Pitkäkäsi ja Vladimir Suuri

Patsaat ovat politiikan teon väline. Moskovan 1100 -luvulla perustanut Juri Dolgoruki istuu ratsunsa selässä pronssiin valettuna. Oikea käsi kurottuu alaviistoon ‒ pitkälle. Käsi on luonnollista kättä ainakin kämmentä pidempi. Siten patsas tekee oikeutta Jurin liikanimelle Dolgoruki ‒ Pitkäkäsi. Verottajana ja hallitsijana Juri ylsi pitkälle. Pitkä käsi on vallan merkki. Tällä on merkitystä kun Venäjä äänestää ensi sunnuntaina presidentin vaaleissa.
_ _ _
Länsi on aiheellisesti reagoinut entisen venäläisen vakoojan Skripalin murhayritykseen Britanniassa. Sotilaskäyttöön kehitetty hermomyrkky johtaa jäljet Venäjälle. Joko myrkkyerä on päässyt Venäjän kontrollista tai Venäjä on käyttänyt myrkkyä murha-aseena. Jälkimmäinen vaihtoehto on arvioiden mukaan todennäköisempi.

Usein on viitattu siihen, että Skripalin murhayritys muistuttaa entisen FSB-upseeri Litvinenkon murhaa radioaktiivisella poloniumilla. Harvinainen murhaväline on kuin käyntikortti. Kyse voi olla vallan osoituksesta omille ja maailmalle: käsi on pitkä, käsi yltää kauas.

Samalla kyse on rajojen rikkomisesta, jota länsi ei voi sietää. Siksi vastatoimet Venäjää kohtaan lisääntyvät ja Venäjä puolestaan vastaa niihin. IS arvioi pääkirjoituksessaan (16.3.), että Britannian läntisten liittolaisten on pakko tarjota muutakin kuin sympatiaa. ”Vaikea kysymys on, mikä Venäjään oikeasti purisi. Ukrainan vuoksi asetetut talouspakotteetkin ovat taittuneet Putinin propaganda-aseeksi, jolla peitellään itse aiheutettuja talousongelmia. Ydinvallan asemahti tekee sotilaalliset toimet kaikille vaarallisiksi.
_ _ _
Katsoin viikko sitten toistakin patsasta Moskovassa. 16 metriä korkea Vladimir Pyhä on kääntynyt Kristus Vapahtajan katedraalin suuntaan. Neuvostoaikana kirkon paikalla höyrysi kesät talvet maauimala. Stalin räjäytti aiemmin paikalla seisseen Kristus Vapahtajan katedraalin ja uusi katedraali nousi maauimalan kuoppaan.

Vladimir Suuri oli Kiovan hallitsija 980‒1015. Hän ei koskaan vaikuttanut Moskovassa, mutta hänet kastettiin Krimillä 988. Tästä tulee toukokuun 19. kuluneeksi 1030 vuotta.

Toinen Vladimir ‒ Putin ‒ paljasti patsaan pari vuotta sitten. Krimi, jonka Venäjä valtasi 2014, on Putinin mukaan Venäjälle yhtä pyhä kuin Jerusalemin Temppelivuori muslimeille tai juutalaisille.

Venäjä käyttää siis Vladimir Pyhää Venäjän suurvalta-aseman ja Krimin valtauksen pönkittämiseen.

Mikä merkitys voisi olla sillä, että Vladimir omaksui kristinuskon ja liitti valtakuntansa maailmanlaajaan kristilliseen kirkkoon? Onko Kristukseen kastamisella ja sen synnit pois pesevällä voimalla jotain merkitystä tänä päivänä?
_ _ _
Mielessäni on toinen Pitkäkäsi – ei se Dolgoruki – vaan Nastolan kirkon Ristiinnaulittu. 1800-luvun alun puukirkon alttarimaalauksessa on ristiinnaulittu Kristus. Ylipitkät kädet yltävät kuvan laidasta laitaan. Taustan kaupunki on verhoutunut tummaan iltahämärään. Kristukseen osuu kuitenkin valo. Hänen kätensä yltävät oikealle ja vasemmalle, itään ja länteen. Evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Minun isäni tekee taukoamatta työtään ja niin teen myös minä.” (Joh 5:17).

  1. Pekka Särkiö :”Mielessäni on toinen Pitkäkäsi – ei se Dolgoruki – vaan Nastolan kirkon Ristiinnaulittu. 1800-luvun alun puukirkon alttarimaalauksessa on ristiinnaulittu Kristus. Ylipitkät kädet yltävät kuvan laidasta laitaan.”

    Saman alttarimaalauksen eteen alttarille polvistuin ”vuonna kivi” Nastolan Rautalankafesteriden aikaan, kun olin ”päivystämässä” kirkossa. Katselin alttaritaulun käsiä, joiden edessä lapsemme olivat kuoron mukana niin monena jouluna laulaneet, kuinka ”maa on niin kaunis” ja ajattelin auf deutsc:h ”an Deinen Händen verlaβe ich mich.”

    • Kiitos Tuula kauniista muistosta Nastolan kirkon Ristiinnaulitun pitkien käsien edessä.

      Toivon, että voisimme kristittyinä sanoa samat luottavaiset sanat, jotka Jeesus sanoi ristillä: ”Isä, Sinun käsiisi minä annan henkeni.”

      Pidän tuosta saksankielisestä muotoilusta: ”verlassen”. Siinä kyse on enemmänkin jättäytymisestä, oman elämän uskomisesta Jumalan varaan. Ihmisen oma rooli ja aktiivisuus rajoittuvat siinä pelkkään jättäytymiseen suuren Jumalan viisauden ja armon varaan. Suomennoksessa käytetty muotoilu ”minä annan” on aktiivisempi.

      Toisaalta kyse on Jeesuksesta: Jeesus on ristilläkin aktiivinen, hän antaa tietoisesti henkensä lunnaiksi maailman synnin vuoksi.

  2. Vaalipäivän Hesarissa (18.3.) on artikkeli Skripalien myrkyttämisestä. Siinä kerrotaan, kuinka Putin uhkasi televisiopuheessaan vuonna 2000 Skripalia kostolla ja vertasi tätä Juudakseen, joka oli ”kolmestakymmenestä likaisesta hopeapalasta” kavaltanut ystävänsä.

    Kosto ei kuitenkaan ole evankeliumin mukaista. Mahdollinen kosto – se, että väärintekijä löytää pahojen tekojensa seuraukset edestään – jää Jumalalle. ” Minun on kosto, sanoo Herra.”

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.