Korona-aika pakotti ihmiset sulkeutumaan kodin seinien sisäpuolelle ja eri näyttöjen kautta seurattiin kuinka korona ja myöhemmin rokotukset levisivät ympäri maailmaa. Monilla nuorilla aikuisilla tämä tarkoitti hyvin yksinäistä elämää. Nyt olemme siinä pisteessä, että näemme jo hiukan sitä, mitkä ovat olleet korona-ajan vaikutukset ihmisten kokonaisterveyteen.

Tutkimusten mukaan korona-aika on vaikuttanut paljon ihmisten psyykkiseen jaksamiseen ja kuormittumiseen. Ahdistus, masennus ja burnout ovat osa yhä useamman milleniaalin elämää. Useampi kuin joka kolmas kokee kuormitusta ja uupumusta elämässään. Tiedot käyvät ilmi IRO Research Oy:n tekemästä kyselytutkimuksesta. Koronakriisin lisäksi suomalaisia kuormittavat tulevaisuuden epävarmuus, työhön liittyvät asiat, oma terveys sekä rahaan ja toimeentuloon liittyvät asiat. Lähes kaksi kolmesta oli havainnut mielenterveyden haasteita omassa elämässään tai lähipiirissään. Tavallisimmin vastaajat olivat tunnistaneet uupumusta (46 %) tai masennusta (40 %). Myös ahdistusoireet korostuvat nuorten vastauksissa - alle 35-vuotiasta noin kaksi kolmesta kertoi havainneensa ahdistusoireita omassa elämässään tai lähipiirissään.

Eeva Kolun palkittu tieto ( - ja omakokemus)kirja Korkeintaan vähän väsynyt ( ilmestynyt vuonna 2020) oli ilmestyessään hurjan suosittu. Kirjastoissa jonotusajat olivat kuukausia ja kirjaa on myyty yli 50 000 kappaletta. Kirjassa Kolu kuvaa omaa matkaansa burnoutin kokemisesta sen kanssa elämisen kautta siitä selviytymiseen. Hän myös kuvaa kirjassaan mahdollisia syitä siihen, että miksi milleniaalit eivät voi kovin hyvin.

” Haluan muuttaa elämäni. Riippumatta siitä, mitä siinä milloinkin on meneillään, haluan aina muuttaa elämäni. Ainoa asia, jota haluan vielä enemmän, on muuttaa itseni.”

” Kyllä tää tästä, oikeesti tän jälkeen helpottaa, kun sais nyt vaan tän hoidettua.”

” Oireilemme siksi, että kaikesta on tullut suoritus. Kun vain tekisin enemmän, yrittäisin kovemmin, olisin p a r e m p i. ”

” Uupumus hävettää, ja häpeä uuvuttaa. ”

” Eniten uuvuttaa kaikki. ”

Eeva Kolu kuvaa, että uupumuksesta on tullut sukupolvikokemus. Tälle kaikelle on oma termikin: millenial burnout. Viraaliksi termin teki Anne Helen Petersenin artikkeli: How millenials became the burnout generation. Petersenin mukaan syitä uupumiseen on monia. Taloudellinen epävarmuus, työelämän tiukentuvat vaatimukset, maailman tila ja pelko oman tai läheisten sairastumisesta ovat kaikki mielenterveyteen vaikuttavia tekijöitä.

Seuraavan sukupolven tilanne ei näytä yhtään paremmalta. Erityisnuorisotyön pappina olen muiden tavoin huomannut, että nuorten masennus ja uupumus on ollut kasvussa koko 2000-luvun. Työkseni pohdin sitä, että mitä me voisimme tehdä? Mitä meidän pitäisi tehdä? Moni nuori ja nuori aikuinen kaipaisi nykyistä enemmän tukea ja apua. Mutta apua ei ole saatavilla tai sitä ei ole ollut riittävästi. Tapoja auttaa on varmasti monia, mutta tässä muutama ajatus, että mitä me kirkkona voitaisiin tehdä enemmän.

Ensinnäkin me voisimme kirkkona yhä enemmän korostaa sitä, ettei uupumus, masennus, ahdistus, burnout ja erilaiset mielenterveyden ongelmat ja haasteet ole tabu. Kaikesta saa ja pitää puhua. Jokainen ihminen, jokainen keho ja jokainen mieli on arvokas ja tärkeä. Jokaisella ihmisellä on absoluuttinen arvo ja jokainen ihminen on rakastettu ja rakastava.

Toiseksi kirkko on monelle jo paikka minne tulla puhumaan. Perheneuvonnat, toimituskeskustelut ja esimerkiksi Walk in – terapia ja Walk in talk – uudet toimintamuodot mahdollistavat turvallisen paikan puhua monelle. Mutta tätä voisimme tehdä lisääkin! Silloin kun terapiaan on jonotusaika kuukausia voi auttaa jo ajatus siitä, että jonnekin voisi mennä puhumaan ajatuksistaan ääneen.

Kolmanneksi kirkko on yhteisöllinen paikka jo nyt monelle. Me tiedämme tutkimuksista, että yksinäisyys voi olla tunteena yhtä voimakas kuin fyysinen kipu. Yksinäisyys on yksi aikamme suurimmista haasteista ihan kaiken ikäisten parissa ja yksinäisyys on kokemuksena hyvin kokonaisvaltainen. Kirkkona meillä on jo joitakin ryhmätoimintoja väsyneille ja uupuneille. Sururyhmätoimintaa taitaa olla melkein kaikissa seurakunnissa, mutta ehkä voisimme antaa mahdollisuuden erilaisiin pienryhmätoimintoihin? Vertaiskokemus ja ulkopuolinen asiantuntija voi auttaa myös omien tunteiden ja kokemusten käymisessä. Toisaalta kirkossa voisi olla enemmän nuorille aikuisille erilaista kokoontuvaa toimintaa: hyvinvointipäiviä, erätaukokeskusteluja, avautumisklubeja, nuorten aikuisten iltoja, vaellusretkiä tai vaikka nyyttäri-iltoja. Ihminen tarvitsee paikkoja, missä saa kohdata muita turvassa ja yhdessä.

Neljänneksi kirkko voisi tehdä vielä enemmän yhteistyötä yli rajojen. Tätä työtä tekevät esimerkiksi oppilaitos -, sairaala-, vankila, - ja perheneuvonnan kirkon työntekijät, mutta jo paikallisseurakunnissa voisi tehdä enemmän yhteistyötä alueen eri työpaikkojen, leikkipuistojen, koulujen, harrastustoimintojen ja kaupungin tai kunnan kanssa. Huoli ja rakkaus alueen ihmisistä on yhteinen.

Futuristi Perttu Pölösen mukaan edessämme on vääjäämättä inhimillinen valankumous. Maatalous ja teollinen vallankumous korostivat kehoa ja käsiä, informaatioyhteiskunnan keskiössä oli aivot. Koneet ovat jo älykkäämpiä kuin ihmiset, joten Pölösen mukaan seuraavaksi keskiöön nousee sydän. Itsemyötätunnosta voi tulla seuraava vaihe ihmiskunnassa. Ja tähän vaiheeseen meidät kaikki on kutsuttu.

Päivi Pulakka

Pastori, Helsinki.