenhuutoäänestystä.
Oikeudellisesta vastuusta vapaat ovat hiippakuntavaltuuston jäsenet Leena Huovinen, Eve Rämö ja pj. Johanna Korhonen, koska äänestimme sen puolesta, että ennen hyväksymistä tilinpäätöksestä esiin nousseet epäselvyydet on selvitettävä.
Muistioni 19.3. ja sen jälkeen saaneista talousjohtaja Leena Rantanen, talousvaliokunnan puheenjohtaja Tapio Tähtinen ja arkkipiispa Tapio Luoma eivät ole Helsingin hiippakunnan asioista oikeudellisessa vastuussa, koska vastuu kuuluu hiippakunnalle. Lähetin muistion heille, koska ajattelin heidän korkeina viranhaltijoina (Luoma, Rantanen) ja luottamushenkilöinä (Tähtinen) kantavan moraalista vastuuta tietoonsa tulevista, keskusrahaston taloudenpitoon kuuluvista epäkohdista.
Päätoimittajat Jaakko Heinimäki ja Mari Teinilä kantavat journalistista vastuuta. Heidän lehtensä ovat sitoutuneet Journalistin ohjeisiin, joiden mukaan journalisti on ”vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu”. Lähetin muistioni päätoimittajille, jotta he voisivat harkita, olisiko heidän lehtiensä lukijoilla oikeus vastaanottaa journalistisesti toimitettua tietoa myös Helsingin hiippakunnan talousasioista.
Vaikka muistioni on julkaistu Kotimaan lukijoilleen tarjoamalla blogialustalla, se ei ole journalismia sanan missään merkityksessä. Kyseessä on luottamushenkilön laatima muistio luottamustoimeensa liittyvistä asioista. Lähteet ovat julkisia asiakirjoja, jotka ovat kenen tahansa tutustuttavissa ja joihin tutustuminen kuuluu luottamushenkilöiden tehtäviin ja velvollisuuksiin.
Venäläiset ovat kulttuurikansaa.
Kiitos listasta.
Mukana on tuttuja nimiä. Kuten eräs tuomiokapitulin jäsen, jonka toiminnasta tein kantelun Helsingin tuomiokapituliin. Kyse oli hänen todistuksestaan Helsingin hallinto-oikeudessa. Vastineessa kanteluuni tuomiokapitulin toinen jäsen väitti minun puhuvan omiani, koska ei paikalla olleena ollut kuullut sellaista, mitä toin esiin. Koska minulla oli hallinto-oikeuden nauhat, niin tein niiden mukaan uuden kantelun, johon laitoin mukaan sanatarkat lainaukset siitä, mitä tuomiokapitulin jäsen oli sanonut oikeudessa. Toista kanteluani ei ole käsitelty, koska en ole vieläkään saanut siihen vastausta. Voimaan on siis jäänyt päätös, jonka mukaan minä vähintään annoin väärän todistuksen. Pöytä on tässäkin asiassa puhdistettu tuomiokapitulissa.
Surullista tässä on se, että mafiamainen toiminta leimaa koko kirkon ja ne hyvät ihmiset, jotka toimivat kristillisen etiikan mukaisesti. Toistankin papukaijana, että vanhurskaus on kirkkoslangia, joka kätkee alleen sanan oikeudenmukaisuus, oikeamielisyys. Näin meitä retkutetaan puhumalla jatkuvasti totuuden ohitse.
Kiitos Johanna Korhoselle, ettei hän laske rimaa etsiessään totuutta vääryyden keskeltä. Niin tekevät oikeamieliset. Heitä ovat kivittäneet niin oikeaoppiset juutalaiset kuin oikeaoppiset kristityt.
Vaikuttaa siltä, että kirkon kentästä ei löydy enää yhteistä ääntä. Herääkin kysymys voivatko näin eri tavalla ajattelevat ja toimivat olla samassa kirkossa. Vai olisiko rakentavampaa, että Tapio ja Johanna alkaisivat vetämään Kemijoen Piispan johdolla omaa oikeamielisyyden hiippakuntaa.
Kirkon jäsenten kannalta on ihan sama esim. Otetaanko budjetin ylityksen raha tililtä vai rahastosta. Eli otetaanko raha etu vai takataskusta.
”Kirkon jäsenten kannalta on ihan sama esim. otetaanko budjetin ylityksen raha tililtä vai rahastosta.” Onko sekin ihan sama, ylitetäänkö budjetti ja kuinka reippaasti? Taloudenhoitoon on laaditrtu säännöt takaamaan sen asianmukaisuutta. Sääntöjen kiertäminen viittaa asiattomuuksiin.
Toivottavasti Werneri ei vastaa minkään firman taloudesta, niin letkeät on hänellä periaatteet.
Suomessa on muitakin päätoimittajia kuin Heinimäki ja Teinilä jotka kantavat journalistista vastuuta ja nauttivat lehdistön vapautta niin, että eivät julkaise kaikkia Johannan käskemiä juttuja. Vaikkakin Kirkko ja kaupunki ja Kotimaa ovat julkaisseet niitä varmaankin kaikkein eniten.
Janhonen edustaa tyylipuhtaasti linjaa, jonka mukaan kirkossa voidaan toimia omin päin välittämättä maallisesta laista. Apostoli oli toista mieltä oman aikansa janhosten kanssa.
”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.”
Tämä tarkoittaa esivallan lakien noudattamista. Kirkkoa ei ole nostettu esivallan yläpuolelle, vaikka niin janhosten kirkossa kuvitellaankin. Esivallan edustajat ovat Jumalan palvelijoita eivätkä turhaan miekkaa kanna.
Toivottavasti Johanna Korhonen vie asian esivallan eli Jumalan palvelijoiden tutkittavaksi.
Toki veljet kirkossa voivat antaa syntejä toisilleen anteeksi. Kuten katolilainen Timo Soini rehvasteli, että vaikka kaikenlaista on tullut tehtyä, niin kaiken saa anteeksi. Siinä se juju on, kun sen bonjaa, Soinin mukaan. Ehkä sama on bonjattu luterilaisuudessa.
”Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.”
Kun jae koski apostolia itseään, niin ei tuomiosta pääse sen enempää piispa kuin paavi. Oikeus toteutuu. Oikeudemukaisuus, oikeamielisyys on oikeus-sanan johdannainen. Ei näytä menevän jakeluun.
Laittomuus pääsee voitolle, jos ei edistetä laillisuuden toteuttamista.
Werneri, ymmärrätkö että nämä kirkolliset mediat tavoittavat juuri niitä lukijoita, joita kirkon asiat kiinnostavat. Tietenkin monet jättäisivät ja ovat jättäneet näkemänsä vilpit piiloon, varsinkin kun vilpin tekijät ovat kirkon korkeinta johtoa. Se että vilppiin syyllistyneet itse pyrkivät niitä peittelemään, ei ole mikään ihme. Se on ihme, miten moni sivustakatsoja on innokas vilppien peittelyyn ja hyökkää niiden kimppuun, jotka paljastavat virheitä ja väärintekoja.
“Sillä kaikkien meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa.”
Laittomuus pääsee voitolle, jos ei edistetä laillisuuden toteuttamista.
Tapio Tuomaala siis mikä on se laki jota vastaan rikotaan eli laittomuus?
Ari Pasanen, voin vastata tämän puheena olevan tapauksen osalta, että laki, jonka rikkomista tässä on syytä epäillä, on nimeltään rikoslaki. Se koskee kaikkia henkilöitä, myös kirkon palveluksessa olevia.
Johanna Korhonen ymmärrän kyllä kirjoituksesi ja mitä lakia se koskee.
Anteeksi kun kysyn tästä laittomuudesta ja kristuksen tuomioistuimesta. Siis onko nämä kaikilta osin sama kuin maallinen rikoslaki? Jos siis rangaistaan maallisen lain pohjalta niin onko se Kristuksen tuomioistuimessa laittomuutta (aina)?
Kysymykseni ei valitettavasti ole suoraan blogiin liittyvä vaan tuohon Tapio Tuomaalan esille ottamaan laittomuuteen liittyvä. Saa kommentin poistaa asiaan kuulumattomana.
Ari Pasanen, en osaa ottaa kantaa kysymykseesi. Riippumatta siitä, mikä on vastaus kysymykseesi, ev.lut. kirkon hallintoa tulee tarkastella Suomen lain pohjalta, johon myös ev.lut. kirkon oma kirkkolaki kuuluu. Rikoslakia ja muuta lainsäädäntöä pitää noudattaa myös kirkon toimijoiden.
Laittomuus on käännös kreikan anomiasta, joka tarkoittaa asettua lain yläpuolelle, olla laki itselleen, toimia kuin lakia ei olisi. Määritelmä sopii hyvin Johanna Korhosen nostamaan tapaukseen. Ja koska kristitty toimii esivallan ja esivallan lakien alaisena, niin rikoslaki koskee silloin myös kristittyjä. Juttu on simppelin yksinkertainen.
Jos ajatellaan katolisten pappien pedofiliaa, niin se on tyyppiesimerkki laittomuudesta. Veljet antavat anteeksi toinen toisilleen itse otetuin valtuuksin eikä tapauksia tuoda päivänvaloon, kun kirkon imago on tärkeämpää kuin uhrien suojelu ja oikeudenmukaisuuden toteutuminen. Edes rikosketjuja ei katkaistu, vaan katumuksen ja anteeksiannon jälkeen pappi siirrettiin toiseen seurakuntaan, missä toiminta jatkui.
Katolinen harrastus lasten ja nuorten pahoinpitelyissä on ripin kannaltakin huomionarvoinen asia laittomuudessa ja sen harrastamisessa, ja samalla hyvin tulee esille mitä kirkossa ripin asiassa itse asiassa on harrastettu. Katolinen menettely on nimittäin synnintunto, katumus ja hyvitykset. Jossain väliss asia on tietysti tullut päästetyksi.
Mitä ja miten siellä on hyvitetty edellisessä yhtään mitään. Siellä on suoraan sanottuna heitetty paskaa sylistä toiseen, ja sanottu Amen päälle.
Luther muuten sitten yhdisti katolisen synnintunnon ja katumuksen katumuksesksi, mutta Lutherin katumuksen sisältö on oikeasta uskosta syntynyt synnintunto, millä sitten silläkin on omat haasteensa.
Väisänen: ”Siellä on suoraan sanottuna heitetty paskaa sylistä toiseen, ja sanottu Amen päälle.”
Oivallisesti sanottu.
En ihmettele ollenkaan että asianomaiset tahot vaikenevat. Kun tällaisia kyseenalaisia asioita paljastuu niin ei voi odottaa mitään automaattista kyseenalaistamista joidenkin yksilöiden taholta. Korhosen teesit ovat syytöksiä paikallista valtaa kohtaan. Sellaiseen yksilöt eivät voi pelkäämättä yhtyä.
Jos haluaa , että jotakin todella tapahtuu, niin vastarinta on organisoitava. Siis on luotava ryhmä joka toimii oppositiona ryhmänä eikä yksilöinä. Yksilöt pelkäävät rangaistusta . He vaarantavat maineensa ja ovat vaarassa joutua sosiaalisen eristäytymisen kohteeksi. Oppositioryhmän tulee olla tarpeeksi vahva jotta sitä ei voi sivuuttaa. Jonkun on organisoitava se, sillä sellainen ei synny itsestään.
Monista Korhosen huomioista pistää eniten silmään se että kun joku lopetti työnteon niin hänen entinen palkkansa jaettiin jäljelle jääneiden kesken ja vain puheenjohtajan päätöksellä ja ilmeisesti ilman että kukaan asianomaisista protestoi. Sellaisella korruptiolla luodaan puheenjohtajalle lojaali syntisten yhteisö.
HYvä hyvä, lopulta jotain uutta tähän keissiin – ja asialla tietekin kukas muu kuin Markku Hirn. ”Jos haluaa , että jotakin todella tapahtuu, niin vastarinta on organisoitava.” Se voi olla juuri niin. Kun oikeusprosessitkin näyttävätt joskus vähän kuin sattumanvaraisilta.
Markku Hirn, olet oikeassa, että tässä on paljon mielenkiintoista sosiaalista dynamiikkaa.
Olen tietenkin yrittänyt kaikin keinoin osallistaa sekä kapitulin että hiippakuntavaltuuston jäseniä kantamaan vastuutaan. Välillä jotkut ovatkin hetkellisesti ryhdistäytyneet, mutta vajonneet sitten takaisin rämeeseen. Pelkotilat, auktoriteettien vääränlainen kunnioitus ja silkka oma etu (ei haluta leimautua ikäviksi ihmisiksi, ettei ura kirkossa tai luottamustehtävissä kärsi) vaikuttavat.
Oli mielenkiintoista havainnoida, miten Teemu Laajasalon läsnäolo hpk-valtuuston kokouksessa vaikutti. Hän istui nurkassa eikä sanonut mitään koko kokouksen aikana (strategiaan kuuluu, että tuleen heitetään Ritva Saario). Mietin kokouksessa hetken, olinko minä tosiaan ainoa, joka ei arastellut Laajasaloa, vaan toin tosiasiat esiin aivan samalla tavalla riippumatta siitä, oliko hän paikalla vai ei. Otaksun, että hänen läsnäolonsa sammutti ajatustoiminnan aika monilta.
Kuitenkin jo kaksi jäsentä (Leena Huovinen, Eve Rämö) äänesti kanssani asioiden selvittämisen puolesta. Se oli edistystä viime vuoteen nähden, jolloin tosiasioita ei uskaltanut kannattaa yksikään valtuutettu.
Johanna, kiitos seikkaperäisestä selvityksestäsi näistä kirkon vastuuhenkilöistä. Poliisi ja maallinen oikeus voi nyt toimia kirkon hyväksi ja paimentaa sitä kaidalle tielle, kohti Totuuden Henkeä.