Porukalla kirkkoon – Keskustan Varsinais-Suomen piirin kirkkopyhä Turun Mikaelin kirkossa

Seurakunnissamme vietetään useinkin jumalanpalveluksia, joihin erilaisten järjestöjen väki tulee joukolla mukaan yhteistä kirkkopäivää viettämään. Varsinais-Suomen piirissä on Keskustan väellä ollut tapana järjestää piirin kirkkopyhä kerran vuodessa. Kierrämme eri puolilla maakuntaa. Kunakin vuonna eri kirkossa.

Tänä vuonna Piirimme kirkkopyhää vietetään Turun Mikaelin seurakunnassa 25.8.2019 messulla klo 10 alkaen.

Meillä on ilo päästä vierailemaan turkulaiseen seurakuntaan ja osallistua yhteiseen messuun heidän kanssaan.

Timo Laaninen saarnaa. Hän on valmistunut vuonna 1983 hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistossa. Hän on vaikuttanut mm Keskustan puoluesihteeri, monen ministerin avustaja ja Suomenmaan toimittaja. Hänet vihittiin papiksi toukokuussa 2018 ja hän toimii projektipappina Malmin seurakunnassa.

Liturgina toimii Mikaelin seurakunnan kirkkoherra rovasti Jouni Lehikoinen.

Tapahtumassa on runsas laulu ja musiikkitarjonta:
Kirkossa urkurina ja kanttorina toimivat seurakunnan kanttori Silvia Koski ja Turun konsevatorion klassisen laulun yliopettaja Jouni Kuorikoski. Musiikkievankelista Jippu eli Meri-Tuuli Elorinne esiintyy ja yksinlaulua esittää Juha Aavikko, piirimme kirkollisasiain toimikunnan jäsen ja Nousiaisten seurakunnan kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja, joka on laulanut useampia levytyksiä.

Tekstinlukijoina  Lauri Palmunen ja Kerttu Palmunen. Lauri on mm aikaisempi kansanedustaja ja nykyisin kirkolliskokouksen jäsen. Hänen tyttärensä on mm kirkollisasiain toimikuntamme sekä Maarian seurakuntaneuvoston jäsen,

Huomioimme myös käytännön järjestelyjä.
Ovella toivotetaan tervetulleeksi ja samalla ojennetaan messukaava ja virsikirja. Tässä toimivat Anja Kurvinen piirin toimikunnasta ja Katariina Haimi ja Simo Hangelin. Näistä kolehdinkantajina suntion apuna toimivat Katariina Haimi ja Simo Hangelin.
Katariina Haimi on Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkkovalttuutettu ja Mikaelin seurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen. Simo Hangelin on Mikaelin seurakuntaneuvoston 1. varajäsen ja kiinteän omaisuuden tarkastaja.

Messun jälkeen tarjotaan kirkkokahvit seurakuntakodissa.
Kirkkokahvit organisoi Anna-Liisa Kiviö. Hän on Martinseurakunnan seurakuntaneuvoston jäsen sekä Keskustan Turun kunnallisjärjestön jäsen.
Juha Aavikko ja Silvia Koski esittävät laulua ja musiikkia.
Jouni Lehikoinen kertoo seurakuntatyöstä isommassa kaupungissa ja Lauri Palmunen kertoo edessä olevista hiippakunta ja kirkolliskokousvaaleista.
Kirkkokahveilla on myös vapaata keskustelua.

Muistakaamme että messu on aina messu, Jumalan kanssan yhteinen kokoontuminen, mihin erotuksetta kaikki ovat tervetulleita.

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25