En tiedä mitään muuta niin hienoa asiaa, jota haluaisin pitää esillä, kuin evankeliumi. Kaipaan kovasti niitä aikoja, jolloin saatoin kirkon työntekijänä reilusti olla sitä työtä tekemässä ja juuri sitä minulta siinä jopa odotettiin.
Nyt tavallisena seurakuntalaisena nuo mahdollisuudet ovat miltei kadonneet.
Olisipa kirkon toiminnassa yhä tilaa seurakuntalaisen äänelle. Samaan tapaan, kuin silloin työssä ollessa. Mitkähän ehdot minun tulisi työntekijöiden mielestä täyttää, jotta voisin päästä taas mielipuuhaani?
Kysymys on tietysti aivan teoreettinen ja sellaisina toivoisin saavani vastauksetkin.
Kiinnostaisi tietää, miten seurakuntalainen voisi yhdessä työntekijöiden kanssa toimia evankeliumin julistajana sellaisella tavalla, että se voisi toimia saumattomasti. Ehkä se ei käytännössä ole mitenkään-, eikä missään tapauksessa mahdollista, mutta entä jos olisi, niin miten?
Pekka hyvä, etkö sinä voi itse järjestää tilaisuutta kirkkoon tai seurakuntatalolle?
Miksi pitää odottaa, että joku pyytää?
Jos olisin sinä, niin miettisin jonkun teeman, ajankohtaisen, sen ympärille puhetta ( vaika sinä itse),
musiikkia tai lalulua jne.
Eikö seurakunnan tilat ja kirkko ole meidän kaikkien yhteiset?
Kiitos Marja Vilkama. Nyt ei kuitenkaan ole kyse siitä mitä minä voin tehdä, vaan siitä miten kuka tahansa seurakuntalainen voisi olla evankeliumin viejänä seurakuntatyössä yhdessä työntekijöiden kanssa. Asialla kun saattaa olla monia esteitä ja haluaisi kartoittaa ja poistaa niitä. Poistamien ei onnistu, jollei tiedä mitä pitää poistaa.
Mutta eikö kuka tahansa seurakuntalainen voi ottaa yhteyttä pappiin tai diakoniin tai muuhun työntekijään ja ehdottaa sellaista tilaisuutta, jossa voidaan evankeliumista vapaasti kertoa.
Minä en näe mitään estettä tällaiselle.
Toki pitää varata tilat ajoissa ja muodollinen lupa vastaavalta papilta.
Jos tarkoitat pitkäjänteisempää työtä tai kerhoa tai piiriä, jota voisi pitää kuka tahansa asiaan sitoutunut kristitty seurakuntalainen yhdessä seurakunnan työntekijän kanssa?
Ei sillekään ole mielestäni mitään estettä. Pitää olla itse aktiivinen seurakuntaan päin.
Olen varma, että tulevaisuudessa toimitaan yhä enemmän seurakuntalaisten vetovastuulla ja seurakunnan varsinaiset työntekijät toimivat ohjaajina.
Tarkoitan, että seurakunnan työntekijät toimivat vetäjille ohjaajina ja kouluttajina. Päävastuu seurakunnan toiminnasta on paljolti myös seurakuntalaisista itsestään kiinni.
Tulevaisuudessa resurssit vähenevät myös kirkon piirissä ja täten ei voi olettaa, että kirkon ja seurakuntien työntekijät tekevät kaiken. He ovat ikäänkuin mentoreita meille seurakuntalaisille.
Siis tukijoita.
Tuo ”päävastuu toiminnasta” on kyllä hienosti sanoitettu. Aivan kuin musiikkia korville.
Sellaista en ole aiemmin osannut edes ajatella.
Marja V:lta virkistävä kommentti/vastaus: ei ole mitään esteitä!
Sehän on kiva kuulla sinultakin Hannu, ettei mitään esteitä ole. Sinä kun tunnet kirkon systeemit hyvin. Siitä en ole niin varma kokeeko kaikki työntekijät yhteistyön yhtä esteettömäksi.
Hyvä Pekka Veli, tarkoitin tietenkin sitä että pidän Marja V:n kommenttia kiinnostavana. En sanonut että olen samaa mieltä, siis että ei ole mitään esteitä. Voisikohan sitö kuitenkin (samin kuin Markku Hirnin kommenttia vähän myöhemmin) vain muina miehinä testata ja koettaa jättää kielteisiä kokemuksia taakseen?
Ai. Menin lankaan.
Pekka: ”Mitkähän ehdot minun tulisi työntekijöiden mielestä täyttää, jotta voisin päästä taas mielipuuhaani?”
Perusta oma kirkko tai lahko.
Oman kirkon perustamiseen en välittäisi laittaa sitä energiaa, jonka voi aivan hyvin käyttää parempaankin tekemiseen. Lahkon perustaminen vielä vähemmän. Olen ihan tyytyväinen siihen opetukseen jota kirkon piirissä on tarjolla. Kirkko on ihan hyvä paikka kertoa evankeliumia. Kunhan tietäisin miten sen kanssa toimia.
Ovat ne muutkin aktiiviset uskovaiset kirkkoja ja lahoja perustelleet. Saisithan määritellä ne ehtosi itse.
Pekka: ”Olisipa ensin se ryhmä.”
Kaikkkiko sulle pitäisi valmiiksi eteen passata? Mitäs aktiivisuutta ja halua toimia se semmoinen on?
Seurakunnan toiminta on kirkkoherran vastuulla. Jos haluaa tehdä jotakin niin kääntyy kirkkoherran puoleen ja keskustelemalla päästään yhteiseen käsitykseen siitä mistä on kyse. Jollei aivan kauhean harhaoppinen ole niin yleensä kirkkoherrat toivottavat tervetulleeksi ja katsoo onko vapaita tiloja. Tulevat ehkä itsekin toivottamaan uudet ryhmät tervetulleiksi-
Olisipa ensin se ryhmä.
Paavali kirjoitti: ” voi minua ellen evankeliumia julista”. Miksi hän sitä voivotteli, kun aina näin tehdessään kohtasi kovaa vastarintaa ja jopa väkivaltaa. Usein henki oli aivan hiuskarvan varassa, jos sitäkään.
Pekka: ”…kun aina näin tehdessään kohtasi kovaa vastarintaa ja jopa väkivaltaa. Usein henki oli aivan hiuskarvan varassa, jos sitäkään.”
Juu, taitaa olla sinunkin vain turvallisinta olla liikkoja touhuamatta. Liika kiihkoilu saattaa käydä vaaralliseksi.
Mitäpä sitä liikoja touhuamaan. Siinä olet Kimmo ihan oikeassa.
Evankeliumia sinunkin joskus pitäisi päästä kuulemaan. Onhan se mahtavan hieno asia.
Siinähän se on just, mitä sun rippipappisi käski etsimään. Mitenkähän olikin niin taitamaton, ettei auttaa sisälle Jumalan valtakuntaan. Laittoi teidät rippilapset vain etsimään jostain, mutta ei kertonut miten ja mistä. Näin käy monille ja on käynyt. Se on hyvin surullista. Siinä nimittäin alkaa väkisinkin etsiä ihan väärästä paikasta, eli sieltä omasta sisimmästä, niistä omista tunteista ja kokemuksista. Sieltä kun ei mitään Jumalanvaltakuntaa ole löydettävissä. Ohjeistus Jumalanvaltakuntaan pääsemiseen on hyvin yksinkertainen. Ei ollenkaan vaikea, tai eds sellainen jota pitäisi umpimähkään jostain hapuilemalla löytää.
Peka: ”Evankeliumia sinunkin joskus pitäisi päästä kuulemaan.”
Kyllä sitä on jo ihan tarpeeksi minun elämäni aikana kuultu. Ei mitään uuttä.
Aiemmin seurakunnat, joista toki tunnen muutaman, halukkaasti antoivat saarnavuoroja lähetysjärjestöjen edustajille.
Vielä suuremmat intohimot oli antaa rukousiltoja pidettäväksi säännöllisesti. Näitten perään yritin kysellä miten oma väki ei niitä kykene järjestämään.
Kerran kuukaudessa saarnan voi antaa oman kylän uskovaiselle. Se pitää mielen vireänä viran harmauteen tottuneilla seurakuntapapeilla kun vaivaa on päässyt syntymään.
Kilpailua todistuksessa ja autenttisuudessa ei kirkossa katsota hyvällä. Mistähän asia syntyy.
Lahjahevosen suuhun ei pidä katsoa. Jos kerran rukousiltoja tarjotaan vedettäväksi, niin mitäpä sitä kyselemään; ”miksette pidä itse”? Onhan selvää, ettei yksikään työntekijä ole taitava kaikessa.
Sen sijaan joku seurakuntalainen voi olla taitava jollakin kohtaa ja joku toinen toisessa. Sen lisäksi viranhaltijat joutuvat hajottamaan itseään moniin vastuutehtäviin, mutta vapaaehtoinen voi kaiken ergiansa suunnata yhteen tehtävään ja siksi suoriutua siitä jopa viranhaltiaa paremmin. Taitava ja arvostettu on se viranhaltija, joka osaa delegoida tehtäviä oikeille henkilöille.
Evankeliumi on kyllä niin ihmeellinen asia, että sen ihmettelyyn kuluu varmasti koko iäisyys.
Meidän poloisten järki ei riitä sen käsittämiseen kokonaisuudessaan. Jotain pieniä hippusia siitä voimme tietää, mutta kun asiaa alkaa syvemmin pohtimaan, niin ollaan aika pulassa. Mitä enemmän evankeliumin salaisuuteen tutustuu, niin sitä ihmeellisempiä näköaloja avautuu.
Siinä sitä riittää tutkimista.
Tilanne on vähän sama, kuin jos katsoo taivaalle pilvettömänä yönä ja näkee tähdet. Ottaa sitten kiikarit ja näkee paljon enemmän. Kaukoputkella taas lisää ja avaruuskaukoputkilla yhä enemmän. Tiede ei kuitenkaan ole löytänyt mitään maailmankaikkeuden rajaa. Aina vain uusia ihmeellisiä tutkimuksen kohteita löytyy.
Ihan sama on evankeliumin kanssa. Jo pelkästään sen kummastelemisessa riittää tekemistä että sanan mukaan Jumala vanhurskauttaa syntisen. On ollut helppo havaita se, että usein kamppailen Jumalan tahtoa vastaan. Olen itsekäs ja mukavuuden haluinen. Juuri silloinkin, kun minun tulisi lähteä omalta mukavuusalueeltani tekemään palvelutyötä valtakunnan asioissa. Olen juuri silloin Jumalan asioissa vastakarvaan. Ajatukseni karkaavat milloin mihinkin ja helposti niiden mukaan jopa toimin. Mitään valmista Jumalan lasta minusta ei näytä muotoutuvan. Aina löytyy paikattavaa ja paljon.
Sitten luen sanasta: ” Jumala vanhurskauttaa syntisen”. Mikä ihmeellinen asia. Vaikka olen tämmöinen vastarannan kiiski ja jatkuvasti rikon Jumalan hyvää tahtoa vastaan, niin Jumala lukee minut tämmöisenäni pyhäksi ja puhtaaksi pulmuseksi.
Pekka: ”mutta kun asiaa alkaa syvemmin pohtimaan, niin ollaan aika pulassa.”
Ei kannata pohtia liikoja, ettei joudu pulaan. Voipi nuppi liiallisesta pohdiskelusta seota.
Pekkka: ”Mikä ihmeellinen asia. Vaikka olen tämmöinen vastarannan kiiski ja jatkuvasti rikon Jumalan hyvää tahtoa vastaan, niin Jumala lukee minut tämmöisenäni pyhäksi ja puhtaaksi pulmuseksi.”
Ootkos ihan varma? Vai että ihan pyhäksi.