Körttifoorumissa Aholansaaressa on etsitty tänä viikonloppuna – jälleen kerran – sanoitusta sille, millainen on körttiläinen raamattunäkemys. Herättäjä-Yhdistyksen yleissihteeri Kalle Hiltunen piti aiheesta erinomaisen esitelmän puhumalla Raamatusta Siionin virsissä. Hänen mukaansa Siionin virsien tapa käyttää ja tulkita Raamattua on hyvin klassinen, peräisin antiikista ja keskiajalta. Raamattua luetaan allegorisesti, vertauskuvallisesti ja hyvin henkilökohtaisesti. Tässä lukutavassa lukija näkee itsensä raamatuntekstin sisällä ja eläytyy tapahtumiin luovasti.

Esimerkiksi Abraham Achreniuksen jouluvirissä  veisaaja on jouluevankeliumin paimen. Toisessa kohdassa allegorinen tulkinta menee vielä pidemmälle: karu ja vaatimaton seimi, jolle Jeesus-lapsi asetetaan nukkumaan, on veisaajan sydämen sisin, joka ilmentää hengen köyhyyttä.

Siionin virret tai körttiläinen raamatuntulkinta eivät johda Raamatusta dogmaattisia tai eettisiä lausumia. Raamatusta ei poimita yleisiä totuuksia siitä, miten ihmisen pitää elää. Tämä ei kuitenkaan Hiltusen mukaan tarkoita, että kristillinen oppi olisi hylätty. Oppi Kristuksesta, armosta ja ihmisen raadollisuudesta kehystää ja ohjaa voimakkaasti raamatuntulkintaa. Allegorisen lukutavan perusteet Hiltunen löytää Raamatun omasta käsityksestä, jonka mukaan Jumalan Sana on luova Sana. Se on läsnä jo luomisessa ja sen perustehtävä on luoda uutta.

Hiltunen painottaa, että Raamattu on aidoimmillaan Jumalan Sanaa silloin, kun se luo, kun se on luovassa käytössä. Jos etsimme Raamatusta ensi sijassa kuvauksia siitä, miten asiat olivat ennen tai miten niiden pitäisi olla nyt, Jumalan Sanasta tulee ihmisen sanaa. Mutta jos Raamattu saa lukiessamme luoda ihmisten sisimpään uskoa, toivoa ja rakkautta, sitä luetaan Jumalan Sanana. Siionin virsissä raamatunkohdista tehdään usein luova hengellinen tulkinta, joka ei välttämättä ole kirjaimellisesti läsnä alkuperäisessä Raamatun tekstissä. Syntyy vastavuoroinen syventymisen kehä, jossa virsi voi auttaa veisaajaa ymmärtämään syvemmin tiettyä raamatunkohtaa tai toisaalta joku raamatunkohta voi syventää ihmisen ymmärrystä virren sanomasta.

Tämä körttiläinen klassinen tapa lukea Raamattua on Hiltusen mukaan vaikuttanut siihen, että Raamattua ei ole käytetty heränneiden parissa minkään yhden totuuden julistamiseen esimerkiksi eettisissä tai kirkon järjestäytymiseen liittyvissä kysymyksissä. Raamattua on pidetty ennen kaikkea uskon luovana, pulppuavana lähteenä ja ihmisen sielua ravitsevana hengellisenä kirjana, joka luo ihmisen sisimpään uskoa, toivoa ja rakkautta. Hiltunen pitää outona ja harhaanjohtavana, että tätä tulkintatapaa nimitetään usein julkisessa keskustelussa epäraamatulliseksi ja körttiläisiä luonnehditaan jopa Raamatusta luopuneiksi.

Yliopistonlehtori, raamatuntutkija Outi Lehtipuu jatkoi samasta teemasta hahmotellen, mikä kaikki vaikuttaa ihmisten raamatuntulkintaan. Hän painotti, että ei ole olemassa lukemista ilman tulkintaa. Jokaisen, joka haluaa ymmärtää mitä tahansa tekstiä, on pakko tulkita sitä. Jokainen teksti on lähtökohtaisesti monitulkintainen. Jo tekstin käännös toiselle kielelle on tulkintaa. Tulkinnat muuttuvat väistämättä ajan saatossa. Jokainen on oman aikansa vanki, eikä voi astua sen faktan ulkopuolelle, että muun muassa kieli, ikä, asuinpaikka, yhteisö, historiallinen konteksti ja oma esiymmärrys vaikuttavat ihmisen tapaan lukea ja tulkita Raamattua.

Lehtipuun mukaan raamatullisuus on aina valikoivaa. Raamatulliseksi itseään kuvaava ihminen tekee aina tietynlaisia tulkintoja tietynlaisista  raamatunkohdista (ja vain niistä). Lehtipuu viittasi esimerkiksi naispappeudesta käytyyn raamattukeskusteluun ja nosti esiin emeritusarkkipiispa John Vikströmin ajatuksen. Hän on sanonut, että käsitys virasta tai Raamatusta ei ole muuttunut, mutta käsitys naisesta on. Ja koska nainen on alettu ymmärtää miehen kanssa yhdenvertaisena ihmisenä, muuttumatonta raamatuntekstiä joudutaan arvioimaan uudelleen ja uudessa muuttuneen naiskäsityksen valossa.

Lehtipuu päätti esityksensä yhtymällä Kalle Hiltusen ajatukseen siitä, että Raamattu lakikirjana tai moraalin oppikirjana merkitsee aina inhimillistä vallankäyttöä. Jumalan Sana muuttuu ihmisen sanaksi.