Raamattu vai laki?

[Hannu Juntunen:] Viime kuukausina on keskusteltu henkilökohtaisen vakaumuksen ja voimassaolevan lainsäädännön ristiriidasta. Tämä kysymys on kautta aikain askaruttanut myös kristillisen vakaumuksen omaksuneita.

Varhaisaikojen kristityillä oli yhteentörmäyksiä Rooman valtakunnan vaatimusten kanssa (mm. keisarinpalvonta). Myöhemmin on myös kristinusko vaikuttanut vahvasti oikeusajatteluun.

Tarkasteltava ongelma johtaa joka tapauksessa pohtimaan, mihin perustuu lainsäädännön sisällöllinen oikeellisuus eli legitimiteetti.

Lainsäädäntö perustuu pohjimmaltaan uskoon tiettyjen eettisten perusteiden oikeellisuudesta, ja sen tarkoituksena on toteuttaa oikeiksi uskottuja ja järkevinä pidettyjä yhteiskunnallisia päämääriä yhteiseksi hyväksi.

Oikeudeksi sanomamme ilmiön perustana on ihmismielen ominaisuus, jota olemme tottuneet nimittämään omaksitunnoksi. Teologiselta kannalta omatunto sisältyy Jumalan  luo­maan ihmisyyteen. Tämän mukaisesti oikeus on jumalallista alkuperää ja ilmentää ihmisen luotuisuutta.

Omatunto on kuitenkin samalla inhimillinen. Se ei voi olla erehtymätön, koska se on historiallisesti ja yhteiskunnallisesti määräytynyt, ja myös se on syntiin­lankeemuksen vaurioittama. Ihminen kykenee tekemään hyviä ja oikeita tekoja, mutta monet kauheimmat teot on tehty omantunnon vakaumuksen vimmalla, jopa jonkin jumaluuden nimissä.

Teologisilla perusteilla lainsäädännön oikeellisuuden keskeiseksi kriteeriksi voidaan hahmottaa ihmisyksilön ehdoton arvo. Raamatun pääsanoma on armo eli Jumalan rakkaus langennutta ihmistä kohtaan, ja tämä rakkaus on ihmisyksilön ehdottoman arvon syvin peruste. Muita teologisesti perusteltavia eettisiä kriteereitä ovat esimerkiksi lähimmäisyys sekä elämän ja luomakunnan suojeleminen.

Myös muiden uskonnollisten tai ei-uskonnollisten vakaumusten pohjalla voidaan päätyä näihin samoihin tai vastaaviin eettisiin periaatteisiin.

Lainsäädännön oikeellisuuden eettiset kriteerit ovat sellaisinaan yleviä periaatteita. Lainsäädännössä niitä on välttämätöntä tulkita ja konkretisoida.

Luterilaisen ajattelun mukaan myös maalliset asiat ovat Jumalan hallintapiiriä (regimentti), jossa toimiminen on annettu meidän tehtäväksemme. Yhteiskuntaa ja sen lainsäädäntöä on rakennettava järjellä ja omallatunnolla yhteisen hyvän toteuttamiseksi ja inhimillisen pahuuden rajoittamiseksi.

Kristityillä ei ole korkeampaa erityisviisautta maallisen regimentin asioissa. Raamatulla voidaan perustella keskenään erilaisia kannanottoja ja ratkaisuja samassa asiassa. Tietyn oikeusnormin Jumalan sanan mukaisuus tai vastaisuus on välttämättä tulkinnallinen ongelma. Raamatusta ei voida suoraan johtaa nykyajan yhteiskunnassa tarvittavia oikeusnormeja eikä oikeudellisten ongelmien ratkaisuja.

Vaikeille moraaliongelmille on lisäksi tyypillistä, ettei ole olemassa ja valittavissa selkeästi joko oikea tai väärä ratkaisu, on vain kaksi tai useampia eettisesti ongelmallisia vaihtoehtoja, ja lainsäätäjän, tuomarin, muun viranomaisen tai kenen tahansa on monesti pakko valita niistä jokin.

Esimerkkinä voidaan viitata abortin problematiikkaan. Voimme uskonnollisen vakaumuksen mukaisesti olla sitä mieltä, että abortti on ihmisyksilön ehdottoman arvon loukkaamista. Tällä periaatekannalla ei kuitenkaan vielä ratkaista lainsäädännöllisiä ongelmia, joiden selvittelyssä tulee vastaan keskenään vastakkaisia vaihtoehtoja. Onko siis abortin toimittaminen säädettävä kaikissa tapauksissa rangaistavaksi? Ketä on rangaistava?

Kysymystä, onko tietyissä tilan­teissa oikein rik­koa voimassaolevaa lainsäädäntöä, havainnollistaa sattuvalla tavalla kansalaistottelemattomuuden problematiikka.

Asetelma ei ole niin yk­sioikoinen, että vastakkain olisivat yhteiskunnan säätämä ”väärä” normi ja yksilön tai erityisryhmän ”oikea” vakau­mus. Todennäköisesti vas­tak­kain on kaksi erilaista vakaumusta ja näiden nojalla tehtyjä johtopäätöksiä. Jo faktatiedon hankkimisen ja sen ymmärtämisen tasolla esimerkiksi luonnonsuojeluun ja energiaratkaisuihin liittyvät asiat ovat monimutkaisia ja moniselitteisiä (esim. kiista ilmastonmuutoksesta).

Meidän tuntemamme demokraattinen valtiojärjestys perustuu edellä mainittuihin eettisiin periaatteisiin, jotka samalla rajoittavat demokraattista päätöksentekoa. Demo­kraat­ti­nen sää­tä­mis­järjestys on lainsäädännön sitovuuden peruste sillä varauksel­la, ettei lain­sää­däntö ole erehtymätön, ja sitä on välttämätöntä jatkuvasti arvioida ja kor­jata eettisten perusteiden mukai­seksi. Sama koskee lainsäädännön tulkintaa ja soveltamista tehtäessä oikeudellisia ja hallinnollisia ratkaisuja.

Yh­teis­kunnan oikeusjär­jestyksestä mei­dän on sovittava kes­kenämme oman­tunnon perusteel­la ja parhaan ymmär­ryksemme mu­kaan. Asetelma ”Raamattu vastaan laki” ei tietyssä ongelmatapauksessa ole välttämättä yksiselitteinen sen enempää teologisesti kuin oikeudellisesti – saati että ratkaisu olisi yksioikoisen selvä.

Hannu Juntunen

Kirjoittaja on TT, OTT, FM ja oikeusteologian dosentti sekä eläkkeellä piispainkokouksen teologisen sihteerin virasta

  1. Hän kumosi meitä rasittavan velkakirjan kaikkine määräyksineen ja teki sen mitättömäksi naulitsemalla sen ristiin. Kol. 2:14

    Jos sinä oikein uskot, että Kristus on sinun edestäsi kärsinyt ja sinut lunastanut, niin voit sanoa: ”Jos minun syntini ovat Kristuksen päällä, niin minä en siis itse niitä kanna. Hän on ne ottanut pois sydämestäni ja omastatunnostani, jossa ennen oli kirjoitettu: sinä olet avioliiton rikkoja, murhaaja, varas jne. Koska siis Kristus on ottanut syntini päälleen, niin ne eivät enää ole kirjoitetut taivaassa eivätkä maan päällä. Jumalan Pojan päällä yksin tahdon ne nähdä, enkä muualla missään.

    Martti Luther, Hengellinen aarreaitta, s. 123, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016

  2. VASTARANNALLE (Mark. 4:35-41)

    Ei välky mikään kauniimmin
    kuin järvi Gennesaretin.
    Ja niin kuin helmi loistossaan,
    se kruunaa Luojan luoman maan.
    Niin tyyntä on ja rauhaisaa,
    niin jylhää sekä mahtavaa.

    Nyt lähtee vene rannasta,
    opetuslasten soutama.
    On Jeesukselta käsky se
    näin mennä vastarannalle.
    Vaikk itse käy Hän nukkumaan,
    niin vastaa käskysanastaan.

    Vaan yllättäen myrskysää
    nyt vuorilta jo syöksähtää,
    ja tuulen sekä aallokon
    valtaama koko järvi on.
    Kuin kiehuessa kattilan
    tuo myrsky täyttää ulapan.

    Näin raivotessa myrskyn sen
    tuo joukko epätoivoinen
    nyt herättää jo Mestarin.
    Sanansa arvovaltaisin
    jo myrskyn raivon vaimentaa,
    niin tyyneksi Hän meren saa.

    On meillä sama lupaus
    ja siinä uskon uskallus:
    Ei elämämme myrskytkään
    voi riistää Hänen kädestään.
    On vastuullansa varmuus se:
    Pääsemme vastarannalle!

    Matti Vuolanne, Hovinarri, s. 34.

kirjoittajia eri
kirjoittajia eri
VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.