PITÄISIKÖ KIRKON TUNNUTUS LUKITA PAREMMIN?

Euroopassa on herätty tunnistamaan ääriliikkeiden uhka demokratialle erityisesti Unkarissa ja Puolassa, joissa oikeusvaltioon kuuluva vallan kolmijako ja perusoikeuksien kunnioittaminen ovat uhattuina.  KHO:n presidentti Kari Kuusiniemi ja professori Tuomas Ojanen ovatkin pohtineet perustuslain ja perustuslaillisten instituutioiden aseman lujittamista vahvemmilla ”suojalukoilla”  (https://lakimiesuutiset.fi/aariliikkeen-vietavissa/). Samaa asiaa pohti myös kolumnisti Heikki Niemeläinen (HS 25.11.2021).

Myös evankelisluterilaisen kirkon piirissä on havaittavissa kirkon perustusten järisemistä. Kirkon virkakysymys ja avioliittokäsitys ovat jo pitkään jakaneet erityisesti papistoa ja herätysliikkeitä konservatiiveihin ja liberaaleihin. Vielä on hyvässä muistissa, millaisella väellä ja voimalla kirkkoa painostettiin hyväksymään samaa sukupuolta olevien vihkiminen. Nyt kohteena on kirkon tunnustus ja sen perustuslaillisen aseman heikentäminen. Eduskunnan hallintovaliokunta palautti kirkolliskokouksessa vuonna 2018 hyväksytyn kirkkolain uuteen käsittelyyn vaatien perustuslakivaliokunnan lausunnon perusteella muun ohella tunnustuspykälän siirtämistä kokonaan kirkkojärjestykseen.

Perustuslakivaliokunta totesi, että kirkkolakiehdotukseen edelleen sisältyvä tunnustuspykälä (1 luvun 2 §) ei kovin hyvin sovellu eduskunnan säätämään lakiin, mutta se ”voi olla tärkeää kirkon uskonnollisen identiteetin kannalta”. Perustuslakivaliokunnan päätösesityksessä tunnustuspykälän ei kuitenkaan katsottu olevan esteenä lain käsittelemiseen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä. Valiokunnan lausumat jättävät muutoinkin tilaa perustella tarkemmin tunnustuspykälän sisällyttämistä lakiin, ja sen kirkolliskokouksen lakivaliokunta oli nyt perusteellisesti tehnytkin.

Evankelisluterilaisen kirkon olemassaolo perustuu olennaisesti Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Tunnustus on määritelty vuoden 1869 kirkkolaista lähtien osana kirkon järjestystä ja hallintoa, kuten kirkkolain ala sittemmin Suomen hallitusmuodossa ja nykyisen perustuslain 76 §:ssä määriteltiin. Professori, OTT, TT Pekka Leino on kirkkolakia koskevissa tutkimuksissaan todennut, että kirkon tunnustus kuuluu sellaiseen kirkon ylipositiiviseen oikeuteen, jota kirkolliskokouskaan ei voi muuttaa. (esim. Leino 2019: Kirkkolakijärjestelmän ongelmat s. 135).

Demokratia ei tarkoita, että äänestäjien enemmistö voi päättää mitä tahansa. Kirkon tunnustus on yksi sellainen asia, jota ei voi olennaisesti muuttaa, muuttamatta samalla kirkon identiteettiä. Tunnustuspykälän sisällyttäminen kirkkolakiin on siten yksi lukko, joka vaikeuttaa sen muuttamista. Pitäisikö lukkoja lisätä?

72 kommenttia

  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. Olen eri mieltä kanssasi. Opin ja tunnustuskirjojen tehtävä ja pyrkimys on nimenomaan lausua Raamatun pohjalta kristilliinen oppi julki mahdollisimman täsmällisesti ja ohjata Raamattuun. Minusta korskeutta on erityisesti se, jos ihmisen järki (tai kokemus tai havainnointikyky) korotetaan Raamatun yläpuolelle mestariksi eikä alisteta sitä Raamatun ilmoitukselle. Itse asiassa tunnustuskirjoillamme olisi paljon enemmän pätevää sanottavaa meille kuin osaamme ja edes haluamme myöntää.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Eikö Raamatun ilmoitus ole juuri se, että Jumala on salattu ja ihmisen ajattelulle käsittämätön? Pyrkimys lausua kristillinen oppi mahdollisimman täsmällisesti on mielestäni juuri ihmisjärjen korottamista ja Raamatun ilmoituksen alistamista sen alle.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. Ei ole. Kristillinen kirkko on jo aikapäiviä sitten tehnyt eron Jumalan salatun ja meille täysin tutkimattoman olemuksen ja Hänen ilmoittamansa eli itsestään kertomansa välillä. Hybriksen puolelle mennään käsittääkseni silloin, jos ylitetään tuo raja TAI kieltäydytään suostumasta siihen, mitä Jumala itsestään ilmoittaa. Tämänkin saa toki tunnustaa synniksi ja uskoa anteeksi. – Olisi hyvä, jos muutkin osallistuisivat tähän keskusteluun.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Kristillinen kirkko on jo aikapäiviä sitten tehnyt eron Jumalan salatun ja meille täysin tutkimattoman olemuksen ja Hänen ilmoittamansa eli itsestään kertomansa välillä.” Kumpi sitten on uskomme kohde, käsityskykymme ylittävä Jumala itse vai se viesti, minkä Hän on meidän käsityskykymme rajoitukset huomioiden itsestään antanut? Minulle tuo Jumalan viesti on ihmiseksi keskuuteemme syntynyt Jumalan Sana, Kristus. Mikä olisi ihmismielelle käsittämättömämpää kuin Jumalan tuleminen ihmiseksi?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Onko tässä pohjalla vain spn. käsityksen torjunta? Sen hyväksyminen, kun vaatii myös tunnustuksen tarkistamista. Jos se voidaan lukita lakiin, niin opillista muutosta ei voi kirkon siäisenä asiana tehdä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      PVP, pohdin samalla tavalla. Raastupaan pohtimisen perusteella ei vielä näillä näppäimillä joudu, onneksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kosti Vasumäki sanoo:

      On selvää, että spn on osana taustalla siinä pitääkö kirkon tunnustus säilyttää laissa, johon perustava avioliittokäsitys on eri kuin eduskunnan käsitys. Tunnustuspykälä sisällytettiin edelleen kirkkolakiin, mutta kuten SK uutisoi 24.11.2021 ”Kirkolliskokous päätyi uhmaamaan eduskunnan neuvoa poistaa kirkkolaista niin sanottu tunnustuspykälä.” Onkohan asia kuitenkaan aivan niinkään. Tietääkseni perustuslakivaliokunta ei suoranaisesti vaatinut tunnustuspykälän poistoa laista.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Erkki O Auranen sanoo:

    Kirkon tunnustus tulisi lukita pysyvästi ja edellyttää myös kaikilta papeilta ja piispoilta sen tinkimätöntä noudattamista, ilman mitään ”mielipiteenvapauksia”. Kansa ei ymmärrä takinkääntäjiä!!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Martti Pentti. Totta kai Jumalan ihmiseksi tuleminen Kristuksessa on uskomme kohde. Mutta tästä käsittämättömästä ihmeestä kertova sana on myös uskomme kohde. Yhdessä mielessä tämä kertova sana on jopa uskomme ensisijainen kohde, koska ilman julistettua ja kirjoitettua sanaa emme voisi uskoa Kristuksen ihmiseksi tuloa tai oikeammin usko ei voisi syntyä meissä. Emmekä kykenisi millään mielekkäällä tavalla kuvailemaan tuota ihmettä tai puhumaan siitä. Toisessa mielessä taas Kristus on uskomme ensisijainen kohde, koska usko Häneen saa meidät vakuuttumaan Raamatun luonteesta ja pitäytymään siinä vaikkapa tuon syvän salaisuuden osalta. Tässä ei ole minun käsittääkseni mitään ristiriitaa, ellei sitä haluta väkisin synnyttää. Luterilaiset tunnustuskirjat muuten samaistavat Raamatun ja Jumalan sanan eri yhteyksissä. ”Vanhat” puhuivatkin uskosta tietona, suostumuksena ja luottamuksena yhtä aikaa. Pieleen mennään, jos suostumus tiputetaan pois ja yritetään ”ottaa Jumala haltuun”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      ”Pieleen mennään, jos suostumus tiputetaan pois ja yritetään ’ottaa Jumala haltuun’.” Tästä olemme samaa mieltä. Siitä taas emme, mikä olisi tuota ’haltuun’ ottamista. Julistettu ja kirjoitettu sana, jonka kautta saamme uskon, on väline. Emme usko välineeseen vaan sen välittämään sanomaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    M.P. Raamattu on sekä Jumalan itseilmoitusta (=Jumala on Raamatun varsinainen kirjoittaja) että instrumentti, jonka kautta Hän tekee meidät osallisiksi itsestään (=synnyttää ja vahvistaa uskoa, opastaa meitä eri tavoin). Tunnustuksen mukainen luterilaisuus ei tänäkään aikana näe Jumalan (Kristuksen) ja Raamatun sanan välistä suhdetta sellaiseksi kuin esität. Vaikka sanainspiraatio-opin tiukimmista muotoiluista ja polemiikasta on luovuttu. Muistetaan sekä se, että tunnustus katsoo olevansa Raamatun mukainen ja ohjaa meitä samalla Raamattuun ja sen oikeaan tulkintaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    M.P. Koska kysymys on Raamatun tiivistelmästä. Ek vain tienviitasta. Sitä paitsi ne, jotka suhtautuvat kuvaamallasi tavalla Raamattuun ja tunnustukseen tapaavat muutenkin ottaa aikamoisia vapauksia jopa Raamatun suhteen. Esimerkiksi toteamalla, että Raamattukin on jonkin lainen tienviitta Kristuksen luo tai ”vain” ihmisten todistusta Jumalasta.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      On ehkä turha jatkaa keskusteluamme. Totean vain, että Raamattu ei ole mikään ’vain jonkinlainen’ tienviitta Kristuksen luo. Se on ainoa, mikä seurakunnan käyttöön on annettu (unohtamatta kastetta ja ehtoollista). Sellaisena se on korvaamattoman arvokas. Uskomme kohde on kuitenkin yksin Jumala. Eikö se ole Raamatunkin sanoma?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    M.P. Kiitoksia keskustelusta. We agree that we desagree vai miten se olikaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Risto Tuori sanoo:

      Keskustelu siirtyi laista uskon perusteisiin. Keskustelu osoittaa perustavanlaatuisia erimielisyyksi, joiden käsittely kirkossa on tarpeellista, mutta jatkukoon jossakin muualla. Kiitoksia kaikille kommentoijille.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Risto Tuori

    Olen toiminut seurakunnan luottamustehtävissä 1980-luvulta lähtien mm. kirkkovaltuutettuna ja kirkkovaltuuston puheenjohtajana, kirkolliskokouksen maallikkoedustajana ja tällä hetkellä vielä Sastamalan seurakunnassa vaalilautakunnan puheenjohtajana. Koulutukseltani olen oikeustieteen lisensiaatti ja toimin asianajajana Pirkanmaalla.