Piispojen perheopetus 1960-luvulta tähän päivään

Piispojen opetus avioliitosta ja perheestä on muuttunut olennaisesti 1960-luvulta 2010-luvulle. Tässä tekstissä kuvaan piispojen opetuksen muutosta. En siis ota kantaa siihen, onko muutos ollut hyvä vai huono asia, tai pitäisikö kirkon nykyistä perheopetusta muuttaa johonkin suuntaan.

Ajattelen, että piispojen kirjoituksien avulla voin kuvata kirkon perheopetusta. Lukija voi luonnollisesti ajatella, että todellinen kirkko ei muodostu piispoista vaan tosiuskovista, jotka tulkitsevat Raamattua oikealla tavalla. Lukijan vastuulle jää siten arvioida, pitäisikö kirkon opetuksen jäädä jollekin vuosikymmenelle, vai onko kirkon opetuksen muutos ollut liian hidasta.

Pyrin tekstilläni osoittamaan, että opetus muuttuu yhteiskunnallisen muutoksen myötä. Piispat tulkitsevat Raamatun tekstejä ja kirkon aiempaa opetusta ajassa ja paikassa. Kritisoin siis sellaista ajattelutapaa, jossa kirkon opetus nähdään muuttumattomana, ja jossa nykyhetken ratkaisuja projisoidaan jonnekin ihmiskunnan iankaikkiseen alkuhämärään.

Suomalaisen perhe-elämän muutoksesta kiinnostuneet lukekoot tämän blogitekstin pohjalle vaikkapa Tilastokeskuksen vuosikatsausta ”Perheet 2017”. Enemmän asiasta kiinnostuneet voivat perehtyä myös Kirkon Tutkimuskeskuksen videojulkaisuun ja kirjaan Perhe ja avioliitto muutoksessa.

Lainaan siis alla lyhyitä palasia neljästä piispojen yhteisestä tekstistä. Kolme ensimmäistä on piispojen puheenvuoroja, neljäs piispainkokouksen hyväksymä selonteko. Vuoden 1966 puheenvuoron allekirjoitti yhtä vaille kaikki piispat, Rakkauden lahjan kahta vaille kaikki. Kaksi tuoreinta löytyy verkosta.

Lukijan on syytä huomata, että lainaan alkuperäisistä pitkistä teksteistä vain lyhyitä otoksia, jotka nähdäkseni kuvastavat muutosta. Toki se, että olen päättänyt asettaa juuri nämä lainaukset rinnakkain, on oma henkilökohtainen tulkintani.

Avioliiton tarkoitusta kuvataan eri tavoilla eri vuosikymmenillä. Vakiintuneiden instituutioiden, joihin poikkeustapauksia vaille kaikkien tulisi sitoutua, sijasta 2000-luvulla piispat osoittavat ymmärtämystä erilaisissa elämäntilanteissa ja perhetilanteissa eläville.

1966, 5: ”Avioliiton biologinen tarkoitus on elämän jatkuminen, lasten syntyminen. Sitä toteuttaessaan aviopuolisot osallistuvat luomiseen, joka ylläpitää elämää. Avioliiton tehtävä on kuitenkin myös rikastuttaa ihmisen elämää ja tuoda siihen sisältöä. […] Avioliiton kolmantena tarkoituksena on luoda koti turvalliseksi elämänympäristöksi sekä aviopuolisoille että varsinkin heidän lapsilleen.”

1984, 8: ”Perhe, joka perustuu miehen ja naisen pysyvään suhteeseen, avioliittoon, on ihmisten yhteiselämän perusmuoto. Kristillisen uskon mukaan ihminen luotiin nimenomaan perhe-elämää varten. […] Suvun jatkaminen ja perheen muodostaminen eivät Raamatun mukaan ole miehen ja naisen parisuhteen ainoa tarkoitus; mies ja nainen ovat luodut kaikinpuoliseen vuorovaikutukseen, jossa he voivat löytää omaan ihmisyyteensä sisältyvän rikkauden. Perhe, joka on sekä miehen ja naisen että vanhempien ja lasten ja vielä sisarusten keskinäistä yhteiselämää, on kaiken inhimillisen yhteyden perusmuoto ja lähtökohta.”

2008, 8: ”Suomalaiset kodit ovat erilaisia, mutta perhe-elämää koskevat perustoiveet ovat yllättävää kyllä samansuuntaisia. Läheisiltä odotetaan rakkautta, perheen antamaa turvallisuutta arvostetaan ja lapsille halutaan hyvä kasvuympäristö. Vaikka perinteisen ydinperhemallin rinnalle on tullut uudenlaisia tapoja elää perheenä, erilaisia yhdessä elämisen muotoja kantavat samankaltaiset odotukset hyvästä elämästä.”

2016: ”Suomen evankelis-luterilaisen kirkon avioliitto-opetus on seurannut avioliittokäsityksessään reformaatiossa muotoutunutta peruslinjaa. Kirkon opetuksessa ja käytännöissä on tapahtunut muutoksia, esimerkiksi suhtautumisessa avioliiton esteisiin, aviopuolisoiden keskinäiseen asemaan, avioeroon ja eronneiden uudelleen vihkimiseen. Muutoksista huolimatta avioliitto on nähty miehen ja naisen välisenä.”

 

Myös suhtautuminen avioeroon on muuttunut huomattavasti ymmärtäväisemmäksi vuosikymmenten välillä.

1966, 10: ”Puolisot kokevat useimmiten avioliiton rikkoutumisen vakavana henkilökohtaisena onnettomuutena. Siksi ei muuta perustelua oikeastaan tarvita kristillisen kirkon opetukselle, jonka mukaan avioliitto on erottamaton ja avioliiton purkaminen tosiasiallista seurausta siitä, että ihmiset eivät kykene yhteiselämässään toteuttamaan Jumalan tahtoa. Syynä monien avioliittojen särkymiseen on maallistuminen. Kun ihmiset luopuvat tunnustamasta ja noudattamasta koeteltuja kristillisiä arvoja, he jäävät vaille kestäviä ihanteita, jotka auttaisivat heitä tekemään epäitsekkäitä, kaikissa avioliitoissa välttämättömiä omantunnon ratkaisuja.”

1984, 52: ”Raamatun periaatteellinen kanta avioeroihin on yksiselitteinen ja selkeä: ’Minkä Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako’ (Matt. 19:6). […] Kuitenkin Uudessa testamentissa tunnustetaan poikkeusten mahdollisuus maailmassa, jota synti on turmellut.”

2008, 82-83: ”Vaikka Raamatussa ihanteeksi asetetaan avioliiton elinikäisyys ja ainutkertaisuus, joskus avioero on väistämätön. Jo juutalaisuudessa avioero sallittiin tietyin edellytyksin, ja tämän myös Jeesus ymmärtää (Matt. 19:8). Kristillisissä kirkoissa avioeroa on pidetty mahdollisena erityisesti silloin, kun on ollut kyse uskottomuudesta tai puolison hylkäämisestä. […] Jokainen avioero on ainutkertainen ja sen vuoksi siihen johtaneiden syiden arvioinnissa on oltava varovaisia. Helppoja avioeroja tuskin on, vaikka ulospäin siltä näyttäisikin.”

Piispojen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on muuttunut huomattavasti ymmärtävämmäksi kuin aikana, jolloin homoseksuaalinen käyttäytyminen oli Suomessa sekä sairaus että rikos. Tämä on nähdäkseni sidoksissa kehitykseen, jossa erilaisten instituutioiden merkitys ihmisten elämässä pienenee. Ihmiset tekevät enemmän omia valintoja omien toiveidensa perusteella, ja kuvastavat valinnoillaan omaa minuuttaan sen sijaan että valitsisivat, mihin olemassaoleviin instituutioihin he haluaisivat liittyä.

1966, 12: ”Homoseksuaalisuuden vaarallisuudesta on oltava selvillä, sillä se leviää ja ulottaa turmiollista vaikutusta suojattomiin yksilöihin. […] Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta. Kristittyjen asiana on tehdä voitavansa niiden ihmisten auttamiseksi, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet tämän taipumuksen valtaan, ja kohdeltava näitä lähimmäisiä ymmärtämyksellä.

1984, 63: ”Kirkon kielteisen asennoitumisen pohjimmaiset juuret ovat Raamatussa, jossa homoseksuaalinen käyttäytyminen selkeästi torjutaan. [… On] korostettava, että homoseksualisti on heteroseksualistien tavoin vastuullinen siitä, millä tavoin hän konkreettisesti ilmentää seksuaalista taipumustaan. Se, mitä edellä on sanottu naimattomuuden ja yksinelämisen myönteisistä mahdollisuuksista, koskee tietysti myös homoseksualisteja. […] Raamattuun perustuva kirkon käsitys homoseksuaalisen käyttäytymisen luonnonvastaisuudesta ei anna kenellekään oikeutta riistää homoseksualistilta ihmisarvoa eikä se saa johtaa tinkimiseen lähimmäisenrakkauden vaatimuksesta.

2008, 59-60: ”Kolmas iso kysymys koskee sitä, miten kirkossa tulkitaan pyhää Raamattua, uskomme lähdettä ja auktoriteettia. Siitä vallitsee suuri yksimielisyys, että sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa suhtaudutaan torjuvasti homoseksuaaliseen käyttäytymiseen. Ilmeistä on myös, että Raamatun syntyaikana ei tunnettu homoseksuaalisen taipumuksen syntyyn vaikuttaneita tekijöitä samalla tavalla kuin nykyään. Vaikea kysymys kuuluu: antaako oman aikamme tieto seksuaalisuudesta mahdollisuuden tai oikeuden tulkita Raamattua uudella tavalla?”

2016: ”Kirkon jäsenistä osa katsoo, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät sovi yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa, vaikka he hyväksyvät homoseksuaalit ihmisinä. Toiset näkevät, että homoseksuaalien hyväksyminen kirkossa edellyttää myös heidän parisuhteittensa hyväksymistä. On myös niitä, joilla ei ole asiasta vahvaa mielipidettä. Olennaista on, että eri tavoin ajattelevat pyrkivät asettumaan toistensa asemaan ja kuuntelemaan toisiaan Jeesuksen opettaman kultaisen säännön hengessä.”

 

Piispojen opetuksessa Raamattua käytetään perusteluna esitetylle kannalle monessa kohdassa. Myös Raamatun käyttö on muuttunut. Kolme neljästä asiakirjasta viittaa samaan jakeeseen, 1. Moos. 1:27. Vuoden 1992 käännöksen mukaan: ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.”

Tätä jaetta käytetään 1980-luvulla perusteluna miehen ja naisen tasavertaisuudelle, vuonna 2008 kuvastamaan sukupuolten erilaisuutta ja vuonna 2016 kaikenlaisten ihmisten yhtäläistä luomiseen perustuvaa ihmisarvoa:

1984, 8: ”Mies ja nainen ovat yhdessä Jumalan kuva (1 Moos. 1:27).

2008, 29: ”Luotuaan ihmisen mieheksi ja naiseksi Jumala siunasi heidät (1. Moos. 1:27–28). Mies ja nainen on luotu toisiaan täydentäviksi ja keskenään tasaveroisiksi kumppaneiksi. Sukupuolten välinen erilaisuus tuo rikkautta naisen ja miehen keskinäiseen elämään ja palvelee uuden elämän syntymistä.”

2016: ”Vaihtelevien elämäntilanteiden keskellä kirkko haluaa tukea ihmisiä ja julistaa hyvää sanomaa pyhästä Jumalasta, jonka edessä kaikki ovat syntisiä ja jonka armoa kaikki tarvitsevat (Room. 3:22–24). Jokainen ihminen on Jumalan kuva (1 Moos. 1:27) riippumatta iästä, alkuperästä, kielestä, kansalaisuudesta, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai perhemuodosta. Ihmisarvo ei ole myöskään riippuvainen sosiaalisesta hyväksymisestä, taloudellisesta hyödyllisyydestä, menestyksestä tai saavutuksista.”

Jos Raamatun käyttö kirkon perheopetuksessa kiinnostaa lukijaa laajemmin, suosittelen perehtymään pari viikkoa sitten julkaistun väitöskirjani lukuihin 3, 6 ja 10.1.

Olen tässä tekstissä nostanut esille kirkon opetuksen muutosta. Olen vakaasti sitä mieltä, että kirkon opetuksen tuleekin muuttua yhteiskunnallisen muutoksen myötä. Raamattua tulkitaan aina ajassa ja paikassa, kunkin aikakauden ja yhteiskunnallisen tilanteen viitekehyksestä käsin. Siksi vastustan nykyhetken käsitysten projisoimista iankaikkisiksi, ihmiskunnan yhteisiksi käsityksiksi.

Kokonaan eri kysymys on, ovatko kirkon opetuksen muutokset olleet hyviä. Olisiko piispojen pitänyt jarruttaa tai vauhdittaa muutosta eri vuosikymmenillä? Ja mitä kirkon tulisi nyt tehdä? Näihin kysymyksiin vastaamisen jätän lukijalle. Olennaista on havaita, että opetus muuttuu, ja eri vuosikymmenillä piispat kirjoittavat kulloinkin ajankohtaisista aiheista.

    • Et ymmärtänyt mitä hain eli on vain yksi ainoa Totuus eikä sitä mitkään piispat tms voi muuttaa, kuinka voit perustaa ”uskosi” hetteikölle jossa kaikki perusta pettää eli muuttuu?

    • Pekka, on toki mahdollista nähdä blogitekstini lainausten nousevan samasta Raamatullisesta perustasta.

      Mutta etkö tosiaan huomaa näytteissä mitään muutoksia edellisiin?

    • Risto, minusta kyse ei ole siitä, että ”kirkon on sopeuduttava”.

      Kyse on siitä, että Raamattua tulkitaan ajassa ja paikassa ja ympäristössä. Jos tästä voi yleistää, sanoisin että Raamattua on aina ja kaikkialla tulkittu kyseisessä ajassa ja paikassa.

      Omaa tulkintaympäristöä analysoimalla on mahdollista oppia jossain määrin ymmärtämään, millaisia kuorrutuksia on itse laittanut Raamatun tekstien päälle.

      Se ei minulle merkitse itse Raamatun hylkäämistä, päinvastoin.

    • Sopeutuminen voi olla huono ilmaus. Entä mukautuminen? Ajattelen tässä kirkkoa yhteiskunnallisena toimijana. Ev.lut. kirkko on meillä merkittävin kristinuskon ilmentymä yhteiskunnassa.

      Kirkolla on yhteiskunnassa merkittävä (valta-)asema ja huomattavia (taloudellisia) etuja valvottavana. Koska maailma muuttuu, kirkko muuttaa oppiaan ja tulkintaansa Raamatusta sopimaan mahdollisimman hyvin vallitsevaan tilanteeseen. Ellei muuttaisi, edunvalvonta kävisi vaikeammaksi ja asema heikkenisi.

      Yhteiskunnan muuttuminen on ollut varsin rajua viimeisen n. sadan vuoden aikana. Kirkko on joutunut myöntymään siihen, että sen jäsenyys ei ole edellytys ihmisten perusoikeuksien toteutumiselle. Naisten kansalaisoikeudet, avioerojen hyväksyminen, naispappeus ja homoliitot ovat esimerkkejä merkittävistä muutoksista suomalaisessa yhteiskunnassa. Kaikkien kohdalla kirkko on ensin hangannut vastaan ja sitten muuttanut vanhan kantansa.

      Kirkon hengellinen perusta on Raamatuntulkinta. Ja kuten sanot, Raamattua on aina ja kaikkialla tulkittu kyseisessä ajassa ja paikassa. Tulkinnan kehittyminen on mielestäni parantanut suomen luterilaisten elämää merkittävästi. Ja varmaan siinä sivussa jonkin verran myös suomalaisten elämää yleisesti.

    • Risto Korhonen olenko väärässä kun olen ymmärtänyt että keskustelet ”boxin ulkopuolelta”?

      Siis mitä mieltä olet juuri tuosta Tuomas Hynysen toteamuksesta ””Kyse on siitä, että Raamattua tulkitaan ajassa ja paikassa ja ympäristössä” verraittuna siihen että kirkolla pitäisi olla muuttumaton kallio perusta, Jumalan Sana? Siis tämä Sana ei ole muuttuva eikä muutu ihmisten mukaan.

    • Boxin ulkopuolelta keskustelen, et ole väärässä 🙂

      Minusta ajatus Raamatusta muuttumattomana peruskalliona on ongelmallinen. Raamatun tekstit ovat ajalta, jolloin ihmisten tieto ja käsitys maailmasta oli suunnattoman paljon vähäisempää kuin nykyisin. Tarkkojen ja täsmällisten sääntöjen ja ohjeiden hakeminen Raamatusta on siksi vaikeaa ja minusta joskus jopa vaarallista.

      Kirkko tulkitsee Raamattua jatkuvasti ja muuttuvasti. Tuomaksen kirjoitus antaa tästä hyviä esimerkkejä avioliton ja seksuaalisuuden osalta.

      Kirkko ja sen tulkinta Raamatusta on aikojen kuluessa muuttunut valtavasti. Silti opissa on pystytty säilyttämään ”muuttumaton Jumalan sana”. Pitää vain katsoa kokonaisuutta, ei pieniä yksityiskohtia. Ja hyväksyä, että tulkintaa tarvitaan ja se voi muuttua.

    • Risto korhonen ymmärrän ”halusi muuttaa” Raamatun Totuus vastaamaan omaa ymmärrystäsi oikeasta, mutta kun se ei ole ihmisen muutettavissa, se on ja pysyy samanlaisena kuin Jeesus sen on puhunut.

      Ei ole kahta Totuutta, ei Totuus voi olla eilen eri kuin tänään tai huomenna.

      Ei Jumala ole ilmoittanut eilen eri tavalla kuin ilmoitaa tänään tai huomenna.

    • Täällä ulkopuolella tuollaista totuutta ei tunneta, joten en millään muotoa yritä sitä muuttaa.

      Tulkinta on minusta jossain määrin kiinnostavaa ja tärkeää, koska se vaikuttaa ihmisten elämään. Erityisesti syrjintä ja alistaminen (esim. naisten ja vähemmistöjen) ottaa pannuun. Siksi iloitsen kirkon kehityksestä.

    • Kiitos Tuomas kun huomioit pohdintani. Noissa Aviliittoa koskevissa kohdissa Piispat ovat korostaneet eri asioita, mutta eivät ne kohdat kumoa mitenkään edellisiä.

      Toisaalta piispojen lausunnoilla on merkitystä vain kirkkon opetuksen kannalta.
      Vastaavien lauseiden varassa ei kukaan kykene selviämään omista avioliittokriisistään. Eivät edes Piispat. Lausunnoilla on vain periaatteelista merkitystä. Eli se minkä varassa koko aviolliitto-opetus kirkossa on.

      Kirkon avioliittopetus on aina pohjautunut Raamatun opetukseen, nyt haluataan asiassa tehdä merkittävä poikkeus.

    • Tuomas haluaa säilyttää tulkintavapauden Raamattuun. Ajattelen , että se ennenpitkää merkitsee tekstin sivuuttamista ja tulkinnan asettamista sen sijalle. Silloin alkupräinen teksti ei enää ole kovin merkityksellinen. Ainoastaan tulkinnalla on todellista merkitystä. Jos Raamatun kokonaiskertomus jätetään huomiotta ja tulkita asetetaan sen tilalle, niin silloin Raamatulla voidaan perustella myös homoseksuaalisuuden hyväksyminen. Samalla kumotaan koko synti käsite ja tulkitaan se ihmisen heikkoudeksi, jota Jumala katsoo sormien välistä. Tämä johtaa lopulta koko kristillisen opetuksen vastaiseen tilanteeseen.

    • Pekka P., tarkkaan ottaen Raamattu ei puhu mitään homoseksuaalisuudesta olemuksellisena osana ihmisen persoonaa, vaan seksiaktista samaa sukupuolta olevien kesken.

      Nykyinen käsityksemme ihmisen seksuaalisuudesta, niin heteroseksuaalisuudesta kuin homoseksuaalisuudestakin on parisataa vuotta vanha.

    • Pekka kirjoitti: ”Tuomas haluaa säilyttää tulkintavapauden Raamattuun. Ajattelen , että se ennenpitkää merkitsee tekstin sivuuttamista ja tulkinnan asettamista sen sijalle.”

      En tässä kirjoituksessani kerro mitään siitä, mitä haluan tai en halua. Toivon että kommentoit tekstiäni etkä pääni sisäisiä asioita.

    • Kommenttisi ajankohdasta näen, että olen kritiikkisi kohde. Toivon ja uskon pystyväni myös asialliseen keskusteluun. Pahoittelen, että kommenttini ei sinusta tuntunut sellaiselta. Kertoisitko, millaista asiallinen keskustelu mielestäsi on?

  1. Piispojen kädet on sidottu Raamatun arvovaltaan. Mitkään yhteiskunnan muutoksen analyysit eivät auta heitä olemaan radikaalisti jotain toista mieltä. Siksi heidän sanomansa tuntuu niin vanhanaikaisilta ja avuttomilta arkielämänsä kanssa taisteleville eläville .

    Avioliiton ihanteen korostaminen on heidän tehtävänsä. Mutta mitään avioliittoneuvojia he eivät ole.

    Hyvin suuri osa nuorista alkaa yhteiselämän avoliitoissa ja hyvin moni jatkaa siinä menemättä koskaan muodollisesti naimisiin. Mikä on piispojen sanoma heille?

    Samoin heillä ei ole sanomaa siitä miten homoseksuaalisten tulisi hoitaa rakkauselämäänsä. Ei riitä ,että tunnustaa ihmisarvon homoseksuaaleille ja senkin vaivautuneesti. Pieni edistysaskel on se, että piispat myöntävät ne vaikeudet mitä homoseksuaalisuuden hyväksyminen tuo tullessaan kirkolle ,tuomitsematta homoseksuaalisuutta kokonaan.

    Avioliittokysymys ja sukupuolisuus kuuluvat yhteen. Mikä on piispojen kanta avioliiton ulkopuolisille sukupuolikokemuksille. Tutkijoiden mukaan jokaisella suomalaisella ihmisellä on keskimäärin noin 5-10 partneria joiden kanssa heillä on ollut sukupuoliyhteys. Ehkäisyvälineitten helppo saatavuus on tehnyt sen että seksiä voi harjoittaa ilman pelkoa seurauksista . Valtaosa seksi kokemuksista monen kanssa on kuuluu esiaviolliseen elämään. Huomattavalla osalla avioliitossa elävillä on ollut tilapäisiä suhteita avioliiton ulkopuolella ilman että ne automaattisesti johtavat avioeroon. Mitä piispat sanovat sukupuolielämän vaikeuksista?

    Aikoinaan kirkko oli yhteiskunnan vahtikoira ja moraalinvartija. Nyt se on menettänyt sen roolin. Mikä on kirkon rooli ja sanoma ,yhteiselämän ihanteiden lisäksi , erehtyville mutta kuitenkin parastaan yrittäville ihmisille?

  2. Jumalan selkeä tahto on, ettei kenelläkään ole mitään seksisuhteita ennen avioliittoa. Tämä koskee tietysti kaikkia. Jumalan hyvä tahto on, että avioliitot kestävät, eivätkä perheet hajoa. Jos Hänen tahtonsa pidetään etusijalla, niin on hyvät mahdollisuudet kestävälle liitolle.

    Tälle hyvälle Jumalan suunnitelmille viitatataan usein kintaalla ja seurauksena on paljon kärsimystä. Hyvän ja kestävän liiton rakennusaineet on olemassa ja jos niitä käytetään, niin eron mahdollisuus on melko pieni jopa miltei olematon. Näitä rakennusaineita tarjotaan monilla avioparitapahtumilla. Jostain syystä kaikki eivät niitä halua ottaa käyttöön. En muista tavanneeni yhtään paria, joista molemmat sitoutuivat täysillä avioliiton raketamiseen ja olisivat silti eronneet.

    Joten avioliitossa ei ole mitään vikaa. Vika on vain meissä, jotka emme tahdo nöyrtyä Jumalan hyviin suunnitelmiin ja pidämme omia ratkaisuja parempina.
    Avoliitot päättyvät pajon avioliittoja useammin eroon. Avoliitossa on kyse siitä, että jos olet tarpeeksi hyvä tyyppi, niin sitten kelpaat. Melko pian näihin haavekuviin petytään ja erotaan. Jo lukioikäiset ovat joutuneet moneen kertaan menettämään luoton useisiin seuraustelukumppaneihinsa. Jolloin luottamus avioliiton onnistumiseenkin rapisee. Siksi monet eivät enää halua parisuhteisiin lainkaan.

    Seksisuhde merkitsee syvää sitoutumista kumppaniin ja sen sitoutumisen Luoja on tarkoittanut avioliittoon. Jos näitä sitoumuksia on jo vaikka viiden kanssa solmittu, niin syrjähyppyihinkin on paljon suuremmat mahdollisuudet. Etenkin juuri silloin, kun pulisoon jostain syystä petytään.

    • Aika julmaa tulkintaa ja ylemmyyttä toisten ihmisten elämän suhteen. En vähättele onnistumisen ja onnellisuuden kokemuksiasi, ne ovat sinulle oikeita ja ansaittuja. Paheksun silti erilaisten tapojen ja ihmisten tuomitsemista noin köykäisillä perusteilla.

      Minusta kannattaa miettiä, millaista oli avioliitto- ja parisuhdemarkkinoilla pari vuosituhatta sitten. Silloin naisihmiset olivat miesten omaisuutta. Oli luontevaa varjella tyttären neitsyyttä ”sitä oikeaa” varten ja pitää vaimot lukkojen takana. Avioliitossakin oli hieman eri asia, jos vieraissa käväisi mies tai nainen.

      Olisikohan mahdollista, että Raamattuunkin päätyi ihan miesihmisten käsityksiä perheen ja parisuhteen oikeasta mallista? Ehkä siltä osin ei tarvittu paljonkaan jumalallista näkemystä.

      Minusta on huono ajatus etsiä Raamatun ikivanhoista teksteistä pikkutarkkaa tietoa ja näkemystä nykymaailman tilanteisiin. Jos jotain, niin suuria linjoja sieltä kannattaa hakea.

    • Pekka: ”Jumalan selkeä tahto on, ettei kenelläkään ole mitään seksisuhteita ennen avioliittoa.”

      Aika harvassa ovat nykyään ihmiset, joilla ei olisi seksisuhteita ennen avioliittoa ja hyvä niin, olipa Jumala sitten mitä mieltä tahansa. Onhan se avioliiton onnistumisenkin kannalta varsin oleellinen asia kuinka makuukammarissa kipinöi ja kuinka pultti sopii mutteriin. Toinen kysymys on sitten se onko koko avioliittoinstituutio enää tätä päivää. Avoliittokin on ihan varteenotettava parisuhdemuoto.

  3. Tuomas Hynynen siteeraa piispainkokouksen selontekoa avioliittolain muutoksen johdosta (2016). Siitä löytyy tällainenkin kohta:

    (Todettuaan, että vaikka kirkon vihkimiskäytäntö ei muutu) ”….syntyy uudenlainen tilanne: kirkkoon kuuluu samaa sukupuolta olevia aviopareja 1.3.2017 jälkeen. … Samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan ja heitä tulee kohdella perheenä, vaikka heidän avioliittonsa onkin solmittu muussa kuin kirkon järjestyksessä”.

    Samaa sukupuolta olevien avioparien tunnustaminen perheeksi on merkittävä perhepoliittinen kannanotto.

    Kirkon perheneuvonta on ollut käytännön työssään pari kolme vuosikymmentä piispoja edellä.

    • Kiitos Jorma, tuo on tosi tärkeä nosto, tuo ”heitä tulee kohdella perheenä.”

      Se kuvaa kirkon perhekäsityksen muutosta 1960-luvulta tähän päivään. Mielestäni suunta on oikea.

  4. Tuomas lainaa piispainkokouksen selonteosta toistakin kohtaa, jonka osittain kertaan tässä:

    ”Kirkon jäsenistä osa katsoo, että samaa sukupuolta olevien suhteet eivät sovi yhteen kristillisen ihmiskäsityksen kanssa, vaikka he hyväksyvät homoseksuaalit ihmisinä. Toiset näkevät, että homoseksuaalien hyväksyminen kirkossa edellyttää myös heidän parisuhteittensa hyväksymistä.”

    Lainasin tätä samaa tekstiä piakkoin ilmestyvään diakoni Ritva Kurjen (1939-2016) päiväkirjoihin ja muistelmiin perustuvaan teokseen kirjoittamaani artikkelin.

    Totesin, että kirkon ongelman ydin on luettavissa näistä kahdesta lauseesta, kun piispat valmistelevat kirkolliskokoukselle esitystä ratkaisuksi samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen. Rohkenin arvioida, että ”kyse ei ole vain yleisesti kirkon jäsenistä, vaan näkemysero jakoi aikaisemmin ja jakaa myös tätä nykyä istuvia piispoja samoin kuin papistoa”.

    Voidaan lisäksik kysyä, mitä tarkoittaa homojen hyväksyminen ”ihmisinä”. Hyväksytäänkö
    myös heidän homoseksuaalisuutensa, ilman ”jossia” ja ”muttia”? Hyväksytäänkö siis kokonaisina ihmisinä?

    • Homojen kannattaa käyttää vapautta perustaa omia itsekannattavia seurakuntia ja toimintaa ja ottaa itse vastuu ratkaisuistaan. Turha näitä on kaikkien pohtia.

    • Valitan jos kymmenen käskyä on jo liian vanhaa kamaa. eikä niitä enää voi soveltaa tämän päivän elämään.

    • Niin, piispa, joka näyttää seisovan ”muurinaukossa vartijana,” ettei kirkko ole avoin ”aivan kaikelle”, mitä yleinen mielipide sallii lienee Seppo Häkkinen.

Kirjoittaja