Vuosisatojen aikana on tapahtunut ihmeellisiä asioita artikkelille nimeltä raha. Raha on ollut arvon mitta sen jälkeen, kun vaihdanta taloudesta luovuttiin. Jos vielä kiinteistöistä tehtäisi kauppoja oravan nahkoja käyttäen, eivät piirikunnan oravat riittäisi ja sehän olisi ekokatastrofi, jos tietoisesti poistettaisi alueelta sinne kuuluva eliöstö. Kun raha keksittiin, niin sille sovittiin arvo kullekkin. Jossain vaiheessa oli niinsanottuja plootuja, joissa oli kai lähelle sen metallin hinta. Kuitenkin isojen plootujenkin käsittely oli hankalaa ja lopulta päädyttiin paperiseen, jonka takuuna oli osalla kultakanta tai hopeakanta. Jalometallia oli jossain varastossa seteleitä vastaava määrä.
Sotien jälkeen havaittiin, että liikkeellä oli liikaa rahaa vallitsevaan tavaramäärään verraten. Siksi keksittiin fiskarstalletus. Rahat leikattiin poikki ja samalla ne menettivät puolet arvostaan. Toiset puolikkaat pantiin talteen ja niistä piti saada jotain korvausta ajan myötä. Saatiinko, en muista kuulleeni moista? Välillä poistettiin nollia perästä ja näin oli helpompi käsitellä summia, kun turhat nollat poistettiin, raha säilytti kuitekin arvonsa tavaraan nähden.
Seuraava merkittävä vaihe oli siis siirtyminen pois markasta euroon. Siinä oli ikäänkuin ylimenokausi. Minä ainakin maksoin euroilla, mutta laskin päässäni markoiksi, koska ensin en tiennyt mikä on kallista ja mikä halpaa. Rahaa sai vaihtaa pankeissa markoista euroiksi määräajan ja sen määräajan umpeuduttus muuttuivat mahdollisesti jemmaan jääneet markkasetelit jätepaperiksi.
Minun pieni maailmani on ollut myllerryksessä jo aika tovin, kun hengelliselle alalle on otettu oppia markkinajumalan toilauksista. Mitä tarkoittaa ylimenokausi kirkollisessa toiminnassa? Se tarkoittaa suomeksi sanottuna seuraavaa: Ylimenokauden aikana sinun pitää muokata omatuntosi valtavirtaa myötäileväksi. Jos et sitä tee tai kykene tekemään, niin ylimenokauden jälkeen muutut ongelmajätteeksi, josta täytyy päästä eroon. Sinun uskollasi tai omallatunnollasi ei ole käyttöä eikä sijaa siellä missä eletään nykyhetken mukaista muuttunutta elämää, jota sanotaan kristilliseksi uskonharjoitukseksi. Onko kristillistä se, että muuttuja määrittää muuttumattoman epäkelvoksi?
Laitan tähän Wilhelmi Malmivaaran ajatuksen kirjasta: Salattu viisaus.
” On lapsellista luulla, että Jumalan sana katoaa ja muu jää, se sana, jolla kaikki on luotu, jonka varassa kaikki pysyy, jota on niin paljon vihattu, mutta josta ei piirtoakaan ole saatu pois. Miljoonat pilkkaajat ovat kylmenneet mullaksi, mutta sanan joka ikinen kirjain on tallessa.”
Aamen!