Rauhan välikappale

Olin laittanut itselleni hyvät eväät Busanin-matkaa varten. Laukussani oli rauhan välikappale. Se tosin jäi heti Helsinki-Vantaan lentokentälle metallinpaljastimeen.

Ei vaan. Ei minulla mitään erityistä kappaletta ollut mukana. Mutta ajatusta olin pyöritellyt jo jonkin aikaa. Mitä se sellainen rauhan välikappaleena toimiminen voisi tarkoittaa, se, mikä Franciscus Assisilaisen nimiin laitetussa rukouksessa mainitaan?  Tee minusta rauhasi välikappale, siinä pyydetään.

Täällä Busanissa rauhasta pääsee puhumaan päivittäin, rauha kun on yleiskokouksen teema, ja tämän maan kannalta erityisen tärkeä ja vaikea asia — Etelä- ja Pohjois-Korean välinen sota ei päättynyt rauhaan, vaan pelkkään aselepoon.

Tänä viikonloppuna erityinen komitea istuu valmistelemassa KMN:n kannanottoja erilaisiin rauhankysymyksiin. Yritämme kovasti jaella neuvoja sinne ja tänne: aseet pois, kehitystä ja tasa-arvoa tilalle. Toivon tietysti, että neuvoista olisi oikeasti apua jossain päin maailmaa. Silloin voisi sanoa, että KMN on ollut rauhan välikappale. Ja mikä sen hienompaa kuin olla saattamassa rauhaa maailmaan, välittämässä ja sovittelemassa — ja sitten varmaan päästä hetkeksi onniteltavaksi salamavalojen räiskeeseen. Ilmankos tällaista roolia rukouksessa pyydetäänkin.

Tähän mennessä olen kuitenkin oppinut, että rauha on tässä maailmassa jakautunut kovin epätasaisesti. On meitä, joilla on ollut rauha kymmeniä vuosia, ehkä satojakin, ja on niitä, joilla ei kymmeniin vuosiin ole ollut rauhaa, tai ehkä ei oikeastaan milloinkaan. Meidän voi olla vaikea ymmärtää toisiamme: yksien täydellistä turvallisuuden tunnetta ja toisten täydellistä turvattomuutta. Meidän voi olla myös vaikea hyväksyä toistemme asiantuntemusta. Kuka mahtaakaan olla paras neuvonantaja rauhankysymyksissä, se, jolla rauhaa on runsain mitoin omasta takaa, vai se, jolla ei rauhaa ole ollenkaan, mutta joka ajattelee rauhaa sitäkin enemmän?

Rauhan tekeminen ei myöskään välttämättä ole helppoa, vaikka neuvot olisivat kuinka hyviä. Olenkin tässä viime aikoina ajatellut, että rauhan välikappaleena toimiminen onkin ehkä jotain ihan muuta kuin asiantuntevien neuvojen tarjoamista ja maineen ja kunnian niittämistä merkittävistä rauhanteoista. Juuri sana ’välikappale’ saa ajatukset kulkemaan toiseen suuntaan. Mitä jos onkin todella raskasta ja vaikeaa olla rauhan välikappale? Mitä jos siinä onkin tosiaan kappaleena, pahassa paikassa vihollisten välissä, eri suuntiin revittävänä, ahtaalla ja puristuksissa? Mitä jos siinä kolhiutuukin kovasti? Pyydänkö siinäkin tapauksessa, että saisin olla rauhan välikappale?

Mitä jos rauhan välikappaleita ovatkin juuri ne, joista näkyy, että heitä on hierretty ja kolhittu? Luulen, että täällä Busanissa voi olla paljonkin rauhan välikappaleita. Yritän taas tänään katsella ympärilleni sillä silmällä, ja kuunnella sillä korvalla.

 

– Tämän blogin kirjoitti Hanna Ojanen, joka osallistuu KMN:n yleiskokoukseen evankelis-luterilaisen kirkon delegaattina ja joka arkielämässä toimii Eurooppa-politiikan ja kansainvälisten suhteiden professorina Tampereen yliopistossa.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli