Pitäisikö kiireisille ihmisille tarjota pikakirkon palveluksia?

b2ap3_thumbnail_Oikea-aika.jpg

90-luvun alussa Helsingin Sanomien sarjakuvasivulla seikkaili mustapukuinen pappismies, jolla oli aina  - arkena ja sunnuntaina, kadulla ja saarnatuolissa - musta isolierinen hattu päässä. Kuka mahtaa muistaa miekkosen nimen?

Pikakirkon syntysanat lausuttiin näin: Apostoli Paavali vaati meitä "kelpaamaan kaikille kaikessa" ja nykyajan ihmiset ovat kiireisiä! Joten minä annan heille McRistin - pikakirkon kaikilla mausteilla: Pikasaarnoja, pikarukouksia, pikasiunauksia, pikavirsiä - ja pikakolehteja!

McRisti on Drive In-tyylinen pikakirkko, jossa luukulla voi tehdä tilauksen esim. tähän tapaan: Antakaa tavallinen saarna ekstra esirukousilla. Ja sitten en halua mitään helvetiltä haiskahtavaa. Ja iso annos armoa. Ja pikku ehtoollinen!

 

b2ap3_thumbnail_Alussa.jpg

Kaksi vuosikymmentä sitten sitten tuollainen vitsailu ainoastaan huvitti, mutta tänä päivänä Ruttopuiston rovasti ei oikein osaa sanoa, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Olisiko Pikakirkko vastaus elämän kuumeiseen kiireeseen? Vai periksi antamista sille, että kiireen keskellä ei tarvitse ajatella ns. perimmäisiä kysymyksiä. Mahtaisiko Leppoistamiskirkko McTaivaalla olla kysyntää?

* * * * * * * * *

Pappina puhun mieluusti siitä, että niin kauan kuin on aikaa, on myös toivoa. Ymmärrän kyllä hyvin senkin, että meillä on vain nykyhetki, voimme elää ainoastaan tässä ja nyt. Eilinen on mennyt, huomisesta emme mitään tiedä, mutta tänään auttaa Herra.

Fyysikot  ja tähtitieteilijät taas selittävät, että aikaa ei ole. Hetket ovat olemassa rinnakkain, ja vain muistimme yhdistää eri hetkiä toisiinsa. Heidän mukaansa aika on asia, johon on mahdotonta tarttua, koska sitä ei ole olemassa. Käsitys on muodostunut perinteisen ja kvanttifysiikan kehityksestä.

Ajatus ajasta pitää kuulemma kääntää ympäri: jokainen hetki on oma kokonaisuutensa, Nyt-hetkensä. Elämä on Nyt-hetkien sarja, ja nämä hetket ovat olemassa samalla kertaa.

Ajatusta valaisee esimerkki revitystä kirjasta: Jos  romaanista revitään kaikki sivut irti ja viskellään rypistettyinä paperitolloina ympäri lattiaa, niin kukin sivu on olemassa yhtä lailla toistensa joukossa – ilman, että niiden välissä on mitään aikaa.

Kun näitä Nyt-hetkiä käy läpi hetki hetkeltä, niistä kehkeytyy tarina. Silti järjestyksestä riippumatta kukin hetki on oma täydellinen ja itsenäinen kokonaisuutensa. Kissa, joka hyppää ilmaan, on eri kissa kuin se, joka laskeutuu maahan.

Fysiikan tehtävä on tutkia  sitä, miten nämä Nyt-hetket saadaan ymmärretyksi kokonaisuutena. Muut hetket ovat kunkin yksittäisen hetken näkökulmasta mahdollisuuksia.

* * * * * * * * *

Jos joka hetkessä asuu ikuisuus, niin miten pikakirkko McRisti voisi julistuksessaan hyötyä tällaisesta ajattomasta ajattelusta?

 

b2ap3_thumbnail_Liian-kaikkea_20130527-182036_1.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

12 kommenttia

  • May Roth-Edelmann sanoo:

    Käyn itse aina kaikissa avoinna olevissa kirkoissa, minkä uskontokunnan tahansa, istun hetken, mietiskelen ja sytytän kynttilät ihmisille, joita eniten sillä hetkellä ajattelen. Muistan monta hyvää hetkeä, joista sain voimaa. Luganossa on yksi minulle erityisen rakas kirkko.

    Eilen kirkkopiirini kesän tavan mukaan ensimmäinen messu klo 18.00. Tekstiä lukiessani näin useat oudot kasvot. Itselleni, etenkin työaikana olisi tämä sunnuntai-illan messuaika sopinut parhaiten. Lauantai rästitöitä, sunnuntaiaamu lepoa pitkään ja illalla voimahörppy seuraavaa työviikkoa varten. Messun kesto 1 tunti ehtoollisineen pitäisi olla toimituksen pitäjillä päämääränä. Olin hiljan kirkossa, jossa saarnaajalla oli mahtava idea, kun elämän myrskyt pauhaavat, pitää sukeltaa syvälle, aaltojen alapuolelle, katsomaan merenpohjan kauneutta ja rauhaa, saamaan Jumalan antamaa lohdutusta ja lepoa. Ja piste. Mutta hän veivasi tätä teemaa 25 minuuttia edestakaisin, eli rakastui ääneensä.

    Lyhyt iltapalvelus, musiikkia, synnintunnustus, synninpäästö, yhteinen ehtoollinen, musiikkia. Olisiko kokeilemisen arvoinen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Kiuru sanoo:

    Kun meillä pruukattu puhua korkeakirkollisesta ja matalakirkollisesta tavasta toimittaa messu, niin olisiko näinä aikoina syytä puhua termein Fast ja Slow?

    Kumpi ompi parempi asenne: a) Pois alta, risut ja männynkävyt, täältä tullaan! Vai b) Hengähä tok!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121