Puutarhan hoito on noussut suureen suosioon. Syyksi on arveltu korona-ajan tuomaa pakkoeristystä ihmiskontakteista. Itse uskon, että syitä on muitakin.
Aineellisen menestyksen hyvinvointilupaukset ovat pettäneet yhä useamman ja jättäneet tyhjäksi. Moni kysyy, kannattiko suostua kuluttajaksi haaskaamaan ehtyviä luonnonvaroja ja tukemaan yritysten loputonta kasvua? Tai onko hektinen työelämä ja siitä saatu korvaus tuonut elämään tarkoitusta?
Alkuviikosta julkaistu tutkimus kertoo nuorten aikuisten lisääntyneestä pahoinvoinnista ja mielenterveysongelmista. Yhä useammat ovat pudonneet opintojen ja työelämän ulkopuolelle. Yhtä syytä tähän ei tiedetä. Uskon, että suurena syynä on elämän tarkoituksettomuuden tunne. Edelliset sukupolvet ovat voineet parantaa työllään elämän olosuhteita ja onnellisuutta. Pelkistetyimmillään on ollut kyse jokapäiväisestä leivästä ja hengissä pysymisestä. Työssä onnistumisesta, tavoitteen saavuttamisesta ja kädenjäljestään on voinut tuntea iloa. Nykyisessä työelämässä siihen ei ole aina mahdollisuutta.
Työ on siunaus ihmiselle ja yhteiskunnalle, kun se palvelee aidosti yhteistä hyvinvointia ja tuottaa siten tekijälleen tarkoituksen tunteen ja tyydytyksen. Esimerkiksi Puolustusvoimat on jo vuosia rekrytoinut työntekijöitä tunnuksella: ”Tee työtä, jolla on tarkoitus”. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on osoittanut, että turvallisuuden ja puolustuskyvyn lisäämisellä voi olla ratkaiseva merkitys hyvinvoinnille ja yhteiskunnan selviämiselle. Kaikki työ ei kuitenkaan osoittaudu samalla tavalla merkitykselliseksi, vaan voi heikentää maapallon luonnonvaroja ja elämän kestävyyttä.
_ _ _
Tapasin tällä viikolla Saksassa eläkkeellä olevan everstin, joka harrastaa puutarhan hoitoa ja kirjoja. Hän lainasi roomalaista Ciceroa: ”Elämän onneen riittää puutarha ja hyvät kirjat” ja jatkoi itse: ”Niin, istua puolivarjossa lehtevän puun alla hyvää kirjaa lukien, kun mehiläiset surisevat ja hakevat kukkien mettä. – Kiinalaisen sananlaskun mukaan, jos tahdot olla onnellinen yhden päivän, juo viiniä. Jos tahdot olla onnellinen vuoden, mene naimisin. Jos tahdot olla onnellinen koko elämän ajan, hoida puutarhaa.” Itse lisäsin, että puolison kanssa voi olla onnellinen koko elämän ajan tekemällä yhdessä puutarhatöitä.
_ _ _
Muutamasta lauseesta sukeutui pitkä ja kiinnostava keskustelu. Eversti oli lukenut paljon alkaen antiikin kirjallisuudesta, myös klassisia, puutarhaa koskevia kirjoja.
Raamatun puutarha on ihannetila ihmisen, Jumalan ja luonnon yhteydestä sekä vuorovaikutuksesta. Ihminen saa tarvitsemansa suoraan puun matalalla roikkuvista hedelmistä. Ihminen ei horjuta tasapainoa, kunhan ei astu Hyvän ja pahan tiedon puun alueelle, jota kuvastavat esimerkiksi sanat ikuisesti kasvava, äärettömät markkinat, loputon hyödyntäminen, rajoittamattomat ansaintamahdollisuudet, kuolemattomuus, täydellinen vapaus.
Hyvä tieto kääntyi pahaksi, täydellisen vapauden kuvitelma vankeudeksi. Työn ilo pakkotahtiseksi otsa hiessä puurtamiseksi, kuolemattomuus ennenaikaiseksi kuolemaksi.
_ _ _
”Ympäristössämme, jossa kontrollin sitoma ihminen on valjastettu kuluttajaksi, on puutarha refugio – pakopaikka, jossa luovuus, vapaus ja luonnon voimat saavat vaikuttaa”, sanoo eversti omana kokemuksenaan. Kadonneesta puutarhasta voi vielä saada aavistuksen, vaikka parvekelaatikkoon kylvettyjen salaattien tai saviruukkuihin istutettujen minttujen, basilikan, timjamin ja rosmariinin tuoksun kautta.
Kasvit versovat uutta, kukkivat, houkuttelevat hyönteisiä ja pikkulintuja. Tuomen tuoksu täyttää kevätsateen kostuttaman illan ja iltalaulajat kertovat pesivistä lintupareista. Kompostissa kasvit ja kananlanta maatuvat mullaksi ja lierot lisäävät maan muhevuutta. Varis nappaa rastaan pesästä munan ja orava työntää käpälänsä pikkulinnun pönttöön. Ihminen seuraa tätä kaikkea, elämän kiertokulkua ja omalta osaltaan vaikuttaa elämän monimuotoisuuteen.
Puutarha on kuin mikrokosmos, elämää sykkivä maailma pienoiskoossa. Jokaisella lapion pistolla, kompostiämpärillä, kitketyllä yrttimaalla on oma vaikutuksensa elämään. Myös puuttumattomuudella on vaikutusta. Itse jätän nokkosia tiettyihin paikkoihin puutarhaa, mistä leikkaan nuoria versoja nokkoskeiton aineksiksi, ja mistä nokkosperhosen toukat saavat ravintonsa. Elävässä puutarhassa ihmisen käden jälki ja luonnon oma vapaus ovat vuorovaikutuksessa. Villin ja hoidetun puutarhan välimuodossa luontoa ei ole kahlittu.
_ _ _
”Puutarhassa voi kokea via activan ja via eminentian, kristityn olemisen eri puolet”, sanoo eversti kuin tiivistäen keskustelumme.
Niin, aktiivisen uurastamisen, hiestyneen selän ja kovien kämmenien sekä niistä nousevan elämän tuoman tyydytyksen, mutta myös Jumalan töiden kunnioittavan katselemisen – ja kiitollisuuden, ajattelen mielessäni.
Ehkä tämä on sitä viljelemistä ja varjelemista, jonka Jumala antoi ihmisen tehtäväksi ja samalla elämän tarkoituksen ylläpitämiseksi?
– – –
Keskusteluketjussa on pohdittu edelleen kysymystä elämän tarkoituksesta. Elämän tarkoitus on eri aikoina tiivistetty esimerkiksi sanoihin ”Elämä itse” tai Rakkaus. Kristilliseltä kannalta molempiin sisältyy Jumala, sillä Jumala on rakkaus ja rakkaus on Jumalasta. Rakkaudessaan Jumala on luonut maailman ja antanut elämän. Tämän Jumalan lahjoittaman elämän eläminen kiitollisuudessa ja rakkaudessa Jumalaan sekä muihin luotuihin olisi siis elämän tarkoitus.
Edelliset tiivistykset eivät kuitenkaan tyydytä, koska niiden itsestään selvyyttä haastaa kokemus elämän tarkoituksettomuudesta. Puuttuu kiitollisuutta, puuttuu rakkautta ja puuttuu uskoa Elämän antajaan Jumalaan. Sen sijaan kokemukseen vaikuttavat itsekkyys, epäoikeudenmukaisuus, sodat, kärsimys – siis synnin todellisuus.
Elämän tarkoituksen pohdinnassa on otettava huomioon synnin vallan voittaminen. Siksi esimerkiksi kirkon Kristinoppi (1948) tiivisti: ”Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämme kallein asia.” Jeesuksen sovitustyön tunteminen ja osallisuus siitä uskon kautta antaa näkökulman synnin lopullisen vallan voittamiseen. Synti kuitenkin vaikuttaa jatkuvasti kristityssä ja merkitsee kilvoitusta, päivittäistä parannusta ja elämän uudistumista.
II:n maailmansodan lopppuvaiheissa Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit tekivät tietoiseksi ihmisen kyvystä tuhota elämä maapallolta. Parhaillaan luonnon tuho ja ilmastonmuutos ovat tehneet ihmisen tietoiseksi totaalisen kuluttavan elämäntapamme johtavan luonnon ja elämän tuhoon. Elämällä ei voi olla tarkoitusta, jos luonto tuhoutuu eikä ole elämää. Siksi elämän tarkoituksen etsinnässä on otettava tämä huomioon.
Elämän tarkoituksen voisi muotoilla vaikka
sanoihin ”paluu Paratiisiin Kristuksen uudistavan rakkauden ja sovituksen kautta.” Silloin Paratiisi tarkoittaa sekä ajallista elämää Jumalan yhteydessä, että sen jälkeen alkavaa iankaikkista elämää.
Pekka
Kiitos hyvästä pohdiskelustasi
Minä puhun mieluimmin elämän mielekkyydestä kuin tarkoituksesta. Kukin laji voi elää lajityypillisesti mielekkäästi vaikka ei tarkoitusta tiedäkään. Mielekkyys löytyy jos kun löytyy täällä elämisestä, on hupsua jättää elämänsä elämättä toivossa saada elää sitten taivaassa koskapa on mahdollista ettei koko taivasta ole edes olemassa. Siispä ’tartu hetkeen’ ja elä täysillä tässä ja nyt eli kuten viisas Saarnaaja (9)kehottaa:
4Onhan sillä, jonka vielä on suotu olla kaikkien eläväin seurassa, toivoa. Sillä elävä koira on parempi kuin kuollut leijona. 5 Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heillä ole paikkaa, vaan heidän muistonsa on unhotettu. 6Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa on jo aikoja mennyt, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.
Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi. 8Vaatteesi olkoot aina valkeat, ja öljy älköön puuttuko päästäsi. 9Nauti elämää vaimon kanssa, jota rakastat, kaikkina turhan elämäsi päivinä, jotka Jumala on sinulle antanut auringon alla — kaikkina turhina päivinäsi, sillä se on sinun osasi elämässä ja vaivannäössäsi, jolla vaivaat itseäsi auringon alla. 10Tee kaikki, mitä voimallasi tehdyksi saat, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta, ei tietoa eikä viisautta tuonelassa, jonne olet menevä.”
Tuo ajatus taivaasta olemattomana toivon lähteenä ei oikein sovi siihen kuvaan jossa omaa elämääni katselen taaksepäin. Olen voinut aina luottaa Jumalan lupauksiin ja holenpitoon tilanteissa, joissa olen apua tarvinnut Häneltä. Aina on apu myös tullut. Miksi Jumala pettäisi luottamukseni taivaan suhteen, kun koko elämän ajan hän on luottamustani vahvistanut.
Hyvään ystävään voi luottaa ja jos hän jotain lupaa, niin pitkän ystävyyden luoman luottamuksen perusteella luotan siihen, että lupaus tässäkin kohtaa pätee.
Pekka, on valtava määrä ihmisiä, jotka vuosikausien päivittäisestä rukoilemisesta huolimatta eivät ole saaneet mitään pyytämäänsä apua. Kokemukset ovat subjektiivisia.
Tottakai kokemukset ovat henkilökohtaisia. Suhteeseen kuuluu aina henkilökohtaisuus. Ilman sitä ei voi olla hyvää luottamuksellista suhdetta.
Rukouksen kuuleminen perustuu juuri tähän luottamukselliseen suhteeseen. Jollei sitä ole puolin ja toisin, niin rukoukset jää tietenkin kuulematta. Joten hyvin monet rukoukset jää juuri siksi kuulematta.
Sanoihan Jeesus: ”tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Yhteys täyttyy siis olla kunnossa. Kaikilla ei ole. On paljon aivan vääriä käsityksiä rukouksesta. Yksi sellainen on siinä, että Jumalaa pidetään automaattina, joka vastaa jokaiseen pyyntöön juuri pyytäjän haluamalla tavalla. Jumala ei toimi ollenkaan näin. Hän haluaa yllättää aina.
”Rukouksen kuuleminen perustuu juuri tähän luottamukselliseen suhteeseen. Jollei sitä ole puolin ja toisin, niin rukoukset jää tietenkin kuulematta. Joten hyvin monet rukoukset jää juuri siksi kuulematta.”
Olet siis sitä mieltä, että ne uskovat joiden rukouksia ei ole kuultu eivät ole rukoilleet oikein ja heillä ei ole ollut luottamussuhdetta Jumalaan.
Hyvä tuttavani, syvästi aitouskova mies, kuoli juuri rukouksistaan huolimatta koronaan. En menisi sanomaan että hän olisi uskonut ja rukoillut ’väärin’.
Kiitos kirjoituksesta Pekka.
Puutarhaa paremmin tunnen pienen maatilan. Sopiva määrä kotieläimiä, peltoja, kasvimaita, ehkä metsää. Lappilaisen lapsuuteni ja nuoruuteni perusteella osaisin ehkä vielä hoitaa pientilaa, jopa poroja. Olen joskus miettinyt vetäytymistä sellaiselle korkean omavaraisuuden pientilalle. Muistan kuinka nuoruudessani saatoin koko kesän pyytää järvestä katiskoilla kookkaita ahvenia joka päivä ämpärillisen. Toki kalaankin kyllästyy, mutta se oli hyvin omavaraista. Perunat omasta maasta, kala järvestä, maito omasta navetasta, porkkanat ja nauriit kasvimaalta. Syksyllä saatiin riistaa metsästä, sekä poron ja hirvenlihaa. Metsämarjat olivat tärkeitä.
Puutarha on varsin urbaani idea. Ymmärrän silti sen voiman ja ihanuuden. Minulle luonnontilainen metsä on hyvin tärkeä. Kyllä hyväksyn ja ymmärrän myös kevyet hakkuut, mutta maiseman jyrkkään muokkausta kavahdan. Ihminen pystyy harvoin parempaan kuin Luoja. Muistan kyllä lapsuudestani, miten kauniita pieniä viljelyksiä kylämme maaviljelijät raivasivat metsien keskelle.
Luen paraikaa kirjaasi Kylmän sodan varusmiehenä. Taitavasti muistelemasi varusmieselämän vaiheet tuovat myös omia muistoja mieleen. Samalla tulee taas pohdittua elämän tarkoitusta. Olen samaa mieltä kanssasi: ” Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen on elämme kallein asia.” Kauniisti sen itse muotoilet: ”paluu Paratiisiin Kristuksen uudistavan rakkauden ja sovituksen kautta.” Silloin Paratiisi tarkoittaa sekä ajallista elämää Jumalan yhteydessä, että sen jälkeen alkavaa iankaikkista elämää.”
Kiitos Penttik kommentista. Itsellenikin luonnontilainen metsä edustaa usein paratiisin puutarhaa parhaimmillaan. Mukava kuulla, että olet löytänyt ja lukenut Kylmän sodan varusmiehen!
Ihana kirjotus. Puutarhurointi on lähellä omaa sydäntä ja herättää monesti tuumailemaan elämää.. Tykkään lukea täältä myös puutarha aiheisia tekstejä: https://puutarhapaikka.fi/