Presidentti Putinin hyökkäyssodassa Ukrainaan on pohjimmiltaan kysymys viivästyneestä Neuvostoimperiumin hajoamissodasta.
Mietin Ukrainan sotaa. Kun synnyin, oli kulunut vain 20 vuotta maailmaa ja Suomea ravistelleesta toisesta maailmansodasta. Lapsuudenkotini keskusteluissa aika jakautui kolmeen: ennen sotia, sota-aikana ja sodan jälkeen. Lapsena vaistosin, että rauhallisten puheiden taustalla oli pelottavia kokemuksia.
80-luvun lopun ja 90-luvun alun nopeat muutokset maailmanpolitiikassa hämmästyttivät. Eurooppa ja maailma vapautui Neuvostoliiton vallasta. Minäkin, tyyni teologian opiskelija, tulin temmatuksi muinaisten käsikirjoitusten tutkimuksen ääreltä mukaan mielenosoitukseen Tehtaankadulle Neuvostoliiton suurlähetystön eteen valtavaa itsenäisen Latvian lippua heiluttaen. Vieressä liehuivat Viron ja Liettuan liput. En vielä käsittänyt, miten suuria muutoksia oli tulossa.
Neuvostoliiton romahtaessa äitini totesi hiljaiseen tapaansa, että oli hyvä nähdä tämä. Hän kertoi, että oli sotien jälkeiset vuosikymmenet ihmetellyt, että näinkö valhe jää voimaan. Nopeasti paheneva lama-aika vaimensi Suomessa liiat ilot uudesta vapaudesta. Muistan myös, kuinka pelättiin pakolaisvirtaa Venäjältä.
Venäjällä kävin ensimmäisen kerran keväällä 1995. Aistin uuden vapauden, mutta myös pinnan alla nakertavan köyhyyden, eläkeläisten kerrottiin tekevän itsemurhia, sillä entiseltä elämältä oli pudonnut pohja ideologisesti ja taloudellisesti. Ensimmäiseen pakolaiseen Ukrainasta tutustuin nuorena pappina Rovaniemen kirkossa 1996. Venäjän kansalaisiin seuraavina vuosina olin yhteydessä jossakin määrin. Joidenkin venäläisten kanssa ystävystyin. Alueyhteistyö kukoisti, turisteja virtasi.
Vuoteen 2014 saakka tuntui, että Venäjällä oli toivoa. Tuon jälkeen itäisen naapurimaan tilanne alkoi vaikuttaa yhä synkemmältä. En olisi silti voinut kuvitella, mihin saakka presidentti Putinin hallinto on valmis menemään. Kevättalvella 2022 hiljakseen kytenyt Euroopan itäinen kulma syttyi taas palamaan, kun Putinin johtama Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Ihmiset ja myös kansanjohtajat, jotka eivät tunne oikeasti historiaansa, ovat näemmä pakotettuja toistamaan menneisyytensä virheitä.
Ukraina kamppailee selviytymisestään, ja ukrainalaiset taistelevat säilyäkseen hengissä. Venäjä toteuttaa miehittämillään alueilla siviilien kiduttamista, raiskaamista, surmaamista, pakkoevakuointeja ja pakkovenäläistämistä. Me emme saa unohtaa Ukrainaa, vaikka sota tuntuu jatkuvan ja jatkuvan, ja vaikka median uutisvirta täyttyy kotimaan ja EU:n ongelmista. Meillä ei ole varaa unohtaa Ukrainaa.
Pentti Tepsa
6 kommenttia
Neuvostoliitto hajosi, mutta Neuvostoliiton henki jäi. Sitä ei saatu pulloon sullotuksi. Samoin paranoidinen käsitys siitä, että Venäjää uhataan jatkuvasti ja joka puolelta. Tosiasiassa ei kukaan halua Venäjää riesakseen, vaikka ilmaiseksi saisi. Ortodoksiselle uskolle Moskovan patriarkkaatti ja Kirill tekevät korvaamatonta vahinkoa, mikä suuri vahinko. Pelko on, että suurimmat ortodoksiset patriarkaatit katkaisevat yhteydet ja koko uskontulkinta hajoaa.
Kun Venäjä saa uitetuksi yhden ydinräjähteellä ladatun uuden ohjuksensa Yhdysvaltain rannikolle tulee kysymys miten asiaan suhtaudutaan Eurooppaan katsoen.
Kampe on suunniteltu lähes äänettömäksi, ja kulkemista ei seuraa havaittava lämpöjana, näin uskoisin. Ottaako se sitten välillä ilmakosketusta paikantamiseen en tiedä.
Vääntöä on luvassa.
Kirjoittaja
Pentti Tepsa
Olen taustaltani lappilainen teologi, pappi ja uskonnon opettaja, Vanhan testamentin eksegeetti ja Kemijärven seurakunnan kirkkoherra.
Neuvostoliiton hajoamissotaa/sotia olemme todella todistamassa, kuten blogisti kirjoittaa.
Venäjä on aina vuodesta 1991 saakka pyrkinyt sitomaan itseensä taloudellisesti ja sotilaallisesti niin monta entistä neuvostotasavaltaa kuin suinkn. Kun Venäjän Boris Jeltsin, Ukrainan Leonid Kravtsuk ja Valko-Venäjän Stanislav Suskevits allekirjoittivat Bialowiezan metsässä sopimuksen Neuvostoliiton hajottamisesta, he samalla päättivät IVY:n, Itsenäisten valtioiden yhteisön, perustamisesta. Siihen liittyivät – Baltian maita lukuunottamatta – liki kaikki itsenäistyneet neuvostotasavallat. Georgia ja Ukraina ovat kuitenkin eronneet. IVY:n merkitys on jäänyt vähäiseksi.
Ukraina on suurin ja tärkein pala, joka puuttuu Venäjän johdolla perustetuista Kollektiivisesta turvallisuusjärjestöstä (2002) ja Euraasian talousliitosta (2015). Ukrainan orientoituminen EU:n suuntaan 2010-luvun alkupuolella sai Venäjän yhä enemmän varpailleen. Käytyään Vladimir Putinin luona Moskovassa presidentti Viktor Janukovyts hylkäsi Ukrainan EU:n kanssa neuvotteleman yhteistyösopimuksen. Seurauksena oli kansannousu, Janukovytsin erottaminen ja pakeneminen Venäjälle.
Venäjälle kävi selväksi, että Ukraina oli karkaamassa sen ulottumattomiin. Ja se, mihin Venäjä ryhtyi 2014 ja viime helmikuussa, on hyvin tiedossamme. Myös eräät muut Neuvostoliitosta itsenäistyneet valtiot, erityisesti Kazakstan, Georgia ja Moldova, ovat Kremlin haukankatseen kohteina.
Ilmoita asiaton kommentti