Muuan savolaisseurakunta on virittänyt itselleen mielenkiintoisen miinan kun se on hakuilmoituksessa päättänyt edellyttää raamatullisuutta pian valittavalta uudelta kirkkoherraltaan.
Kyseinen seurakunta on päättänyt, että kirkkoherra valitaan kirkkovaltuustossa. Siinä ei ole moittimista, vanha – vaihtoehtoinen – tapa valita kansanäänestyksellä ei kuulu nykymaailman aikaan.
Seurakunnan laatimassa hakuilmoituksessa siis edellytetään uudelta kirkkoherralta muun ohessa ”raamatullisuutta”. Julkisuudessa entinen kirkkoherra selventää, mitä kirkkovaltuusto on tarkoittanut. Seurakunta haluaa turvallista linjaa edustavaa ehdokasta. Maalaisseurakunnassa, jossa seurakuntaväki on iäkästä, liberaalit näkemykset eivät ole suosiossa. Termi raamatullinen viittaa klassisen kristinuskon mukaiseen Raamattu-uskollisuuteen. Linjauksella ei kuitenkaan ole tarkoitus karkottaa naishakijoita. Naispapit hyväksytään. Sen sijaan suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on vedenjakaja.
No mikä sitten on se miina, jonka seurakunta meni itselleen virittämään? Kun valtuusto valitsee viranhaltijan, sen päättämät ja ilmoittamat kelpoisuusehdot ratkaisevat sen, kuka viran hakijoista on valittava kirkkoherraksi. Kirkkolainsäädännön edellyttämät viralliset kelpoisuusehdot ovat pohjalla ja voimassa, mutta valtuuston ilmoittamat lisäedellytykset tulevat lisäksi. Se siis tarkoittaa, että jos joku hakijoista sitten valittaa virkavalinnasta sen perusteella, että hänet on sivuutettu raamatullisuus –edellytyksen puuttumisen tai valitun henkilön valintaan vaikuttaneen, mutta valittajan mielestä väärän raamatullisuuden perusteella, raamatullisuus ja sen ulottuvuudet tulevat valinnasta tehdyn valituksen johdosta”maallisen” tuomioistuimen arvioivaksi ja ratkaistavaksi .
Ovatkohan päätöksen tehneet henkilöt tulleet ajatelleeksi, että heidän uuden kirkkoherransa raamatullisuuden viime kädessä arvioi ”maallinen” hallintotuomioistuin? No, niin makaa kuin petaa.
Juristi on tietysti onnellisimmillaan, kun mielenkiintoiseen oikeustapaukseen saadaan tuomioistuimen arvovaltainen ratkaisu. Mutta en tiedä tuleeko kirkko ja asianomainen seurakunta siitä sitten ihan yhtä onnelliseksi.
Tietyllä tavalla ymmärrän Joroisten seurakunnan virkailmoituksen. Toisaalta olen Risto Voipion kanssa samoilla linjoilla. On hyvä muistaa, että papilta edellytetään jo pappisvihkimyksen perusteella kirkon tunnustukseen sitoutumista. Raamatullisuuden kirjaaminen yhdeksi kriteeriksi on ongelmallista vaikkakin ymmärrettävää. Vieläkin ongelmallisemmaksi se tulee, jos ”vedenjakajana” arvioinnissa ja myös valinnassa on suhtautuminen homoseksuaalisuuteen. Eli valittavalta edellytetään tietynlaista näkemystä ko. asiasta, jota näkemystä ei tosin ole aukikirjoitettu – siis millainen sen pitää olla.
Se, minkälaista suhtautumista homoseksuaalisuuteen työnhakijalta edellytetään ei määritellä yksiselitteisesti. En kuitenkaan usko, että kenellekään kirkon aktiivijäsenelle tai työntekijälle jää epäselväksi minkälaista näkemystä pidetään suotavana (kirkkoherraksi tuskin hakee kukaan jolle kirkollinen puhetapa ei ole jo entuudestaan tuttu). Ote uutisesta ”Kirkkoherran hakuvaatimuksena raamatullisuus – Mitä ihmettä?” :
Lokakuussa eläköityvä Joroisten kirkkoherra Teuvo Karjalainen kertoo, että ilmoituksella haetaan hänen seuraajakseen ”turvallista linjaa” edustavaa ehdokasta. Maalaisseurakunnassa, jossa seurakuntaväki on iäkästä, liberaalit näkemykset eivät ole suosiossa.
– Termi raamatullinen viittaa klassisen kristinuskon mukaiseen Raamattu-uskollisuuteen, Karjalainen selventää.
Linjauksella ei kuitenkaan ole tarkoitus karkottaa naishakijoita. Naispapit hyväksytään Karjalaisen mukaan Joroisissakin.
– Sen sijaan suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on vedenjakaja.
Kun nyt joroislaiset/savolaiset ovat käyttäneet tätä ilmaisua ”raamatullinen” niin lienee näin, että vastuu jää kuulijalle.
Teuvo
Hyvä lohkaisu
Puolisavolaisena ymmärrän raamatullisuuden tarkoittavan homoseksuaalisuuden osalta tässä kontekstissa sitä, että tuleva kirkkoherra sitoutuu kirkon voimassa olevaan avioliittokäytäntöön eli avioliittoon vihitään pareja, jonka muodostavat yksi mies ja yksi nainen. Sehän on raamatullinen käytäntö.
1. Mooseksen kirjan 30. luvusta saa kovin erilaisen kuvan.
” kirkkoherra sitoutuu kirkon voimassa olevaan avioliittokäytäntöön eli avioliittoon vihitään pareja, jonka muodostavat yksi mies ja yksi nainen. Sehän on raamatullinen käytäntö.”
Tämä on Suomen ev-lut.kirkon voimassa oleva raamatullinen käytäntö. Kirkkoherra ei voi poiketa tästä eikä sooloilla muuta.
On selvää, että kirkon virassa noudatetaan kirkon säädöksiä. Kaikkea ei kuitenkaan voi kaavamaisesti perustella raamatullisuudella. Se tekee Raamatusta alkeellisen lyömäaseen omiin tarkoituksin.
Niin, Raamattu ei mielestäni ole koskaan alkeellinen lyömäase vaan se on Jumalan voima niille, jotka uskovat. Raamattu, Jumalan sana on kuin kaksiteräinen miekka, mikä tunkee lävitse, erottaa nivelet ja ytimet, sielun ja hengen ja on kaikkien ajatusten ja aivoitusten tuntija ja tuomitsija.
Määritelläänkö kirkon voimassa oleva avioliittokäytäntö jossain kirkon perusdokumenteissa seuraavalla tavalla: ”liberaalit näkemykset eivät ole suosiossa”, ”termi raamatullinen viittaa klassisen kristinuskon mukaiseen Raamattu-uskollisuuteen”, naispapit hyväksytään, sen sijaan suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on vedenjakaja”.?
Teuvo, ymmärrän vilpittömän pyrkimyksenne asiassa. Omaan kommenttiini lisään, että on tietysti kärjistämistä jos esitämme että vain tietyllä tavalla ajatteleva voi päästä kirkkoherraksi. Uskon, että monet taidot ja valmiudet ovat tärkeitä valittaessa seurakunnallenne paimenta.
“termi raamatullinen viittaa klassisen kristinuskon mukaiseen Raamattu-uskollisuuteen”,, Sari
Mielestäni termi ”raamatullinen” ei viittaa mihinkään muuhun kuin Raamattuun. Nyt vain on niin, että jotkut ovat keksineet ja päättäneet, että se viittaa “klassisen kristinuskon mukaiseen Raamattu-uskollisuuteen” (Sarin ilmaisu). Mitä vikaa on klassisessa kristinuskossa? Ei kai kristinusko voi olla muuta klassista, jos kyse on alkuperäisestä kristinuskosta?
Kyllä ’alkuperäinen’ kristinusko historiansa aikana on kokenut aika monenlaisia muutoksia, niinkuin Salme hyvin tiedät. Ja Raamattuun on vedottu esim. orjuutta puolustettaessa.
“termi raamatullinen viittaa klassisen kristinuskon mukaiseen Raamattu-uskollisuuteen”. Tämän määritelmän raamatullisuudesta antoi Joroisten kirkkoherra Teuvo Karjalainen Kotimaa24 haastattelussa, en minä. Minä vain viittasin hänen sanoihinsa.
Sari, anteeksi. Luin tuon sinun kommentistasi ja siten oletin sen olevan sinun ilmauksesi. Ketju on jatkunut jo jonkin aikaa ja alussa olleet asiat jääneet taaksepäin. Olen pahoillani. Siunauksellista pääsiäisen aikaa sinulle.
Seija, sanot
”Ja Raamattuun on vedottu esim. orjuutta puolustettaessa.”
Tuskinpa Joroisissa kukaan puolustaa orjuutta Raamatulla?
Ps. Siunauksellista pääsiäisen aikaa myös sinulle Seija.
Sari, Seija, Salme. Mehän olemme kuin K24 kolme ässää. 🙂
Joo, hieno ”ässä-trio”! 🙂 Hyvää ja siunattua Pääsiäistä sinullekin Salme! Kristikunnan suuresta juhlasta ja sen sisällöstä ollaan samaa mieltä, vaikka joskus joistakin vähempiarvoisista asioista väännetään kättä.
Kiitos, ja hyvää pääsiäistä teille, Salme ja Seija!
”Ei kai kristinusko voi olla muuta klassista, jos kyse on alkuperäisestä kristinuskosta?” Tuollainen kommentti kuulostaa varmasti aika ironiselta katolisista – puhumattakaan syyrialaiskristityistä. Eräs heikäläinen tuttavani lohkaisi kerran katoliselle jesuiitalle, joka puhui ”vanhimmasta kirkosta”, että ”Muistaakseni minun kirkkoni lähetti Pietarin ja Paavalin teille sinne Roomaan julistamaan kristinuskoa.”
Maailmassa ei ole missään enää olemassa sitä alkuperäistä kristinuskoa (vaikka ortodoksit niin väittävät). Kahden vuosituhannen aikana on tapahtunut tulkintoja ja uudelleentulkintoja hyvinkin paljon – aina sen mukaan mitkä ovat olleet ihmisten elämänkysymykset kunakin aikana.
Ns. ”raamatulliset” olisivat paljon uskottavampia sen jälkeen kuin menisivät ja myisivät kaiken omaisuutensa ja jakaisivat rahat köyhille, elisivät omaisuus yhteisomistuksessa sekä pysyisivät naimattomina. Mutta kun ne mammonan synnit ovat pienempiä kuin ne sänkykamarisynnit…
Risto Voipio kirjoitti: ”Ovatkohan päätöksen tehneet henkilöt tulleet ajatelleeksi, että heidän uuden kirkkoherransa raamatullisuuden viime kädessä arvioi ”maallinen” hallintotuomioistuin?”
Jos Suomen ev.lut.- ja ortodoksikiron yhteiselo valtion kanssa lopullisesti eroaisi täydellisesti, niin tätäkään jähinää ei olisi. Toistaiseksi sitä ei ole haluttu. Jos ne olisivat tavallisia yhdistyksiä, kuten vapaat suunnat, ko. kirkoilla ei olisi julkisoikeudellista asemaa. Silloinhan seurakunnat voisivat vapaasi määrätä, kenet kirkkoherraksi haluavat vai kuinka?
Ei ole näin.
Kirkkojen julkisoikeudellisella asemalla tai sen puuttumisella ei ole mitään vaikutusta siihen, että toiminnan täytyy olla laillista ja niiden omien sääntöjen mukaista. Yksityisoikeudellisen yhteisön työpaikan täytöstä ei toki voi tehdä samanlaista (hallinto)valitusta, kuin julkisyhteisön kohdalla, mutta syrjintä virantäytössä on yhtä lailla kiellettyä virkasuhteessa kuin työsuhteessakin. Tuomioistuimet eivät puutu siihen, mitä kirkot ja uskonnolliset yhdyskunnat pitävät totena tai oman ideologiansa tai tunnustuksensa mukaisena, mutta siihen niillä on valta puuttua, että toimivat niiden mukaisesti ja laillisesti.
Sitä paitsi: ortodoksisella kirkolla on julkisoikeudellinen asema, mutta sen henkilöstö on työsuhteessa eikä virkasuhteessa. Ja siellä siis mahdollinen syrjintä arvioidaan yleisessä tuomioistuimessa ihan samalla tavalla riippumatta siitä, onko se julkisyhteisö vai yksityisoikeudellinen uskonnollinen yhdyskunta.
Mielestäni keskustellaan ja saivarrellaan teoreettisista käsitteistä.
Kaiken keskellä olisi hyvä muistaa mitä käytännön raamatullisuus on.
Eiköhän käytännön raamatullisuus ole sitä että itse luetaan Raamattua ja toimitaan sen hyväksi että muutkin sitä lukevat.
Kirkkolain kahden ensimmäisen pykälän mukaan Raamatun on myös oltava meidän kristittyjen ohjenuorana, eikä näissä pykälissä saivarrella käsitteistä vaan puhutaan Raamatusta yhteisön ohjeena.
Raamattujen levittämiseksi kansojen käyttöön toimivat raamattuseurat.
Suomen Pipliaseura on jo vuodesta 1812 tehnyt työtä raamattujen levittämisen puolesta, aluksi täällä kotimaassamme ja nykyisin jo eri puolilla maailmaa raamattulähetyksenä.
Tässä kuvassa terveisiä 34 toimintavuottaan viettävän Etelä-Hämeen Pipliaseuran vuosi- ja hallituksen järjestäytymiskokouksesta.
https://www.facebook.com/photo.php?fbid=10207516460564368&set=a.2895723346898.2134822.1074755471&type=3&theater¬if_t=like_tagged
Joroisten seurakunnan työnhakuilmoituksessa esiintyvistä käsitteistä (”raamatullisuus”) ja kirkkoherra Teuvo Karjalaisen antamasta lisäselvennyksestä koskien sitä mitä raamatullisuudella kelpoisuusedellytyksenä tarkoitetaan (”liberaalit näkemykset eivät ole suosiossa”, ”suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on vedenjakaja”) voi tarkastella myös tutkimustiedon valossa.
Käsitteillä kuten ”liberaalisuus” näyttää olevan kirkollisessa keskustelussa ja kielessä varsin vakiintunut merkitys, jonka esimerkiksi juuri papit kyllä tuntevat. Asiaa on tutkinut muun muassa TT Kati Niemelä. Tutkimusartikkelissaan ”Liberaalisuus ja konservatiivisuus papin työn arjessa”, hän kirjoittaa, että ”termeinä konservatiivi ja liberaali ovat tutkimuksen tulosten perusteella edelleen mediassa esiintyvistä päinvastaisista näkökulmista huolimatta varsin käyttökelpoisia, ainakin papistosta puhuttaessa”. Niemelä kirjoittaa myös seuraavasti: ”..liberaali/konservatiivi-jaottelu näyttää tarkoittavan tämän hetken kirkollisessa kielessä lähes samaa kuin suhtautuminen samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin”. (Teologinen Aikakauskirja 3/2014, s. 195-211).
Niemelän artikkelin mukaan liberaaliksi luonnehditaan henkilöä joka haluaa edistää samaa sukupuolta olevien parien oikeuksia ja joka suhtautuu myönteisesti samaa sukupuolta olevien parien kirkolliseen siunaamiseen.
Minä olen liberaalina mielestäni hyvin raamatullinen: tutkin sanaa päivittäin, korostan rauhaa (shalom) ja oikeudenmukaisuutta / vanhurskautta (sedek); varoittelen mammonan ja vallanhimon vaaroista, julistan armoa syntiselle, kehoitan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään – enkä elä lain vaan armon alla.