Raamatullisuudesta

Päivi Räsäsen oikeudenkäynti on herättänyt kysymyksiä Raamatusta ja sen tulkinnasta. Äskettäin Niko Huttunen  julkaisi Vartija-lehdessä kiinnostavan kirjoituksen 1600-luvun raamatullisuuskäsityksestä. Pitääkin paikkansa, että raamatullisuus on eräässä mielessä aika uusi keksintö.

Pyhiin kirjoituksiin suhtauduttiin antiikissa kiinnostavalla ja mielestäni hedelmällisellä tavalla. Tuo tapa kyseenalaistaa osittain käsityksiä, joiden mukaisesti Raamatun kriittinen tai tulkinnallinen (hermeneuttinen) taito liittyisi ensisijaisesti uudenajan maailmaan.

Ensimmäiseksi on hyvä todeta, että patristisessa kirjallisuudessa Raamattua ei pidetä ensisijaisesti kriittisenä historiallisena selontekona.

Patristisen kirjallisuuden kirkkain tähti Origenes ajatteli, että Raamatussa on kolme tasoa, historiallinen, moraalinen ja allegorinen. Hänen mukaansa historiallinen taso sisältää virheitä. Hengellinen taso on spirituaalinen, Raamatun sisältöä Hengen avulla käsittävä taso.

Lukemastani kirjallisuudesta kekseliäin Origenesvaikutteinen teos on Gregorios Nyssalaisen Mooseksen elämästä. Siinä Gregorios esittää, että ensinnäkään faarao ei ole määrännyt esikoisia tapettavaksi historiallisesti. Sen sijaan kyse on siitä, että Vanhan testamentin kirjoittaja on ajatellut stoalaisen tunteiden esiliikkeiden torjuntaa. Esikoiset ovat allegoria näille.

Stoalainen tunneteoria ajatteli, että henkilöllä on tunteen arvostelmaa eli varsinaista tunnetta edeltäviä fyysisiä aistimuksia (propatheia), jotka tekevät sielun hegemonikon-hallintajärjestelmälle ehdotuksia siitä, miten sielun kannattaisi tuntea.

Vastaavasti juhlan aikana ei oikeasti ole tapahtunut niin, että ovenkarmeja maalattiin verenpunaisiksi. Sen sijaan ovenkarmit merkitsevät allegorisesti platonisen sielun kolmijaon osia siten, että yläpalkki on logistikon eli järkevä osa ja sivukarmit haluja merkitsevä epithymeia ja tahtoa merkisevä thymoeides. Kun logistikon on yläkarmina, sielun järjestys on oikein, jos se on kynnyslautana, sielunjärjestys on väärä.

Lännessä Augustinus otti käyttöönsä käsitteen ”kirjaimellinen merkitys” (ad litteram). Teoksessaan Genesiksen selityksestä hän sanoi, että Raamatun kirjaimellinen merkitys ei ole se, mitä sen tekstissä lukee vaan se, mikä Pyhällä Hengellä on ollut mielessään, kun hän ”saneli” Raamatun kirjoitukset.

Niinpä esimerkiksi puhe kuudesta luomisen päivästä on selitys ”tyhmille”. Oikeastihan on kyse siitä, että Jumala on luonut maailman yhdessä ikuisuuden momentissa ja kuusi luomisen päivää esittävät tämän yhden luomishetken erilaisia ulottuvuuksia.

Raamatun kaanonista eli siitä, mitkä kuuluvat sen kirjakokoelmaan käytiin vuosisatoja keskusteluita. 1970-luvulla julkaistiin kirjasarja Keksintöjen historia. Kun professori Lauri Haikola näki sen, hän totesi ilahtuneesti: Luther keksi Raamatun.

Haikola oli sikäli oikeassa, että Raamatun käsite oli Lutherilla omalaatuinen ja lisäksi tuohon mennessä ei ollut aivan selvää, mitkä kaikki kirjat ovat Raamattua. Lutherille Raamattu oli se, mikä ”ajaa Kristusta” (Christus agere), yhtälailla Vanhassa kuin Uudessakin testamentissa. Haikolan ihastunut lausahdus sopii myös Niko Huttusen kiinnostavan artikkelin selittäjäksi.

Vaikka kirjallisesti Raamattu oli ihmisten kirjoittama, sen ns. semanttinen sisältö oli kauttaaltaan pyhää. Tästä syystä Luther suhtautui Raamatun painettuihin versioihin kunnioitettavina kappaleina: meillä on aarre saviastioissa. Jopa sukuluettelo saattoi ”ajaa Kristusta”.

Vanhakirkollinen ”raamatullisuus” eli pitkään ja jopa vieläkin. Esimerkiksi Amerikan Suuren Herätyksen oppinut johtaja Jonathan Edwards kirjoittaa teoksessaan Religious Affections, että henkilö on pahasti erehtynyt (badly mistaken), jos hän kuvittelee löytävänsä Jumalan lukemalla Raamattua. Edwardsin mielestä löytäminen voi tapahtua vain siten, että Pyhä Henki aiheuttaa henkilössä hengellisen aistimiskyvyn, jonka varassa hän voi käsittää, mikä on Raamatun tekstin vaikutus.

Yhtenä ulottuvuutena tulkintahistoriassa on ollut 1700-luvun lopulta syntynyt niin sanottu fundamentalismi, joka uskoo siihen, että Raamatun teksti pitää paikkansa.

Filosofiassa semantiikka tarkoittaa merkityksiä ja syntaksi kielioppia ja sanastoa. Fundamentalismin mukaan Raamatun syntaksin selitys on Raamatun syntaksi.  Lauseen "älä palmikoi hiuksiasi" selitys ja merkitys on "älä palmikoi hiuksiasi" eli tämä sama syntaktinen jono. Tämä näkemys eroaa radikaalisti esimerkiksi siitä, minkä Augustinus ajatteli Raamatun tekstin merkitykseksi.

Nykyisessä keskustelussa raamattuargumentit pysähtyvät usein syntaktiselle tasolle. Myös Päivi Räsäseen liittyvässä keskustelussa tulkinnalliset ongelmat kilpistyvät tähän.

Mielestäni Päivi Räsänen oikeudenkäynti on käänteinen jumalanpilkkaoikeudenkäynti ja uskon sen järjestämisen olevan haitaksi suomalaiselle oikeustajulle.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että Räsänen itse on asiantuntematon kristillisen raamatuntulkinnan perinteen näkökulmasta ja asiaa auttaisi, jos tälle näkemykselle avautuisi hengellinen ja semanttinen taso syntaktisen uuden ajan filosofisesti ja teologisesti aika köyhältä vaikuttavan ajattelutavan sijasta.

26 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kiitos tästä Ilmari Karimies. Lukaisin läpi tuon Huttusen Vartijassa olleen kirjoituksen ja jään odottelemaan siinä mainitun käsitekirjan saapumista. Jos ehtisi vaikka lukea. Olen näet sitä mieltä, että monia keskeisiä käsitteitä kuten ’raamatullisuus’, ’biblisismi’, ’tunnustuksellisuus’ jne on käytetty aika epätarkasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Petri Järveläinen sanoo:

    Marko ja Ilmari, juu. Melanchthonin idea on oleellinen. Siinä on kiinnostavaa myös se, että hän jäsentää teoksensa retoriikan näkökulmasta. Augustinus, joka oli alunperin korkea-arvoinen retoriikan opettaja, tarkastelee Pyhän Hengen roolia reettorina. Välillä Augustinus ihmettelee, miksi Pyhä Henki käyttää niin heikkotasoisia retorisia keinoja. Tämä on kiinnostavaa sikäli, että tottakai syntaktiseen muotoon suhtauduttiin kunnioittavasti, Luther näyttää joskus pitävän sitä hyvin oleellisena. Mutta samalla taustalla on ajatus, että syntaksi ei avaa semantiikkaa ilman hengellistä ulottuvuutta: kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.

    En tiedä, miten Ruokasen Lutherin raamattukäsitystä koskevaan tutkimukseen on sittemmin suhtauduttu, mutta ilmestyessään se sai nyreän vastaanoton suomalaisessa tutkijayhteisössä. Hieman samantapaisista teemoista valaisevampi on mielestäni Regin Prenterin Spiritus Creator, jossa hän tarkastelee Lutherin ideioita muun muassa joskus ”heprealaiseksi” luonnehditun viva vox -käsityksen valossa. Ne liittyvät osittain myös Ilmarin kirjoituksessa esille tuotuun hengelliseen vaikutukseen ja keskusteluun sanan sakramentaalisuudesta.

    Lutherkin oli eräässä spesifioidussa mielessä ”fundamentalisti”. Ensinnäkin pyhien kirjoitusten muoto, joitakin poikkeuksia lukuunottamatta, oli lukkoonlyöty. Toiseksi kirjoitukset ovat kauttaaltaan kirjaimellisesti totta hieman augustinolaisessa merkityksessä. Kirjaimellinen totuus näet kuuluu alueelle, jonka semanttisia sääntöjä ei tiedä luonnollista kieltä koskevien semanttisten sääntöjen alueella. Lutherille Raamattu on Kaanaan kieltä. Yksinkertaistaen kyse on siitä, että uskovaiset osaavat käyttää sitä, mutta eivät tarkasti tiedä, mitä se tarkoittaa. Usein toistetun esimerkin mukaisesti: ”minä olen totinen viinipuu” on kirjaimellinen ja fundamentalistinen totuus Kaanaankielessä, mutta se on metafora luonnollisessa kielessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Petri, tunnetko tuon Ingemar Öbergin tiiliskiven? Bibelsyn och Bibeltolkning hos Martin Luther (ARTOS). En nyt pysty muistamaan hänen kaikkia huomioitaan, mutta olen ihmetellyt sitä, että kirjaa ei ole noteerattu.

    Luulen, että tämä raamattukeskustelu palautuu pitkälti kahteen jännitteeseen: a) elämme valistuksen jälkeisessä maailmassa, johon esikriittinen teologia ei istu b) uskontotieteellisen raamatuntutkimuksen ja seurakunnan tarvitseman Raamatun selityksen ja soveltamisen välillä on iso ellei ratkaisematon ristiriita. Kannattaa mielestäni huomata, että modernissa fundamentalismissa (nuoren maan kreationismissa) ajatellaan, että oikein ymmärretty tiede on yhtäpitävä Raamatun kanssa ja Raamattu tulkittavissa huomaamatta tällä tavoin tulkitun tieteen kanssa. Joka tapauksessa kannattaa tehdä ero Lutherin ja vanhaluterilaisen raamattukäsityksen sekä fundamentalismin ja sen hyödyntämien Lutherin näkemysten välillä.

    Otan lopuksi esiin vielä yhden näkökulman tästä ”Räsäsgatesta” mutta yleisellä tasolla ja omien havaintojeni pohjalta. Yksi reformoidun teologian painotuksia on ollut yhteiskunnan kristillistäminen niin, että mm. lainsäädäntö noudattaisi Raamattua (löytyy myös Melachthonilta). Kyse ei tietenkään ole jostain sharia-lain tyyppisestä systeemistä vaan sinänsä monien useimpien länsimaalaisten mielestä sinänsä hyväksyttävien raamatullisten periaatteiden (biblical principles) ajamista. Ja tämähän on esimerkiksi kristillisten puolueiden tavoite. Tosin se pitää sanoittaa varoen nyky-Suomessa. Kysymys homoseksuaalisuudesta liitännäisineen merkitsee suurelle osalle konservatiivikristityistä yksinkertaisesti ”turmion iljetystä”, joka on ensin asettunut yhteiskuntaan ja pyrkii nyt ottamaan vallan temppelissä eli kirkossa. Ja siitä seuraa moraalin ja uskon rappio, sekä Jumalan tuomio ja viha. Ja kun kaikki istumme joka tapauksessa samassa veneessä, tehdään tietysti kaikki sen eteen, mitä voidaan, että Jumalan viha ei meitä kohtaisi. Eikä synti koskaan tee hyvää myöskään yksilölle. Tälläisiä huomioita olen tehnyt. Toivon ja rukoilen tietysti, että Jumalan hyvä tahto toteutuisi (ja mikäli mahdollista, syytteet hylättäisiin).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Hieman tapauksesta ”Räsänen”, vaikka se meneekin ohi blogin aiheen.

    Valtionsyyttäjä Anu Mantila painottaa, että ”pelkkä Raamatun lauseiden siteeraaminen ei ole rikos.” Mutta hän toteaa, että ”omien mielipiteiden ilmaiseminen voi olla rikos, vaikka ne kuinka perustuisivat Raamatun tulkintaan.” (Yle 24.1. 07:00 • Päivitetty 26.1. 09:43)

    Onpa mielenkiintoinen tulkinta. Kun Raamattu kieltää esim. epäjumalanpalveluksen, sitä voi siis siteerata, eikä se ole rikos, mutta se voi olla rikos, jos sen ilmaisee omana mielipiteenään vaikkapa syntinä ahneudesta. Tällä logiikalla saarnaaminen voi käydä vaaralliseksi.

    ”Syyttäjä todella esitti oikeudessa, että jo kristillisen moraalin mukainen kielteinen kanta homoseksuaalisuuden harjoittamiseen ansaitsee tuomion” (Timo Eskola, blogi 27.1.)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Se riippuu siitä, onko ’kristillisen moraalin mukainen kielteinen kanta homoseksuaalisuuden harjoittamiseen’ vastoin maamme lainsäädäntöä. Tähän vaikuttaa se, millainen moraali ymmärretään kristilliseksi. Löysin tämän moraalin määritelmän: ”Moraali on käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä siitä, mikä on hyvää ja pahaa, oikein tai väärin.” Raamatusta löytyy toki ’käsityksiä ja käyttäytymissääntöjä’, mutta suuri osa niistä on ilmeisen aika- ja kulttuurisidonnaisia. Eri kirkkokunnat ovat historian aikana luoneet omiaan, jotka poikkeavat toisistaan. Suuren kirkkokunnan sisälläkin säännöt vaihtelevat varmaan paljon maapallon eri puolilla.

      Toinen asia sitten on, miten suhtaudutaan siihen, että kristitty arvostelee toisten moraalia. Sitähän sanotaan moralismiksi. Voiko moralismi olla koskaan aidosti kristillistä? ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      Lause ”Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi….” sisältää sen, että on olemassa jotakin, joka ansaitsee tuomion. Kuten sekin, että on olemassa meitä ylempi, joka tuomitsee. Minkä perusteella meidät tuomitaan? Meissä on siis jotakin, joka ansaitsee tuomion. Se liittynee siihen, jonka me olemme perineet, ei alussa, vaan alun jälkeen ja joka periytyy sukupolvesta toiseen oli aika mikä tahansa, joka tosin halutaan kieltää. Valistuksen aikana tuota pahaa sanaa, joka ansaitsee tuomion, alettiin pitää kirkossa vallitsevana pimeytenä, että ihminen olisi olemuksellisesti syntinen. Valistuneena ihmisenä valtionsyyttäjä Mantilan mukaan pelkkä puhe homoseksin synnillisyydestä on väärin. Syyttäjä ei siis kiellä siteeraamasta Raamattua, mutta mikäli ”omana mielipiteenä” syntiä pidetään häpeänä silloin rikos ei ole kaukana.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Lause ’Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi’ sisältää sen, että on olemassa jotakin, joka ansaitsee tuomion.” Voihan lauseen noinkin tulkita. On muistettava myös vuorisaarnan opetus: ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” Olemme itse tuomion alaisia, joten meillä ei pitäisi olla kanttia puuttua toistemme vikoihin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Kosti ja Martti. Tehdääkö luterilaisina kuitenkin kaksi erottelua? 1. On eri asia tuomita viran puolesta (oikeuslaitoksen palvelijana lain 1. käytön mukaisesti tai pastorina lain 2. käytön mukaisesti) kuin yksityishenkilönä. Kumpikin voi maailmassa vallitsevan syntiturmeluksen tilan vuoksi myös erehtyä. Mutta jos pastori saarnaa myös kirkkaan armon evankeliumin, ketään ei myöskään syyllistetä väärällä tavalla. 2. Jos kristitty toteaa, että ”Raamatun mukaan on niin ja näin tai se ja se asia/toiminta on syntiä” hän luottaa siihen, että Jumala kyllä antaa sanansa vaikuttaa. Eiköhän tällainen puhetapa olisi sekä uskonnonvapauslain mukainen että pedagoginen? Mitä tuumitte?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Pidän jonkinlaisena kristillisen julistuksen nyrkkisääntönä, että tuomitaan synti, mutta ei syntistä. Syntikin on mielestäni ymmärrettävä pikemminkin ihmistä sitovana jumalattomuutena kuin yksittäisinä paheksuttavina tekoina.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. Voin yhtyä muotoiluusi: tuomitaan synti mutta ei syntistä. Juuri näin! Tällöin tuomitseminen ei tietenkään merkitse sellaista haukkumista ja alentavaa mollaamista , mitä yleiskielessä ymmärretään.

    Itse asiassa arvelen, että monet elleivät useimmat ns. konservatiiviset kristityt ovat samaa mieltä myös jatkosta. Kuulun itse tähän ryhmään. Kuitenkin sillä tärkeällä täsmennyksellä, että ihmistä sitova jumalattomuus tai alkusynti ilmenee juuri yksittäisinä tekoina, ajatuksina, sanoina ja laiminlyönteinä. Jotka määrittelee Raamattu.

    Olen todennut jo aiemmin, että en pidä synnin medikalisaatiosta enkä terapeuttisen terminologian käytöstä puhuttaessa synnistä (esim. eheyttäminen/parantaminen, ruots. ”helande”.) Mutta jos synti ymmärretään ihmistä sitovaksi jumalattomuudeksi, on kai aika luontevaa pyrkiä eheyttämään, parantamaan ja vapauttamaan syntisiä eri tavoin. Tästähän on kysymys esimerkiksi karismaattisen liikkeen harjoittamassa ymmärtääkseni kokonaisvaltaisessa sielunhoidossa. Yhtenä osana juuri seksuaalivähemmistöihin kuuluvien eheyttäminen… Jota en siis koskaan ole kannattanut. En kyietnkaan rohkene kyseenalaistaa niitä todistuspuheenvuoroja, joissaaeräät ovat kertoneet kokemistaan muutoksoista. tata

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Roos sanoo:

    Näissä asioissa mennään helposti sille samalle ”selittelyn” linjalle, johon edellä mainitut kirkkoisätkin jo aikoinaan lähtivät. Kaikki on kiinni siitä, miten Raamattua tulkitaan ja miten me näemme Raamatun. Jos kaikki siellä mainitut (lainomaisetkin) asiat nähdään ikiaikaisina eli kaikkialla aina samanlaisina ja samalla tavalla noudatettavina ”lakipykälinä”, niin silloin taidamme ymmärtää väärin. Emme me voi kaikkea siellä mainittua soveltaa tämän päivän Suomessa samoin kuin 2-6000 vuotta sitten heimouskontojen parissa ja Israelin seuduilla. Tässä tarvitaan juuri sitä Raamatun tulkintaa. Kolmiyhteinen Jumalamme on sama, mutta asioiden tulkinnat ovat erilaisia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kosti Vasumäki sanoo:

    Marko, mikäli oikein ymmärsin, niin valtionsyyttäjä Mantila keskittyi virkansa puolesta kuulustelemaan Räsästä lähinnä hänen syntikäsityksestään. Se nyt kaiketi ei ole oikein hänen tehtävänsä, eikä tietenkään pastorin tehtävä ole syyllistää seurakuntalaisia. Lienee kuitenkin niin, että sekä lain, että evankeliumin julistus kuuluu sille, jolle virka on annettu. Sanoihan Johannes Kastajakin virkansa puolesta Herodekselle, että ”Sinun ei ole lupa pitää veljesi vaimoa.” Herodes ja pikemminkin Herodias sai sellaisen piston sydämeensä, että Johannekselta katkesi pää, jota sitten Salome kannatteli lautasella.

    Siis kysymyshän ei ole siitä, mitä me syntiinlangenneina olemme, vaan siitä, että mikäli evlut-kirkko virallisesti alkaa vihkiä spn-pareja tekee synnin ja ison sellaisen. Ne papit, jotka jo vihkivät spn-pareja syyllistyvät jo tuohon syntiin, joka käy selkeästi ilmi siitä, mitä Raamattu asiasta kirjoittaa. Sanotaan, että aika on muuttunut. Onhan se, se täytyy myöntää. Ja kuten itse totesit; ”Ja kun kaikki istumme joka tapauksessa samassa veneessä, tehdään tietysti kaikki sen eteen, mitä voidaan, että Jumalan viha ei meitä kohtaisi.” Sitä minäkin pelkään. Voimme tietysti olla tuon vihkimisen suhteen eri mieltä, mutta se meille sallittakoon.

    Ilmoita asiaton kommentti