Presidenttipeli - voittaako puolueet vain kansa?
Postiluukusta kolahti HS:n 106-sivuinen julkaisu ”Presidentit”. Se tarkoitti kai presidenttipelin alkua? Selaillessani vihkosta koin edustavani itsenäisen Suomen runsaan 100-vuotisen historian kolmesta sukupolvesta sen kahta nuorinta, ainakin osaksi. Olen aina pitänyt omaa ikäluokkaani onnekkaana. Sen ei tarvitsisi kokea sotaa ja sen jälkeistä ankeutta uudestaan. Toisin on käymässä. Sanotaan historian toistavan itseään, mitä se ei koskaan tee, vaan kertovan pikemmin yksittäisen ihmisen ikuisesta ahneudesta ja vallan tavoittelusta sekä siihen liittyvästä henkisestä pysähtyneisyydestä.
Ahdinko, mikä tänään näyttäytyy pelkona sodan laajentumisesta, sisäisen sabotaasin uhkasta ja yhteiskunnan haavoittuvuudesta, sai vastaavassa tilanteessa vuonna 1944 presidentin allekirjoittamaan sittemmin Ryti-Ribbentropp-sopimukseen johtavan kirjeen. Joittenkin mielestä teko pelasti Suomen itsenäisyyden. Toisten mielestä menettely oli rinnastettava maanpetokseen. Teon hinnaksi arvioitiin käypä 10 vuoden kuritushuonerangaistus ja terveyden menetys. Tänään järjestyksessä kolmattatoista presidenttiä valittaessa mm. professori Veli-Pekka Tynkkynen ja kirjailija Sofi Oksanen arvioivat kahta presidenttiyttäkin haikaillutta entistä pääministeriä ankarasti Oksanen (IL-TV Sensuroimaton Päivärinta 23.10.2022) jopa ”pitkäkestoisesta ja määrätietoisesta maanpetturuudesta". Rytiin ja hänen isänmaallisuuteensa verrattuna jälkimmäisten motiivi oli vain ahneus, oma taloudellinen etu.
Tapahtumien opetus on kuitenkin toisaalla. Itsenäisen maan kolmas sukupolvi elää ns. jälkisuomettumisen aikaa. Sen kielelliselle rakentuva akrobatia huipentui Nato-gallupeissa ilmaistuun huoleen maan tulevaisuudesta. Jopa 72 prosenttia haastatelluista määritteli uusiksi kansan yleisen mielipiteen suhteessa itsenäisyyteen eli suhteessa Natoon. Menneeseen aikaan, vain oman valtansa säilyttämiseen ja kansan hämäämiseen keskittyneet puolueet menettivät otteensa. Eduskunnassa olevan kymmenen puolueen yhteinen n. 190 000 jäsenmäärä (alle 5 % 3,9 milj. äänioikeutetuista ja 3,4 % 5,6 milj. kansalaisista) edustaa kuitenkin vain murto-osaa kansasta. Oli takinkäännöksen paikka aina ministeritasoa myöten. Ongelma ei kuitenkaan väistynyt. Ajanoloon jo maahamme sijoittuneiden lisäksi naapurimaan kansalaisia virtasi kiihtyvässä tahdissa kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden ostajina, turvapaikan- ja kaksoiskansalaisuuden hakijoina. Huolimatta median raportoimista tietoturvallisuusuhista, dronihyökkäysten vaaroista ja vakoilun lisääntymisestä kehitys jatkuu huolestuttavana. Tilanne muistuttaa Kreikan mytologiasta tunnettua Troijan puuhevosta. Onttoon, lahjana kuvitelluksi saatuun hevoseen, jonka troijalaiset itse veivät kaupunginmuurien sisäpuolelle, kätkeytyneet kreikkalaiset onnistuivat tunkeutumaan kaupunkiin tuhoisin seurauksin. Sisältyykö historiaan sittenkin opetus? Onko uuden gallupin, uuden yleisen mielipiteen ilmaisun aika? Vai tarjoammeko vilpillisesti itseämme Natoon Troijan puuhevosena?
Syksyisessä televisiohaastattelussa useat puolueitten edustajat totesivat presidenttiehdokkaiden voivan nousta vain puolueitten piiristä. Näin presidenttiys olisi mahdollista vain pienelle, 3-5 %:a käsittävälle suomalaisryhmälle. Toisin on käymässä. Viimeisen mielipidemittauksen mukaan puolueiden valvonnasta riippumaton, suostumustakaan vielä antamaton henkilö nousi kärkeen. Muissa yhteyksissä hän on kysyttäessä viisaasti edellyttänyt suostumuksensa riippuvan kysynnän määrästä. Julkisuudessa mainittu noin 70 %:n edellytys saattaa olla jopa vakavasti esitetty vastaahan se valtiollisten vaalien keskimääräistä äänestysprosenttia. Kansanliikkeen ehdokkaana tapaus muuttaisi koko sodanjälkeisen poliittisen kulttuurin. Päivittelijäkin, joka kiistää oman ja yksittäisen ihmisen vaikuttamismahdottomuuden yhteisöään koskevissa asioissa, havainnee kerrankin olevansa ratkaisijan paikalla; yksi ehdokas, yksi ääni.
Yksi on kuitenkin varma. Ennen ehdokasasetteluakin taistelu tulee kiristymään. Kansanliikkeen mahdollinen ehdokas yhdistää kaikkien puolueiden rivit. Vallan pitää säilyä puolueilla ja sen 190 000 jäsenellä, koska he poliittisesti nimitettyine virkamiehineen sanovat olevansa kansa!
10 kommenttia
Yhteiskunnassa on muitakin tahoja kuin puolueet ja niiden ulkopuolella olevat. (Kannattaa käydä katsomassa Kansallisteatterin ”Ensimmäinen tasavalta”.)
Eivätkä puolueet ole yhdestä puusta veistettyjä, eikä niiden ulkopuolella oleva kansa ole yksituumainen. Oikeiston näkemys yhdenvertaisuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta eroaa selvästi, osin jyrkästikin, vasemmiston näkemyksestä. Yltäkylläisyydestä nauttiva eliitti elää eri todellisuudessa kuin pääosa suomalaisista. Eri suuntiin vetävät intressit ja yhteiskunnalliset jännitteet ovat arkipäivää. Kuitenkin olemme oppineet hallitsemaan niitä rauhanomaisesti.
Tähän maastoon nimetään presidenttiehdokkaat, puolueiden ja kansanliikkeiden. On naivia kuvitella, että olisi koottavissa kansanliike, joka voisi ohittaa eri suuntiin vetävät intressit ja niiden aiheuttamat jännitteet, ikään kuin nousta niiden yläpuolelle. Väistämättä se – ja sen presidenttiehdokas – tulisivat edustamaan johonkin suuntaan vieviä arvoja ja intressejä, ehkä yleisemmin ja väljemmin ilmaistuina, mutta kuitenkin.
Puolueiden ulkopuolelta Suomessa ei ole tullut kuin yksi presidentti ja silloinkin kyse poikkeustilanteesta ja jo valittaessa tiedettiin, että kyse väliaikaisesta järjestelystä.
Martti Ahtisaari oli jäsenkirjademari, vaikka SDP:n omalaatuinen esivaali 1993 mahdollistikin sen, että puolueen presidenttiehdokas osin valittiin puolueen ulkopuolisten, mahdollisesti jopa toisten puolueiden kannattajien äänillä.
Nyt median suosikkikommentaattori on ampaissut gallupien kärkeen. Silti vaikea ellei mahdoton kuvitella, että itse vaalissa voisi pärjätä ehdokas, jolla ei ole minkään puolueen massiivista kampanjaorganisaatiota taustalla. Presidenttiehdokas joutuu lisäksi väkisin ottamaan kantaa myös perinteisiin puoluepoliittisiin kysymyksiin, niihin, jotka käsittelevät taloutta, verotusta, etujärjestöjä, sosiaali- ja terveyspolitiikkaa jne. Niissä vaikea olla puolueiden ylä – ja ulkopuolella.
Se, että osaa vastailla lähinnä yhteen aihepiiriin liittyviin kysymyksiin mediassa ei mitenkään takaa, että pärjäisi suorissa tv-tenteissä. Jotenkin kuvitellaan, ettei politiikka vaadi erityistä ammattitaitoa. Kyllä se vaatii.
Kyllähän totta on puoluepolitiikasta ja jäsenyydestä päästävän ja noustavan pitkälle, vrt. nykyinen Johtaja Katainen.
Kenellekään ei sitten tulisi mieleen ehdottaa ed. mainittua Presidentiksi.
Totta on myös politiikassa saatavan eväitä tiedossa ja sen hallinnassa eteenpäin.
Täyttä asiaa on myös politiikassa luodut ulkomaitten suhteet. Niillä on hyvä käyttöarvo aina vallitsevassa tilanteessa, mutta päättäjät vaihtuvat myös muissa maissa. Näin jatkuva muutos katsoo myös näitä suhteita.
Oliko nyt miten järkevää Ministeri Kaikkosen viimeinen ulostulo Pohjoisessa strategiassa Natoa katsoen. Norjalla on Naton varastoja, mutta mitä Kaikkosen lausuma ehdotuksen avauksena tarkoittaa Suomelle.
Se oli älytön möläytys mikä tulee Suomelle kalliiksi. Pohjoinen Suomi on alue minkä naapuri ensiksi ottaa tänne tullessaan.
Risto Penttilä olisi yksi vaihtoehto Ihmistyypissä joka huomaa erottaa intohimot ja realiteetit.
Tämän tyyppistä Ihmistä tarvitsemme Presidentiksi eikä puolueorganisaattioissa kasvaneita kykyjä joilla on useanlaista muistettavaa annetuissa lupauksissa kuin kieltäytymisissä.
Suomalainen indoktrinointi kansalaisiin katsoo ensisijassa mitä vallassaolevat puolueet haluavat tuoda julki sivuuttaen maailman muuttuvan koko ajan ulkopuolellamme.
Näin tulevan Presidentin kyvykkyyttä ei pidä arvioida menneellä kaverisuhteissa vaan raudanlujalla realiteettien osaamisella.
Näin puoluehegemonian tulee sivuuttaa pankin Pääjohtajat kuin nykyisen Ulkoministerimme hyvää katsoessaan.
Näin kollegamme ulkomailla saisivat raikasta tuulta täältäpäin eikä jo tutuksi tullutta jargonia Suomesta. Asia olisi lisäksi tervehdyttävä kaikinpuolin.
Kirjoittaja
Hannu Ahti
Hannu Ahti, varatuomari ja pastori Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut usei-ta syrjäytettyjen nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä ja sosiaalisina yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista.
Vallankumous on tietysti yksi mahdollisuus. Ne masinoidaan aina ulkovaltojen etujen mukaisesti ja sieltä käsin. Olisiko meilläkään ollut sisällissotaa ilman Venäjän ja Saksan aseita ? Presitentti jolla ei olisi omakohtaista kokemusta puoluepolitiikasta joutuisi pian ylipääsemättömiin hankaluuksiin. Ristiriidat puolueiden ja presitentin välillä tuskin ovat maamme edun mukaisia.
Ilmoita asiaton kommentti