Rakkain aiheeni

En tiedä mitään muuta niin hienoa asiaa, jota haluaisin pitää esillä, kuin evankeliumi. Kaipaan kovasti niitä aikoja, jolloin saatoin kirkon työntekijänä reilusti olla sitä työtä tekemässä ja juuri sitä minulta siinä jopa odotettiin.

Nyt tavallisena seurakuntalaisena nuo mahdollisuudet ovat miltei kadonneet.
Olisipa kirkon toiminnassa yhä tilaa seurakuntalaisen äänelle. Samaan tapaan, kuin silloin työssä ollessa. Mitkähän ehdot minun tulisi työntekijöiden mielestä täyttää, jotta voisin päästä taas mielipuuhaani?

Kysymys on tietysti aivan teoreettinen ja sellaisina toivoisin saavani vastauksetkin.
Kiinnostaisi tietää, miten seurakuntalainen voisi yhdessä työntekijöiden kanssa toimia evankeliumin julistajana sellaisella tavalla, että se voisi toimia saumattomasti. Ehkä se ei käytännössä ole mitenkään-, eikä missään tapauksessa mahdollista, mutta entä jos olisi, niin miten?

32 kommenttia

  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Se pyhyyshän tässä juuri ihmetyttää, kun itsessäni en sellaista havaitse. Silti tiedän, että Taivaan iskä tuntee minut ja puutteeni paljon paremmin, kuin itse. Silti saan olla pyhä ja puhdas Hänen lapsenaan.

    Ikään kuin en koskaan mitään kolttosia olisi tehnyt, enkä tulisi tekemään. Senkin Hän oikein hyvin tietää, että kolttosia tulen jatkossakin järjestämään. Silti ja siitä huolimatta, tai ehkä juuri sen tähden Hän voi rakastaa minua niin paljon, että nimittää minua omaksi lapsekseen.

    Ei se pyhyys tietenkään ole oikeasti minun ansioitani, vaan pelkästään sen ansiota mitä Herrani on puolestani tehnyt. Vapahtaja kun on kertonut pyhittävänsä itsensä, että minäkin Hänen omanaan voin omistaa Hänen pyhyytensä ihan oikeasti. Mitäpä minä olen siinä Jumalaa vastaan sanomaan. Jos Hän näin sanoo, niin ei se haittaa vaikka kakki muut väittäisivät etten mitenkään voi pyhä olla, kun olen näin paha.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Eikös se ole aikamoista omahyväisyyttä, että haluaa tulla “pyhäksi”?

      Katolisilla on tapana julistaa joku uskonnollisesti ansioitunut ihminen “pyhäksi”, mutta tuskinpa se nyt kuitenkaan ihan tavallista Telluksen tallaajaa koskee. Siinä pitää varmaan tehdä ensin jotain ihmetekoja, että sen “pyhyyden” ansaitsee.

      Tiedä sitten mitä iloa tai merkkitystä siitä kellekään loppujen lopuksi on. Siis siitä pyhyydestä. Minua semmoinen pyhyyden tavoittelu ei ainakaan jaksa kiinnostaa pätkän vertaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Siinäpä Kimmo huomasit oikein kultajyvä. Kun pohdit, ettei se ihan tavallisia ihmisiä koske. Siinä sitä onkin pohtimista ja vastaan väittämistä. Tavallistapa, hyvinkin tavallista se koskee.. Ei sitä paremmin voi ilmaista. Siinähän se onkin ihmettelyn aihetta pitkäksi aikaa. Vaikea siihen on tottua, vaikka olen sitä pitkään jo koettanut sisäistää. Aina se vain tuntuu yhtä ihmeelliseltä. Jotkut kai pyhyyttä tavoittelevat. Siitä en paljoa välitä, kun omaksi ansioksi luettava pyhyys ei kenenkään kohdalla ole todellista pyhyyttä. Se on pelkkää hurskastelua. Ihmisten mielistä hyvää ja kaunista, mutta nimenomaan sellaisesta Vapahtaja varoitti opetuslapsiaan: “varokaa ettette harjoita vanhurskauttanne siksi että ihmiset sen näkevät”. Oikein meitä on siis varoitettu siitä ettemme ihmisten silmissä pyri pyhiksi.

    ihan toista on kun sen lupauksen lukee Raamatusta ja omistaa sen itselleen, tai ainakin yrittää. Vaikeaahan se on varsinkin, jos sinne omaan sydämeensä sattuu kurkistamaan. Ei sieltä mitään suurta, tai pientäkään pyhyyttä löydy. Kaikkea muuta. Sen sijaan Jumala kutsuu pyhiksi omiaan, eikä heitä yhtään pois joka hänen lapsekseen haluaa. Pukee tämän vielä omaan pyhyyteensä. Aivan kuin isä pienet lapsensa talvipakkasella. Eipä siinäkään touhussa pikkuisilla ole paljon ansiota siitä että saavat lämmintä ylleen. Ennemminkin monesti tappelevat vastaan. Eikä silti isä jätä lapsia pukematta. Näin tekee Jeesus meille. Hän antaa oman pyhyytensä meille puvuksi, jonka saamme vastaanottaa uskolla, jonka Hän itse vaikuttaa..

    Jotkut kovasti väittää, että pitää ensin tehdä parannus ja korjata oma elämä, ennekuin voi sen pyhyyden saada osakseen. Raamatun mukaan näin ei ole. Jumala pukee syntisen omalla pyhyydellään. Eikä siinä pukemisessa ole mitään omaa yritystä tulla oikein pyhäksi.

    Tuhlaajapojan isä juoksi poikaansa vastaan ja tämän tullessa vain pyytämään, että pääsisi työntekijäksi ja palvelijaksi, jotta voisi maksaa velkaansa. Me ei omia velkojamme Jumalalle kyketä maksamaan, eikä sitä tarvitse yrittää. Jeesus kun maksoi jo kaiken puolestamme.

    No nythän tästä tuli melkein saarna. Semmoista sattuu, kun oikein rakkaasta asiasta innostuu. Kiitos Kimmo inspiroivista kommenteistasi.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Mitä hyötyä siitä pyhyydestä muka voisi olla? Tai siis miksi yleensä pitäisi pyhäksi tulla/haluta tulla tai olla??? Motiivi? Mitä ihmeellistä pyhyydessä on?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • kimmo wallentin sanoo:

    Pekka: “Tavallistapa, hyvinkin tavallista se koskee.”

    Siinä tapauksessa katolisen kirkon olisi julistettava pyhikksi joka ikinen telluksentsallaaja, eikä vain hyvin harvoja ihmetekoja tehneitä pulliaisia.

    Mikksei se sitten tee niin. Joka tapauksessa, olipa niin tai näin, minusta on täysin pöljä koko ajatus “pyhistä” ihmisistä, mitä se sitten merkkinneekään.

    Evankelis-luterilainen kirkko ei sentään julista ketään pyhäksi, eikä tunne koko puuhastelua pyhien parissa omakseen.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kiva sinun kanssasi Kimmo on keskustella. Sinulla kun on terve järki tallella ja osaat sitä käyttää. Meillä uskovilla ei aina taida olla yhtä hyvä tilanne. Siksipä juuri nautin keskustelusta. Meikäläisten on tarpeen oppia käsittämään, miten muut vaikkapa tuosta pyhyydestä ajattelee. Parhaita opettajia tässä ovat juuri ne , jotka pitävät meitä pöljinä. Monesti he eivät vaivaudu edes keskusteluun, jolloin tärkeä oppi jää saamatta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Niin. se pyhä sana tässä yhteydessä tarkoittaa : “Jumalalle erotettua”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Veli Pesonen sanoo:

      Jumalan lapseksi kun joku tahtoo tulla, niin siinä asemassa on erotettu muista Jumalan omaksi. Jolloin tulee erotetuksi Jumalan omaksi lapseksi, eli pyhäksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Pekka: “Jumalan lapseksi kun joku tahtoo tulla,”

      Miten voi tulla Jumalan lapseksi, kun on jo vanhempiensa lapsi? Ja mitä hyötyä, iloa tai järkeä siitä “Jumalan lapseksi” tulemisesta on, kun helvettikin on jo sammutettu ja koko uskonnon pohja sen myötä romahtanut, eikä näin ollen edes helvettiin voi enää joutua.

      Ainakin minä olen täysin tyytyväinen omien vanhempieni lapsena olemiseen, enkä kaipaa sen enempää “pyhyyttä” kuin mitään Jumalan lapseuttakaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Kerron vain Kimmo omasta rakkaasta aiheestani. En yritä tällä käännyttää ketään, enkä varsinkaan sinua. Toivon vain hyvää ja rentouttavaa keskustelua. Tiedän että kanssasi se on mahdollista ja jopa innostavaa. Tuo käännyttämisen into joillakin on tiukassa. Olen koettanut siihen etäisyyttä ottaa.

    Rakkaan aiheeni vastaanottaminen on jokaisen omasta valinnasta kiinni. Sitä on ihan turha ryhtyä tyrkyttämään. Sitten vain saattaa yllättäen huomata, että jollekin onkin kelvannut. Semmoiset tilanteet on aina suuria yllätyksiä. Jostakin henkilöstä kerran päättelin , ettei tuo ainakaan ja jopa heti erehdyin siinä. Niinpä olen oppinut ettei ole mun asiani valita kenelle maailman hienoimmasta asiasta kerron ja kenelle en. Hoputtaa ei ketään saa, mutta kun jonkun uuden kanssa pääsee iloitsemaan tästä rakkaasta aiheestani, niin en tiedä mitään sen parempaa. Niinpä jokaiseen tulisi suhtautua hyvin ystävällisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Veli Pesonen
    Pekka Veli Pesonen

    En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.