Pitäisikö Raamatun myynti kieltää
Edistyneet piirit USAssa ovat huolestuneita Raamatun aiheuttamasta vihapuheesta ja fobioista. On esitetty, että Raamatun jakelu olisi kiellettävä lailla.
Saman suuntaisia tarpeita on tuotu esiin Suomessakin. Päivi Räsäsen tapaus on yksi osoitus tästä.
Ohessa on linkki videoon, jossa amerikkalainen aktivisti kerää allekirjoituksia addressiin, jossa vaaditaan Raamatun myyntikieltoa mm. Amazon- verkkokauppaan, joka on poistanut muitakin vihapuheita edistäviä teoksia myynnistään.
Addressin on valmis allekirjoittamaan moni.
70 kommenttia
Sari Weckroth: ””ettei kyse ole Raamatusta tai Koraanista, vaan siitä, miten niitä käytetään.” -Tuo pyhien tekstien ”käyttäminen” on mielenkiintoinen käsite. Saa lukea, saa uskoa, mutta ei saa ”käyttää” (siten että se loukkaisi muita?) Siis ettei saa sanoa ääneen uskovansa, vai miten?”
Ääneen sanomisen ja julkisesti loukkaavan tai herjaavan toiminnan välillä on oleellinen ero. Jos levität mitä tahansa epäinhimillistä ja barbaarista näkemystä jostain ihmisryhmästä vaikkapa kahden kesken tai pienellä porukalla, siihen tuskin kukaan puuttuu jos kyse ei ole väkivallan uhasta. Jos taas levität tällaisia näkemyksiä laajemmalti, tietyn kynnyksen ylittyessä asia saattaa herättää viranomaisen mielenkiinnon.
Jotenkin surullista, miten näin yksinkertaiset asiat ovat joillekin niin tavattoman vaikeasti hahmotettavissa. Uskon silti, ettei kyse ole esimerkiksi havainnointikyvyn puutteesta, vaan pikemminkin haluttomuudesta ymmärtää.
Seppo Heinola:””Minä puhun siitä, miten Raamattu asiat kuvaa enkä siitä miten joku eufemisti ne kaunistellen tulkitsee. Jeesus oli kiivain kidutushelvetin markkinamies.””
Seppo Heinola kuinka voit sanoa noin kun Raamatussa sanotaan Jumalan salaavan evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja ilmoittavan sen lapsenkaltaisille? Vai koetko olevasi lapsenkaltainen?
Ilmoita asiaton kommentti