Raha konsultoi

Missourisynodin paha raha koittaa vaikuttaa mihin ikinä päätyy. Suomen hyvä raha ohjaa totuutta uusille urille.  Ministeriön hyvä raha lähettää lähettejä, mutta kieltää jyväsäkin ottamisen mukaan. Jumalan kansa N-liiton alueella on merkki Jumalan voimasta. Tuhkasta nousi uusi aamu ja kirkas usko Kristukseen.  Kuinka moni suostuisi kopioimaan itselleen virsikirjan käsikirjoituksella ja tekemään kahvipaketista kannet siihen. Heillä Jumala on pyhä, Jeesus rakas ja Pyhä Henki heidän voimansa.

  1. Mieleeni tulee tapaus erään rukoushuoneen pihalla. Olin siinä ulkona vanhan äitini kanssa, kun siihen tulee tarvitseva henkilö. Hän olisi tarvinnut puhtautta ja varmaan myös puhtaita vaatteita, mutta hän pyysi vain kahta markkaa puurorahaa. Annoin summan hänelle. Äitini alkoi sitten opastamaan, että ei sitten muuta kuin puuroa! Minä sanoin silloin: Minä annoin puurorahan, mutta on hänen asiansa mitä sillä rahalla tekee. Inhimillisesti puuro olisi ollut parasta hänelle, se on selvää.

    Peliongelmainen ystävä pyytää kauppakeskuksessa kahta euroa, että pääsisi bussilla kotiin. Annan vitosen. Vähän myöhemmin näen hänet pelikoneen äärellä, suren. En kuitenkaan saa alkaa hallita hänen elämäänsä siki, että annoin viitosen. Ehkä hän voi havahtua moraalinsa murenemiseen, kun käytti valhetta saadakseen lisää peliaikaa?

    Hyvin useasti lihallisuus käskee tarkkailla lähimmäistä, jolle olen antanut jonkin kympin, että mitä hän niillä rahoilla tekee.

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.